Kyllästyttääkö jo glögi?

Ilmojen kylmetessä juhlajuomat kuumenevat.  Se kaikkein perinteisin joulunajan juomista on varmaankin glögi. Loppuvuosi onkin vahvasti glögikautta. Vasta vuodenvaihteen jälkeen glögin ylivalta päättyy kuin seinään ja glögi tekee tilaa muille kuumille juhlajuomille kuten maustetuille kaakaoille ja kahveille.

Glögi on perusajatukseltaan maustettua lämmitettävää viiniä. Vuosi vuodelta on glögin valmistus Suomessakin kaupallistunut ja valmiiksi maustettuja glögipohjia on kaupoissa ja Alkossa tarjolla vuosi vuodelta enemmän.  Joka vuosi glögiä myös koitetaan keksiä jollain lailla uudestaan. Glögiä on maustettu milloin milläkin; mintulla,  lakritsilla, suklaalla, chilillä, rocky roadilla, sitruksilla, rommilla… vaaleana, tummana, roséna.  Vinkkinä vaan, että jos et ole näitä kaikkia vielä  maistellut, niin jätä ainakin suklaiset glögit suosiolla ostamatta. Suklaa suklaana, ei viinin joukossa, hyi.

Tarjonnan runsaudesta huolimatta perusglögi lämpiää useimmiten kaupan tiiliskivestä, jonne nakataan ainoastaan rusinoita joukkoon. Alkoholillisessa versiossa taitaa onneksi kaupan perusglögin lantraaminen kirkkaalla viinalla sentään olla vähentynyt  ja aikuisten alkoholillinen glögi tarjoillaan nykyään  useimmiten  jo puna- tai valkoviinipohjaisena juomana eikä mehun ja kirkkaan viinan lämpimänä liittona.

Kuumissa juomissa on viime vuosina ainakin maailmalla ollut selvänä trendinä siirtyminen punaviinipohjaisista juomasekoituksista kohti muita (kevyempiä) juomasekoituksia. Esimerkiksi kylmäpuristettu omenamehu on lämmitettynä yhä suositumpi talvijuoma.  

Meillä on viime aikoina talvi-iltoina testailtu toimivaa reseptiä kuuman siiderin valmistukseen. Maailmalla `hot cider` -tyyppinen juoma valmistuu monenlaisilla resepteillä, mutta yleisin taitaa olla omenamehun ja englantilaistyyppisen kuivan siiderin yhdistelmä, johon lisäpotkua tuo pikku tilkka Calvadosta tai muuta omenaviinaa.  

Eli resepti yksinkertaisuudessaan on seuraavanlainen. Kiehauta kattilassa omenamehua kanelitangon ja sitrusviipaleiden kanssa.  Lisää kiehuvan kuuman  mehun joukkoon suunnilleen saman verran kuivaa  ja hapokasta siideriä. Kuumenna, älä enää keitä!  Perään voi halutessaan vielä siis lorauttaa tilkan jotain makua antavaa viinasta; itse en raatsinut calvadosta ostaa, vaan korvasin sen tilkalla mantelilikööriä.  Kokeilin valmistaa juomasekoitusta myös suomalaisesta kuivasta omenasiideristä, mutta eihän se toiminut ollenkaan yhtä hyvin. Mitään siideriksi kutsuttua sokerilitkua, saatikka makusiidereitä, on siis turha haaskata lämpimän siiderin valmistukseen.

PS. On glögillekin muuten paikkansa muuallakin vuoden juhlakalenterissa. Jos juhannus sattuu olemaan tavalliseen tapaansa viileähkö, on lämmin glögi enemmän kuin sopiva kirpeässä kesäyössä nautittavaksi. Jutun juoni on vaan siinä, että se glögi pitää tajuta ostaa valmiiksi juhannusta odottamaan. Kesäkuussa kun  valikoima on ihan olematon.

PS2. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, aiheena väriterapiaa. Käy täällä katsomassa mistä värikkäistä asioista muut saavat energiaa pimeään aikaan.

#hotcider #mulledwine #kuumajuoma #K18

Adalmiinan Helmi

Pieni Lintu  -blogin tämän viikon makrotex-kuvahaasteen aihe on kollaasin tekeminen. Kamera oli sattumalta mukana viime viikonloppuna pikapiipahduksella sisustusnavetta Adalmiinan Helmeen Paimiossa. Adalmiinan Helmi syntyi vuonna 2004 vanhaan kivinavettaan. Turusta Paimioon ajaa parissakymmenessä minuutissa, Salosta samoin.  Saatan ajaa toistekin; yleensä stressaannun joulukaupoissa ja koriste-esineosastoilla, mutta Adalmiinasta tarttui mukaan sellainen kiireetön joulutunnelma.

Psst. Tekstilinkki ei ole semmoinen affilia..tshiu-linkki vaan ihan tavallinen linkitys. Kannattaa käydä jos lähistöllä liikut. Kannattaa käydä myös katsomassa Pieni Lintu blogissa minkälaisilla kuvakollaaseilla ovat muut haasteeseen osallistuneet.

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Huoh, lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin. Ja lukea.  Tässä Helmet – lukuhaasteen seuraavat sijoittelut.

