BANKSY. A VISUAL PROTEST

Kuvalähde

”Väittävät graffiteja rumiksi, vastuuttomiksi ja lapsellisiksi … sitähän ne ovat, mutta vain jos ne on tehty kunnolla” (Banksy)

 

Banksy on anonyymi englantilainen nykytaiteilija, joka tekee graffiteja, maalauksia, installaatioita ja piirustuksia sekä yhdistää töitään erilaisiin provosoiviin tempauksiin. Hän ei ehkä enää ole se katutaiteen kaikkein provosoivin, ristiriitaisin ja kuumin nimi, mutta suurin nimi hän kiistatta on. 

Banksyn merkitys katutaiteen kaupallistumiseen ja brändittymiseen on ollut huikean suuri. Banksy itse onkin ensisijaisesti brändi tai tuotemerkki. Tämä siitäkin huolimatta, että henkilö nimen takana on etsintäkuulutettu laittomista seinämaalauksista eikä hänen todellista henkilöllisyyttään voida varmaksi sanoa.

Kuvalähde

Banksyn myötävaikutuksella katutaide siirtyi perinteisistä junan kylkiin kiireessä spreijatuista maalisotkuista poliittiseksi ja yhteiskunnallisesti kantaa ottavaksi taidemuodoksi.  Banksy on tunnettu siitä, miten hän hyödyntää olemassa olevaa ympäristöä graffiteissaan. Pääasiallisena työtapana nopea ja pitkälle etukäteen suunniteltu sabluunoiden käyttö mahdollistaa visuaalisesti näyttävien ja sisällöltään puhuttelevien teosten julkeat ilmestymiset mitä odottamattomampiin paikkoihin ja asiayhteyksiin.

Kuvalähde

Katutaide on Banksyn mukaan aloittanut vallankumouksia, lopettanut sotia ja toiminut niiden ihmisten äänenä, joita ei muuten kuunnella.  Banksyn työt irvailevat kaupallisuudelle ja kritisoivat kulutusyhteiskuntaa.  Teosten vakioteemoja ovat  ihmisarvon loukkaamattomuus , inhimillisyys, sodanvastaisuus, eläinten oikeudet, ilmastonmuutos, valta ja tehopyhyys.  Hänen teostensa toteutuksiin sisältyy usein jokin näennäisesti irrallinen ja hämmentävä elementti. Näin hän vangitsee katsojan huomion ja pakottaa heidät tarkastelemaan näkemäänsä useammalta eri suunnalta. Lopulta tärkeintä ei ole ilmaisun väline, vaan teoksen viesti. ”Taide saa merkityksensä ja arvonsa  vasta herättämiensä reaktioiden myötä”.

 

Kuvalähde

Katutaiteen ikonin asemaan ja suurten ihmisjoukkojen kiinnostuksen kohteeksi päätyminen ei ole varmasti ollut Banksylle ihan yksiselitteisen herkkua. Kuuluisuuden mukanaan tuoma valta on tuonut myös vastuuta ja Banksyn julkikuva onkin vakavoitunut.  Minne Banksy töillään haluaa huomiota ohjata, sinne kohdistuu välittömästi isojen ihmisjoukkojen kiinnostus ja samalla myös paljon erilaisia lieveilmiöitä.  Teoksilla on iso painoarvo eikä taloudelliset vaikutuksetkaan ole mitenkään pieniä.  Mutta vaikka hassutteleva Banksy onkin viime aikoina jäänyt vähän taka-alalle, sisältää Banksyn taide katutaiteen luonteen mukaisesti edelleen paljon hauskuutta ja huumoria.

 

”Olkoot kadut taiteen juhlaa kaikille”  (Vladimir Majakovski)

 

Banksylle taide on tottelemattomuuden muoto ja tapa protestoida järjestelmää vastaan.  Jos valtaa pitävät käyttävät kulttuurista hegemoniaansa elokuvissa, mainoksissa, kirkoissa, kouluissa ja museoissa, olkoon katu ihanteellinen hegemonisen vastarinnan näyttämö taiteelle.

