Välillä vähän kateellisena seuraan vierestä mitä
kaikkea vilkkaammalla-dyykkaus-alueella (lue; pk-seutu) asuva siskoni
kierrätyspalstoilta ja roskalavoilta pelastaakaan. Tämän 60-lukulaisen jakkaran
potentiaali olisi saattanut minulta jäädä huomaamatta. Vaan ei jäänyt
siskoltani!
 |
| Ennen; Risa. Käyttökelvoton. Hylky |
Pahvinen istuinosa korvaantui pellavalangasta tehdyllä
punoksella ja kolot kaunistuivat puunapeilla, nekin kaikki roskalavalta
löydettyjä.. Jakkaran kunnostukseen tarvitut materiaalit oli säilötty
odottamaan sopivaa tarvetta. Useimmille jemmaan laitetuille asioille löytyy ajan
myötä käyttötarve, kunhan vain on kärsivällinen. Nykyiset siivousfilosofiat
yrittävät muuta markkinoida, mutta kauan eläköön kaikenlaiset jemmat ja
joskus-sitten varastot!
Kaunis esine vältti siis kaatopaikkakohtalon ja sai uuden
elämän sekä arvoistansa kohtelua. On aina
jotenkin erityisen hienoa kun luova ihminen näkee esineelle muitakin ulottuvuuksia
kuin sen ilmeisimmän eli tässä kohtaa siis käyttökelvottomuuden. Konmarin
tapaiset ajattelumallit kun tuntuvat näkevän esineessä vain yhden ulottuvuuden;
niissä se on joko – tai.
Olen koittanut miettiä, että mikä minua konmari –hypetyksessä niin kovasti nyppii. Ärsyyntyminen taitaa kulminoitua tuohon `tuottaako
tämä esine minulle iloa` -kysymyksen hokemiseen. Järjetöntä! Eikö elämässä konmarin oppien mukaan ole
lainkaan aikaulottuvuutta, eletäänkö vain tässä ja nyt? Opettaako konmari
olemaan tekemättä kompromisseja tai näkemättä vaivaa? Saattaako `konmarittaminen` johtaa esineiden aina
vain lyhyempiin elinkaariin ja kiihtyvään tavaroiden läpimarssiin kodeissa? Minne
on hävinnyt ajatus toisista mahdollisuuksista, kasvusta ja muutoksesta? Pitääkö
minulle kelvata vain paras? Konmaria on kritisoitu, että se käytännöllisyyden
tekosyyllä yllyttää kertakäyttökuluttamiseen. Nykyisessä raivaustrendissä on siis varjopuolensa,
vaikka tuohan se mukavasti vilskettä kierrätyspalstoille ja roskalavoille...
Kaikki ei kuitenkaan voi olla aina täydellistä, hyvää
ja kaunista. `Tuottaako tämä minulle iloa` kysymyksen mukaan toimimalla saattaisi
tästäkin taloudesta lähteä juuri nytkin yhtä jos toista poistoon. Useina
päivinä tähän joukkoon todennäköisesti saattaisi päätyä myös aviomies, huonoina
päivinä ehkä lapsetkin.
 |
| Jälkeen; Helmi |
Ajattelen kuitenkin, että olen vastuussa huolehtimaan niistä
asioista, esineistä ja ihmisistä mitkä minun hoteisiini ovat päätyneet.
Silloinkin kun ne hetkellisesti eivät tuota minulle kauheasti iloa. Onneksi esineiden kohdalla muutoksen avaimet
ovat omissa käsissä, niitä kun voi muuttaa itselleen mieluisammaksi. Tai sitten
voi vain antaa ajan kulua ja toivoa, että esine alkaa miellyttää tai tulee ajan
kanssa tarpeelliseksi. Ja onneksi on ullakko, jonne voi säilöä ne asiat ja esineet
jotka juuri tällä hetkellä eivät ole suosikkejani tai minulle tarpeellisia. Niiden
esineiden ja asioiden kohdalla, joille minulla ei enää ole tarvetta,
vastuuseeni kuuluu jatkosijoituksen miettiminen.
Olen tällä viikolla iloinnut myös parista koulukaluston
lipastosta jotka viimein sain kotiutettua mökiltä ruokailuhuoneeseemme. Aikanaan ne eivät herättäneet minussa
minkäänlaisia tunteita ja siksi päätyivätkin aika krouveihin olosuhteisiin. Yhtä hyvin ne olisivat saattaneet joutua
mökkisaunan pesään. Varsinkin jos silloin olisi lähdetty kyselemään, että tuottavatko
ne kenellekään erityisesti iloa. Minulla kesti 15 vuotta tajuta näiden
lipastojen kauneus, mutta onneksi edes nyt. Hyvä kun olivat säilyneet!
Trendit vaihtuvat kaiken aikaa ja sitä myötä myös omat mieltymykset muuttuvat entistä nopeampaan tahtiin. Otin juuri käyttöön 70-luvun Ruska-astiastoa, joka vielä pari vuotta sitten tuntui maailman rumimmalle. Nyt se on uusi käyttösuosikkini, kiitos varastotilan jossa se sai säilyä yli huonojen vuosiensa.
