♥ kierrätyspalstat

 

Toisen riesa on toisen aarre.

Ei taida olla kovinkaan epäselvää, että Vintagentissa rakastetaan romua ja löytöjä, erityisesti ilmaisia löytöjä.  Ilmaiseksi saatujen esineiden tuunauksessa ja kunnostuksessa kun voi huoletta revitellä erilaisilla kokeiluilla. Se juuri on ehkä se jutun ydin, mikä tekee muiden romujen bongauksesta erityisen palkitsevaa. Painolastina ei ole muistikuvaa esineen muinaisesta kauppa-arvosta eikä tunnesidettä omaan menneisyyteen, on vain mielenkiintoinen esine.

Vaikka kierrätysinto ja persoonallisten vanhojen esineiden arvostus on kasvussa, siitä huolimatta kaatopaikalle päätyy edelleen runsaasti omistajalleen tarpeettomaksi tullutta tavaraa. Sitä kun helposti sokeutuu omille roinilleen, eikä näe niille mitään arvoa tai tulevaisuutta. On ehkä vaikea uskoa, että joku muu voi olla hakemassa juuri sitä juttua mitä itse on surutta heittämässä pois. Mutta; onneksi on kierrätyspalstat. Ei tarvita kuin rehellinen ja riittävä kuvaus esineestä palstalle niin hetkessä saattaa välttyä kuljettamisen vaivalta ja kaatopaikkamaksuilta. Samalla tekee ehkä jonkun ikionnelliseksi.

Vintagentti tuli ikionnelliseksi bongatessaan tori.fin annetaan palstalta kuvien kaapin. Kaappi näyttää siltä, että se on kuulunut lääkärin vastaanotolle tai ehkä kokoelmakaapiksi biologian luokkaan. En edes tiedä kaapin alkuperää ja hyvä niin. Voin itse rakentaa sille mielessäni juuri sellaisen historian kuin haluan. Löydön ihanuutta lisää se, että paikka josta kaappi käytiin noutamassa, huokui wanhanajan ruukkiromantiikkaa.

Kaappi sai osakseen äärimmäisen hellän freesauksen. Tälle kaunokaiselle olisi riittänyt pelkkä pintojen puhdistus. Sen verran halusin kuitenkin kaapille `omaa kädenjälkeä` että tapetoin sisäpuolen takaseinän.  Tapetti on kiinnitetty niittipyssyllä.   Tapetti on omista varastoista ja aikaakin `tapetointiin` kului korkeintaan vartti. Pyörät lisäsin kaapin alle käyttömukavuuden tähden.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että on niitä hutejakin kierrätyspalstoilta aarteita etsiessä aina välillä käynyt. Muistelematta tulee mieleen eräs keinonahkainen sohvakalusto, joka markkinoitiin kierrätyspalstalla aitona nahkana. Totuus selvisi paikan päällä kerrostalon kolmannessa kerroksessa, mutta jokin aivokupru esti sanomasta, että en sohvaa matkaani ota.  En osannut enkä motivoitunut tekemään  viittä-vaille rikkinäisille istuintyynyille mitään. Yritin antaa sohvaa eteenpäin (rehellisesti keinonahkaisena siis), mutta kukaan muu ei mennyt samaan lankaan kuin minä. Päädyin purkamaan sohvan ja maksamaan suosiolla kaatopaikkamaksun ei-kierrätettävistä sohvan osista.

 

PS. Hyllyllä näkyvä Harriet Tycen psykologiseksi trilleriksi luokiteltu kirja Kaikki valheesi ei saa Vintagentilta lukusuositusta. Kirjailija on skotti ja tapahtumat on sijoitettu Lontooseen. Talot kuvaillaan kosteiksi, sokkeloisiksi ja muratin peittämiksi. Muuten kaikenlainen Lontoo tai englantilaisuus loistaa poissaolollaan.   Henkilöhahmot ovat yksiulotteisia ja epäuskottavia ja sopisivat paremmin vaikka Orange Countyn kotirouviksi. Kirjallisuuslaji yrittää olla jotain psykologisen jännärin ja perinteisen dekkarin välimaastoa, yhtä kaikki juoni on epäuskottava ja ohut. Kirjailija ei myöskään selvästi ole perehtynyt kovin syvällisesti asianajajan työhön.