Kuva Sampo Linkoneva. Serlachius- museot

Banksy. A visual protest -näyttely sisältää Banksyn taideteosten lisäksi hänen uraansa dokumentoivia julisteita, lehtiä, kirjoja, tarroja, postikortteja, valokuvia, levynkansia ja esitteitä. Taiteilijan kadulle toteuttamia muraaleja esitellään vain valokuvina ja videoinstallaationa. Näyttely ei ole Banksyn auktorisoima.

 

Banksy suhtautuu taidemuseoihin ja taiteen instituutioihin kriittisesti eikä suhtaudu hänen taiteestaan taloudellisesti hyötymään pyrkiviin hyvällä.  Tästä syystä Serlachius-museot ei peri lainkaan pääsymaksua Banksyn näyttelyn ajalta eikä myy näyttelyyn liittyviä oheistuotteita.  

 

Banksy. A Visual Protest -näyttely  taidemuseo Göstassa 15.5.2021—10.10.2021 Museo suosittelee tulemaan näyttelyyn ajanvarauksella, koska koronarajoitusten vuoksi vieraiden määrää joudutaan rajoittamaan. Näyttelyn ajanvarauksen avauduttua kaikki tarjolla olevat ajat varattiin hetkessä mutta  kokoontumisrajoitusten vähittäisen purun myötä on vierailuaikoja nyt tarjolla lisää. Näyttelyyn pääsee myös ilman ajanvarausta, mutta lippuja on vain rajoitetusti tarjolla ovelta.  

DIY; kasviopissa

Kukapa meistä  ei tunnistaisi Ebba Masalinin mustapohjaisia kasviopin opetustauluja. Osalle taulut ovat tuttuja jo kouluajoilta mutta lopuillekin ainakin sisustuselementtinä käytettynä. Ebba Masalin tunnetaan parhaiten (tai oikeastaan ainoastaan) näistä Otavan 1900-luvun alussa julkaisemien mustapohjaisten kasviopin opetustaulujen piirroksistaan. Ensimmäiset 15 kasvin piirrokset julkaistiin vuonna 1903. Vuonna 1914 sarja jatkui viidellä uudella aiheella. Aidon Ebba Masalinin saa seinälle näkemällä vähän vaivaa ja maksamalla taulun kunnosta riippuen noin 20-60 euroa.

Vuonna 2013 Ebba Masalinin tekijänoikeudet vapautuivat ja tämän myötä Mikkelissä aloitettiin kasvitaulujen uustuotanto. Pahvitettujen kasvitaulujen ja paperisten julisteiden lisäksi tuttuja kasvikuvia löytyy painettuna postikortteihin, kaitaliinoihin, vaatteisiin  ja vuodevaatteisiin.  Tuotteita myy Taito myymälöiden yhteinen verkkokauppa taitoshop.fi . Valikoimasta löytyy tuotteita myös valkoisella pohjalla.

Pari vuotta sitten tilasin Taito Shopista paperisen kaitaliinan jonka rimoitin julisteeksi (kasvioppia ála Ebba). Samassa yhteydessä tilasin nipun kasvitauluista tehtyjä postikortteja.  14 postikortin erä maksoi 14 euroa eli euron / kortti. Kortit tulivat nyt siivotessa vastaan. Vastaan tuli myös kolme A4-kokoista kehystä.  A5-kokoiset kortit ovat siis vähän normikokoista postikorttia suuremmat.  Ratkaisin koko-ongelman laittamalla taustapaperiksi mustan A4-kartongin, jolloin tauluista tuli ihan kivan kokoiset.

Postikortit painetaan Suomessa ja Taitoa Shop lahjoittaa jokaisen nipun myynnistä 1,4 euroa Naisten Pankille.

Ps. Olen ostanut tuotteet omalla rahalla eikä kyseessä ole kaupallinen yhteistyö vaan silkasta omasta ilosta tehty  postaus.