31 Fantasiakirja; Ramsom Riggs - Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

”Olin jumaloinut isoisää. Hänessä oli jotain sellaista johon minä halusin uskoa ~ Papan tarinat olivat todistaneet minulle, että maailmassa oli jotain ihmeellistä. Vielä senkin jälkeen, kun olin lakannut uskomasta tarinoihin, isoisässä itsessään oli ollut jotain maagista. Että joku oli käynyt läpi kaikki ne kauhut ja nähnyt ihmisen pahuuden suurimmillaan, että jonkun elämä oli mullistunut sillä tavalla raiteiltaan ja silti tämä joku oli selviytynyt ja pysynyt hyvänä, rohkeana ihmisenä – siinä oli jotain taianomaista.”

Etukäteen ajateltuna tämä kohta oli minulle suurin haaste. En lue fantasiakirjallisuutta, piste. En ole lukenut edes Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjoja. Ainoat ikinä lukemani fantasiakirjallisuuteen edes jotenkin luettavat kirjat lienevät Harry Potterit, mutta nekin kaikki on luettu jo aikoja sitten.  Sitäpaitsi oman  säännön takia en haasteeseen uudelleenlukuja hyväksy.  

 

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille valikoitui lukulistalle mielenkiintoisten valokuvien tähden, vaikka kirjan lukeminen vähän jännittikin. Eriskummalliset ja pikkaisen puistattavat aidot vintagekuvat kuljettavat tarinaa eteenpäin. Olisi mielenkiintoista lukea kirjan syntyprosessista, kumpi oli ensin, kuvat vai tarina?

Ovatko suurimmat hirviöt tässä todellisuudessa ja niin tavallisen näköisiä ettei niiden todellista luontoa voi tunnistaa ennen kuin on liian myöhäistä vai toisen todellisuuden heti tunnistettavissa olevat hirviöt? Eli vaikka kirjassa liikutaankin fantasiamaailmassa, on tekstistä luettavissa viittauksia myös nykytodellisuuteen.

En siis ehdottomasti olisi tähän kirjaan ilman lukuhaastetta koskenut, ja se olisi ollut kyllä harmi. Jännä lukukokemus ja selkeä poistuminen omalta lukumukavuusalueelta. Hyvä minä!

Ps. Loppu mustekalalonkeroisine hirviöineen toi vahvan mielleyhtymän Pirates of Caribbeanin Lentävän hollantilaisen kapteeni Davy Jonesiin.  

12 Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja; Jani Toivola -  Musta tulee isona valkoinen.

”Ainakin kuvitelmissani elämäni on ollut yhtä loputonta musiikkivideota, jossa kaikki on mahdollista, maisemat ja tyylilajit vaihtuvat ja maailman mankka soi täydellä volyymilla.”

En haluaisi stereotypisesti sijoittaa Jani Toivolan kirjaa poliitikosta kertovaksi kirjaksi, mutta koska tähän haastepaikkaan ei ole erityistä tunkua niin päädyin sitten täyttämään kohdan tällä elämänkerrallisella tarinalla. Jani Toivolan elämänkerrallinen kirja on kuitenkin niin paljon enemmän kuin poliitikkopuheenvuoro. Itse asiassa kirja kertoo vain hyvin vähän poliitikko-Janista ja sitäkin enemmän häpeästä, pelosta, ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta ja samanlaisuudesta sekä ihmisenä olemisesta ja identiteetin muodostumisesta. Kirja on paitsi henkilökohtainen tarina, myös laajakatseisesti kirjoitettu ajankuva suomalaisista, suomalaisuudesta ja yhteiskunnastamme.  Toivola puhuu kirjassa paljon siitä miten suurimmat ulkopuolisuuden kokemukset eivät synny sanoista ja teoista vaan kanssaihmisten puhumattomuudesta ja ohi katsomisesta. Mieluummin siis vaikka miten haparoiva ja kömpelö yritys aitoon vuorovaikutukseen kuin hiljaisuus ja ohittaminen.  Hiljaisuutta vastaan kun on vaikea argumentoida.  

Lukuhaasteen tähänastisia helmiä, suosittelen!

37 Kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 kirjaa; Laila Hietamies - Syksyksi kotiin

Syksyksi kotiin on seitsenosaisen  Lehmusten kaupunki -sarjan 4. osa. En tiennyt sitä aloittaessani kirjaa lukemaan. Olo oli kuin olisi pudonnut keskelle jonkun muun sukutapaamista. Menneitä tapahtumia ei suuremmin pohjustettu, kunhan on näköjään jatkettu kirjoittamista siitä mihin 25 vuotta aiemmin edellisessä osassa on jääty. Vaikka siis sarjan kirjojen kirjoittamisen välillä on kulunut vuosikymmeniä, itse kirjan tapahtumat jatkuvat suorana jatkumona edelliselle kirjalle.

Sodan aikaiset olosuhteet (erityisesti kotirintamalla) on kuvattu kirjassa hyvin elävästi, mutta itse tarina ja henkilöt eivät sytyttänyt niin paljon, että kiinnostaisi lukea sarjan kirjoja enempää. Sodan kuvaus on minusta tässä kirjassa liian särmätöntä, selvästi suurelle yleisölle ja vanhemmille ikäluokille suunnattua kirjallisuutta.

Henkilögalleriaakin vaivaa minusta turhan suuri tyypittely. Ratsumestari Leppäniemen löyhämoraaliselle punapäävaimolle olisin suonut isomman roolin kirjassa.  Johan noita hyveellisiä lempeästi haavoittuneelle sotilaalle hymyileviä lottasankareita on kirjallisuus ennestään jo tulvillaan.

Rakuuna Tauno Tukevan lupsakka karjalaishahmokin tuntuu vähän jo ennenkin luetulta, liekö mies Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan veli tai vähintään pikkuserkku..

