Miten joulupukista tuli The Joulupukki

Joulupukki ei aina ole ollut lainkaan sellainen millaisena nykyään pukin tunnemme. Vielä sata vuotta sitten joulupukki kuvattiin hoikaksi, synkäksi ja pelottavaksi harmaanuttuiseksi hahmoksi. Punanutun sijaan päällä saattoi olla esimerkiksi eläimen talja. Nykyisen kaltaisen pukin tarina alkoi kehkeytyä, kun Coca-Cola halusi mainontaansa ystävällisemmän ja lähestyttävämmän joulupukkihahmon.  Coca-cola palkkasi kuvittaja ja mainosmies  Haddon Sundblomin luomaan uudenlaista näkemystä joulupukista. Sundblom oli Amerikassa syntynyt taiteilija, jonka juuret olivat isänsä kautta tiukasti Ahvenanmaan Föglön saarelta.

Sundblomin maalausten myötä ankara ja synkkä joulupukki uudistui punaposkiseksi ja punanuttuiseksi hahmoksi.

Vuosien 1931- 1964 välisenä aikana  Haddon Sundblom loi yli 40 joulupukkimaalausta Coca Colalle, vähintään yhden joka vuosi.  Näitä joulupukkikuvia on edelleen käytössä Coca Colan mainoksissa ja pakkauksissa.  Haddon Sundblomin alkuperäinen malli maalauksissa oli naapurin eläkkeellä oleva myyntimies Lou Prentice.

Prenticen kuoleman jälkeen 1950, Sundblom käytti maalatessa omia kasvojaan joulupukin mallina.  

Pakko kyllä sanoa, että parrattomasta Haddon Sundblomista tulee kyllä mieleen ennemminkin myöhempien aikojen the Grinch.

Alkuun joulupukki oli maalausten pääosassa, mutta vuosien varrella lelujen, lasten, lemmikkien ja tonttujen merkitys kuvissa kasvoi. Kuvissa näkyvät lapset olivat naapurin lapsia ja koirakin naapuruston kukkakauppiaan villakoira. Vuonna 1942 Sundblom maalasi joulupukin kaveriksi Sprite-pojat, siis jo vuosia ennen kuin itse juoma 1960-luvulla tuli yhtiön valikoimiin.

Holidays are coming….

Toinen vahva jouluun ja Coca Colaan liittyvä sukupolvikokemus on 90-luvun puolivälissä televisioon ilmestynyt Coca Cola rekka. Tiedättehän;  se mainos jossa punaiset rekat ajavat halki lumisten metsien ja maanteiden (alun perin Kanadassa muuten kuvattu). Rekat on koristeltu valoilla, Holidays are coming -laulu soi ja ihmiset pysähtyvät ihailemaan kulkuetta. Mainoksen lopussa viimeisen rekan perässä näkyy tuttu joulupukki.  

Mainoksista suomalaisillekin perin tuttu punainen Coca Cola joulurekka saapui viime vuonna  ensimmäisen kerran Suomeen.  Tämänvuotinen joulurekan kiertue päättyy 21.joulukuuta Haddon Sundblomin juurille Ahvenanmaalle.

Vaikka Sundblom tunnetaan erityisesti joulupukkimaalauksistaan, oli hän myös yksi vuosisadan merkittävimpiä pin-up artisteja.

Lähteet; Internet Archive -verkkokirjasto osoitteessa https://archive.org/, coca cola suomi osoitteessa www.coca-cola.fi/stories/Nykyaikaisen-joulupukin-todellinen-tarina

Kirjahelmiä! Helmet-lukuhaaste 2019 valmistui

Jo kolmatta vuotta olen listannut lukemiani kirjoja Helmet-lukuhaasteeseen. Haaste koostuu vuosittain 50 erilaisesta tavasta valita luettavaa. Aiempina vuosina on haaste jäänyt osaltani puolitiehen. Viime vuonna listalle taisi jäädä viisi aukkokohtaa.