Herbified?

Salon taidemuseo Veturitallissa avautui toukokuussa yhdysvaltalaisen valokuvaaja Herb Rittsin In Full Light  -retrospektiivinen valokuvanäyttely.  Näyttelyn nimi viittaa Rittsin tapaan valokuvata vastoin yleistä tapaa keskipäivän paahteisessa auringonpaisteessa.  Ritts muistetaan parhaiten yhtenä merkittävimpänä 80- ja 90-lukujen  muoti- ja muotokuvaajana. Hän teki töitä useille ikonisille muotitaloille ja filmiteollisuudelle kuvaten aikansa huippumalleja,  suuria Hollywood-tähtiä ja julkisuuden henkilöitä. Ritts tuli uransa aikana tunnetuksi puhtailla, minimalistisien esteettisillä ja taidokkailla kuvilla, joissa korostui huolellinen asettelu, luonnon valo ja maisemat.  Hänen uransa ajoittuu aikaan, jolloin jyrkkä rajanveto taidevalokuvauksen  ja kaupallisen muotikuvauksen välillä alkoi hävitä  .

Herb Ritts, Now and Zen, El Mirage 1999 ©Herb Ritts Foundation.

Moni Rittsin mustavalkoisista kuvistaan ovat ikonisen tunnettuja, kuten Madonna True Blue-albuminsa kannessa. Juuri Madonna taisikin kehittää sanonnan `herbified` , tarkoittaen kuvaajan kykyä lumota kuvattavansa tekemään pyynnöstään  mitä mielikuvituksellisempia asioita. Kuvaustilanteissa Ritts loi kuvattavan kanssa leppeän luottamuksellisen ilmapiirin ja tästä syystä  hänen omalaatuisimpiinkin toiveisiinsa ja ehdotuksiinsa oli luontevaa suostua. Herb Ritts kuoli vuonna 2002, ainoastaan 50-vuotiaana.  Nykyään Rittsin valokuvien myyntiä ja näyttelykiertueita organisoi hänen nimeään kantava Herb Ritts Foundation, jonka tavoitteena on tukea valokuvataidetta ja kerätä varoja AIDS-tutkimukseen.

 

Herb Ritts, Madonna (True Blue Profile), Hollywood 1986 ©Herb Ritts Foundation

Mutta siis In Full Light -näyttely? Lumouduinko, olenko nyt ihan herbified?  Nooh, sanattomaksi näyttely kyllä vetää.  Rittsin rakkaus muotoihin, valoihin, sommitteluun ja harmoniaan vakuuttaa.  Kuvien tekninen ja sisällöllinen  toteutus tuntuvat huippuunsa asti hiottuille, harkituille ja valmistelluille.  Monet kuvista ovat kuitenkin  luonnon olosuhteissa  otettuja, eivätkä suinkaan studion optimoiduissa oloissa kuvattuja. Ritts kuvasi usein kohteitaan varsinaisen kuvaussession, esimerkiksi kaupallisen muotikuvauksen, jälkeen ja ilman sen suurempaa etukäteistä suunnittelua eli kuvattavan kanssa yhteistyössä improvisoiden. Kun kuvia katsoo, on vaikea tajuta, että sattumalla voi tosiaan olla lopputuloksessa  osuutensa. 

Kuitenkin, en pysty olemaan vertaamatta Rittsin tuotannon läpileikkausta muilta ` ikonisilta` (hölmö termi, käyttäisin jotain parempaa sanaa jos vain keksisin)  valokuvaajilta viime vuosina näkemiini näyttelyihin; kuten Elliott Erwitt  Salon taidemuseossa alkuvuonna,  Robert Doisneau Turun Taidemuseossa kesällä 2017 tai  Henri Cartier-Bresson Ateneumissa talvella 2016.     Näiden kuvaajien teoksissa on tunnetta ja tarinoita. Rittsin kuvista löydän kyllä taitoa ja tekniikkaa,  mutten  mitään erityisesti mielikuvitusta ruokkivaa tai ajatuksia herättävää.  Näyttely on hengeltään erittäin ysäriä, ja aikalailla kasariakin. Ehkä juuri tuo 90-lukulainen kiilto, glamour ja siloisuus on se, mikä minua näyttelyn teoksissa häiritsee. Kuvissa ei paljon rosoisuutta näy.  Silti, näyttely on ehdottomasti vierailun arvoinen. Ihan vaikka pelkästään jo kaiken sen  popkulttuurin ja kulttuurihistorian tähden, joita kuvat edustavat. Itse tulen varmasti vierailemaan näyttelyssä  vielä ainakin kerran.