24 Kirjassa selvitetään rikos;  Robert Galbraith – Silkkiäistoukka

Ei suosikkitarinani Cormoran Strike -sarjasta. Juonen asetelma oli mielenkiintoinen, mutta toteutus paikoin aika verinen ja vähän ällöttävä. Cormoran Strike -tarinat ovat muuntumassa tv-draamaksi ja kerrankin casting kohtaa minun mielikuvani kirjallisesta hahmosta.  Juuri tältä kuuluukin Cormoranin ja Robinin näyttää!

 

Kuvalähde BBC

18 Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa; Kate Atkinson – Joka lapsia ja koiria rakastaa

Luin jostain, että tämä kirja palkitsee lopussa keskittyneen lukijansa. Nooh, kirja oli haastava luettava enkä selvästikään kyennyt keskittymään riittävän hyvin. Henkilöitä oli runsaasti ja irralliset tarinat eivät antaneet edes viitteitä miten ne lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Lukiessa usein näen kirjan tapahtumat mielessäni elokuvana. Joka lapsia ja koiria rakastaa näyttäytyi minulle mustavalkoisena 50-luvun elokuvana. Kirjasta tulee mieleen elokuvista tuttu kyyninen Film Noir -genre, varjoisine sivukujineen ja kovan onnen henkilöineen.  Teemana tarina yhteiskunnan julmuudesta ja puolustuskyvyttömien huonosta kohtelusta olisi kyllä ansainnut paremman keskittymisen, mutta nyt ei vaan napannut ja kirja jätti minut kylmäksi.  

14 Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella;  Karen Joy Fowler - Olimme  ihan suunniltamme

Kirjan markkinointiteksti lupaa sympaattista kerrontaa johon on taitavasti kätketty sekä melkoinen juoniyllätys että suuria kysymyksiä lasten kasvattamisesta, vanhempien vastuusta ja tieteen etiikasta (Jussi Valtonen). Voiko tuollaisen pohjustuksen jälkeen kirjaa jättää lukematta, en minä ainakaan. Suurimmaksi osaksi markkinointilupaus pitikin kutinsa. Kirja oli yllätyksellinen ja ajatuksia herättävä. Mutta se juoniyllätys?  Tuntuu enemmänkin kirjalliselta kikkailulta kuin kirjan rakenteen kannalta tarpeelliselta asialta.  Juoniyllätys ei ole tarinan lakipiste vaan aloituskohta. Tarinasta ei kuitenkaan tässä nyt  yhtään sen enempää. Vaikkei juoniyllätys olekaan minusta oleellinen kirjan lukemisen kannalta, en silti halua spoilata kenenkään lukukokemusta. 

Kirjan nimeä en ihan käsitä. Meniköhän minulta jotain ohi kun ahmin kirjan uima-altaan laidalla melkein yhdeltä istumalta.

”Onnistumiset eivät koskaan merkitse yhtä paljon kuin epäonnistumiset, minä sanoin. Herranjestas, äiti vastasi. Onpa musertavaa. Jos minä uskoisin niin, ottaisin oikopäätä ruoan päälle naukun myrkkyjuomaa.”

Maailma lukuhaasteeseen osallistujan silmin

Lukuhaasteen alussa oli helppoa sijoittaa lukemansa kirjat johonkin haasteen kohtaan, mutta pikkuhiljaa alkaa homma kääntyä toisin päin ja tyhjät haastekohdat alkavat ohjata kirjavalintoja. Hyvä! Sehän se haasteen idea juuri onkin, hus pois vaan omalta mukavuusalueelta. Sillä lailla sitä saattaa päätyä lukemaan kirjoja mitkä menevät ihon alle ja jättävät jälkiä omaan ajatteluun tai tunteisiin.  

Tässä seuraavat omat sijoittelut:

29 Kirjan päähenkilö osaa jotain mitä haluat oppia; Sisko Koskiniemi – Kääntöpuolella lapsuus

Joskus minä vihaan ihmisiä. Asiakkaita. Joskus minä säälin niitä. Joskus jopa suren niiden takia. Mutta enää vuosiin en ole öisin valvonut ja niitä ajatellut. Ne vain siirtää mielestään pois, jollakin lailla ne lakkaavat olemasta. On vissiin epäinhimillistä sanoa, mutta välittämisellä, rakkaudella ja muulla hölynpölyllä ei tätä työtä tehdä. Tunteet on siirrettävä syrjään, käytettävä niitä vain omien ihmisten kanssa. Työ pitää hoitaa ilman tunteilua. 

Kääntöpuolella lapsuus on romaani, joka sijoittuu sosiaalityön  ja erityisesti lastensuojelun maailmaan. Kirjailija on kirjan päähenkilön tavoin varsinaiselta ammatiltaan sosiaalityöntekijä.  

Luin tämän Koskiniemen kirjan jo kuukausia sitten, mutten osannut päättää mihin haastekohtaan lukukokemuksen sijoittaisin. Sen verran syvän muistijäljen kirja kuitenkin jätti, että halusin sijoittaa sen haasteeseen vaikka sitten väkisin.  Eikä tämä vallan väärään paikkaan loppujen lopulta sijoitukaan. 