DIY; sormipaneeliseinä – sormipaneelin uusi tuleminen

Sodanjälkeisessä Suomessa käytettiin asuntojen sisätilojen verhoiluissa usein erilaisia paneeleja. Paneeleilla verhoiltiin tyypillisesti varsinkin portaikkojen seiniä, saunojen pukeutumistiloja, kuistien sisäseiniä ja ovien pintoja. Erityisesti 1940-1950 -luvun rintamamiestaloissa suosituin yksittäinen paneelimalli oli sormipaneeli.

 

Sormipaneeli koostuu sormenpaksuisista sauvoista. Rintamamiestalojen rakentajat ja sisustajat joko lakkasivat paneelit kiiltäviksi tai sitten peittomaalasivat ne vahvalla maalikerroksella.  

Viimeistään viime kesän asuntomessujen myötä sormipaneeli on tehnyt näyttävästi uutta tulemista. Sormipaneelilla sisustamisesta tuli trendikästä.  Vaikka sormipaneeli on tuotteena periaatteessa säilynyt vuosikymmenet  ihan muuttumattomana, on ladonta- ja pintakäsittelytavoissa tapahtunut muutoksia. Tämän takia sormipanelointi ei enää automaattisesti vie muistoissa rintamamiestalojen aikaan, vaan viestii  nykyään ennemminkin skandinaavisuudesta.

Meillä takan vaihdon myötä tuli tarve peittää vanha tiiliseinä jollain tavoin.  Levyttäminen ja sen jälkeen maalaaminen tai tapetoiminen ei houkutellut, vaan kaipasin jotain muuta.  Haaveilin rimaseinästä, jossa puunväristen rimojen taakse olisi tullut musta maisemointikangas antamaan kontrastia. En kuitenkaan saanut remontin teknistä toteuttajaa innostumaan tästä,  joten päädyimme kompromissina sormipaneeliin. Kyseessä on edullisin mahdollinen Bauhausissa myytävä pontattu mäntypaneeli. 

Omissa mielikuvissa mänty kalskahtaa ikääntyessään ikävästi keltaiselle,  joten selvää oli, että pinta pitää jotenkin käsitellä. Netistä löytämissäni toteutuksissa pinta oli lähes poikkeuksetta käsitelty puuvahalla. Puuvahalla ei pintaa pysty maalaamaan peittoon, vaan puun pinta jää esille. Käsillä sattui kuitenkin olemaan purkillinen valkoista saunasuojaa, joten sillä mentiin. Valinta ei ollut paras mahdollinen; paneelien käsittelyssä sai olla tosi tarkkana, ettei saunasuojalla käsittely tehnyt paneeleista `liian` valkoisia. Paneelit olivat sen verran epätasalaatuisia, että oli melkoinen haaste saada lopputulos edes jotenkuten yhtenäisenä.  

Kaatopaikkatuolit saivat hieman huolenpitoa ja paljon tulevia vuosia

Meidän kaatopaikallamme on kierrätyskontti, jonne voi jättää toisten otettavaksi tuotteita, joista tuoja on jo päättänyt haluta eroon tuomalla tavaran kaatopaikalle. Tavaran tuoja joutuu maksamaan tavaroista normaalin jätemaksun, joten oikotienä tarpeettoman tavaran laiskaan dumppaamiseen ei konttia voi käyttää.

Joka kerta kaatopaikalla vieraillessani käyn katsastamassa kierrätyskontin `tarjonnan`.  Nämä kuvissa näkyvät puutarhatuolit poimin kierrätyskontista matkaani jo pari vuotta sitten. Ymmärrän (ehkä) miksi tuolit olivat konttiin päätyneet; puuosien maali hilseili ja osa rimoista oli jo alkanut pehmetä ja taipua istujan alla kuopalle. Silti; sellaisenaankin tuolit palvelivat meillä avonaisen taivaan alla kaksi kesää vallan mainiosti. Tänä keväänä kuitenkin tuolien koeistunnassa muutama puu murtui. Emme halunneet ottaa riskiä päätyä pyllähtämään nurmikolle kahvikuppi sylissä, joten oli korkea aika laittaa tuolien rimoitus uusiksi. Tuolien metalliset rungothan ovat sellaisenaan ihan priimakunnossa.

