 |
| Kesäisessä kirjassa on myös kesäisen herkullinen kansi |
”Ihmiset jatkavat elämässä
eteenpäin. He saavat uusia ystäviä. He varttuvat. He muuttuvat. He lähtevät.
Mutta en minä, ajattelin.”
Mansikkavaras on jatkoa Pienen suklaapuodin aloittamalle
kirjasarjalle, jossa seurataan Vianne Rocherin ja hänen tytärtensä elämää pienessä
kuvitteellisessa ranskalaiskylässä nimeltään Lansquenet-sous-Tannes. Sarjan edeltävät osat ovat Karamellikengät
ja Persikoiden aikaan.
”Ajatus yhteen paikkaan
juurtumisesta niin, ettei mikään lennättäisi minua pois, on unelma jota olen
koko elämäni ajan vaalinut. Minulla ei ole koskaan ollut muita kuin pieniä
unelmia; en muuta ole halunnut kuin pieniä unelmia. Olen toivonut paikkaa,
jossa kylvämäni siemenet kasvavat joksikin tunnistettavaksi. Vaatekaappia
vaatteilleni. Pöydän jonka pinta on naarmuuntunut tutuista jäljistä.
Nojatuolin, joka on muotoutunut minulle sopivaksi. Ehkä jopa kissan ovensuuhun.
Kuten näette, en paljon pyydä. Tällaisten pienten unelmien on pakko olla
saavutettavissa.”
Ranskalaiskylästä on viimein tullut Viannen koti. Hän tekee edelleen
pieniä taikojaan suklaalla ja ikävöi tytärtään Anoukia, joka on lähtenyt
etsimään seikkailuja maailmalta. Viannella on kuitenkin kuusitoistavuotias
Rosette, jota pidetään kylän kummajaisena, koska hän ei puhu, ainakaan samalla
tavalla kuin muut. Vianne on kasvattanut
itselleen juuret, ja hän pelkää että tuuli tempaisee ne taas ylös.
”Mutta, kuitenkin aina kun
alan ajatella, että olen ehkä saanut vaimennetuksi tuulen alituiset
vaatimukset, se alkaa taas puhaltaa. Sää muuttuu. Ystäviä kuolee. Lapset
kasvavat ja muuttavat omaan kotiin.”
Uinuva ja kaavoihin kangistunut kylä saa taas uusia tuulia
arkeensa, kun kylään saapuu uusi tulokas, jossa on jotain tuttua, jotain kaltaista.
Tulija on kuin seitsemäntoista vuoden takainen Vianne. Se Vianne olisi mennyt
nopeasti toivottamaan tulokkaat tervetulleiksi, kuka tahansa tämä olikaan. Se Vianne
olisi pyytänyt tulokkaan kaakaolle. Se Vianne olisi halunnut tutustua
tulokkaaseen. Nykyinen Vianne on kuitenkin varovaisempi. Entiselle itselleen
tunnistamaton, uudeksi ihmiseksi oppinut.
”Morgane ja minä olemme
vaarallisia taivaankappaleita, jotka on asetettu kiertoradalle törmäyskursille.
Toinen meistä halaa ratsastaa tuulella, toinen haluaa vaientaa sen. Toinen
meistä haluaa olla syväjuurinen tammi, toinen haluaa olla voikukan haituva,
Joten tyttäreni tähden ja itseni vuoksi; toisen meistä on lähdettävä”
Aukion toisella puolella oleva kauppa kuitenkin kutsuu ja houkuttelee
luokseen sekä Viannea että Rosettea. Viannen katsellessa varjoista Morgane
alkaa soittaa muutoksen säveliä. Vianne
tunnistaa tulijassa samankaltaisuutta itsensä kanssa. Kummallakin on taito tuoda
ihmisestä esille se, mitä heidän tulee nähdä itsessään – rohkeutta, voimaa,
kykyä antaa anteeksi.
”Ja pahinta tässä on, että olisin
voinut olla niin kuin hän, jos tyttäreni eivät olisi ankkuroineet minua
paikalleni. Olisin voinut olla epäinhimillinen olento, joka elää ihmisistä
ympärillään. Senkö vuoksi pelkään Morganea? Koska hän muistuttaa minua liiaksi
ihmisestä, joka olisin voinut olla.”
Minä-muotoon kirjoitetussa tarinassa kertojina vaihtelevat Vianne,
Rosette ja kylän pappi Francis Reynaud. Kirja
on ehkä luettavissa ihan itsenäisenäkin teoksena, mutta antaa varmasti enemmän
kirjasarjan edelliset osat lukeneelle. Pieni
Suklaapuoti -elokuvan menestys on varmasti ollut koko kirjasarjalla sekä rikkaus
että rasite. Minua ei lukiessa haitannut lainkaan elokuvan tarjoama vahva
visuaalinen kuvasto, johon uusi tarina kuin itsestään mielessä solahti.
”Löydä minut.Tunne minut.
Kohtaa minut.”
Mansikkavaras on pienillä magian hippusilla maustettu tarina
syyllisyydestä, siipien kantavuudesta, äidinrakkaudesta ja vaikeudesta päästää irti
kun on sen aika. Se kertoo ajasta, jolloin ilmassa puhaltavat muutoksen merkit,
halusipa sitä tai ei. Mansikkavaras on siis aivan täydellinen loppukesän
lukukirja.
Joanne Harris - Mansikkavaras 381 s.
Alkuperäisteos The Strawberry Thief (Orion 2019)
Suomentaja Satu Leveelahti
Otava 2020