Itse olen viime vuosina joutunut opintojen, harjoittelujen ja töidenkin takia paljon miettimään omaa ammatillisuuttani suhteessa asiakkaisiin, jotka ovat hyvin heikossa ja haavoittuvassa asemassa. Kirjan tarjoama oivallus auttajan ja autettavan välisestä suhteesta pätee toki elämässä yleisemminkin; empaattisuus jotakuta kohtaan ei tarkoita, että täytyy mennä toisen tunnetilaan mukaan voivotellen ja vaikeroiden. Tunnetiloilla on taipumus tarttua. Elämää helpottaa kun tämän asian tiedostaa, niin työssä kuin yksityisestikin.  Painokasta  ja  (paikoin inho-) realistista kuvausta meille monelle vieraasta arjesta, mutta ilman tippaakaan sensaatiohakuisuutta, suosittelen ehdottomasti!

Olkaa lempeitä näille lapsille, heidän maailmanloppunsa on nyt.

17  Kannessa on sinistä ja valkoista; Anthony Doerr – Kaikki se valo jota emme näe

Avatkaa silmänne ja katsokaa, mitä niillä voi nähdä ennen kuin ne painuvat kiinni viimeisen kerran.

KSVJEN (heh, ärsyttävää tämmöinen teholyhentäminen) on kirja jonka vaivattomasti voisi sijoittaa varmaan ainakin kymmeneen haastekohtaan, mutta kuittaan tällä tylsästi  sinivalkoisuus -kohdan. Itse kirjassa ei puolestaan ole mitään tylsää tai mitätöntä. KSVJEN on tähänastisen lukuhaasteen suurin helmi. En yhtään ihmettele sitä hehkutusta jota tästä esikoisteoksesta on kirjablogeissa pidetty.

Olen lukenut monia II  maailmansodan aikaiseen Saksaan tavalla tai toisella sijoittuvia kirjoja, pyrkimyksenä edes jotenkin tajuta miten valtakunnan tason pahuus tuntui ja näkyi  yksittäisten ihmisten arjessa.   Kirjan nuori saksalainen Werner on kolmannessa valtakunnassa kuin sammakko kiehuvassa vedessä; kiehuvaan veteen pudotettu sammakko hyppää sieltä pois, mutta viileään veteen laitettu sammakko  päätyy hiljalleen  kiehumaan veden kuumetessa.

Keskellä sotaa ei juuri ole tilaa valinnoille, mutta jokainen tulee edustaneeksi jotain. On saksalaisia ja ranskalaisia; on opportunisteja ja hiljaisia kapinoijia; on taistelijoita ja kohtaloonsa tyytyviä. On niitä, jotka lähtevät, ja niitä, jotka jäävät odottamaan.

Nykyajan viestintäteknologiaan tottuneelle kirja muistuttaa upeasti radion merkityksestä edellisten sukupolvien elämässä ja erityisesti poikkeusolosuhteissa. Radioaallot kuljettivat tärkeää tietoa. Sodan sytyttyä radioasemia alkoi kadota. Radiolinkkiantennit olivat kuin kynttilänliekkejä, joita sodan sytyttyä suuri sormi ja peukalo nipistivät yksitellen sammuksiin.

Kuinka ihmeellisen joutavaa on rakentaa loisteliaita rakennuksia, säveltää musiikkia, laulaa lauluja, painaa valtaviin kirjoihin värikkäitä linnunkuvia, kun ajattelee maailman järisyttävää kaiken nielevää välinpitämättömyyttä – mitä pyrkimyksiä ihmisillä onkaan! Miksi vaivautua säveltämään musiikkia, kun hiljaisuus ja tuuli ovat niin paljon valtavampia? Miksi sytyttää lamppuja, kun pimeys tulee väistämättä ne sammuttamaan.

Kirja on synkästä kehyksestään huolimatta hyvin toiveikas ja kaunis kertomus. Vaikka pimeys välillä sammuttaa lamppuja on kaikki se valo jota emme näe, silti olemassa.

40 Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä;  Jeremy Clarkson – Maailma Jeremy Clarksonin mukaan.

En jaksa enää snobbailla, Rembrandt – missä on uloskäynti?

Tämä kirja tarttui kirjastosta mukaan, koska mies tykkää katsoa Top Gearia.

Ajattelin, että häntä kiinnostaisi tutustua Jeremy Clarksonin ajatuksiin kirjallisessakin muodossa. Luin kirjan kuitenkin ensin itse ja luultavasti kannan sen nyt  kiireesti ja vähän äänin takaisin kirjastoon.  

Briteissä kirja julkaistiin pian  sen jälkeen kun BBC oli antanut potkut sammakoita suustaan alituiseen päästelevälle juontajalle. Kirja on selvästi kyhätty kiireellä, potkujen julkisuusarvo on haluttu hyödyntää maksimaalisesti. Sisältö on suurimmaksi osaksi  alun perin ilmestynyt kolumneina Sunday Times -lehdessä. Suomalaiselle lukijalle brittien sisäpolitiikan puiminen ei anna juuri mitään.

Clarkson ei arastele ottaa kantaa kaikkiin mahdollisiin inhimillisen elämän osa-alueisiin. Hän rymistelee  eri aihealueiden läpi  kuin norsu posliinikaupassa. Pahinta mahdollista typeryyttä hänelle edustavat kaikenmaailman nillittäjät; etunenässä työsuojeluhenkilöt ja luonnonsuojelijat. 

Clarkson on myös A-luokan besserwisseri, varsinainen kaikkien alojen asiantuntija. Yksi kirjan ärsyttävimmistä ominaisuuksista on runsas näennäisen spontaani julkkisnimien tiputtelu. Jos jossain Clarkson on mielestäni erityisen taitava, olkoon se itsekehun naamioimisessa itseironiaksi.  Jeremy Clarksonin maailma on maskuliininen, sovinistinen, vanhanaikainen; sanalla sanoen tympeä ja itselleni kaukainen. Todellakin toivon, että edustan toisenlaista kulttuuria kuin kirjailija.

