Varför utomlands...

Viime viikolla oli tarkoitus ajella tyttären kanssa Kööpenhaminaan. Lähtöä edeltävänä iltana autoon tuli kuitenkin vikakoodi, jonka kanssa ei uskalla körötellä edes lähimmälle korjaamolle, saatikka lähteä millekään satojen kilometrien roadtripille. Yö vastassa ja laivan lähtöön alle puoli vuorokautta; vaihtoehtona ei ollut kuin perua lähtö. Harmitti tottakai, mutta  miten paljon enemmän olisi harmittanutkaan jos mokoma auto olisi hajonnut vaikka Tukholmassa tai keskellä Juutinrauman siltaa…

Leijasurffausta seuraamassa Vårdössa.

Mielenkiintoista muuten, että meillä on likipitäen kaikki mahdolliset vakuutukset, mutta löydäpä sellainen mikä korvaisi tällaisessa tilanteessa matkan peruuntumisesta aiheutuneet kulut. Ei löydy. Matkavakuutus korvaa sairastumisesta tai omalle omaisuudelle tapahtuneesta merkittävästä vahingosta johtuvan peruuntumisen. Auton hajoamista ei tietenkään lasketa merkittäväksi omaisuuteen kohdistuneeksi vahingoksi. Autovakuutus korvaa (jos sellaisen vakuutukseen on liittänyt) matkan keskeytymisestä aiheutuneista kuluista ymmärtääkseni auton hinaamisen lähimmälle korjaamolle ja oman kotimatkan, siinä kaikki. Vaikka vakuutusten perusideahan on varautua yllättäviin vastoinkäymisiin, ei niistä siis ollut minkäänlaista apua tällä(kään) kertaa. 

Onneksi tavan mukaisesti matkaan valmistautuminen oli minimissään, eli ainoa toteutunut kustannus olivat laivaliput Tukholmaan ja takaisin. Viking Linen järjestelmä yllätti joustavuudellaan, ja laivaliput saatiin helposti peruttua ja rahat siirrettyä asiakastilille odottamaan myöhempää käyttöä.

Geta-vuoren laelta lähtevä luontopolku luolineen ja rotkoineen.

Ja se myöhempi käyttö tulikin heti loppuviikosta. Jonnekin oli pakko päästä, mennään siis edes Ahvenanmaalle. Mies lähti mukaan, joten samalla meni mahdollisuus telttailuun. Etukäteen muita majoitusvaihtoehtoja kartoittaessa ilmeni, että koko saaren hotellit, b&b:t ja vuokratalot ovat liki täynnä. Oli siis pakko  taipua varaamaan majoitus etukäteen.  Huono päätös, todella huono. Ahvenanmaan leirintäalueet sijaitsevat toinen toistaan upeammissa rantamaisemissa, hotellimme sen sijaan ei.  Sillä rahamäärällä, jonka olisi telttailemalla säästänyt, olisi hyvinkin voinut ostaa miehelle jonkinlaiseen superluksusilmapatjan telttailukokemusta pehmentämään. No, ensi kerralla sitten otetaan tarpeelliset askeleet kohti self-made-glampingia, niin saadaan mieskin telttailijaksi.

Prästön luotsituvassa sijaitseva Bomarsundin museo. Degersandin hiekkaranta. Pålsböle. 

Entäs Ahvenanmaa? Kaunis ja kuuma. Mukavan pieni. Ystävällinen. Melkein kuin olisi ollut ulkomailla. Paitsi yksi vähän ärsyttävä juttu tapahtui monta kertaa. Nimittäin kun yritin puhua (kieltämättä ei-niin-täydellistä) ruotsia,  minulle vastattiin useimmiten englanniksi tai suomeksi.  Okei, ehkä ymmärrettävää, mutta kun suomenruotsalaiselle miehellenikin kävi sama juttu pari kertaa, hmm.  

