Hae tästä blogista

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Mitä Minna twiittaisi - Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta




Minna Maijalan Punaiset kengät – Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta on esseekokoelma Minna Canthista ja nykyajasta. Se on sarja pohdintoja Minna Canthille tärkeistä teemoista; luovuuden oikeutuksesta, mielenterveydestä ja vallasta, rakkauskäsityksistä, sukupuolitetuista tarinoista ja ihmisarvosta.  Ovatko Canthin aikanaan tärkeiksi kokemat asiat  ja esille nostamat epäkohdat nykysuomessa vanhentuneita teemoja vai vieläkö  samoista asioista käydään (tai pitäisi käydä) yhteistä keskustelua?

Minna Canth oli omalla aikakaudellaan radikaali yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka ei pelännyt kyseenalaistaa vanhoja arvoja ja normeja. Hän myös pyrki tuomaan yhteiskunnalliseen keskusteluun (kyllä, Minnan aikaan sellaista ihan oikeasti vielä käytiin…) monia vaiettuja perheeseen, parisuhteeseen ja naiseuteen liittyviä teemoja.  Hän kirjoitti mm. tyttöjen koulutuksesta, alkoholista, prostituutiosta, vanhusten hoidosta, vankiloiden olosuhteista ja monista muista `aroista` asioista.  

Kuva Victor Barsokevitsch finna.fi


Sukupuoli ei ollut Canthin ajattelussa niin merkityksellistä kuin mitä jälkipolvet nyt tuntuvat ajattelevan. Minna Canth uskoi, että ihminen, olipa hän mies tai nainen, on vapaa kehittymään ja muuttumaan kunhan kehitystä tuetaan toimivalla taloudella ja koulutuksella.    Olisi melkoinen vääryys Minnaa kohtaan ajatella hänet vaikuttaneen   `vain` sukupuolten välisen tasa-arvon kehitykseen. Hyvästä syystä siis Minna Canthin syntymäpäivänä nostetaan Suomen liput salkoon muistuttamaan tasa-arvosta. Toki nykysuomessa riittää edelleen työtä lasikattojen rikkojille, mutta ehkä vielä enemmän Minnaa tarvittaisiin muistuttamaan, että ihmisoikeudet eivät ole neuvottelukysymys.

Mitä annettavaa Minna Canthilla siis on  nykyajan ihmiselle? Siihen kysymykseen haetaan vastauksia Punaiset kengät -kirjassa.

”Aatteet vanhettuvat, yhteiskunnallinen olotila vaihtuu, mutta ihminen pysyy ihmisenä”. Me painamme edelleen katse maassa kohti kehitystä, joka saa meidät voimaan pahoin ja kohtelemme huonosti kaikkia toisenlaisia, erityisesti heitä, joiden kuvittelemme uhkaavan ansiotta saavuttamiamme etuja. "

"Minna Canth kammosi yksiäänistä joukkomieltä, joka yksinkertaisti asioita ja korotti ääntä sen sijaan, että olisi inspiroitunut kaikkia ajattelemaan itse. Mitä hankalammasta ja ajankohtaisemmasta kysymyksestä on kyse, sitä vaikeampi ajatuksia on tiivistää pelkkiin kiteytyksiin ja kannanottoihin."

Tarvitaan siis moniäänistä keskustelua ja ajatustenvaihtoa, jotta ei asian sijaan aleta riidellä pelkistä sanoista.   Pelosta on tullut yhteiskuntamme leimaa-antavin tunne. Nykymaailmassa on välillä kovin vaikeaa uskoa, että suvaitsevaisuus ja sivistys vielä voisivat olla voimissaan.  Me pelkäämme, varaudumme ja varustaudumme erilaisiin uhkakuviin pyrkimällä sulkemaan kaiken vieraan yhteisömme ulkopuolelle. Pelko myös tekee ihmisistä tottelevaisia, sillä pelokas turvautuu etsimällä itselleen johtajan sen sijaan että ajattelisi itse.  Pelon hallitsemiseksi ajattelusta häviää sävyjä ja maailman mustavalkoisuus korostuu; joko olet meidän puolella tai meitä vastaan. Olet suvakki tai rasisti; valitse puolesi ja ota paikkasi jonon jommastakummasta päästä, mahdollisimman kaukaa toisinajattelijoistasi.

Minna Canth jos kuka kykeni näkemään rakkauden yhteiskunnallisena muutosvoimana. Rakkaus on ainoa todellinen vastavoima, jolla voimme käydä pelkoja vastaan. Ei rakkauden ja myötätunnon voimaan uskomisen tarvitse kuitenkaan tarkoittaa sinisilmäisyyttä tai hyväuskoista silmien sulkemista yhteiskunnallisilta ongelmilta. Ei kuitenkaan myöskään riitä, että rakastaa kaltaisiaan.  Minna taitaisi twiitata, että voitaisiinko olla ihmisiksi eli normien ja rajojen sijaan alettaisiin kunnioittaa toisen inhimillisyyttä ja jakaa yhteistä ihmisyyden kokemusta.