Toki reiluuden nimissä myönnettävä, että oli kirjassa sentään joitain osuviakin oivalluksia, kuten kolumni snobismigeenistä. Se juttu kun matkalla ollessasi haluat oikeasti istua oluella ja syödä pizzaa, mutta snobbailugeeni pistää vierailemaan esimerkiksi museossa.. Clarkson käyttää tässä kohtaa otsikossa Rembrandtin nimeä, meidän perheessä tilalle voisi vaihtaa Van Goghin nimen (Kyseessä on perheen sisäinen pitkittynyt vitsi Van Goghin Auringonkukat -maalauksen näkemisestä Lontoon National Galleryssa).

30 Kirjan nimessä on tunne;  Patricia Wood – Onnenpoika

Olin niin väsynyt etten jaksanut pomppia koneessa. Tuntui kuin olisin kuluttanut kaiken hauskuuden loppuelämäkseni. Mietin sitä koko kotimatkan. Että meille kaikille on annettu elämäämme varten tietty määrä hauskuutta, niin kuin tietynlaiset aivotkin. Toiset säästävät omaansa vanhuuteen saakka ja toiset taas kuluttavat heti kaiken elämänsä alussa. Minä kulutan oman hauskuusannokseni keski-iässä.

Onnenpoika on Patricia Woodin esikoiskirja.  Etuliepeen mukaan Woodin

innoittajana ovat olleet omat kokemukset monimuotoisesta oppimisesta sekä perheen lottovoitto kirjailijan lapsuudessa.  Onnenpoika on tarina kasvamisesta, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisenä ihmiselle olemisesta. Niin ja siitä miten raha ei ehkä tuo onnea mutta se voi tuoda perheen lähelle.    Tarina on herkkä, optimistinen ja opettavainen. Perrry O. Crandall on todellakin onnenpoika. 

Tätä kirjaa suosittelen mielelläni muillekin luettavaksi, mutta niin kuin Perryn mummilla oli tapana sanoa; toisia pitää kuunnella ja toisia ei, ja kaikista vaikeinta on osata erottaa ne toisistaan.

3 Suomalainen klassikkokirja; Marjatta Kurenniemi - Onneli ja Anneli ja nukutuskello

Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjat ovat kuuluneet oman lapsuuteni suosikkeihin ja nyt luen niitä mielelläni työlapsille. Jostain kummallisesta syystä Onneli ja Anneli ja nukutuskello oli kuitenkin mennyt minulta kokonaan ohi.

1970-luvulla ilmestynyt  Onneli, Anneli ja nukutuskello ottaa kantaa ympäristökysymyksiin. Ajan hengen mukaisesti ympäristöongelmat ovat paikannettavissa. Moottoritie ja saastuttava tehdas uhkaavat  Kissanmintun kaupunkia ja Vappusen sisarusten puutarhaa. Paha saa palkkansa kun neuvokkaat tytöt ja Vekotiinus Vappunen pelastavat Ruusukujan idyllin.  

Nukutuskello on ilmestynyt juuri siihen aikaan jolloin lastenkirjallisuudessa alkoi nopea siirtyminen luonnosta ja maalta kohti kaupunkeja ja ihmisten luomia elinympäristöjä.  Kun vielä 1970-luvun alkuvuosina kirjojen pääasiallisena tapahtumapaikkana tai juonen kannalta keskeisinä toimijoina olivat luonto ja eläimet, 1970-luvun puolivälistä eteenpäin kuvitus ja tapahtumat keskittyvät yhä enemmän kaupunkeihin, rakennusten sisätiloihin ja muihin ihmisen luomiin elinympäristöihin.  Jännää muuten miten lastenkirjallisuudessa näkyy  aikuistenkirjallisuutta paljon selvemmin erilaiset trendit.

Haaste on puolivälissä; 25 kohtaa on nyt täynnä. 

Helmetin houkuttava haaste

Tämän vuoden Helmet lukuhaaste  edistyy  reippaassa tahdissa. Viikko ja kirja -tahdilla edetään, oikeastaan koko ajan pari viikkoa etuajassakin.  Alkuun oli helppoa etsiä lukemalleen kirjalle sopiva haastekohta vaan nyt on valintaprosessi alkanut kääntyä toisinpäin ja luettavia kirjoja tulee etsittyä tietty haastekohta mielessä. Tässä viisi seuraavaa sijoittelua:

28 Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan ; Jouko Heikura - Asemapaikka New York. 

Kirja on siis itsenäinen jatko Rakel Varga -kirjoille, joista Lontooseen sijoittuva   `Joki kaupungin alla`  ei tehnyt  minusta Rakel-fania. Päätin antaa neitokaiselle vielä  toisen mahdollisuuden.  Tässä kirjassa ei tarina ollut niin epäuskottava kuin sarjan edellisessä kirjassa. Kirjailija oli malttanut karsia vähän irrallisia juonikuvioita, silti  kirjassa ei käydä käsiksi kunnolla mihinkään. Mikään teemoista tai kukaan henkilöistä ei oikein saa nostetta alleen. Ja Rakel tuntuu edelleen yhtä ärsyttävälle ja ylimieliselle.

New Yorkissa Rakel asuu (oikeastikin olemassa olevassa) kulttihotelli Chelseassa. Kirjassakin hotelli kuvataan todellisuuden tavoin enemmän kommuunina kuin hotellina.