Herb Ritts In Full Light -näyttely on esillä Salon taidemuseo Veturitallissa 16.syyskuuta asti. Tule vaikka junalla, pääset ihan viereen. Ja jos tulet kokonaiseksi päiväksi, ei torstain iltatoripäivä ole yhtään hassumpi ajankohta tutustua Saloon.    #suosittelenSaloa

Elliott Erwitt. Retrospective

Salon taidemuseo Veturitallissa on juuri avautunut Elliott Erwitt Retrospective -valokuvanäyttely. Näyttely koostuu 166 pääosin mustavalkoisesta otoksesta. Kuvat ovat ranskalaisen kuvatoimisto Magnumin kokoelmista vuosilta 1946 – 2011.

Pääosin mustavalkoisista kuvista koostuva näyttely avaa autenttisen näkymän sotien jälkeisiin vuosikymmeniin ja sota-ajan jälkikaikuihin. Elämän kepeys, toiveikkuus, sarkasmi ja huumori sekä  rakkaus ovat läsnä kuvissa yli kuudelta vuosikymmeneltä.

 

Kuvan lähde Flickr.com Lisenssi cc by-sa 2.0

Maailma on Erwittin kuvissa vähän vinksallaan, kuitenkin silleen hauskalla ja sympaattisella tavalla. Kamera ei tungettele eikä häiriköi vaikka tuleekin lähelle. Joka ikisestä otoksesta tulee tunne, että kuvaaja on kohteen puolella ja toivoo hänelle pelkkää hyvää. 
Jopa `kylmän sodan kuuma keittiö ` -kuvana tunnettu otos  Richard Nixonista heristämässä sormea Nikita Hrustsoville, esittää kohteensa myönteisessä valossa. Tämä siitäkin huolimatta, että Erwitt koki Nixonin vastenmielisenä pyrkyrinä ja oli kovasti helpottunut, ettei kuvan antama noste riittänyt siivittämään Nixonia presidentinvaalien voittajaksi. 

Näyttely on laaja läpileikkaus Erwittin kuvista 40-luvulta aina nykyhetkeen asti, aika retrospektiivistä sanan varsinaisessa merkityksessä..  Kun kerran kyseessä on kuvaaja, joka on tuottanut huippumateriaalia yli kuuden vuosikymmenen ajan, on ihan ymmärrettävää, että halutaan rakentaa näyttely jossa on esillä koko upean uran läpileikkaus.  Näyttelyn kuvat ovat jotenkin erityisen ajattomia. Teemoiltaan ja tunnelmiltaan hyvinkin saman henkisten otosten kuvaushetkien välillä on saattanut vierähtää vuosikymmeniä.

 Erwitt itse sanoo uransa olevan jonkinlainen sillisalaatti; pikkaisen kaikkea vähän kaikkialla.  Hän itse auliisti myöntää, että ilman taloudellista motiivia olisi oma tuotanto muodostunut niukemmaksi ja harkitummaksi. Neljä aviovaimoa ja kuusi lasta ovat pitäneet miehen tuotteliaana.  