Minna Maijala omistaa teoksen kaikille ajatteleville naisille, jotka eivät välitä pysyä ruodussa. Helmet-lukuhaasteessa kirja sijoittuu hyvin ainakin kohtiin 8; kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen ja 11; kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa sekä vuonna 2019 julkaistuksi kirjaksi (kohta 49).  Minna Maijalalta on ilmestynyt myös Minna Canthin elämänkerta Hellä, herkkä, hehkuvainen (2014).

Minna Maijala:
Punaiset kengät - Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta
Otava 2019

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kaatopaikkatuolien uusi kuosi




Kaatopaikallamme on kierrätyskontti, johon voi jättää tavaroita muiden vapaasti otettavaksi. Tavaran tuoja joutuu maksamaan tavaroista normaalin jätemaksun, joten konttia ei voi käyttää oikotienä tarpeettoman tavaran laiskaan dumppaamiseen.


Kierrätyskontin olemassaoloa ei myöskään mainosteta jätehuollon sivuilla. Kysyin kerran, että miksi ihmeessä tästä mahdollisuudesta ei pidetä enemmän ääntä. Sain vastauksen, että kierrätyskonttia ei mainosteta, koska halutaan ohjata ihmiset kierrättämään tarpeettomat tavaransa ensisijaisten kierrätysjärjestelmien kautta.  Okei, ymmärrän pointin. Silti toivoisin, että tätäkin kierrätysmahdollisuutta tuotaisiin paremmin esille. 

Monelle ihmiselle on varmasti iso kynnys lähteä säätämään omien tarpeettomien tavaroiden kierrätystä esimerkiksi erilaisten annetaan palstojen kautta. Kehtaanko antaa edes ilmaiseksi, ei kai tätä nyt kukaan enää kunnostettua saa,  viitsinkö viestitellä mahdollisen hakijan kanssa, saadaanko haku sovittua, tuleeko hakija ajallaan tai tuleeko ollenkaan.  On siis ihan ymmärrettävää, että suoraan kaatopaikalle vieminen houkuttaa. Maksan suosiolla pikkaisen jätemaksua  ja pääsen tarpeettomasta tavarastani eroon ilman sen suurempaa säätämistä. Aika inhimillistä ajattelua, eikö vaan..   Jos kierrätyskonttimahdollisuudesta tiedettäisiin paremmin, ehkä muutama aarre löytäisi  silloin tällöin löytäisi sitä kautta pelastajansa.   



Itse käyn joka kerta kaatopaikalla käydessäni katsastamassa kierrätyskontin `tarjonnan`. Viimeksi kontista kotiin lähti kaksi puista nojatuolia. Niiden samettiverhoiluista oli aika ajanut ohi eivätkä ne sellaisenaan olleet enää kenenkään kodin kaunistus.  Tuolien rakenne oli kuitenkin niin selkeälinjainen, että tällainen kokemattomampikin kunnostaja uskaltautui kokeilemaan uudelleenverhoilua.  Tuolien kunnostukseen tarvittiin niittipyssy, pari tuntia aikaa ja kaksi metriä Ikean halpiskangasta  (4,99 /metri) .  Harkitsin hetken puurungon maalaamista valkoiseksi. Jätin kuitenkin maalaamatta, mikä ainakin nyt tuntuu hyvälle päätökselle.  Tykkään kovasti lopputuloksesta, vaikka tuolit hakevatkin vielä paikkaansa kotonamme.  Yhden roska oli taas toisen onni.



maanantai 11. maaliskuuta 2019

Mitä Mark Twain sanoisi ?




Vintagentti-blogi on viime ajat ollut ihan luvattoman huonossa hapessa.  Jos ihan totta puhutaan, niin olin vähän jo päättänyt, että Vintagentin taru on loppuun taputeltu ja jutut jatkukoot jossain muualla ja jollain muulla muotoa.

Vintagentti syntyi aikanaan tarpeeseen tehdä työn ja opiskelun vastapainoksi asioita käsin ja luovasti. Koska opinnot vaativat paljon kirjoittamista, syntyivät blogitekstitkin siinä sivussa melkein itsekseen. Kynnys erilaisten tuunausten ja tee-se-itse-tekniikoiden esittelyyn oli matala, tai siis ihan olematon.

Vuosi sitten tuore tutkintotodistus kädessäni kuvittelin jatkossa panostavani hurjasti enemmän aikaani erilaisiin tuunaus- ja käsityöjuttuihin. Ei enää tylsiä tenttikirjoja eikä tieteellisen tekstin deadlineja. Kävisin  töissä päivittäin kääntymässä, mutta  illat ja viikonloput toteuttaisin kaikkia kivoja kädentaito-projekteja. Nyt kun elämässä taas olisi aikaa niin voisin ryhtyä myös leipomaan, lukemaan, ompelemaan… Ottaisin selvää sote-uudistuksesta ja osallistuisin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Etsisin itselleni sopivan tavan vaikuttaa ja tehdä hyvää.  Ehkä aloittaisin jonkun uuden liikuntaharrastuksenkin. 

