Hae tästä blogista

tiistai 6. joulukuuta 2016

Metsän pieni kansa - puunhaltijoiden opintoretki


Avasin suurin odotuksin Marjatta Levannon ja Julia Vuoren tänä syksynä ilmestyneen `Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki` -kirjan. Odotin tarinakirjaa suomalaisesta luonnosta ja siellä liikkuvista ikiaikaisista kulkijoista kuten haltijoista, tontuista ja peikoista. Ennen kaikkea kuvittelin kohderyhmänä olevan pienet lapset.

Vaan jo nopealla tutustumisella (uppoutumiseen ei juuri nyt ole kirjan ansaitsemaa aikaa) kävi ilmeiseksi että kirja on tätä mutta paljon, paljon muutakin. Sitä on hankala luokitella selkeästi oikein mihinkään yksittäiseen laatikkoon. Onko se taidekirja, satukirja, tarukirja, luontokirja, perinnekirja, kansanperinnekirja? Aikuiselle vai lapselle vai aikuiselle ja lapselle?  Yksin luettavaksi vai yhteiseksi lukukokemukseksi?

Ehkä ennen kaikkea Metsän pieni kansa on seikkailu- ja taidekirja. Siinä seurataan metsänväen elämää Suomen taiteesta tutuissa kuva-aineissa. Vedenhaltijat, tuulen henget, maahiset, hiiset, menninkäiset ja peikot tutustuttavat lukijan myös myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin. Oppaana metsän pienelle kansalle on Väinämöinen. Ihan pienelle lapselle en kirjaa vielä lähtisi lukemaan, vaan ehkä vasta kouluikäiselle. Silloinkin mieluusti yhdessä lukien. Kirja on varmasti parhaimmillaan aikuisen ja lapsen yhteinen tutustumismatka Suomen metsissä, vesissä ja tuntureilla vilistäviin monenlaisiin kulkijoihin ja heistä kerrottaviin ikiaikaisiin tarinoihin sekä rikkaaseen suomalaiseen kuvataiteeseen.



Kirjassa kolme pientä puunhaltijaa tutustuu muinaisiin tarinoihin henkiolennoista suomalaisten taiteilijoiden luomissa maisemissa. Puunhaltijat kulkevat kirjassa välillä piilossa ja välillä pääosassa, mutta aina yhtä uteliaina. Teksti on Marjatta Levannon ja kuvitus eläinaiheisista sarjakuvista tutun Julia Vuoren käsialaa. Sika-sarjakuvat lienevät niistä tutuimmat.

Lapsille tehdyt taidekirjat on lastenkirjallisuutta, joka ei välttämättä sellaisenaan aukea kaikille, eikä tarvitsekaan. Metsän pieni kansa ei päästä lukijaansa (vai pitäisikö sanoa kokijaansa) helpolla. Kun kirjan maailmaan lähtee lapsen kanssa lukien tutustumaan on varmaan syytä varautua luetun käsittelemiseen keskustelujen ja kysymysten muodossa.  Kirjassa käsitellään kauniisti myös kuolemaa ja vainajien yhteyttä luonnon välityksellä  meidän maailmaamme. Metsän pieni kansa toimii siis isosti myös tunnekasvatuksen opastajana. Samasta aineistosta löytyy myös selkokielinen rinnakkaisteos niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla vaivattomasti ja iloa tuottavasti omaksuttavissa. Kirja kuiskii myös kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tarjoaa sukupolvia yhdistävänä kokemuksena.

Vinkkinä opettajille , että huh minkälaisia mahdollisuuksia tämä kirja avaisikaan alakoulun kuvaamataidon opetukseen sekä vaikka ilmiöopetuksen inspiraationa oppiaineita yhdistämään. Kuvaamataitoa, biologiaa, äidinkieltä ja kirjallisuutta, historiaakin suloisesti sekaisin koululaisen mielikuvitusta, luovuutta  ja uteliaisuutta herättelevässä kokonaisuudessa.


Ja jos ja kun into on tällä kirjalla herätetty voi tutustumista pohjoisen ihmisen myyttisiin uskomuksiin ja muinaisiin metsäkokemuksiin syventää samalta kustantajalta aiemmin ilmestyneellä `Metsän tarina` kirjalla. Metsän tarina on saman nimiseen luontoelokuvaan perustuva elämyksellinen luontokirja vanhan metsän elämästä ja lukuisista asukkaista.  Kirjassa esiintyvät palvotut karhut, ilvekset ja hirvet, mystiset pöllöt ja käärmeet, salaperäiset muurahaiset ja sammakot sekä muinaiset sielulinnut. Myös metsän pieneliöt eli sienet, kivet ja kasvit sekä satoja vuosia vanhat puut ovat keskeisessä roolissa.