Näyttelyn kattaus on niin laaja, että ähky iskee jos kaikki kuvat aikoo ahmia kerralla. Ainakin minulle kävi niin. Arjen herkulliset hetket, julkkikset, koiraperspektiivi, Pariisi, New York, Yhdysvaltain teollisuuskaupungit, suurvaltapolitiikan dokumentointi …. kertakäynnillä ehtii saada imaistua vain pintaa eri teemoista. Näyttely tarvitsee ehdottomasti toisen käymisen, josko sekään vielä riittää. Onneksi on museokortti, mikä mahdollistaa näyttelyyn tutustumisen useammassa erässä.  

Elliott Erwitt, Retrospective -näyttely on auki Salon taidemuseo Veturitallissa 4.helmikuuta asti. Veturitallin tornissa on samanaikaisesti Esko Keski-Vähälän ja  Seppo Kalliokosken studionäyttely Syli.

Robert Doisneau - Minun Pariisini

 L'information scolaire, Paris 1956. Foto; Atelier Robert Doisneau

Turun Taidemuseossa avautuu 9.kesäkuuta Robert Doisneaun valokuvista koottu näyttely Minun Pariisini. Näyttely on tuotettu yhteistyössä taiteilijan perintöä vaalivan Atelier Doisneau -säätiön kanssa. Se käsittää yli sata valokuvateosta ja on siis yksi laajimpia Suomessa nähtyjä Doisneaun taidetta esitteleviä näyttelyitä.

Robert Doisneau toimi II  maailmansodan aikana sotakuvaajana. Hän oli myös aktiivisesti mukana Ranskan vallankumousliikkeessä tallentaen kameralle Ranskan sodanaikaista alennustilaa.  Sodan päätyttyä Doisneau alkoi tallentaa Pariisin katujen elämää. 

La cavalerie du Champs de Mars, 1969. Atelier Robert Doisneau.

Sodanjälkeisessä maailmassa ihmiset kaipasivat kotoisia, lämpimiä kuvia tulevaisuudenuskonsa palauttajina. Doisneaun kuvat alkoivat edustaa ns. humanistista valokuvausta jonka pääosassa oli arjen iloissa ja suruissa kuvattu ihminen. Doisneaun valokuvissa ylevä sai rinnalleen vaatimattoman, kauneus rumuutta ja rikkaus köyhyyttä. Hänen suosikkiaiheitaan olivat lapset ja heidän oma, aikuisten katseilta piilossa oleva maailma. Arkisen Pariisin empaattisuus, humaanisuus ja usko tulevaisuuteen muodostuivatkin kuvaajan tavaramerkeiksi samoin kuin Doisneaun lämmin ja myötäelävä asennoituminen kuvan kohteena oleviin ihmisiin.

Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä” (Le baîser de l'hôtel de ville1950) mainitaan usein maailman kuuluisimmaksi suudelmaksi. Onko se sitä? Ehkä ei, mutta postikorttina ja julisteena se on eittämättä laajalle levinneimpiä suudelma-aiheisia taidevalokuvia. 

Le baiser de l'Hôtel de ville, 1950. Foto: Atelier Robert Doisneau.

Kuva oli osa keväistä Pariisia käsittelevää tilaustyötä, jonka amerikkalainen Life-lehti tilasi Doisneaulta vuonna 1950.  Life halusi esitellä vapaamielistä Eurooppaa, jossa ei kainostella näyttää tunteita julkisesti. Kuvatekstinä luki, että Pariisissa nuoret voivat suudella kadulla ilman, että kukaan kiinnittää siihen mitään huomiota. Samanaikaisestihan Life-lehden kotimaassa Yhdysvalloissa konservatismi oli voimakkaassa nousussa ja kulttuuripiirit ahtaalla McCarthyn kommunistivainojen ollessa jo käynnissä.

Mitä kuvan suudelma sitten katsojalleen edusti? Suudelmakuvasta tuli Pariisin uuden ajan ja vapaamielisen elämäntavan symboli. Sen voi nähdä edustavan milloin romanttista rakkautta, milloin hurmaa, intohimoa ja eroottisuutta. Joku voi nähdä sen salaisena suudelmana tai varastettuna onnen hetkenä, joku toinen tapakulttuurina tai ystävyyden eleenä… mitä ikinä katsoja siinä haluaakaan nähdä.  Minä näen kuvassa toverillisuutta ja yhdessä jaettua ajan ja paikan kokemusta  ennemmin kuin suurta romanttista rakkautta.