Vintagentti goes bookblog ?


Haaveilin myös Vintagentin tason nostamisesta; opettelisin kunnolla kuvaamaan ja käsittelemään kuvia, lisäisin postaamisen suunnitelmallisuutta ja laatisin jonkinlaisen somestrategian. Tekisin Vintagentista niin hemmetin luovan, kauniin ja hauskan blogin, että kehtaisi alkaa aikaansaannoksiaan ihan kehumaan.

No niinhän se juttu ei sitten mennytkään.  Kouluttauduin alalle, jossa työpäivät ovat täynnä ääntä, actionia ja sosiaalisia kohtaamisia. Luovuutta saa ja pitää käyttää pitkin työpäivää.  Kotiin tultua on siis monasti aika kaikkensa antanut olo. Päässä pyörivien työajatusten vastapainoksi olen  tarvinnut tavan rauhoittua ja pysähtyä sekä olla ihan vaan omissa oloissa. Sellaiseksi tavaksi on minulla muodostunut lukeminen. Olenkin tänä talvena lukenut kirjoja enemmän kuin koskaan ennen aikuisiässä.   Vaikkei Vintagenttia ole  kirjablogiksi luotukaan , haluan silti lyhyesti esitellä joitain Helmet 2019 lukuhaasteeseen lukemiani kirjoja. 


6 Rakkauskertomus; Tina Turner, Deborah Davis & Dominik Wichmann – Minun rakkaustarinani



”Minua on siunattu ihanalla uralla, ja kun päätin jäädä eläkkeelle, olin todellakin valmis jättämään julkisen elämän. En kaivannut musikaaleja tai kirjoja tai dokumentteja. Mietin asian kuitenkin uudelleen, koska sain niin paljon postikortteja ja kirjeitä ihmisiltä, jotka kertoivat miten paljon tarinani heille merkitsee. Pidän tarinaani perintönäni, joka minun täytyy välittää eteenpäin. Minulle myös valkeni, että menneisyydestä oli vielä asioita kertomatta, ja että minun pitäisi lopultakin puhua niistä omalla äänelläni. ”

Yllä oleva sitaatti on klassinen esimerkki perusteluista, joissa omahyväisyys on yritetty muotoilla vaatimattomuuden valepukuun. Tina Turnerin elämästä olisi aivan varmasti ollut aineksia tarinaan, josta olisi apua tai lohtua monille. Nyt tarinassa jäädään kuitenkin jonnekin uhriutumisen ja oman erinomaisuuden korostamisen välimaastoon.

”Älkää naurako, mutta minua on aina vähän jännittänyt ryhtyä suhteeseen miehen kanssa, koska ikinä ei voi tietää, miten hän suhtautuu peruukkiini! Peruukki on olennainen osa Tina Turneria. Aion käyttää peruukkia aina. Mutta niin paljon kuin rakastinkin sen kätevyyttä ja kaunistautumisen helppoutta, oli aina olemassa riski, että tapaisin miehen, joka ei pitäisi siitä. Sellaisen miehen, joka ryhtyisi romanttiseen suhteeseen runsastukkaisen ja kimalteilla trimmatun Tinan kanssa, mutta ei haluaisi herätä arkisen Anna Maen vierestä. Entä, jos mies pettyisi oikeaan minuun? ~~Sanotaan, ettei elämästä selviä hengissä. Se on totta, ei selviäkään. Täytyy jatkaa matkaa ja tehdä parhaansa meikeillä, hiuksilla ja vaatteilla. Täytyy kehittyä.”

Tästä lukukokemuksesta ei jäänyt minulle mieleen oikeastaan mitään selviytymiseen tai rakkauteen liittyvää.   Kirjalla olisi ollut mahdollisuuksia olla rakkaudentäytteinen selviytymistarina. Nyt se oli, lupaavista lähtökohdista huolimatta, ainoastaan tarina naisesta, joka näkee koko elämänsä ja ympäristönsä oman itsensä kautta. Erityisen vastenmielistä on kirjassa ylenpalttisesti viljelty kuuluisien nimien pudottelu eli `name dropping`.    Lisäksi Tinan ainutlaatuisen elämän ulkoisten puitteiden esittely on melkoisen ylenpalttista.

Kaikesta kokemastaan huolimatta Tina Turner ei tunnu erityisen inhimilliseltä tai miellyttävältä henkilöltä.  Kiillotettuun julkikuvaan ei paljon säröä sallita, vaikka taustalta löytyisi lukuisia tavalla tai toisella vinksalleen menneitä ihmissuhteita.

On tämä kirja silti nimensä mukaisesti rakkaustarina. Tavallaan. En vaan oikein osaa sanoa, että rakastaako Tina Turner itseään aivan liikaa vai ihan liian vähän..

21  Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja; Katja Ståhl – Se on niin kaunis



”Ei ulkonäkö ole pelkkää biologiaa, se on myös tunne” (Satu Silvo)

Tässä kirjassa 15 julkisuudesta tuttua naista kertoo käsityksiään siitä, mikä heidän mielestään on kaunista. Ei ole olemassa optimaalista kauneutta tai maksimaalista rumuutta; on vain valtavasti erilaisia näkökulmia kauneuteen. Kauneus on katsojan silmässä, ja se on okei.  