Minä ainakin haluan matkalla edes kuvitella sulautuvani paikallisiin olosuhteisiin  enkä tulla kohdelluksi turistina. Vinkkinä matkailualan ihmisille, että koittakaa sietää matkailijan (vaikka)  heikkoakin kielitaitoa  ja antakaa hänen kokea onnistumisen iloa siitä, että pärjää ilman turistihelpotuksia.  Och samma på svenska; jag vill vara resenär, ingen turist (meniks tää nyt oikein...).

 

PS.

Tuo otsikko viittaa lauseeseen ”Varför Paris, vi har ju Åbo”. Näin kirjoitettiin ruotsalaisessa lehdistössä vuonna 1964 , jolloin erityisesti lasituotteistaan tunnetun  muotoilija Timo Sarpanevan turkulaiselle vaatetustehdas Kestilälle suunnittelema  Juniper-mallisto esiteltiin.

Lausahdus heräsi uudelleen henkiin vuonna 2012, jolloin Uuden muotoilun yhdistys painoi lauseen Turku Design Festivalin kangaskasseihin ja julisteisiin. Muotoilijoiden perustaman ja ylläpitämän Uuden muotoilun yhdistyksen tavoitteena on lisätä Turun alueen muotoilutoimijoiden yhteistyötä ja kasvattaa tunnettuutta valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

”Varför Paris, vi har ju Åbo” -tuotteita voi ostaa paikallisesti Turussa mutta myös ainakin Saana ja Olli   -verkkokaupasta.

"Pikkuinen turisti hyppeli näin..."

Etsimme keväällä itsellemme rantalomaa. Kreikka houkutti, mutta  sopivan (= edullisen & `aidosti paikallisen`) kohteen löytäminen oli täyttä tuskaa. Olemme perheen kanssa lomailleet Kreikassa sekä omatoimisesti että valmismatkoilla. Varsinaisella  pidemmällä  `saarihyppelyllä`  olemme olleet kerran. Suosikkisaariani Kreikassa ovat Skiathos, Sifnos, Folegandros, Antiparos ja tietysti kuvankaunis Santorini.

Varta vasten keskelle-ei-mitään rakennettuun lomaresorttiin päätyminen ei kiinnostanut, se olisi kyllä rantaloman pahin painajainen.  Kreetalle olisi ollut paljon tarjontaa, mutta viime vuotisen valmismatkan perusteella tiesin, etten ehdottomasti halunnut sinne uudelleen.  Anteeksi vaan Kreeta-intoilijat, mutta ainakin saaren pohjoispuolelle sijoittuvat matkatoimistojen valikoimissa olevat kohteet ovat minusta melkoisen valjuja.

Myös Rodokselle oli paljon edullisia matkoja tarjolla.  Minulla oli Rodosta kohtaan suuria ennakkoluuloja, joten ensin sivuutin kohteen kokonaan. Mielikuvani taisivat perustua  lapsuudestani Risto Jarvan Loma-elokuvaan, jota en muuten ole koskaan edes katsonut. Epäilin  paikan olevan yhtä suurta suomibaaria, lihapullia ja kilometrien pituisia aurinkovarjorivistöjä jättikokoisten 70-lukulaisten hotellirakennusten edessä. Superedulliset lentoliput Rodokselle kuitenkin houkuttivat antamaan saarelle mahdollisuuden. Päädyimme siis varaamaan pelkät lennot ja jättämään loput päätökset paikan päälle.  

Symillä satamassa

Etukäteen varasimme ainoastaan lauttaliput ja majoituksen pariksi ensimmäiseksi päiväksi läheiselle Symin saarelle, joka on monelle Rodoksen kävijälle tuttu retkikohde. Päiväturistien poistuttua saari hiljenee rauhalliseen illanviettoon. Varsinaiset bilepaikat puuttuvat kokonaan, siksi varmaan saari houkuttaa nuorten reppureissaajien sijaan eniten purjehtijoita ja luksusveneilijöitä. Uima-allashotellit puuttuvat saarelta myös kokonaan, uimarannoille pääsee parhaiten taksiveneellä, bussilla tai kävellen. Kiipeämällä satamasta noin 400 porrasaskelmaa ylöspäin päätyy yläkylään, jossa elämä on vielä satama-aluettakin verkkaisempaa.  