Julkaisuhetkellä kuva ja reportaasi ei vielä herättänyt erityistä huomiota. Vasta vuonna 1986 erään julistefirman käytettyä kuvaa postikorttina ja julisteena, se muodostui todelliseksi myyntihitiksi ja eräänlaiseksi julistetaiteen ikoniksi kaikkialla maailmassa. Nykyään suudelman hetki elää postikorteissa, palapeleissä, kahvimukien kyljissä, tyynyliinoissa ja t-paidoissa.

Kuvan nousua kulttiasemaan vauhditti varmasti osaltaan näyttävä oikeusjuttu, jossa kuvan nainen, Francoise Bornet, vaati itselleen osuutta kuvan tuotoista. Bornet hävisi jutun oikeudessa, mutta Doisneau lahjoitti kuvan alkuperäisvedoksen Bornetille. Tämä myi sen myöhemmin huutokaupassa 155.000 eurolla, mikä saattaa olla suurin yksittäisestä valokuvasta koskaan maksettu kauppahinta. 

Oikeusjutun yhteydessä kävi ilmi, että kuva ei ollutkaan sellainen spontaani, ohikiitävän hetken tallentuma, joksi sitä oli luultu, vaan lavastettu otos. Kuvan suutelijat olivat kyllä ”oikeita” rakastavaisia, mutta palkattuja esiintymään kuvassa. Vaikka kuva ehkä olikin lavastettu,  oli suudelma Francoise Bornetin mukaan kuitenkin mitä  aidoin ja nautinnollisin.

Suutelijoiden rakkaus ei kuitenkaan kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin valokuva vaan he erosivat vajaan vuoden kuluttua. Bornetin kanssa kuvassa esiintynyt  silloinen poikaystävä Jacques Carteaud sai itselleen kuvasta 500 frangin kuvauspalkkion lisäksi ainoastaan kauniin muiston. Kuvan kaupallista arvoa ei paljastuminen lavastetuksi pienentänyt, ennemminkin päinvastoin.

Robert Doisneau  1947. Lähde; Flickr.com. Public domain.

Robert Doisneau kertoo kuvaustyylistään, että hän pitää ajatuksesta, että kaikki ei ole täydellisesti kontrolloitua, vaan että jotain voi kohdata sattumalta. Onkin vähän ironista, että enimmäkseen ”aitoja” tilanteita kuvanneen Doisneaun juuri spontaaneimmalta vaikuttava kuva osoittautuu lavastetuksi. Silti hän ei omien sanojensa mukaan olisi koskaan rohjennut kuvata kyseistä tilannetta aidosti. Kadulla suutelevien satunnaisten rakastavaisten intiimi tallentaminen filmille ei olisi ollut hänen mielestään oikeutettua. Uskon hänen tarkoittavan sekä moraalista että lainmukaista oikeutusta. Oikeiden ihmisten jokapäiväistä arkea kuvattaessa voisi intiimiyden raja kulkea mieluusti vielä nykypäivänäkin juuri suudelman kohdalla.  

Robert Doisneaun omin sanoin; "If you take photographs, don´t speak, don´t write, don´t analyse yourself and don´t answer any questions" . 

Selittelyt siis sikseen; antaa valokuvien kertoa tarinat itse. 

Näyttely on avoinna Turun Taidemuseossa 9.6 - 27.8.2017 välisenä aikana.

Kuvalähteenä Turun Taidemuseo Lehdistökuvat

Miksi irvistät, Einstein?

Populaarikulttuurin aineistoon kuuluu oleellisena osana hourupäiset tiedemiehet ja keksijät. Mutta ovatko tosielämän nerot oikeasti vähän vinksahtaneita ja mikä osuus on Albert Einsteinilla ollut stereotypian syntymiselle? 