Mikään iso projekti ei ollut kyseessä. Vanhan purku, metallirunkojen spaymaalaus, uusien rimojen sahaus määrämittaan sahaaminen ja kiinnitys sekä puuöljyllä käsittely. Valmista tuli parissa tunnissa. Mahtaisikohan kaluston aikanaan kaatopaikalle vienyt henkilö enää edes tunnistaa vanhoja tuolejaan. Toisen roska voi todellakin olla toisen aarre!

Lahot ja katkenneet vanhat istuinlaudat päätyvät nuotioon, mutta ehjät otan talteen ja hion odottamaan seuraavaa käyttökohdetta, mikä ikinä se sitten onkaan..

PS. Todellinen ilouutinen kaikille tuunaajille ja aivan erityisesti nukkekotiharrastajille. Monikäyttöiset puutikut ovat palanneet Bilteman valikoimiin. Tässä projektissa puutikkuja käytettiin tuolien kädensijoiksi. Puutikkujen koko ja ulkonäkö saattaa vaihdella, koska ne on valmistettu ylijämäpuusta.  Kolmen kilon pussillinen puutikkuja maksoi muistaakseni jotain plus/miinus seitsemän euroa (itse ostin ja maksoin tikut, kehun kyseistä tuotetta silkasta tuunaajan ilosta).

Kotitalosta -blogin Maria on päällystänyt Bilteman puutikuista Ikean peruskaapin ovet. Käy kurkkaamassa kuvat täältä.

Tiikkipöydän rinkulat saivat kyytiä..

Tiikkiä pidetään yhtenä maailman arvostetuimmista puulajeista. Tiikin ensimmäistä kulta-aikaa elettiin 50- ja 60-luvuilla, jolloin pohjoismainen (erityisesti tanskalainen) design ja trooppinen puulaji yhdistyivät aikakaudelle tyypillisiksi sulavalinjaisiksi kalusteiksi, koristeiksi ja käyttöesineiksi.  Tiikin toinen tuleminen alkoi jo joitain vuosia sitten, eikä loppua näy. Uudet sisustajasukupolvet  metsästävät nyt sisustukseensa mummoloista tuttuja kaunislinjaisia senkkejä, pöytiä ja hyllyjä. 

Omalla kohdalla kävi tuuri, kun kirppisrallikierroksella kohdalle osui kaunis tiikkinen sohvapöytä. Pöydän pinta oli ihan kamalassa kunnossa, joten hintakin on ihan nimellinen. Tiikkisten kalusteiden pinnalta löytyykin usein rinkuloita, joita vesi, kuumuus tai kosteus ovat saaneet aikaiseksi arkaan lakkapintaan.  Itse kavahdan aina kun mainitaan sanat tiikki tai viilu, koska silloin ymmärtääkseni pinnan kunnostuksessa pitää olla pelkän innokkuuden lisäksi vähän tietoakin siitä, että mitä sitä oikein on tekemässä.

Tiikkinen pöytälöytö kuitenkin houkutteli kokeilemaan pinnan kunnostusta ihan samantein, siis ilman mitään rautakaupan aukeamisen odottelua. Muistelin hämärästi lukeneeni jostain vaseliinin ja suolan sekoituksesta, jolla tiivistä puupintaa voisi koettaa tasata. Vaseliinia ei taloudesta löytynyt ja oliiviöljyn tunkkainen ominaistuoksu ei houkutellut kokeiluihin.  Mutta; kookosöljyhän on maailmankaikkeuden monikäyttöisin aine. Siispä kokeilemaan rinkuloiden häivytystä öljyn ja suolan sekoituksella.  Olin jo täysin varautunut vaihtoehtosuunnitelman toteuttamiseen, eli maalaamiseen, mutta yllättäen öljyn ja suolan sekoitus tepsi hyvin pintalaikkuihin ja rinkuloihin.  Öljyhoidon jälkeen pinta on vielä lakattu värittömällä tiikkiöljyllä.   