 

Symillä yläkaupungissa

Siirtyminen takaisin Rodokselle jo parin leppoisan Symillä vietetyn päivän jälkeen vähän harmitti. Helteen uuvuttamina eivät pitkän siirtymät oikein houkutelleet, joten päädyimme vähän laiskasti majoittumaan  Rodoksen kaupunkiin. Viettäisimme ensin pari päivää vanhan kaupungin muurien sisäpuolella ja siirtyisimme sitten viimeisiksi päiviksi uima-altaalliselle hotellille rannan läheisyyteen. 

Rodoksen vanhan kaupungin rappiotunnelmaa

Vaikka Rodos yllättikin positiivisesti, ei se ihan rakkautta ensi silmäyksellä kuitenkaan ollut. Muurien ympäröimä vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde mutta myös melkoinen turistihelvetti matkamuistokauppoineen, suomea suoltavine sisäänheittäjineen ja jättikokoisine olutsaappaineen.  Syrjäisellä kujalla sijaitseva hotelli oli kyllä mielenkiintoinen kokemus lasilattioineen ja kattoterasseineen. Päivät retkeilimme bussilla ulos kaupungista, iltaisin etsimme jalkapallon seuraamiseen sopivan kuppilan.  Paikanvalinnan tärkeimpänä kriteerinä oli, että olutta ei tarjoiltaisi niistä hölmöistä lasisaappaista.. rajasi muuten valinnanvaraa melkoisesti.

Ellin ranta, tuulinen ranta, Faliraki..

Melko uuvuttavan vanhan kaupungin oleskelun jälkeen viimeinen hotellietappi Ellin rannan läheisyydessä osoittautui helteillä erinomaiseksi valinnaksi. Pari täydellistä päivää uima-altaalla oleilua, rannalla kävelyä, ostoksia ja jalkapalloa kisakatsomoissa. Ihan `perusturistina` olemista  siis. Helppo ja edullinen turistielämä varmistettiin kuittaamalla ruokailut useimmiten parin euron pita gyrosilla. Kahvitkin haettiin mäkkäristä. Iltaisin istuttiin rannalla ihailemassa auringonlaskua.

Kehtaankohan tunnustaakaan, että mm. Petaloudesin perhoslaakso ja Lindoksen kaupunki jäivät vierailematta, enkä edes käynyt Ellin rannalla uimassa, joten onpahan syitä matkustaa Rodokselle joskus uudelleenkin.

 

Esimerkki Kreikan saariston monipuolisista lauttayhteyksistä

Ei viikon matkalla kolmessa eri paikassa majoittuminen siirtymineen välttämättä vastaa kaikkien käsitystä rentouttavasta lomasta, mutta meille se sopii hyvin.  Juju on myös pakkaustaidoissa; matkatavarat pitää pitää minimissä. Rinkka tai reppu on pyörällistä matkalaukkua näppärämpi.

Tiedostan olevani matkustajana hetkittäin kaikkea muuta kuin rento; stressaan välillä kovastikin, jos seuraava majoitus on varaamatta ja suunnitelmat ihan levällään. Silti aina on katto pään päälle järjestynyt. Siihen luotan myös nyt kun huomenna startataan tyttären kanssa pienelle road-tripille Kööpenhaminaan. Teltta ja makuupussit pakataan varoiksi mukaan. Vai pitäisiköhän sittenkin etsiä majoitus valmiiksi, hmm..

#saarihyppely #rodos #kreikka #roadtrip

Helle, eikä mitään tekemistä..?