Lähde; The New York public library - digital collections

Boheemi hotelli majoitti vuosikymmenien ajan vähävaraisia taiteilijoita, joita muut hotellit käännyttivät pois. Säkeitä hotellin värikkääseen historiaan ovat punoneet mm. Janis Joplin, Andy Varhol, Bob Dylan, ja Jimi Hendrix. Se tunnetaan paikkana missä Arthur Miller toipui erostaan Marilyn Monroesta, missä Dylan Thomas joi itsensä hengiltä ja missä Sid Vicious puukotti tyttöystävänsä Nancy Spungen.  Vuonna 2011 ikoninen hotelli myytiin ja alettiin remontoida.  Uudet omistajat haluavat nähtävästi tehdä kultturikohteelle kunniaa ja siksi osa asukkaista on saanut jäädä remontinkin ajaksi hotelliin asumaan. Suunnitelmissa on hotellin uudelleenavautuminen viimeistään vuonna 2018.

13  Kirja `kertoo sinusta` ;  Eveliina Talvitie -  Miten helvetissä minusta tuli feministi.

”Ehkä minulla vain tapani mukaan pipo kiristi.  Tässä kohtaa muistutetaan, että suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ensimmäisten naisten joukossa. Se tapahtui yli sata vuotta sitten. Miten kauan tässä oikein voi jumittaa? Miten pitkään tästä on tunnettava kiitollisuutta?” 

Lähde; Palczewski, Catherine H. Postcard Archive.
University of Northern Iowa. Cedar Falls, IA.

Tasa-arvon kehittymisen pahin este on näkemys, että Suomi on jo nyt tasa-arvoinen maa.  Kirja kertoo minusta, mutta ehkä sen pitäisi kertoa minusta vielä enemmänkin.  Picasso jaotteli naiset jumalattariin ja ovimattoihin. En huuruisimmissa hetkissänikään kuvittele olevani kovinkaan monen miehen silmissä jumalatar, mutten hemmetti soikoon suostu ovimatoksikaan. Minullakin siis pipo välillä kiristää.

Kirjaa ei ole arvosteltu ja käsitelty kovinkaan laajasti kirjablogeissa. Miksikähän? Onko kirjailijan teksti niin terävää ja argumentoivaa, että on vähän pelottavaa kirjoittaa aiheesta mitään. Tunne on vähän sama kuin kun koulussa joutui äikän tunnilla väittelypaneeliin jonkun älykön kanssa. Sitä vain toivoi sanovansa –sattumalta-  jotain riittävän älykästä jottei paljastuisi tyhmäksi tai ajattelultaan rajoittuneeksi.

Ennen tämän kirjan lukemista en muuten ollut kuullutkaan Eveliina Talvitiestä. Nähtävästi seiska-lehden lukijat ovat hänen elämästään paremmin perillä.

21 Sankaritarina; Leon Leyson - Poika joka pelastui, Schindlerin listan kuopus.

"En ole koskaan unohtanut miten tutkija ja kirjailija Joseph Campbell määritteli sankarin. Campbell sanoi, että sankari on tavallinen ihminen, joka tekee ”parhaita asioita pahimpina aikoina”. Oskar Schindlerissä tuo määritelmä henkilöityy."

"Mahdottomasta tilanteestamme huolimatta olimme selviytyneet. Kuin ihmeen kautta Oskar Schindler, tuo monikasvoinen, monenlaisessa valossa nähty mies – natsiopportunisti, juonittelija, rohkea oman tiensä kulkija, vapauttaja, sankari – oli pelastanut lähes 1200 juutalaista lähes varmalta kuolemalta."

"En ole filosofi, mutta uskon että Oskar Schindleriä voi luonnehtia sankariksi. Hän on todiste siitä, että ihminen voi aivan yksinäänkin asettua pahuutta vastaan ja vaikuttaa asioihin. Minä olen siitä elävä todiste."

The Last road. Kuva Michal Osmenda

Schindler ei todellakaan ollut mikään kirkasotsainen pyhimys, Adam Lebor ja Roger Boyes ovat teoksessaan Surviving Hitler pitäneet uhkapelurin luonnetta jopa oleellisena edellytyksenä Schindlerin uroteolle. Se oli hänen elämänsä suurin uhkapeli, jota hän saattoi pelata hyvällä omallatunnolla, panoksena oma henki. Röyhkeydellään ja häikäilemättömällä asenteellaan Schindler sai mm. pelastettua 300 väärinkäsityksen takia Auscwitchiin toimitettua työntekijäänsä leiriltä ulos.

Sodan jälkeen erityisesti häviäjien puolella olleet mutta yhtä lailla voittajat  hokivat usein `me emme tienneet` -mantraa, kun puhuttiin natsien julmuuksista.  Leysonin kirjassa puhutaan paljon tästä katseen tietoisesta kääntämisestä toiseen suuntaan. ` Anteeksi, en tiennyt`  saattoi sodan vainot kokeneen henkilön korvissa olla vain jatkumoa epäinhimilliselle kohtelulle. Harvassa olivat Leon Leysoninkin elämässä ne ihmiset jotka kykenivät pyytämään anteeksi sitä, etteivät rohjenneet toimia vaan keskittyivät suojelemaan itseään ja omia läheisiään.

Mitähän ovat ne nykypäivän asiat, joille me ummistamme silmämme ja teeskentelemme tietämättömiä vaikka hyvin tiedämme, että vähintään pitäisi tietää.

11 Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun henkilön kirjoittama kirja;  Sauli Niinistö - Hiljaisten historia.