Kauneudesta kirjoittavat  mm. Tiina Jylhä, Anne Kukkohovi, Satu Silvo ja  Klara Kivilahti. 
Tarinat on koonnut yhteen media-alan monitoimija Katja Ståhl, jonka mukaan kirjasta voi oppia, että naiset voisivat olla itselleen vähän armollisempia.  Naiset kun tuntuvat herkästi löytävän itsestään vikoja. 

Itse opin kirjasta, että ulkonäkö on yllättävän monelle yllättävän kova paikka. Oman olemuksen pahin kriitikko tuntuu löytyvän yllättävän usein itsestä. Moni nainen on myös sokea omalle kauneudelleen.  Minusta kirjan suuri heikkous on, että kaikki kirjassa esiintyvät henkilöt toimivat tehtävissä, joissa ulkonäöllä on keskimääräistä enemmän merkitystä.  Ehkä siksi kirjoitukset tuntuvat pikkaisen pinnallisille ja naiiveille. Vähän samalla tavalla kuin se, kun missikisoissa korostetaan sisäisen kauneuden merkitystä. Jep, jep.

Google muuten kategorioi teoksen Itseapukirjaksi. Voi apua, en muista sellaisia juuri lukeneenikaan.


PS. Mihinkäs pantteri pilkuistaankaan pääsisi. Pientä innostusta tuunaushommiinkin on jo ollut havaittavissa. Niittipyssy oli ahkerasti käytössä, kun hyvät kokemukset huonekalujen verhoilusta saivat viime viikonloppuna jatkoa.   Huhut Vintagentin uudesta tulemisesta eivät siis ole vahvasti liioiteltuja, sanoisi ehkä Mark Twain.

torstai 17. tammikuuta 2019

Vakuutuskaupoilla ja muita elämän omituisuuksia



Olen joskus ennenkin ihmetellyt ihan ääneen suomalaisen finanssialan yritysten kummallista kaksinaismoraalia,  ohutta omatuntoa ja puuttuvaa yhteiskuntavastuuta.  Pari vuotta sitten törmäsin ilmiöön, jossa muutamat suuret pankit kiemurtelivat avaamasta pankkitiliä (saatikka verkkopankkitunnuksia)  henkilölle, jolla ei ollut vakituista asuntoa (täällä siitä enemmän tarinaa).

Luottolaitoslaki takaa kaikille suomalaisille oikeuden peruspankkipalveluihin, eli pankkitiliin tiskillä asioiden, mutta puuttuvan kotiosoitteen takia ei tämäkään perusoikeus ole itsestään selvä kaikille.  Verkkopankkitunnuksia ei oikeus peruspankkipalveluihin edes kata, mikä on melkoinen epäkohta nykyajassa. Kyllä nyky-yhteiskunnassa aktiivinen toimijuus edellyttää monasti juuri verkkopankkitunnusten käyttöä.  Lainsäätäjät hoi, verkkopankkitunnukset  tulisi mitä pikemmin määritellä osaksi peruspankkipalveluja !

No, eilen tyrmistyin eräästä isojen vakuutusyhtiöiden vakiintuneesta toimintatavasta. Pitkä tarina lyhyesti; alanvaihdon yhteydessä vaihdoin myös ammattiliittoa. Perheemme henki- ja tapaturmavakuutukset oli otettu edellisen ammattiliiton jäsenetuna, joten ne piti neuvotella uusiksi.  



Tarjouksen tehdäkseen tarvitsi IF vakuutusyhtiö minulta luvan luottotietojeni tarkistamiseen. Annoin luvan, mutta jäin miettimään, että miksi luottotiedot tarkistetaan. Minulle vastattiin, että vapaaehtoisia vakuutuksia ei myönnetä henkilölle, jolla on luottotiedoissaan häiriömerkintä . Silloin ainoastaan lakisääteisten vakuutusten ottaminen onnistuu.  IF vakuutusyhtiö tuntui ainakin noudattavan käytäntöä tiukasti, edes tarjousta en olisi saanut, jos luottotiedoissani olisi ollut häiriötä. Eikä minkäänlaisesta tilannekohtaisesta tarkastelusta ollut puhetta. Piste.


Vakuutusyhtiön myyjä kysyi, että onko asia ongelma minulle. Ei ole,  minulle. Olen (joskus ehkä  rimaa hipoen) onnistunut pitämään luottotietoni kunnossa ja olen siis oikeutettu vakuuttamaan henkikultani. Saan maksaa vakuutusyhtiölleni autovakuutusta, kotivakuutusta, henki- ja tapaturmavakuutusta. Olen niin onnekas, että saan myös matkustaessani maksaa  itselleni mielenrauhaa matkavakuutuksen  muodossa. Kiitos vaan tästä kaikesta.