Tänä vuonna otin haasteeseen vähän erilaisen lähestymistavan ja annoin haasteen aktiivisesti ohjata lukuvalintojani. Poistuin siis omalta lukumukavuusalueeltani, mikä haasteen perimmäinen tarkoitus juuri lieneekin (miten tämän tajuamiseen menikin näin kauan ..).  Ja kappas; olen nyt suorittanut tämänvuotisen lukuhaasteen eli lukenut vuoden aikana jokaiseen haastekohtaan sopivan kirjan. Lisäksi on tullut luettua parikymmentä sellaista kirjaa, jotka eivät ole haasteeseen sopineet.

Tänä vuonna haasteeseen luettujen kirjojen kirjojen helmi oli Tove Janssonin Taikatalvi; klassikko jota en jostain käsittämättömästä syystä ollut ennen lukenut. Nyt luin Taikatalven haasteen kohtaan 28: Kirjan kannessa on kuu.  Ilman haastetta tuskinpa olisin Taikatalveen tullut vieläkään tarttuneeksi. Haasteeseen luettujen kirjojen parhaimmistoa oli myös Fredrik Backmanin Mummo sanoo hei ja anteeksi. Backmanin kirjoja tulen varmasti myös lukemaan lisää jatkossa.

Peräti kaksi Minna Canthiin kiertyvää kirjaa, eli Minna Rytisalon Rouva C ja Minna Maijalan  Punaiset kengät pääsevät myös tämän vuotisen haasteen parhaimmistokirjojen  listalle.  Suunnittelen jatkavani Minna Canthin  persoonaan ja merkitykseen tutustumista lukemalla seuraavaksi Maijalan Canth elämänkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen .

Älä pelkää. Ole sitkeä. Ole ahkera.  Ole rohkea. Ole aivan saamarin reipas.

Ajattelen Karen; ettet ehkä ollutkaan ihan sellainen kuin kuvittelin. Et ehkä ollutkaan se äärettömän rohkea, vahva, itsenäinen, viisas ja hyvä ihmenainen, jollaiseksi olin sinut mielessäni kuvitellut. Olit inhimillisempi, heikompi, sairaampi, masentuneempi, tunteillesi alttiimpi, itsekkäämpi, epätoivoisempi, omistushaluisempi, metsästyshimoisempi, turhamaisempi. Mutta ei se mitään Karen, sellaisia me olemme.

Odotin kovasti Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -kirjan lukemista, enkä turhaan. Paikoin Kankimäen puhe yönaisilleen osuu ja menee ihon alle. Tuntuu kuin teksti olisi suoraan minulle kirjoitettu; sellaiselle kuin haluaisin olla. Sitä paitsi minäkin tunnistan kymmenennen päivän taian; tyhjäkäyntiajan joka matkan alussa kestää sopeutua olosuhteisiin ja muuttua turistista matkailijaksi. Aluksi on kaikki outoa ja vierasta. Ajan kanssa sitä sitten sopeutuu, kehittää rutiineja ja alkaa nähdä.  Kirjassa matkustetaan, siis ollaan yksin (36). Karen Blixenin Talvisia tarinoita en lukulistalleni yönaisista inspiroituneenakaan ehkä sentään nosta.  Minun Afrikkani elokuvan katsomista voisin harkita, mutta vähän jännittää Meryl Streepin näyttelijäsuoritus. Madame kun ei todellakaan ole suosikkinäyttelijäni.