Kirja on kai jonkinlainen novellikokoelma; outo sekoitus faktaa ja fiktiota. Hiljaisten historia ei ole voittajien kirjoittamaa historiaa. Kirjassa on joitain tarinoita  jotka eivät kosketa lainkaan. Vastapainona kirjassa on myös monia  hiljaisten, menetettyjen, kadonneiden ja hävinneiden muistikuville rakentuvia tarinoita, jotka menevät suoraan  ihon alle ja muokkaavat uusiksi  lukijansa käsitystä kansakunnan lähihistoriasta. Se, että tämä tapahtuu ns. kansakunnan kaapin päällä istuvan henkilön toimesta on minusta melkoinen juttu. 

48 Kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän ; Muriel Barbery -  Kulinaristin kuolema. 

Jos on olemassa kirjallisia kitalaenpuhdistajia, välipaloja, on varmaan olemassa myös kirjallista fine diningia.  Kulinaristin kuolema taitaa olla vähän sellainen.

 

Itse en innostu ranskalaisista chansoneista enkä ranskalaisesta keittiöstä . Valitsen siis mieluummin vaikka punkkia ja pikaruokaa, joten kirja taisi yksinkertaisesti olla liian hienostunut  minun lukumakuuni.

Tämä kirja ei ole siis ihmiselle, jolle ruoka on vain hyvää tai huonoa, liian vähän tai riittävästi. Ei myöskään ihmiselle, joka ensisijaisesti haluaa kirjalta tapahtumia ja toimintaa, eikä kauniisti rakennettuja lauseita ja mielikuvia. Toiseen aikaan ja paikkaan ehkä täydellinen pieni suuri kirja, nyt kaikesta hehkutuksesta huolimatta pelkkä välipala, joka ei jätä itsestään juuri minkäänlaista muistijälkeä .

Sunt o haastettu - lähdeks föli?

Nimittäin tekemään Helmet-kirjastojen vuoden 2017 lukuhaastetta. Lukuhaaste koostuu 50 erilaisesta tavasta valita uutta luettavaa. Lukuhaasteen tavoitteena on innostaa osallistujaa etsimään uusia näkökulmia kirjallisuuteen.  Vintagentin etusivulla on välilehti mistä pääsee seuraamaan miten haaste minun kohdallani etenee. Sen lisäksi ajattelin aina täyden kympin kohdalla lyhyesti esitellä täyttyneet haastekohdat. Eka kymppi haasteesta  on nyt taputeltu:

4 Kirja lisää hyvinvointiasi; Elizabeth Gilbert – Big Magic, uskalla elää luovasti.

Takakannen teksti lupaa ilon ja ihmeiden täyteistä kirjaa luovaan elämään pyrkivälle. Noh, ehkä en ihan ihmeitä kokenut, mutta muutamia hyviä oivalluksia kylläkin. Kuten sen, että pelottomuus ei ole rohkeutta, rohkeutta on se, kun tekee jotain vaikka pelkää. Elämä ilman pelkoa olisi lyhyt, mieletön ja typerä. 

Vähän lukukokemusta häiritsee, että jenkkityyliin Gilbertille tuntuu olevan tärkeää luomisprosessin ja luovuuden valjastaminen  jonkin tuotteen tai yrityksen synnyttämiseksi. Luovuus ei siis ole hänelle sellaisenaan tavoiteltava olotila, vaan pelkkä väline matkalla tavoitteeseen.

6 Kirjassa on monta kertojaa;  Juha Itkonen – Kohti

”Perhe on ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä itsekkyyden muoto” . Kohti  kertoo Ansaksen hajanaisen perheen jäsenten pyrkimyksistä  löytää uudelleen yhteys toisiinsa. Näkökulma vaihtelee isän, pojan ja tyttären välillä. Kirja ei synnyttänyt minussa mitään isoja tunteita, ja nyt kun lukemisesta on aikaa jo yli kuukausi täytyy vähän pinnistellä lukukokemuksen mieleen palauttamisessa.

16 Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja; Andri Snaer Magnason - Tarina sinisestä planeetasta

Kirja on mielikuvitusseikkailu planeetasta, jossa asuu vain huolettomia lapsia.  Vaan eräänä päivänä rauha rikkoutuu, kun ikiaikoihin ensimmäinen aikuinen saapuu planeetalla. Tarjolla on ihan uusia seikkailuja ja ilonpitoa, mutta mihin hintaan? Lasten koko maailma joutuu uhan alle.

Kirjassa on hieno tarina ja kaunista kieltä, mutta myös paljon isoja tai pelottavia asioita.  Lapsen kanssa tätä kirjaa lukiessa on syytä varautua keskustelevalla lukuotteella.

20 Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö;  Kristine Barnett - Ihmeellinen mieli

”Meistä jokainen kaipaa tukea ja kiitosta. Kun annat lapsesi kehittyä siinä  missä hän on etevä, vaikeatkin asiat kääntyvät voitoksi. Ruoki lapsen vahvuuksia”.  Kirja on vahvuuspedagogiikkaa puhtaimmillaan. Tämä perussanoma hukkuu hetkittäin pojan erityislahjakkuuden korostumisen alle. Olisiko kirja jäänyt syntymättä ilman pojan poikkeuksellista matemaattista lahjakkuutta? Olisiko tarina  kiinnostanut  jos poika olisikin taistelun kautta selvinnyt  `vain`  normaalista koulusta. Kakku jää siis kuorrutuksen varjoon. Paikoin tarinassa on minusta myös epäuskottavuuksia, voiko todellakin Yhdysvalloissa(kaan) olla parivuotiaalle autistiselle lapselle tarjolla erilaista terapiaa ja kuntoutusta useita tunteja joka päivä?