Kiitos Maahenki Oy:lle jolta kirja saatu.




Metsän pieni kansa - Puunhaltijoiden opintoretki
teksti: Marjatta Levanto
kuvitus: Julia Vuori
ulkoasu: Tiina Ripatti
Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo
Kustantaja: Maahenki Oy
Maahenki Oy, Helsinki 2016

tiistai 29. marraskuuta 2016

Missä on mun sukat?


Parsitaanko teillä villasukkia? Meillä ei parsita! Meillä niistä tehdään kransseja.

Mieheni tykkää villasukista yli kaiken. En osaa edes sanoa kumpi ärsyttää minua enemmän; sekö kun hän kesällä yhdistää villikset sandaaleihin vaiko se kun hän talvella käyttää sandaaleja villasukkien kanssa.  Yhtä kaikki, kun muissa perheissä tarkastetaan kylille lähdettäessä, että jälkipolvella on siistit vaatteet ja miehellä kraka suorassa, meillä tsekataan jaloissa oleva yhdistelmä..



Jostain syystä aviomiehen jalat ovat myös kuin raastinraudalla hiotut; sellaiset missä mitkään sukat eivät selviä rei´ittymättä kovin montaa käyttökertaa. Taloudesta löytyy siis lukuisia puhki pidettyjä villasukkia.

-`Missä mun raidalliset villasukat on?`  -`Siellähän ne on ovessa, etkö nähnyt?


Facebookin askarteluryhmissä on esitelty toinen toistaan kauniimpia lankakeräkransseja. Koska kokoaminen tapahtuu kuumaliimalla, en halunnut uhrata `oikeita` lankoja vaan pihistin ainekset purkamalla miehen lempisukat. Muut ainekset ovat villasukkaparista, lisäsin vain pari keltaista ja valkoista pikkukerää väriyhdistelmää raikastamaan. Pohjana on sanomalehtipaperista jesarilla pyöräytetty ympyrä. 


Ei haittaa vaikka langat ovat hauraita ja katkeilevia. Langanmenekkiä vähentää (ja kranssia keventää) kun pyörittää langan rypistetyn sanomalehtipallon ympärille. Sitten vaan sommittelua väreillä ja eri kokoisilla lankakerillä ja valmista tuli! Saatan tehdä vielä pari kranssia lisää pienemmillä kerillä, jolloin sommittelukin helpottuu. Siis jos loppuja rikkinäisiä villasukkia ei piiloteta minulta..



torstai 24. marraskuuta 2016

Samppanjaa vai sumppia, Lontoo?


Lontoo on lempikaupunkini, kiistattomasti ja aina. Aikanaan kaupunki hurmasi nuoren tytön ja ihastutti ihan kaikella mitä oli ja mitä teki. Vuosien myötä suhde lempikaupunkiini on säilynyt ja syventynyt, muuttunut siis elämänpituiseksi rakkaudeksi.

Mutta ihan niin kuin ihmissuhteissakin, viisikymppinen odottaa jo eri asioita kuin parikymppinen. Enää kaupunki ei joka kerta hurmaa välittömästi ja varauksettomasti, vaan viime käynneillä on tarvittu päivän tai parin sopeutuminen ennen kuin tuttu ihastuksen tunne on muistunut mieleen.  



Jouluinen Lontoo säihkyy ja välkkyy. Glamouria ja luksusta tulee yliannoksina vastaan kaikkialla minne katseensa kääntää. Jopa niin paljon, että pohjoisen pikkukaupungin asukkia alkaa vähän ärsyttää.


Yhä suurempaa, korkeampaa, kiiltävämpää ja lasisempaa bisnestornia nousee keskustaan uudisrakennus kerrallaan.  Erityisesti itäisissä ja eteläisissä kaupunginosissa on käynnissä melkoinen demografinen muutos. Nostokurjet hallitsevat maisemaa erityisesti uusilla trendialueilla kuten Shoreditch tai Elephant & Castle. Raha puhuu ja `tavallisten` työtätekevien ihmisten elämä valuu keskustasta kaiken aikaa kauemmas. Jäljelle jää bisnesmaailma ja turistit.