Yhtä onnekkaita eivät ole lähes 400.000 muuta suomalaista. Takuusäätiön tilastojen mukaan lähes 10 prosentilla aktiivisista aikuisista kuluttajista on tälläkin hetkellä maksuhäiriömerkintä.  Heille asia voi olla isokin ongelma. Erityisen kovalta käytäntö tuntuu kotivakuutuksen kohdalla. Useimmat vuokranantajat edellyttävät vuokralaiselta voimassaolevaa kotivakuutusta.  Jos et sellaista maksuhäiriömerkinnän takia saa, jää vuokrasopimuskin mitä suuremmalla todennäköisyydellä tekemättä.  Siinä sitä siis tuupataan syrjäytymiselle lisävauhtia yhteiskunnan suunnalta oikein reilulla kädellä.


Hölmöintä tässä vallitsevassa käytännössä on, että liiketoiminnan kannalta asiahan olisi hoidettavissa ihan yksinkertaisesti. Ymmärtääkseni suurin osa vakuutuksista maksetaan jo nyt etukäteen, eikö?  Mikä siis on se liiketoiminnan riski, jos kerran maksu peritään asiakkaalta ennen  vakuutuskauden alkua? Kun kerran on kyse vapaaehtoisista vakuutuksista, on vakuutuksen katkaiseminenkin mahdollista  per heti, jos vakuutusmaksu jää maksamatta.  

Anteeksi nyt vaan vakuutusyhtiöt, mutta minusta tämänlainen käytäntö on ihan silkkaa kiusaamista. Eikö löydy taitoa ja tahtoa luoda parempia käytäntöjä, vai eikö köyhä asiakas vaan kiinnosta?  Eikö maksuhäiriöisellä ihmisellä ole oletusarvoisesti vakuutettavaa omaisuutta?  Vai onko pessimismi niin erottamaton osa vakuutustoimintaa, että se vaikuttaa tässäkin asiassa; kerran maksuhäiriöinen > aina epätoivottu asiakas.  

 €€€

Kuvituksena tällä kertaa kummasteluja viime viikonloppuiselta kauppakeskuskäynniltä.  En oikein tiedä mitä ajatella yhteisiä kauppakeskuskävelyistä? Ettäkö kävellään yhdessä pitkin ostarin käytäviä 45 minuutin ajan, apua, kuulostaa minun korviini painajaiselta.

Entäpä kansainvälisen hampurilaisketjun  matikka- ja oikeinkirjoitusosaamisen taso?  Kuusi nugettia + yksi  dippikastike  maksaa 4,40. Ostamalla kaksi kertaa neljän  nugetin annoksen,  saat kahdeksan nugettia ja kaksi dippikastiketta 4 eurolla. Ei se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa, vai miten sanonta menikään….  Niin ja karamelli taipuu karamelli, karamellin, karamellia……  

..terveisin niuho ja ärsyyntynyt kielipoliisi.



keskiviikko 2. tammikuuta 2019

DIY; paperitähden maalaaminen



Onkohan enää mitään pintaa, mitä en olisi maalaamalla pistellyt uusiksi. Olen maalannut nojatuoleja  ja mattoja . Olen spreijannut muovipintaa ja kynttilöitä  ja sekoittanut maalin joukkoon etikkaa köyhänhopeisen efektin aikaansaamiseksi. Olen maalannut monta kaatopaikkakuormasta pelastettua kalustetta uusiksi. Yhtälailla on muutama edellisten sukupolvien vaaliman perintökalusteenkin pinta mennyt maalilla uusiksi. Vaan nyt maalasin jotain minulle uutta materiaalia, nimittäin paperia.  


Meillä ei ole olohuoneessa ollenkaan verhoja.  Niiden virkaa tekevät verhotangossa roikkuvat erilaiset paperitähdet. Ajatuksena on ollut kerätä ikkunan molempiin päihin paperitähtiä kasoiksi asti. Olisi kuitenkin ollut ihan liian helppoa käydä vaan ostamassa lisää kaupasta. Olen suunnitelman  toteutuksessa laskenut  sen varaan, että kyllä  tämän joulun hittikoristeita löytyy kohta kierrätyksestä yllin kyllin.  

Välipäivien kirppiskierroksella löysinkin ensimmäiset kaksi paperitähteä. Avaamattomassa paketissa olleet STRÅLA -tähdet maksoivat IKEASSA joulun alla noin 7 euroa. Jollakulla ei tähtikoristelu ollut sitten napannutkaan suunnitellusti, joten ostin tähdet nyt 25 sentin kappalehintaan.


Punainen koristeraidoitus ei oikein sopinut edellisten tähtien joukkoon joten  spraymaalasin tähdet turkoosilla kalkkimaalispraylla.  Samaa kalkkimaalia olen käyttänyt aikaisemmin mm. rottinkikorin raidoissa. Jos olisin löytänyt tähdet jo ennen joulua, olisin varmaan päätynyt spreijaamaan ne kullanvärisiksi.