Einsteinilla oli jo eläessään vahva maine hajamielisenä professorina, pähkähulluna tiedemiehenä, höpsönä sekopäänä ja ehdottoman eksentrikkona. Kuitenkin pitkälti yhden ainoan hetkellisen kuvan tähden Einstein on noussut populaarikulttuurin yhdeksi ikoniksi.

Kuuluisa irvistyskuva on Arthur Sassen vuonna 1951 ottama . Einstein oli megajulkkis jo omana aikanaan.  Tiedemies oli 72-vuotissyntymäpäivänään hymyillyt koko päivän häntä seuranneille valokuvaajille. Sassen houkutellessa häntä vielä kerran hymyilemään kameralle, entisajan paparazzeihin väsähtänyt Einstein työnsikin kielensä ulos. Nopea valokuvaaja ehti Einsteinin odotusten vastaisesti nappaamaan kuvan, josta tuli myöhempien aikojen kuvaikoni. Einstein itsekin mieltyi kuvaan niin, että käytti sitä  myöhemmin käyntikorttinaan.

Myöhemmin kuva on ollut inspiraation lähteenä mm. star warsin Yoda-hahmolle ja esiintyypä irvistävä tiedemies Beatlesin Sgt. Pepperr´s Lonely Hearts Club Band –levyn kannessakin.

Vaikken kvanttifysiikasta ja suhteellisuusteoriasta mitään ymmärräkään, tekee Einstein minuun vaikutuksen koulutukseen ja oppimiseen liittyvillä ajatuksillaan. Nykyään ei tarvitse olla einstein käsittääkseen, että oppilaita ei voi opettaa tietoa päähän kaatamalla vaan tärkeämpää onluoda olosuhteet joissa he voivat oppia. Tai että tietoakin tärkeämpää on mielikuvitus ja tiedon hyödyntäminen  ja että ainoa merkittävän tiedon lähde on kokemus. Viime vuosituhannella tämän asian tajuamiseen tarvittiin vielä Einstein.

Oliko Einstein sitten hullu vai nero, kaikki on ehkä suhteellista, mutta ei kai tästä asiasta suurta erimielisyyttä saa kenenkään kanssa aikaiseksi.

Kuvalähteinä

1) Wikipedia, Yhdysvaltain `fair use´ -tekijänoikeuskäsitteellä.

2) https://www.flickr.com/photos/ajc1/6874099489/ Lisenssi CC BY-SA 2.0

3) https://www.flickr.com/photos/kennysarmy/16696285052/ Lisenssi CC  BY-NC-ND 2.0

4) https://www.flickr.com/photos/leighblackall/7899205206/ Lisenssi CC BY 2.0

5) https://www.flickr.com/photos/ryele/8635653244/ Lisenssi CC BY-NC-ND 2.0

6)https://www.flickr.com/photos/celestinechua/9711180424/ Lisenssi CC BY 2.0

7) https://www.flickr.com/photos/celestinechua/11417950283/ Lisenssi CC BY 2.0

Kiss & tell sekä arvonnan voittaja

Kuva Flickr.com. Lisenssi.

Suomi; the worlds most literate nation

Nyt saa olla syystä ylpeä; tuoreen yhdysvaltaisen lukutaitotutkimuksen mukaan Suomi on maailman johtava lukumaa. Tutkimus ei mittaa niinkään suoraan lukutaitoa (missä myöskin Suomi varmasti sijoittuisi kärkimaiden joukkoon) vaan ennemminkin lukemiseen liittyviä tapoja ja tukitoimia. Lukutaitoa mitattiin viidellä eri kriteerillä, muun muassa kirjastojen määrän ja käyttöasteen mukaan sekä sanomalehtien lukemisen määrällä. Suomalainen kirjastolaitos on varmasti ollut yksi selkeästi Suomen kärkisijoitukseen vaikuttanut tekijä.