Lontoo yritti siis hurmata kävijänsä kimalluksella ja kristalleilla. Mutta ihan niin kuin missä tahansa muussakin pitkässä suhteessa, satunnaista samppanjaa tärkeämpää on arkiset asiat, kuten aamukahvi. Ja löytyihän sieltä kaiken kimalluksen ja glitterin alta tälläkin kertaa se arkinen, tuttu ja kotoisa Lontoo.  Siinä Lontoossa katsotaan yhdessä jalkapalloa kantapubissa ja ruokaillaan kadulla. Kadulla eksyneen näköiselle tullaan tarjoamaan apua ja lounaskonsertissa pistäydytään kesken päivän, ostoskassien ja ulkovaatteiden kanssa. 


Budjettimatkailijan Lontoossa voi sadetta paeta ilmaisiin museoihin tai istumaan tuntikausiksi kahvilaan 99 pencen kahvin kanssa. Halpaa huvia on myös kadulla tai julkisissa liikennevälineissä kaikenlaisten `kummallisuuksien` bongailu. Oikeaan talvipukeutumiseen tottuneena ei sitten millään meinaa tajuta esimerkiksi turkispipon ja paljaiden säärien yhdistelmää.



Yritykset pyrkivät osoittamaan yhteiskuntavastuutaan ja sosiaalista omatuntoa monin eri tavoin. Useammallakin isolla ketjulla näkyi olevan käynnissä asunnottomuuteen liittyviä hyväntekeväisyysohjelmia. Tämä saattaa tietysti johtua siitä, että asunnottomuus on prinssi Williamin myötä noussut äärimmäisen trendikkääksi sosiaalisen toiminnan alueeksi.   Suurkaupunkia arkisimmillaan oli kun näin Big Issue –myyjän kurkistavan kadulla kerjäävän miehen paperimukiin ja tipauttavan sinne kolikoita omasta taskustaan. Köyhä antaa vähästään, paha ei paljostaan.

PS. Kaupungin trendikkäin koirarotu näytti muuten olevan englanninbulldoggi. Niitä riitti katukuvassa vaikka miten. Pyöriiköhän brittitelevisiossa uusintana Koira haudattuna? Niin ja pipossa pitää ehdottomasti olla turkistupsu!

PS 2. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin `kimallus` makrotex-haasteeseen. Käy linkistä katsomassa muiden toteutuksia teemasta.





lauantai 19. marraskuuta 2016

Petipaikkaa vailla?


Lapsistani se kaikkein kriittisin tuli opiskelupaikkakunnaltaan kotona käymään ja heti sisälle päästyään kysyi, että `Äiti! MIKSI meidän rappusissa on sänky seinällä?`. Kysymyksen sävy oli sellainen, että se taisi jo sisältää sekä vastauksen että vahvan toimenpide-ehdotuksen.  



Eihän se nyt mikään sänky ole kun seinälle on nostettu. Myönnetään, metallikehikko on peräisin vanhasta joustinpatjasta. Mutta enemmän se kuitenkin on kiva tapa laittaa asioita esille. Se on kaunis kollaasien ja koristeiden pohja ja täydellinen ripustuspaikka jouluvaloille. On se käytännöllinenkin; siihen voi vaikka tuikata päivän postit tai tärkeät muistilaput. Jahka joulu tulee lähemmäs saa kehikko toimia myös joulukalenterina. Jos ja kun sänky seinällä alkaa nyppiä, niin kevään tullen sen voi pilkkoa vaikka viiniköynnöksen tukirakenteeksi.



Rohkeaa jälkikasvua minulla, itse en samassa tilanteessa paljon uskaltautuisi kyseenalaistamaan äitini sisustusratkaisuja. Lapsukainen nimittäin on loppuvuoden ajan asunnonvaihdon tähden ilman vakituista residenssiä ja muuttaa kaikkine tavaroineen ja tapoineen takaisin kotiin muutamaksi viikoksi.  Onnea vaan meille kaikille..
 
(Ihan höpö-höpö teksti, mutta sattui nyt tarttumaan tuohon..)