Tähtien tukeva materiaali kestäisi ehkä `tavallisemmallakin` spraymaalilla maalauksen, mutta kalkkimaalispray sopii hyvin myös ohuemman paperin maalaamiseen, esim. ruskeasta voimapaperista taiteltujen pussien koristeluun. Suunnitelmissa on spraymaalaamalla tehty musta-ruskea raidoitus itse taiteltuihin paperipusseihin. Ainoana haasteena on löytää raidoitusta varten tarpeeksi heikkoliimaista maalarinteippiä, etsinnät jatkuvat..

Suoraan värillisestä paperista taiteltuja lahjapaketin päällä olleita paperitähtiä..


keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia



Tänään eletään  vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteen julkistuksen aattoa. On siis korkea aika paketoida kesken jäävä vuoden 2018 haaste.  Haasteeseen jää muutama aukkokohta.  Taktisemmalla  sijoittelulla olisin ehkä voinut saada listan täyteen; nyt haasteen ulkopuolelle jäi ainakin kymmenkunta luettua kirjaa. Toisaalta, jokainen suorittaa haastetta omalla tavallaan. Minulle on tärkeää, että edes välillä ja vähän astun omalta kirjalliselta mukavuusalueeltani ulos. Haasteen myötä luettavaksi päätyi mm. pari nordic noir-genren kirjailijaa. Ilman haastetta en varmasti olisi lukenut myöskään Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -kirjaa, mikä yllätyksekseni olikin ihan ok.  

Haasteen helmiä olivat Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin ja Kate Mortonin Talo järven rannalla. Suurimpia floppeja olivat Onnelliset ihmiset jotka lukevat ja juovat kahvia, Ain laulain ryöstös tee sekä Valo jonka kadotimme. Lucinda Rileyn kirjasarjaa luen varmasti ensi vuonnakin, Enni Mustonen puolestaan ei todennäköisesti  jatkossa listoilleni yllä.

Tässä vielä viimeisiä  sijoitteluja:


33 Selviytymistarina; Pia Maria Montonen – Wiurilan Anna Lisa. Arkea ja juhlaa Armfeltin kotikartanossa.


Kirja kertoo Wiurilan kartanon emännän Anna Louise Brüninghausin elämästä ja kartanon vaiheista. Wiurilan sukukartano on aina määrittänyt Anna Lisan elämää.  Ulkopaikkakuntalaisille kirja ei varmaan anna paljoakaan, mutta Halikossa syntyneenä salolaisena kirja on minulle mielenkiintoista paikallishistoriaa.  

Kirja on lyhyt ja kevytlukuinen; sekalainen kokoelma anekdootteja ja historiallisia faktoja. Kirjan kaunokirjalliset ansiot eivät kauheasti vakuuta; ehkä tekstiä olisi pitänyt vielä hioa, pyöritellä ja syventää tovi ennen painamista. Nähtävästi kirjoittajan ja kohteen yhteistyössä on kartanonrouvalla ollut ohjat tiukasti käsissään koska teksti ei mene kovin henkilökohtaiselle tasolle. Toki lukiessa välittyy tunne perityn aseman ja omaisuuden (ajoittain) raskaasta velvoitteesta. Sekä kartanon että emännän vaiheet  ovat melkoista selviytymistarinaa.  

Kirjassa mainitaan muuten Halikon kirkon kartanonväen penkit.  Eli kirkossa on omat penkkirivinsä alueen kartanoiden väelle. Jokaikinen kerta, Halikon kirkon jouluaaton hartauteen osallistuessani päädyn pohtimaan, että miten homma oikein hoidetaan… Tuleeko kartanonväki kirkkoon niin ajoissa, että varmasti pääsevät nimikkopenkkiriviinsä istumaan vai kuuluuko Halikon kirkon suntion töihin hätistellä kartanonväen penkkeihin istumaan yrittävä rahvas muualle?  Vai ollaanko me halikkolaiset niin kartanoiden kupeessa kasvaneita, että meille kaikille on ihan itsestään selvää jättää kartanonpenkit tyhjiksi ? 


23 Kirjassa on mukana meri; Agnes Martin-Lugand – Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia.


Lukemistani kirjoista ylivoimaisesti eniten on Bazar-kustannuksen julkaisemia. Yleensä pidän heidän kustantamistaan kirjoistaan, mutta nyt kyllä iski hutin. Oikein pahan kerran. Kiva kuva kannessa lupaili täydellistä joulunajan lukuromaania, mutta toisin kävi.  Huttua koko kirja, tämän vuoden lukuhaasteen huonoin. Ainoa mistä vähänkään voi kehua, on Irlannin karun rannikon kuvaus suolaisen veden pärskeineen.  

Onnelliset ihmiset -kirja on alun perin ilmestynyt omakustanteena. Jostain sattuman oikusta kirja lähti leviämään kirjabloggaajien keskuudessa ja niiden huomion myötä kirjailijalle tarjottiin kustannussopimusta. Ehkä kirja olisi ollut toisenlainen jos se olisi alun perin päätynyt jonkin ison kustantamon julkaisemaksi.  Ja ihan varmaa on, että kun kirjasta tehdään elokuva, niin siihen käsikirjoitukseen vielä `siistitään`  henkilöhahmot hollywood-kelpoisemmiksi.