Olen itse pöydän pintaan enemmän kuin tyytyväinen ja olohuoneen ilmekin keveni kivasti uuden pöydän ansiosta. 

EDIT; osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin huonekalu-aiheiseen makrotex-haasteeseen. Käy täältä katsomassa miten muut ovat teemaa käsitelleet.

DIY; purkki kuin karkki

Jotkut arkiset asiat ja esineet ovat vaan sellaisia, että niitä huomaamattaan sietää vaikkei edes olisi pakko. Oman rumien arkisten käyttöesineiden listani kärkisijoille pääsee valkoinen muovinen ulkokukka-amppeli. Siis se sellainen, jossa roikkumaan tarkoitetut kukat myydään kasvihuoneilta ja puutarhoilta eteenpäin.

Tokihan sitä voisi istuttaa kukan johonkin kyseistä härpäkettä kauniimpaan ruukkuun.  Semmoista kaunista riippuruukkua nyt ei vaan satu koskaan tarvitessa olemaan valmiina kotona, enkä sitä paitsi olemattomilla kasvinhoitokyvyilläni tohtisi edes alkaa kukkivaa kasvia siirtelemään purkista toiseen.  Voisihan sitä toisaalta myös leikata vaikka vanhoista trikoista nauhaa, josta punottuun amppeliin kasvi purkkeineen maastoutuisi kivasti.  Niitäkin  on joskus tullut tehtyä.

Tai sitten sitä vaan voisi ottaa purkin sopivan väristä kalkkimaalisprayta, kietaista kasvit suojaan väärin päin käännetyn paperikassin sisälle ja suihkauttaa purkille uuden värin. Päätetty ja tehty. Pinta oli ensimmäisen spreijauskerroksen jälkeen niin kivalla tavalla epätasainen, että päätin jättää semmoiseksi. Semmoinen purkki kuin kukka.

Maali on PintyPlus kalkkimaalisprayn Glamour Red. DFC-vapaa. Samalla maalilla olen aiemmin maalannut mm. raidallisia kynttilöitä. Kalkkimaalispray on siitä kiva tuote, että toimii melkein materiaalilla kuin materiaalilla.

Kaatopaikkatuolien uusi kuosi

Kaatopaikallamme on kierrätyskontti, johon voi jättää tavaroita muiden vapaasti otettavaksi. Tavaran tuoja joutuu maksamaan tavaroista normaalin jätemaksun, joten konttia ei voi käyttää oikotienä tarpeettoman tavaran laiskaan dumppaamiseen.

Kierrätyskontin olemassaoloa ei myöskään mainosteta jätehuollon sivuilla. Kysyin kerran, että miksi ihmeessä tästä mahdollisuudesta ei pidetä enemmän ääntä. Sain vastauksen, että kierrätyskonttia ei mainosteta, koska halutaan ohjata ihmiset kierrättämään tarpeettomat tavaransa ensisijaisten kierrätysjärjestelmien kautta.  Okei, ymmärrän pointin. Silti toivoisin, että tätäkin kierrätysmahdollisuutta tuotaisiin paremmin esille. 

Monelle ihmiselle on varmasti iso kynnys lähteä säätämään omien tarpeettomien tavaroiden kierrätystä esimerkiksi erilaisten annetaan palstojen kautta. Kehtaanko antaa edes ilmaiseksi, ei kai tätä nyt kukaan enää kunnostettua saa,  viitsinkö viestitellä mahdollisen hakijan kanssa, saadaanko haku sovittua, tuleeko hakija ajallaan tai tuleeko ollenkaan.  On siis ihan ymmärrettävää, että suoraan kaatopaikalle vieminen houkuttaa. Maksan suosiolla pikkaisen jätemaksua  ja pääsen tarpeettomasta tavarastani eroon ilman sen suurempaa säätämistä. Aika inhimillistä ajattelua, eikö vaan..   Jos kierrätyskonttimahdollisuudesta tiedettäisiin paremmin, ehkä muutama aarre löytäisi  silloin tällöin löytäisi sitä kautta pelastajansa.   

