torstai 14. huhtikuuta 2022

Täällä taas...

 


..Sieltä se taas vaan kaiken paskan läpi puskee.  Kevät.

 

Anteeksi ilmaisun rumuus, mutta kyllä nämä katastrofeista kriiseihin kulkevat vuodet alkavat syödä jo tällaisen peruspessimistinkin turnauskestävyyttä.

 

Somekanavien perushokemaa tuntuu tällä hetkellä olevan, että  ”täytyy vaan yrittää pysyä optimistisena, tässä  ei nyt pessimismi auta”. Auttaapa, luulisin. Tai ainakin auttaa varmemmin kuin   sellainen ”suljetaan silmät tai katsotaan muualle ja toivotaan parasta” -optimismi. Sellaista näkee nyt paljon ja se ärsyttää aivan suunnattomasti. Maailmanhistoriahan on täynnä todisteita tämän lähestymistavan täydellisestä toimimattomuudesta.

 

Itsessäni olen huomannut, että minua puhuttelee tällä hetkellä kauniiden sanojen ja korukielisen  toiveikkuuden ilmaisun sijaan  (monta) astetta mustempi /synkempi/realistisempi ilmaisu. Olen tänä keväänä löytänyt esimerkiksi koomikko Iikka Kiven some-päivitykset, joita lukiessani jaksan hämmästellä, miten osuvasti hän meidän aikaamme analysoi.  Maailma tarvitsee muuttuakseen marisevia, urputtavia, ärsyyntyneitä, rähiseviä pessimistejä. Aika hiljaista olisi muutosrintamalla jos vain optimismit olisivat äänessä.

 


 




Kaikesta pessimismipuheesta huolimatta luonto kulkee pääsääntöisesti tavallaan ja kevätkin tulee ajallaan. Ostin omaksi ilokseni kimpun tulppaaneja ja tuunasin tulppaaneille Ikean Pådrag-lasimaljakon kalkkimaalispreillä keväisen vihertäväksi. 



Kaikesta huolimatta ja juuri siksi; hyvää kevättä! Hyvää pääsiäistä!

 

 




PS. Kukapa pessimistisen optimismin tai optimistisen pessimismin hallitsisi paremmin kuin mestari Leskinen kirjoittaessaan:

 

                      …kuule istuta vielä se omenapuu,  vaikka tuli jo tukkaasi nuolee…

 

 


sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Superhelppo sitruunamutakakku

 



Jouluna ja talven pimeään aikaan leipominen ja herkuttelu pyörii paljon suklaan ympärillä. Ensimmäisten kevätauringon säteiden myötä alkaa herkutteluunkin kuitenkin kaivata kevyempiä ainesosia.  Alkaa siis tehdä mieli leipoa jotain raikasta, hapokasta, värikästä  ja helppoa.


Näihin spekseihin tippuu täydellisesti Annin Uunissa -blogista löytämäni sitruunamutakakun ohje.  

 


Sitruunamutakakku on kuulemma ollut viime pääsiäisen suuri somehitti. Minä löysin ohjeen vasta nyt, mutta onneksi löysin, koska tämä meni heittämällä omaksi suosikkileivonnaiseksi. Sen tekee maku, helppous ja nopeus. Jos sitruuna vähänkään uppoaa omaan makupalettiin, kannattaa laittaa resepti ylös.


 

Ohjeen haastavin osuus on sitruunan kuoren raastaminen. Siihen kun löytää hyvän välineen, selviää lopusta pelkästään ainesten sekoittamisella.




Ohje:


1)      Sekoita kulhossa:

        2,5 dl sokeria

        1 tl vaniljasokeria

        2 kananmunaa

        1 sitruunan kuori

        1 sitruunan mehu

        n. ½ prk lemon curdia (2-3 rkl)

 

2)     Lisää  150 g sulatettua voita

 

3)     Lisää  n. 2,5 dl vehnäjauhoja. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. 