Ennen suurta muuttorutistusta käymme kuitenkin miehen kanssa nauttimassa jouluisista tunnelmista täällä:
 
Kuva Flickr.com
Paitsi, että Trafalgar Squarella eivät kuusen valot vielä ensi viikolla loista.  Kiitoksenosoituksena siitä tuesta, mitä britit osoittivat norjalaisille II maailmansodan aikana on Oslon kaupunki jo vuodesta 1947 lähtien lahjoittanut lontoolaisille joulukuusen.  Valot Lontoon suurimpaan, kauneimpaan ja tunnetuimpaan  joulukuuseen sytytetään kuitenkin vasta joulukuun alussa.  

Kyllä Lontoossa silti jouluvaloja riittää jo marraskuun puolellakin. Winter Wonderland Hyde Parkissa ja Southbank Centre ovat jo täydessä jouluvaloloistossaan, kuten myös keskustan suuret ostoskadut.

Kuva Flickr.com


tiistai 15. marraskuuta 2016

Siivouskaapista puut talvimaisemaan


Huurteisen pinnan lasiastiaan kasvattamiseksi tarvitset:

lasiastian
karkeaa merisuolaa
tilkan vettä  ja
lämpöä, esimerkiksi kynttilä (tai sauna)

 
Lumihuurre hiipii hiljalleen ylöspäin.....

Astian pohjalle laitetaan kerros merisuolaa, joka pidetään kosteana. Kostunut suola alkaa lämmön vaikutuksesta kasvaa ylöspäin lasipurkin reunoja pitkin.

Viime vuonna lisäsin purkkiin pari puufiguuria, poroja ja puita:

Tänä vuonna halusin rakentaa lasipurkkiin talvisen metsämaiseman. Vaan mistä metsään puut?  Silmiin osui sopivasti valmiiksi valkoiset pulloharjat.  



Leikkelin pulloharjat kuusen muotoon. Katkaisin varret ja työnsin harjaosan seisomaan oasissienen palaan.



Kierrätyshenkisesti mietin, että tämähän se on kierrätystä parhaimmillaan; harjat voi aikanaan palauttaa takaisin oikeaan käyttötarkoitukseensa. Hah! Hyvä esimerkki siitä mitä stressi ja kiire tekee ihmisen kognitiivisille kyvyille. Varrettomia pulloharjoja? Mitä niillä enää tekee? 

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Mihin seepra raidoistaan pääsisi....


Ja taas pääsi käymään niin, että yksi DIY-juttu jäi toistamaan itseään. Tein adventtikynttelikön (täällä) sähkömiehen teipeillä ja kun yllättäen teippirullat jäivät siihen esille pyörimään, niin eihän se teippailu siihen sitten taaskaan jäänyt…


Viime vuonna sähkökynttelikkö sai koristeeksi suodatinpapereista tehdyt ruusukkeet (täällä), mitkä alkoivat näyttää kovasti nähdyille. Perinteinen kynttelikkö muuttui ilmeeltään vähän modernimmaksi mustalla sähkömiehen teipillä toteutetuilla raidoilla. Saman tein raidottuivat pari muutakin purkkia ja purnukkaa.


Joulu2016 alkaa näyttää kovasti raidalliselle.


torstai 3. marraskuuta 2016

DIY; Adventtikynttilät kaapista löytyneistä aineista


Tuunaajan työkalupakkiin kuuluu ehdottomasti kasa eri värisiä sähkömiehen teippejä. 


Metallinkeräykseen lähdössä olleet tomaattisosepurkit saivat uuden ulkokuoren parilla kiepillisellä teippiä.  Yksi purkillinen piti käydä ostamassa lisää, jotta koossa oli sopiva adventti-määrä. Samalla tuli katseltua uusin silmin säilykepurkkiruokia. Hyllystä löytyi mitä kaunein pieni kultainen säilykepurkki, mutta kun sisältö oli simpukoita, himputti. Ei ole ruokana omalla mukavuusalueella, ei ainakaan neljän purkillisen verran. Eli tomaattisoseella siis mennään..


Koristehiekalla täytettynä ovat ne juuri sopivan kokoiset kruunukynttilöiden alustaksi.  


Kynttiläsarja näytti kivalle jo sellaisenaankin, mutta liimamalla Ikean männävuotiset pakettikortit kylkeen, muuttuivat ne adventtikynttilöiksi.


Kruunukynttilä on muuten saanut nimensä  joko kynttilän käyttämisestä kirkkojen kattokruunuissa tai jalan kruununmuotoisesta mallista. Niin tai näin, suosikkikynttiläni! Tähän aikaan vuodesta näitä kuluu..