Itse käyn joka kerta kaatopaikalla käydessäni katsastamassa kierrätyskontin `tarjonnan`. Viimeksi kontista kotiin lähti kaksi puista nojatuolia. Niiden samettiverhoiluista oli aika ajanut ohi eivätkä ne sellaisenaan olleet enää kenenkään kodin kaunistus.  Tuolien rakenne oli kuitenkin niin selkeälinjainen, että tällainen kokemattomampikin kunnostaja uskaltautui kokeilemaan uudelleenverhoilua.  Tuolien kunnostukseen tarvittiin niittipyssy, pari tuntia aikaa ja kaksi metriä Ikean halpiskangasta  (4,99 /metri) .  Harkitsin hetken puurungon maalaamista valkoiseksi. Jätin kuitenkin maalaamatta, mikä ainakin nyt tuntuu hyvälle päätökselle.  Tykkään kovasti lopputuloksesta, vaikka tuolit hakevatkin vielä paikkaansa kotonamme.  Yhden roska oli taas toisen onni.

DIY; paperitähden maalaaminen

Onkohan enää mitään pintaa, mitä en olisi maalaamalla pistellyt uusiksi. Olen maalannut nojatuoleja  ja mattoja . Olen spreijannut muovipintaa ja kynttilöitä  ja sekoittanut maalin joukkoon etikkaa köyhänhopeisen efektin aikaansaamiseksi. Olen maalannut monta kaatopaikkakuormasta pelastettua kalustetta uusiksi. Yhtälailla on muutama edellisten sukupolvien vaaliman perintökalusteenkin pinta mennyt maalilla uusiksi. Vaan nyt maalasin jotain minulle uutta materiaalia, nimittäin paperia.  

Meillä ei ole olohuoneessa ollenkaan verhoja.  Niiden virkaa tekevät verhotangossa roikkuvat erilaiset paperitähdet. Ajatuksena on ollut kerätä ikkunan molempiin päihin paperitähtiä kasoiksi asti. Olisi kuitenkin ollut ihan liian helppoa käydä vaan ostamassa lisää kaupasta. Olen suunnitelman  toteutuksessa laskenut  sen varaan, että kyllä  tämän joulun hittikoristeita löytyy kohta kierrätyksestä yllin kyllin.  

Välipäivien kirppiskierroksella löysinkin ensimmäiset kaksi paperitähteä. Avaamattomassa paketissa olleet STRÅLA -tähdet maksoivat IKEASSA joulun alla noin 7 euroa. Jollakulla ei tähtikoristelu ollut sitten napannutkaan suunnitellusti, joten ostin tähdet nyt 25 sentin kappalehintaan.

Punainen koristeraidoitus ei oikein sopinut edellisten tähtien joukkoon joten  spraymaalasin tähdet turkoosilla kalkkimaalispraylla.  Samaa kalkkimaalia olen käyttänyt aikaisemmin mm. rottinkikorin raidoissa. Jos olisin löytänyt tähdet jo ennen joulua, olisin varmaan päätynyt spreijaamaan ne kullanvärisiksi.

Tähtien tukeva materiaali kestäisi ehkä `tavallisemmallakin` spraymaalilla maalauksen, mutta kalkkimaalispray sopii hyvin myös ohuemman paperin maalaamiseen, esim. ruskeasta voimapaperista taiteltujen pussien koristeluun. Suunnitelmissa on spraymaalaamalla tehty musta-ruskea raidoitus itse taiteltuihin paperipusseihin. Ainoana haasteena on löytää raidoitusta varten tarpeeksi heikkoliimaista maalarinteippiä, etsinnät jatkuvat..

Suoraan värillisestä paperista taiteltuja lahjapaketin päällä olleita paperitähtiä..

Kesähuoneen pieni pintaremppa

Vuosi sitten kesällä muutimme vanhan leikkimökin kesähuoneeksi liittämällä mökin kuisti osaksi sisätiloja (täällä, täällä ja täällä lisää niistä muutoksista). Sisäpuolella muutos jäi vähäiseksi; lelut ulos ja ruoanlaittopöytä sisälle, siinä suurin piirtein kaikki mitä `sisustamisen` eteen tehtiin.  Leikkimökin vitivalkoiset lastulevyseinätkään eivät olleet mikään kaunistus, mutta jäivät odottamaan sopivaa ideaa uusiksi seinäpinnoiksi.  Keskeneräisyys toimi tietty juuri niin kuin tapana on, eli tilaan alkoi pikkuhiljaa kerääntyä kaikenlaista roinaa pihahommista.