.. kuin lukea kirjoja laidasta laitaan. Tuore tutkintotodistus piirongin laatikkoon tallennettuna voi hyvällä omalla tunnolla käyttää vapaa-aikansa miten mielii. Siis lukien.  Ja voi veljet, kyllä vaan olenkin lukenut…

`Löysin`  alkuvuodesta kirjaston e-kirjat enkä enää oikein osaa paperikirjoja lukeakaan. E-kirjojen valikoima ei (ainakaan Vaskikirjastoissa) ole erityisen laaja, joten sitä luetaan mitä milloinkin sattuu olemaan tarjolla. Tässäpä seuraavia Helmet-lukuhaasteen sijoitteluja:

1 Kirjassa  muutetaan; Outi Pakkanen – Helle

Helle on muistaakseni ensimmäinen Outi Pakkasen kirja jonka luin. Dekkariksi luokittelu kyllä kummastuttaa.  Ei minulla sitä vastaan mitään ole, että jännitystä kasvatetaan ja lataus purkautuu rikoksena vasta kirjan lopulla, mutta kun Helteessä ei oikein ollut kyse sellaisestakaan jännityskirjan  rakenteesta. Kirjan henkirikos tuntuu väkisin väännetylle, aivan kuin ruumis olisi ollut pakko vaan johonkin kohtaan tipauttaa.  

Helle on kirjojen kesäteatteria. Henkilöt ovat kuin suoraan jostain 50-luvun kotimaisesta komediaelokuvasta, tai Anni Polvan kirjoista. Kliseisiä henkilöhahmoja tyypitellään niin perusteellisesti, että varmasti viimeisen rivin kokemattomampikin kokija tajuaa. Mukavaa kuitenkin välillä lukea jännitystä, jossa verellä ja väkivallalla ei mässätä. Kesäisen Helsingin kuvaus on myös kirjan parasta antia. Saatan lukea Pakkasen kirjoja toistekin,  mutta en dekkarinnälkään.

38 Kirjan kannessa on kulkuneuvo; Kjell Westö - Rikinkeltainen taivas

Romaani ulottuu 1960-luvulta vuosituhannen vaihteen jälkeiseen Suomeen. En ollut Westön uusimpaan kirjaan niin ihastunut kuin kirjailijan edellisiin kirjoihin. Siihen on ehkä syynä, että nyt liikuttiin ajassa, jonka sekä kirjailija että minä lukijana olemme  itse eläneet.  Voisiko olla, että omat odotukset ajankuvaukselle ovat tällöin suuremmat, kun on jo valmiiksi olemassa omakohtainen kokemuspohja, jonne tarinaa sijoittaa. Minusta kirjassa oli tuotu 1980-luvun kasinotalouden ja sitä seuranneen romahduksen konteksti perin laimeasti esille. Silti, kirja oli ihan kelpo lukukokemus. Jos kyseessä olisi ollut ensimmäinen lukemani kirja Westöltä, olisin ehkä pitänyt kirjaa ihan erinomaisena.

14 Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan; Jill Santapolo -  Valo jonka kadotimme

Miten vaikeaa onkaan lukea kirjaa, jonka päähenkilöstä ei pidä.  Sitä haluaisi kovasti olla tarinan sankarin puolella, hänen kulmauksessaan, mutta koko ajan vain ärsyttää päähenkilön teot ja ajattelutapa. Näin kävi minulla Jill Santapolon Valo jonka kadotimme -kirjan Lucyn kohdalla. Aikamoinen haikailija koko nainen, ei erityisen avarakatseinen ajattelussaan vaan totinen valmiin polun tallaaja,  joka tyytyy ajelehtimaan omassa elämässään muiden johdattelemana   ja sysää sitten vastuuta päätöksistään muille ja ruikuttaa, ruikuttaa, ruikuttaa.. ups, tulikohan kohdeltua päähenkilöä turhan kovasti. Toki tunnistan tunteet ja tilat,  joista Lucy kertoo. Helppohan se täältä tarinan toiselta puolelta on paremmin tietää.