Kirjastolaitosta on kuvattu Suomen henkiseksi huoltoasemaverkostoksi, eikä syyttä. Kävin omassa verkkokirjastossani poimimassa listan suudelmaan tavalla tai toisella liittyviä teoksia; pääosin kirjoja ja elokuvia. Osa teoksista on romantiikkaan vahvasti kiinnittyneitä ja aikamoista hattaraa, mutta kyllä tuolta listalta pystyy poimimaan toiminnallisemmankin näkökulman suudelmateeman. Suudelmia eri muodoissaan, olkaa hyvät:

 Kirjoja:

Danielle Steelin Suudelma; 

kansikuvana Gustav Klimtin the kiss, 

ehkä maailman tunnetuin suudelmamaalaus.

Reijo Mäki Pahan suudelma 1998. 

Kymmenes Vares-kirja, tehty myös elokuvaksi.

Hannu Salmi; Suudelma. 

Tietoteos suudelman kulttuurihistoriasta.

Venuksen suudelma;
astrologinen aikamatka naiseuteen.

Tommi Tabermann Suudelma 1977

Satu Itkonen, Suudelma, suukko, pusu
Suudelmasta piirustus- ja maalaustaiteessa

Elokuvia:

Maailman tunnetuin elokuva?
Kun Sinkkuelämän Kihon roolihahmoa on kirjoitettu,
ovatkohan vahvat yhtäläisyydet Rhett Butleriin
olleet tietoisia vai sattumaa 

Hellä suudelma 2004. 

Tarina nykypäivän kielletystä rakkaudesta, 

Glasgowin Romeo ja Julia.

Koston suudelma 1995

Stanley Kubric Tappava suudelma 

vuodelta 1955 (myös nimellä kohtalokas suudelma).

 Film noir –genreä puhtaimmillaan.

Francois Truffaut Varastettuja suudelmia 1968. 

Elokuva kuuluu samaan sarjaan uuden ajan 

ranskalaiselokuvan klassikon 400 kepposta kanssa.

Nämä ja paljon, paljon muuta saatavilla lähimmällä hyvinvoinnin huoltoasemalla

Arvonnan voittaja

Nostalgiapostauksen vastauksissa tuli esille elämää suurempien suudelmien koko kirjo. Ikimuistoisimman suudelman kärkisijasta käytiin tiukkaa kisaa; populaarikulttuurin puolelta eniten mainintoja keräsivät Kaunotar & Kulkuri sekä Rhett & Scarlett.  Arvonnan voittaja nimesi itselleen mieleenpainuneimmaksi  suudelmakuvaksi kuvan, johon tämä Eduardo Kobran työ perustuu. Kuvan historiasta voi käydä lukemassa lisää täältä.

 

Kuva Flickr.com. Lisenssi CC BY 2.0

Onnea Mersii! Laitan postia tulemaan. 

Suffragettinostalgiaa + muistutus arvonnasta

1900-luvun alku oli todellista postikorttien kulta-aikaa. Suffragetti-liikkeellä oli parikin eri organisaatiota valjastettuna nimenomaan postikorttien ja mainosten tuottamiseen. Sekä naisten äänioikeuden puolestapuhujat että vastustajat tuottivat taidepropagandaa postikorttien muodossa. Suffragettiteemalla tuotettiin, puolesta ja vastaan, yli 4000 erilaista postikorttia. Äänioikeuden puolestapuhujat tuottivat pääasiassa valokuvallisia kortteja, vastustajat keskittyivät vahvasti pilapiirroksiin.

 

Ohessa tänään vietettävän naistenpäivän kunniaksi kokoelma kortteja puolesta ja vastaan. Hyvää naistenpäivää! Onneksi ajat ovat näistä päivistä sentään muuttuneet; uudet ajat - uudet haasteet.

 

 

Kuvat ovat peräisin Palczewski Suffrage Postcard Archivesta.

Vielä olisi pari päivää aikaa osallistua yhteistyössä Retroliike.fi:n kanssa toteutettuun Vintagentin nostalgia-arvontaan, tästä KLIK.