Tänä vuonna aurinkoinen ja lämmin kesä houkutti viettämään ulkoilmaelämää pihalla, joten kesähuone jäi vähän hunningolle ja alkoi hyvää vauhtia muuttua takaisin pelkäksi romuvarastoksi.  Syksyn tullen sisustussuunnitelmat saivat kuitenkin kunnolla vauhtia, kun eteen tuli mielenkiintoista materiaalia sisäseinien uudeksi pinnaksi.  Nimittäin vanhoja navetan sisärakenteista purettuja lautoja. Olisihan noista laudoista voinut rakentaa vaikka mitä muutakin, mutta juuri nyt ei ollut tarvetta rakennella mitään vaan vihdoin viimein vauhdittaa kesähuoneen uutta ilmettä.  

Samalla pistettiin ulkoseinään pari ikkunanpokaa lisää (yksi ikkunaruutukin onnistuttiin innoissamme rikkomaan, se toki pitää korjata pikimiten).

Pitää olla pikkaisen pöljä, että tekee tämmöisiä hommia lokakuussa, mutta minkäs teet… Joskus vaan inspiraatiota tai materiaaleja joutuu vähän odottelemaan.  

Ja kyllähän tuolla `kesähuoneessa` kelpaa vieläkin viettää aikaa. Kirja, viltti ja kuuma juoma; kesähuoneessa tuntuu pikkaisen joululle.

Lämmintä lokakuuta!

Jos työ herkkua ois...

Siskon viime vuonna roskalavalta löytämät työkalut olivat päässeet pahasti ruostumaan. Joku vähemmän optimistinen tyyppi olisi kyllä jättänyt moiset ruosteiset työhalujen karkottajat poimimatta talteen. Mitäs näille voisi tehdä vai pistetäänkö suosiolla metallinkeräyksen luukusta sisälle?

Oli kyllä tosi lähellä, että vehkeet olisivat  päätyneet metallinkeräykseen, mutta sisko päätti kuitenkin vielä kokeilla puhdistamista. Hän hioi ensin porakoneeseen liitetyllä teräsharjalla ruosteet pois niin hyvin kuin kykeni. Hionnan jälkeen maalipinta valkoisella metallilakkamaalilla ja lopuksi koristelu  servetinpalasilla. Koristeiden päälle vielä tirppa väritöntä lakkaa.  Ja kas, ei ole työilo ainakaan välineistä enää kiinni…

Ei nämä työkalut ehkä ikuisesti näin herkullisen söötteinä säily. Se on kuitenkin varmaa, että sen minkä kestävät, antavat kyllä töihin ruosteläjiä enemmän lisäbuustia.  Voihan se työkin olla herkkua kunhan vaan on kivat välineet.

Viikonloppuja! Täällä maalataan olohuoneen seinää. Maali on jo ostettu, nyt vaan pitäisi päästä inspiraatiosta toteutusvaiheeseen..

Tämä olkkarin punainen seinä lähtee nyt !!
Ihan viileänvaalea ei ole  uusikaan väri, mutta jos nyt kuitenkin pikkaisen vähemmän
värikylläiseen suuntaan mentäisiin..

Tuunattua kasarikrääsää

Omalla vakikirppikselläni on halpis-osasto, jossa kaikki tavarat maksavat 20 centtiä kappaleelta. Tavarat ovat kirppismyyjiltä myymättä jäämiä ja jälkeensä jättämiä esineitä ja vaatteita. Valikoimasta näkee kyllä hyvin, että minkälainen tavara ei kirppiksellä kaupaksi käy vaikka (melkein) ilmaiseksi antaisi. Halpis-osasto pursuaa kasari- ja ysäritavaraa; linttaan astuttuja kenkiä, matkamuistoja, koriste-esineitä, tuikkupurkkeja ja kaikenlaista tiimari-krääsää.  Joka kerta kirppiksellä käydessäni pysähdyn kuitenkin tuunausmielessä katsastamaan valikoiman. 