Kirja on jakanut mielipiteet aika viivasuorasti kahtia; toisille tarina on haikea rakkaus- ja kasvutarina, toisille taas pinkkiä huttua. Kuulun itse  siis jälkimmäiseen porukkaan. Valo jonka kadotimme;  hömppää puhtaimmillaan.

43  Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle; Miska Rantanen – Kalsarikänni. Suomalainen opas hyvään elämään.

Aina joskus tulee hetkiä, jolloin hygge ja lagom eivät vaan riitä vaan tarvitaan kalsarikänni!

Kalsarikänni on täydellisen rentoutumisen ja läsnäolon taito. Sillä taltutetaan työelämän tuottamaa vitutusta ja hermopainetta. Metodina on käymismenetelmällä tuotetun alkoholin, valikoidun sosiaalisuuden ja normivapaan pukeutumisen herkkävireinen yhdistelmä. Se on pienen ihmisen oikeutettu ja ympäristön kannalta vaaraton tapa nyppiä rusinat pullasta. Kalsarikänni on tapa viettää iltaansa suunnitelmallisesti vailla mitään suorituspaineita.  Kalsarikänni on uskallusta peilata omia tunteitaan ja valmiutta tarttua hetkeen ….    Missä kalsarikänni, siellä mahdollisuus.

Nyt kyllä unohdetaan sisusta jauhaminen ulkomaalaisille.  2000-luvun paras suomalaisia ja suomalaisuutta kuvaava käsite on kalsarikänni. Lähes jokainen suomalainen tunnistaa termin ja ymmärtää se syvimmän sisällön. Ei kirja suomalaiselle lukijalle annakaan mitään uutta. Toki kirja on äärimmäisen viihdyttävästi kirjoitettu, mutta sen suurin ansio lienee sen kansainvälisissä meriiteissä. Kalsarikänni (lausutaan Washington Post lehden mukaan ”cal-sar-y-cuhn-eet”, englanniksi termi on pantsdrunk) on ilmiönä ikivanha ja varmasti tunnettu muuallakin kuin Suomessa, mutta ilmiöksi asia lähti kehittymään, kun Suomi vuonna 2017   julkaisi kalsarikänni-emojin. Kalsarikänni emoji täydensi alun perin vuonna 2015 julkaistua Suomi-emojit kuvasarjaa.  Asialla oli ulkoministeriön maakuvayksikkö (kuulostaa muuten kovasti Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasta tutuksi tulleelta ministeriön Erikoisosastolta).

19 Kirja käsittelee vanhemmuutta; Anne Swärd - Vera.

Useammassakin kirja-arviossa on rinnastettu Swärdin Veran alkukohtaus Tohtori Zivagoon.  En ole elokuvaa nähnyt, joten en osaa verrata tunnelmia. Minulle tuli alun hääkohtauksesta mieleen 1800-luvun alun Venäjä, ainakin ennemmin kuin II maailmansodan jälkeinen Ruotsi.

Anne Swärdin Vera on kirja, jota en ymmärrä. En ymmärrä päähenkilön sielunelämää  ja ratkaisuja, en myöskään ymmärrä kirjan tulkintaa maailmasta, jota se kuvaa. En ymmärrä miten kirjaa olisi pitänyt lukea. Kirjassa ei ollut vahvasti ajassa kiinni olevaa juonta, vaan se oli tarina päähenkilöstä. Oliko se sitten nuoren tytön kasvutarina tai tarina selviytymisestä? Ei minusta oikein sitäkään. Loppuun asti päähenkilö kulkee virran viemänä, ilman omaa tahtoa. Ehkä eniten  kirja on kuvaus  sodan  ja julmuuksien rikkomasta sielusta ja valinnoista joita tehdään selviytyäkseen hengissä. Niin tai näin; vaikken ihan ymmärtänytkään mitä luin, niin vahva muistijälki lukemasta silti jäi.