(Jos haluat mutakakkuun vähän enemmän suutuntumaa, voit lisätä joukkoon vielä leivontatarvikehyllystä löytyvää sukaattia tai hedelmäpaloja.  )

Kaada taikina korppujauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20 -23 minuuttia, kunnes mutakakku tuntuu kypsältä. Varo paistamasta liikaa, mutakakun kuuluukin olla keskeltä aavistuksen tahmeaa.

Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla ja tarjoile kermavaahdon tai marjojen kera.

 


Sitruunamutakakun ohje on siis Annin uunissa-blogista ja olen muokannut sitä aavistuksen verran sitruunaisemmaksi. Alkuperäiseen reseptiin pääset tästä.

 

Lumisesta maisemasta huolimatta valoa kohti mennään ! Hyvää alkavaa kevättä.

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Ina Mikkola - Valtakirjani, Helmet-lukuhaaste 2022

 


Yhden vuoden tauon jälkeen päätin tänä vuonna lähteä taas tekemään Helmet-kirjastojen lukuhaastetta. Haaste koostuu vuosittain 50 erilaisesta tavasta valita kirjoja itselleen luettavaksi.

Pari viime vuotta on ollut lukemisen kannalta `hieman` takkuilevaa. Jostain syystä nämä poikkeusolot ja kotona vietetyn ajan lisääntyminen on minun kohdallani häirinnyt kirjoihin keskittymistä. Kaikki aloitetut kirjat ovat tuntuneet joko liian raskaille tai liian kevyille tai muuten vaan vaikeilta. Josko nyt hiljalleen saisi kateissa ollutta lukuiloa ja -intoa takaisin elämään.

Listaan täällä blogin puolella lyhyesti haasteeseen lukemiani kirjoja. Tarkempi lista haasteesta ja siihen sijoittamistani kirjoista löytyy Helmet-2022 -välilehdeltä.

 


18 Kirjan on kirjoittanut toimittaja;                   Ina Mikkola – Valtakirjani


Sopivasti juuri vaalipäivänä pyörittelen Ina Mikkolan Valtakirjaa käsissäni ja mietin mistä kirjassa lopulta kirjassa oli kyse. Takateksti lupailee, että me kaikki olemme vallanpitäjiä, mutta jos emme itse usko vaikutusmahdollisuuksiimme, muut käyttävät valtaa meidän puolestamme. Vallankahvan tulisi olla työkalu, johon tartumme, aina kun tunnemme sitä tarvitsevamme.


Valtakirja lupaa tarjoavansa keinoja ravistella ajattelua terveellä tavalla vallanhimoisemmaksi ja ottaa haltuun niin oma elämä kuin ympäröivää maailmaa. Kirja lupaa matkaseuraa kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja hyvää itsetuntoa. Lupaavaa, eikö?

 


Valta vai voimaantuminen

 

Pakko myöntää, että olin ensin vähän pettynyt siihen, että kirjassa keskityttiin enemmän miettimään valtaa ja vallankäyttöä oman elämän sisällä. Sen sijaan että olisi mietitty valtaa yhteiskunnallisena voimana, keskityttiin siis vallan ajatuksen tuomiseen yksilötasolle. Aika paljon painopistettä oli siis omassa henkisessä voimaantumisessa; siinä miten omaa mieltään ja ajatteluaan voi voimaannuttaa ja itseänsä vahvistaa. Kirja sisälsi kyllä myös paljon puhetta misogyniasta eli naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta vihapuheesta, väheksynnästä ja yleistyksistä.

Olisin toivonut kirjalta vähän vähemmän selfhelp-puhetta ja enemmän yhteiskunnallisen tason aiheen käsittelyä. Mutta rehellisyyden nimissä vaikka odotinkin kirjalta enemmän yhteiskunnallista näkökulmaa,  ei valtaa yksilön tasolla  käsitelty kirjassa ollenkaan huonosti, päinvastoin. Vallan käyttö kun ei tapahdu vain silloin, kun se on ilmeistä, vaan ihan missä tahansa.