31 Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa;  Kranish & Fisher – Totuus Trumpista


En tiedä kumpi pelottaa enemmän. Se, että lukiessa Trump paljastuu juuri niin narsistiseksi, omahyväiseksi ja ajattelemattomaksi tuuliviiriksi kuin kuvitella saattaa. Vai se, että paljastuukin, että julkisuuskuvan takana on aivot ja ajattelua; suunnitelmallisuutta ja pitkän ajan tavoitteita.

Washington Postin toimittajista koostunut kirjoittajajoukko on tehnyt perusteellista työtä. Trumpin uran kaikki kivet on käännetty ja kirja on monisatasivuinen selostus rikastumisesta, diileistä, oikeudenkäynneistä ja  bisneskumppanuuksista. Tätä en kirjalta odottanut. Odotin, josko yhtään pääsisin sisälle Trumpin persoonaan; miksi hän on sellainen kuin on, vai onko hän jotain ihan muuta kuin mitä meille yleisölle myydään. 

Kirjan luettuani en vieläkään tiedä kumpi on pelottavampaa; Donald Trumpin mahdollinen  suunnaton tyhmyys vai älykkyys. Tunneäly ja empatiakyky on hänellä selvästi jäänyt kehittymättä, mutta tavassa jolla hän tuotteistaa itseään tarvitaan kyllä älyäkin. No, lohdullisinta oli kuitenkin lukiessa tajuta, että  voitto – diili -  on Trumpille kaikki kaikessa. Hän halusi voittaa presidentinvaalit, itse presidentin työ ei taida enää niin kauheasti kiinnostaa. Ehkä tästä 4-vuotiskaudesta jotenkin läpi rämmitään, toivoa sopii..

Melkoista päättää kuluneen vuoden lukuhaaste Donald Trumpin ajatuksiin, huh. Tuleva lukuvuosi ei voisi puolestaan kuitenkaan paremmin alkaa; aamulla kilahti sähköpostiin saapumisilmoitus Michelle Obaman  Minun tarinani – kirjasta. Sillä startataan kirjavuosi 2019.

Tässä vielä lukuhaasteen lista osaltani kokonaisuudessaan.

1. Kirjassa muutetaan.  Outi Pakkanen - Helle
2. Kotimainen runokirja. Jukka Itkonen – Kaupunkiretki.
3. Kirja aloittaa sarjan. Enni Mustonen - Paimentyttö
4. Kirjan nimessä on jokin paikka.  Kate Morton – Talo järven rannalla.
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.    -
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. Koko Hubara -  Ruskeat tytöt
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan. Aili Somersalo – Mestaritontun seikkailut.
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja. -
9. Kirjan kansi on yksivärinen. Helena Petäistö – Ranska, Macron ja minä.
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja. Jojo Moyes – Parillisia ja parittomia.
11. Kirjassa käy hyvin. Liane Moriarty – Nainen joka unohti.
12. Sarjakuvaromaani. Nyt v***u  nukkumaan.
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa. -
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan.  Jill Santopolo - Valo jonka kadotimme.
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Anne Tyler – Jää hyvästi.
16. Kirjassa luetaan kirjaa.  John Boyne – Poika vuoren huipulla.
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. Romain Puertolas – Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin.
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä. -
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta. Anne Swärd – Vera.
20. Taiteilijaelämäkerta.  Heikki Harma – Hector, asfalttihippi.
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Sari Markkanen – Tipsu ja oivallusten opus.
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin. Heikki Harma – Hector, asfalttihippi.
23. Kirjassa on mukana meri. Agnes Martin Lugand – Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia.
24. Surullinen kirja. Jeffrey Archer – Kane ja Abel.
25. Novellikokoelma. Ida ja Riikka Salminen - Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa.
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt. Jungstedt & Eliassen – Tummempi taivas.
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta. Tommi Kinnunen – Lopotti.
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä.  Catharine Ilman-Sundberg – Ain laulain ryöstös tee.
29. Kirjassa on lohikäärme.  Avril McDonald – Jukka Hukka ja lohikäärmevauva.
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Enni Mustonen – Ruokarouva.
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa.  Kranish & Fisher – Totuus Trumpista.
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan. Alan Bradley – Nokisen tomumajan arvoitus.
33. Selviytymistarina. Pia Montonen – Wiurilan Anna Lisa.
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta.  Virpi Hämeen-Anttila – Kolmastoista lapsi
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja. Kati Hiekkapelto – Tumma.
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Alan Bradley – Kolmasti naukui kirjava kissa.
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Enni Mustonen – lapsenpiika.
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo. Kjell Westö – Rikinkeltainen taivas.
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama.
Golnaz Hashemzadeh Bonde - Olimme kerran.
40. Kirjassa on lemmikkieläin. -
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti. Hanne Vibeke-Holst - Mitä he toisilleen tekivät.
42. Kirjan nimessä on adjektiivi.  Cecilia Samartin – Kaunis sydän.
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle. Miska Rantanen – Kalsarikänni.
44. Kirja liittyy johonkin peliin. Anna-Leena Härkönen – Kaikki oikein.
45. Palkittu tietokirja. Mari Manninen – Yhden lapsen kansa.
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana.  Enni Mustonen – Emännöitsijä.
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.  John Boyne – Nooa Notkoniitty karkaa kotoa.
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö.  Iltasatuja kapinallisille tytöille.
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja. Ruth Ware – Nainen hytissä 10.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Lucinda Riley – Seitsemän sisarta.