49 Vuonna 2018 julkaistu kirja; Ruth Ware -  Nainen hytissä 10

Huikean koukuttava kirja, lähtöasetelmaltaan mielenkiintoinen. Varaudu lukemaan nopeassa tahdissa, ei tätä voi paljon säästellä vaan antaa mennä vaan.. Loppua kohti tiivis tunnelma  vähän hajoaa, ja siirtyy jännitystrilleristä kohti perinteisempää dekkarigenreä ála agatha. Silti iso suositus tästä jännityskirjallisuuden ystäville.

15 Palkitun kääntäjän kääntämä kirja;  Anne Tyler -  Jää hyvästi

Jää hyvästi on hento ja vähäeleinen kirja yllättäen leskeksi jääneestä miehestä, jonka kuollut puoliso ilmestyy puolisonsa rinnalle ohjaamaan häntä leskimiehen elämässä eteenpäin. Vaikeasta aiheesta huolimatta kirjassa ei ole hitustakaan pateettisuutta tai siirappia, vaan tarina on juuri sopivasti rosoinen pieni tarina. Kirjan on kääntänyt Jaana Kapari-Jatta. Suomennos on muuten varmasti aivan mallikas, mutta kirjan nimen (The Beginner's Goodbye)  suomennoksessa on alkuperäisen  nimen idea kadotettu.  Otava hoi; jos tästä kirjasta otetaan uusintapainoksia niin voisiko tuota kansikuvaa harkita vielä uudelleen.  Nykyinen kansi on suoraan alkuperäisestä englanninkielisestä pokkarista, mutta johtaa kyllä kirjan tyylilajissa harhaan.

Lisäksi lukuhaasteeseen luettu;

34 Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta;  Virpi Hämeen-Anttila - Kolmastoista lapsi.  

44 Kirja liittyy johonkin peliin;  Anna-Leena Härkönen - Kaikki oikein

45 Palkittu tietokirja;  Mari Manninen -Yhden lapsen kansa  (TietoFinlandia -palkinnon voittaja 2016)

Tuunattua kasarikrääsää

Omalla vakikirppikselläni on halpis-osasto, jossa kaikki tavarat maksavat 20 centtiä kappaleelta. Tavarat ovat kirppismyyjiltä myymättä jäämiä ja jälkeensä jättämiä esineitä ja vaatteita. Valikoimasta näkee kyllä hyvin, että minkälainen tavara ei kirppiksellä kaupaksi käy vaikka (melkein) ilmaiseksi antaisi. Halpis-osasto pursuaa kasari- ja ysäritavaraa; linttaan astuttuja kenkiä, matkamuistoja, koriste-esineitä, tuikkupurkkeja ja kaikenlaista tiimari-krääsää.  Joka kerta kirppiksellä käydessäni pysähdyn kuitenkin tuunausmielessä katsastamaan valikoiman. 

Viimeksi halpis-osastolta lähti mukaan kasarikrääsää kauheimmillaan; peltinen hanhisirotin.  Sirotin oli sisältä kuin uusi, enkä ihmettelisi vaikka ei olisi koskaan käytössä ollutkaan. Missäköhän näitä hanhiesineitä on aikanaan myyty? Vai olisiko sittenkin vasta 90-luvun esineistöä? Omassakin kaapissa on joskus ollut ainakin tarjotin samaa sarjaa…

Teippasin kultareunukset suojaan ja spreijasin hanhet piiloon kromimaalilla. Mastonin kromisprayn jälki ei ole kovinkaan kiiltelevää, ennemminkin alumiinia muistuttavaa, mutta tähän tarkoitukseen sellaisena juuri sopivaa. Ennen kuin maali oli ihan kokonaan kuivunut painelin pintaan vielä muutamia sormenjälkiä antamaan kulunutta vaikutelmaa.  Aika vähällä vaivalla tuli sirottimesta kaunis käyttöesine, näppärä vaikka puutarhakahvitteluihin.