Ai niin, jos Jacobin sisaruksista jompikumpi joskus kirjoittaa omaelämänkerrallisen teoksen lapsuudestaan, haluan ehdottomasti lukea sen.

27 Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja; Heli Laaksonen - Lähtisiks föli?

Kotipaikkakuntani mainitaan Heli Laaksosen Lähtisiks föli –kirjassa. Torilla tavataan siis.. Maantieteellisesti Laaksosen kirjassa liikutaan Varsinais-Suomen lisäksi ympäri Suomea ja vähän Euroopassakin. Henkisesti olen kuitenkin kotonani koko ajan; sekä kirjan kielessä ja kulttuurissa että Heli Laaksosen tavassa tehdä osuvia havaintoja.  Ihmisellä on ”myötäsyntyne palo tehdä kauneutt, närhä kirkkaut, kuulla puhet elämänkiarrost ja päästä itte sanoma ääne” . 

Kirjaa ei muuten (en minä ainakaan) millään kykene lukemaan ihan hiljaisuudessa. Välillä oli pakko päästä lukemaan joku juttu ääneen saman talouden sinisilmäiselle, vaan mahtoik maar mittä ymmärttä  ko on ruattinkiäline?

33 Kirja kertoo Intiasta;  Mikael Bergstrand - Delhin kauneimmat kädet

 

Tätä kirjaa en ehkä olisi omasta hyllystä (mistähän lienee sinne edes päätynyt?) valinnut luettavaksi ilman Helmet-haastetta. Vaan ei valinta huono ollut. Tosin odotin jotain Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen tyyppistä kirjaa, mutta  sain kirjan keski-ikäisen miehen elämänmuutoksesta. Ihan ok! Lukemisen yllättävää antia oli sivuloikka Bollywood-maailmaan; oli pakko youtubettaa Intian suurimman bollywood-tähden eli Shahruk Khanin esiintymisiä. Göran Borgin tarina jatkuu kirjassa Sumua Darjeelingissa – ja teetä.

39 Ikääntymisestä kertova kirja; Will Schwalbe -Elämän mittainen lukupiiri

"Lukeminen ei ole tekemisen vastakohta - vaan kuolemisen"  sanoo parantumatonta syopää sairastava Mary Ann pojalleen.  Sairauden edetessä heille muodostuu oma kahden hengen lukupiiri, jossa luetaan ja keskustellaan kuolemattomista, syvän muistijäljen piirtäneistä kirjoista.  Lukupiirin sijaan itse käyttäisin ehkä sanaa kirjavinkkausrinki.  Jotenkin jäin kirjassa kaipaamaan sitä oivallusta, että itse lukeminen ei ollut tärkeintä vaan se miten kirjat toimivat äidin ja pojan yhteisten kokemusten lähteenä.  Jäin myös kaipaamaan edes pientä rosoisuutta. Kirja piirtää kovasti seesteisen kuvan sairaudesta, luopumisista ja kuoleman lähestymisestä.

41 Kirjan kannessa on eläin; James Bowen - Bobin joulu

Olen kirjoittanut katukatti Bobista ennenkin (täällä) eikä Bobin joulu tuonut  tarinaan mitään uutta. Käsitän kyllä miksi kustantaja on päättänyt tämän kirjan julkaista, mutta olisiko pitänyt kuitenkin vähän enemmän miettiä, että lukija saa uuden kirjan myötä tarinaan jotain uutta näkökulmaa. Bobin joulua vaivaa sama vika kuin kantakirjaa; kirjoitetaan sisäsiistiä kissasöpöilyä  ja unohdetaan mahdollisuus nostaa esille vähän raadollisempiakin asioita. Sitä paitsi; tuliko Bob-ilmiö hyödynnettyä liiankin kanssa kun tänä talvena julkaistu elokuva ei olekaan tavoittanut odotettuja katsojamääriä. Suomessakaan elokuva ei pääse teatterilevitykseen vaan ilmestyy keväällä suoraan DVD:llä.

42 Esikoisteos;  Rachel Joyce -Harold Fryn odottamaton toivioretki

Siinä missä Schwalben kirjassa kuolemaa lähestytään kirja kädessä, lähdetään  tässä kirjassa kävellen kuolemaa kohti.  Lopputulos on molemmissa sama (apua, paljastinko liikaa..), mutta Rachel Joycen hurmaavassa kirjassa Harold Fryn matka on muutakin kuin maileissa mitattavissa. Haasteen tähänastinen helmi!

47 Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit; Satu Rämö - Islantilainen voittaa aina. Elämää hurmaavien harhojen maassa.

"Jos on kiinnostunut luonnon henkiolennoista, on perimmältään kiinnostunut luonnosta ja hyvyydestä" .  Tämä kirja täyttyisi kevyesti useammankin haastekohdan kriteerit kuin vain kahden. Kirja kertoo suomalaisesta naisesta (45), en etukäteen tiedä juuri mitään islantilaisuudesta (48),  tästä on kirjablogeissa  kovasti kohuttu ja kehuttu  (2), islantilaisen luonnon kuvailu on kirjassa oleellisessa (sivu)osassa (5), naimisiinkin kirjassa mennään (38) ja tämän kirjan lukemista olen suunnitellut pitkään (43). Suunnittelisin varmaan edelleenkin, ellei käyttämäni vaski-kirjastot olisi poistaneet varausmaksut. Hurraa ja kiitos!! 

Lähde; Flickr.com