Hyvää tulevaa lukuvuotta!




tiistai 18. joulukuuta 2018

Joulukuusi on rakennettu



Olen syntyisin perheestä,  jossa metsän antimia on aina hyödynnetty monin  tavoin. Jo lapsena olimme mukana keräämässä marjoja ja sieniä sekä osallistuimme metsätöihin. Metsätöissä meidän lasten panos ehkä kohdistui enemmänkin eväiden syöntiin, mutta osallistuminen oli tärkeää. Tosin, mitäpä muutakaan saattoi olettaa aikana, jolloin subjektiivinen päivähoito-oikeus oli tuntematon käsite ja mummit ja kummit kaitsivat lapset. Silloin mentiin nurisematta sinne, minne aikuisetkin menivät.  

Myöhemmin olen yrittänyt opettaa omille lapsilleni metsän ja luonnon monipuolista ja viisasta hyödyntämistä. Meillä kalastetaan, sienestetään, marjastetaan, kerätään risuja ja tehdään polttopuita sekä askarrellaan luonnon materiaaleista.
 
Kuva CC BY 2.0
Meillä on siis aina myös haettu joulukuusi omasta metsästä. On tarvottu umpihangessa ja sohjossa tai liukasteltu jäillä. On paleltu pikkupakkasessa ja paukkupakkasessa tai kastuttu kaatosateessa. Kuusenkaadon ohessa on grillattu makkaraa nuotiolla ja paistettu vaahtokarkkeja. On keitetty nuotiokahveja tai juotu termarista kaakaota ja glögiä. On tutkittu luonnonmerkkejä ja eläinten jättämiä jälkiä. Joka vuosi on myös kinasteltu kuusen valinnan periaatteista. On vuoroin etsitty  kapeaa tai leveää tai tuuheaa tai nurkkaan sopivaa kuusta ja koetettu sovittaa yhteen kuuseen kohdistuvat odotukset ja metsänhoidolliset tarpeet.

Vuosia sitten, jälleen yhden tiukasti metsänhoidollisin perustein valitun (lue; susiruman muotopuolen) joulukuusen koristaessa olohuonettamme, kuulin erään lapseni kaverin kysyvän, että `miksi teidän kuusi on tommoinen outo?`.  Lapseni vastaus oli,  että `no kun meidän pitää hakea se ite metsästä, kun ei meille koskaan osteta oikeaa joulukuusta`.  Oikeaa joulukuusta, what !!!  En silloin kyennyt tyrmistykseltäni edes kysymään tarkentavaa kysymystä, että tarkoittikohan lapsi oikealla joulukuusella kenties muovista vai viljeltyä.



Vaan aika kuluu ja ajatukset muuttuvat.  Viime vuosina ovat jo aikuistuneet lapsemme halunneet ehdottomasti tulla mukaan kuusta etsimään ja kaatamaan.  Metsänhoidolliset perusteet on pyritty valinnassa minimoimaan  ja sen sijaan keskittymään kuusen kauneusarvoihin.  Jännä vaan, että luonto ei kuitenkaan meinaa millään antaa periksi kaataa sitä yksinäisellä paikalla joka puolelta tasaisen kauniiksi kasvanutta kuusta vaan pistää etsimään  metsänhoidollista harvennuskuusta. Ja mikähän siinäkin on, että kaikki kuuset näyttävät kauniille ja sopivan kokoisille juuri niin kauan, kun ollaan vielä naapurin metsän puolella. Perille päästyä kaikki kauniit kuuset yhtäkkiä häviävät.    Eipä meillä siis vieläkään ole yhtään todella kaunista joulukuusta nähty.

Meillä on joulukuussa vähän sairasteltu, joten tein jotain ennenkuulumatonta; ehdotin ostokuusta. Arvatenkin ehdotus ei mennyt  läpi, vaan kuusen kaatoon oli perinteitä noudattaen lähdettävä.  Kaunis kuusi löytyikin, ehkä jopa kaikkien aikojen kaunein ? Sisälle ei kuusi vielä kuitenkaan päässyt, vaan se otetaan sisälle vasta kun koti on kokonaan joulusiivottu  (hölmö periaate, tästä pitää päästä eroon).  



Ja kun kerran metsään tuli mentyä, niin samalla keräsin nipun keppejä, joista rakensin toisen `joulukuusen` ruokahuoneen seinälle.  Kepit vaan pituusjärjestykseen ja rautalangalla toisiinsa kiinni.

Tästä se joulu alkaa!

(PS. Jotain muutosta perinteisiin sentään; kuusenkaatokaakaot käytiin juomassa huoltsikalla)