Haasteen kirjojen joukkoon mahtuu myös monta pettymystä tai muuten vaan latteaa lukukokemusta. Steve Jobsin tyttären Lisa Brennan-Jobsin isäsuhteesta kertova kirja Pikkusintti tuntui mitäänsanomattomalta tirkistelykirjalta, joka ei pelkillä kirjallisilla ansioillaan olisi pitkälle pötkinyt. Tarina olisi voinut olla  pelastettavissa, jos kustannussopimuksen tehtyään Brennan-Jobs olisi unohtanut kirjoittavansa superjulkki-isästään ja kirjoittanut tarinan perheestä ja lapsuudesta vanhempien  ristipaineessa. Sijoitin kirjan kohtaan 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi. Steve Jobsin persoona alkoi Pikkusintin heikkoudesta huolimatta kiinnostaa , joten loppuvuoden lukulistalle noussee Isaacsonin kirjoittama Jobsin elämänkerta.

Kirjallisilta ansioiltaan vuoden vaatimattomin oli Gilles de Maistren Mia ja valkoinen leijona. Kirja on vain selostus elokuvan käsikirjoituksesta, mikä ei sekään ole erityisen suurella sydämellä ja taidolla tehty.

Myös moni kohukirja osoittautui pettymykseksi. Paljon hehkutettu Tara Westoverin Opintiellä ei minusta kertonut ensisijaisesti koulutuksen voimasta ja kaikkivoipaisuudesta vaan ennemminkin poikkeuksellisen henkilön kummallisesta elämästä ja selviytymistaistelusta. Pettymys oli myös kirjallisuusryhmissä isosti hehkutettu Heather Morrisin  Auschwitzin tatuoija.

Ihan mukiinmenevä mutta silti odotuksiin nähden iso pettymys oli Kate Mortonin uutuus Kellonsoittajan tytär.  Tarina kulki niin monessa eri ajassa, että minulla oli vaikeuksia pysyä juonen kulussa mukana. Sen olisi vielä voinut antaa kirjalle anteeksi, jos ajankuvaus olisi ollut Mortonin edellisten kirjojen tavoin vahvaa, mutta kun ajankuvakaan ei tällä kertaa mennyt ihon alle. Harmi, koska  kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisin halunnut elää eli liikutaan viktoriaanisen ajan Englannissa.

Haasteen loppusuoralla luin pari hyvin erilaisella tavalla minimalismia, tavaroita ja kuluttamista käsittelevää kirjaa. Otso Sillanaukeen Zero waste – jäähyväiset jätteille -kirjalla olisi pitänyt olla minulle paljon annettavaa. Olen omasta mielestäni noin periaatteen tasolla melko tiedostava kuluttaja, joka vaan tarvitsee potkua (ja pakkoa) käytännön elämänmuutoksiin. Omasta mielestäni myös kestän ilmastonmuutosta käsitteleviltä kirjoilta aimo annoksen syyllistämistä ja suoraa puhetta. Meitä ihmisiä on aika  herätellä ilmastonmuutoksen todellisuuteen kovenevin sanoin. Mitä en kuitenkaan kestä on lukijan aliarvioiminen. Zero waste osoittautui niksipirkkatasoiseksi kikkakokoelmaksi. En ala vähentää jätteideni määrää alkamalla sokeroimaan sitrushedelmien kuoret tai poimimalla koiralenkillä kakkakasat vessapaperin palalla talteen. Kirja missasi pointin ja saattoi jopa kääntyä itseään vastaan. Sori vaan sinä  alle 18-vuotias joka suosittelit kirjaa.   Sen sijaan kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (50) Laura Honkasalon Kaapin henki yllätti lämpimällä ja ymmärtäväisellä lähestymistavallaan aiheeseen tavaratulva, materia ja omistaminen.  Tästä teoksesta on hyvä aloittaa omien kulutustapojensa tarkastelu.  Aika vahvastihan edelleen kuluttamisen oikeus ajatellaan jotenkin demokratian ja kansalaisoikeuksien ilmentymäksi.   Ilmastonmuutosta käsittelevänä  kirjana (22) luin Thunbergin perheen Sydämen asioita – perhe ja planeetta kriisissä. Suosittelen!

Kokonaisuudessaan Helmet-lukuhaaste 2019 -listani löytyy  blogin yläpalkista omalta välilehdeltään.