Viimeksi halpis-osastolta lähti mukaan kasarikrääsää kauheimmillaan; peltinen hanhisirotin.  Sirotin oli sisältä kuin uusi, enkä ihmettelisi vaikka ei olisi koskaan käytössä ollutkaan. Missäköhän näitä hanhiesineitä on aikanaan myyty? Vai olisiko sittenkin vasta 90-luvun esineistöä? Omassakin kaapissa on joskus ollut ainakin tarjotin samaa sarjaa…

Teippasin kultareunukset suojaan ja spreijasin hanhet piiloon kromimaalilla. Mastonin kromisprayn jälki ei ole kovinkaan kiiltelevää, ennemminkin alumiinia muistuttavaa, mutta tähän tarkoitukseen sellaisena juuri sopivaa. Ennen kuin maali oli ihan kokonaan kuivunut painelin pintaan vielä muutamia sormenjälkiä antamaan kulunutta vaikutelmaa.  Aika vähällä vaivalla tuli sirottimesta kaunis käyttöesine, näppärä vaikka puutarhakahvitteluihin.

Kirjoituslipaston kevyt kunnostus

Meille kotiutui ilmaislöytönä vanha klaffipiironki. Laikukkaan lakkapinnan entisöiminen ei  houkuttanut, eikä omat taidot olisi tainneet siihen riittääkään. 

Mietin maalia, mutta en osannut päättää, että tavoitellako kirkasta ja kiiltävää lopputulosta vai sittenkin murrettua mattapintaa.  

Jostain käsittämättömästä syystä maalaaminen ei tällä kertaa tuntunut yhtään oikealle  ratkaisulle.  Kummallista, koska yleensähän minua ei tuunausjutuissa mietitytä tai kaduta yhtään mikään.

Tarvittiin siis maalia lempeämpi lähestymistapa. Sellaiseksi valikoitui vahaaminen. Ulkopinnat on käsitelty Liberonin BLOOM puuvahalla. Sävy on hiili. 250 ml:n purkista kului vain vajaa puolet.

 Vahauksen lisäksi  lipaston vetolaatikoiden muovinuppien tilalle vaihtui metalliset vetimet.

Nyt sitten vaan kirjeitä kirjoottelemaan..

Kukin tyylillään.. kustavilaiskaluston uusi raikas ilme

Tyylihuonekalut eivät ole mun juttuni,  ei yhtään.  Käsiin kuitenkin tipahti jonkinlainen (jonkinlaista uustuotantoako olisi?) kustavilaissohvakalusto, jota oltiin ruman, rispaantuneen ja likaisen verhoilun tähden heittämässä pois. Pelastin  kaluston ajatuksena  modernisoida sitä jollain raikkaalla tai hauskalla verhoilukankaalla.

Kangaskaupassa sain päähänpinttymän printtikankaasta.  Ongelmaksi tuli metrikankaiden riittämätön leveys,  printtikangasta kun ei voi kääntää käytettäväksi pituussuuntaisesti, eikä sauma keskellä sohvaa houkuttanut. 

Verhoilu verhokapasta

Sittemmin ruokakaupassa silmiin osui Vallilan printtiverhot. Kuinka ollakaan, verhokapan leveys on 2,5 metriä.  Kaksi verhokappaa riittäisi siis koko kaluston uudelleen verhoilemiseen.  Valikoima oli kuitenkin suoria verhoja pienempi. Olisin halunnut Aurajoki-printin mutta sitä oli tarjolla ainoastaan väärän värisenä, joten valituksi tuli Oulu. Hankokin olisi kelvannut jos olisi valikoimista löytynyt..

Verhoilu oli yllättävän helppoa, mikäs suoria kappaleita niittaillessa voisi hankalaa ollakaan .. Kangasvalintaankin olen ihan tyytyväinen, näyttää ihan raikkaalle ja pikkaisen modernille. Aika maltillinenhan tämä tuunaus on, ehkä olisi voinut revitellä vähän rohkeamminkin.

Kalusto oli ilmainen, verhokappoihin kului  2 x 30 euroa.