Se mistä en kirjassa jaksanut innostua yhtään, olivat tekstin lomaan sijoitetut tehtäväkirjasivut. Kunkin luvun loppuun sijoitettu kysymyspatteristo olisi varmasti riittänyt. Työkirjanomaisuus tuntui väkisin väännetyltä kirjan laajennukselta.

 


Pienikin teko on vallankäyttöä


Jokaisella meillä on valta pilata jonkun päivä tai jopa elämä, eikä siihen tarvita kuin yksi sana, lause, ele tai teko. Ja meillä on valta toimia myös päinvastoin; pelastaa, kannustaa, luoda uskoa ja tukea.  

 

Ehkä kyse oli omasta kärsimättömyydestäni, kun kaipasin kirjalta enemmän yhteiskunnallista näkökulmaa mikrotason pienten eleitten ja tekojen sijaan. Todellinen pitkäjännitteinen yhteiskunnallinen muutoshan voi alkaa tapahtua vasta kun tarpeeksi moni ja tarpeeksi usein kiinnittää  huomiota tekoihinsa ja sananvalintoihinsa. Arjen toimintamallit luovat pohjan normeille, jotka puolestaan ovat pohjana rakenteille. Rakenteet ja kulttuuri taasen ylläpitävät toimintamalleja ja normeja.  Jos merkittävän valta tai vaikutin asuu valtapyramidin huipulla, pitää muistaa että sitä kannattelevat kaikki kerrokset sen alla.    Vaikuttamistyötä voi ja pitää siis tehdä yksilötasolta käsin esimerkiksi sanoittamalla yhteiskunnallisia ongelmia ja levittämällä tietoa muutostarpeista sosiaalisessa mediassa, tukemalla yksilötason työtä tekeviä järjestöjä, tarjoamalla välitöntä apua ja tukea muille vaikuttajille sekä toteuttamalla arkisia tekoja. 



Olkaamme hyttysiä


Aina välillä meidän jokaisen mieleen varmaan hiipii ajatus, ettei yksittäisen ihmisen teoilla ole merkitystä. Valtakirja neuvoo miettimään tuolloin hyttystä. Tämä pieni ja heiveröinen itikka on loistava esimerkki vallankäytöstä, ja tilanteen haltuun ottamisesta. Inisemällä ja lymyilemällä näkymättömissä se saa järkevankin aikuisen ihmisen raivon partaalle. Yliotteeseen.  Eliminoitunakin hyttyset usein ehtivät jättää pysyvän jäljen.  Jos sinusta siis joskus tuntuu mitättömälle, liian pieneltä taistelussa itseäsi suurempia voimia vastaan, ajattele olevasi itikka. Minikokoinen, mutta kuitenkin tehokkaan ärsyttävä ötökkä.

Jokaisella meillä on erilaisia vahvuuksia ja keinoja yrittää muuttaa itseämme suurempia voimia. Oleellista on ymmärtää, että useat valtarakenteet tai tilanteet ovat käännettävissä päälaelleen. Voimasuhteet eivät ole aina niin ilmeisiä kuin ensi ajattelulta voisi luulla.


Jokainen taisto oikeudenmukaisuuden puolesta muokkaa käsitystämme siitä, mikä on oikein.

 

Mikkola Ina

Valtakirjani

Intokustannus 2021

176 sivua

 

Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia kirjasta.

Kuvituksena on käytetty postikortteja  Catherine Helen Palczewskin  suffragetti-aiheisesta kuva-arkistosta.

 


tiistai 30. marraskuuta 2021

DIY Itsenäisyyspäivän kynttilät

 


En tiedä olenko kokemukseni kanssa yksin, mutta korona-ajan myötä on monista perinteistä tullut jotenkin merkityksellisempiä ainakin meillä. Ehkä kyse on halusta pitää kiinni edes rippeistä `vanhoja hyviä aikoja`.  Yksi sellainen uuteen arvoon noussut perinne on itsenäisyyspäivän viettotavat.

 

… joka ikkunalla kaksi kynttilää….

 

Lapsuudessani itsenäisyyspäivän tärkeä perinne oli kynttilöiden sytyttäminen ikkunalaudoille tasan klo 18; juhlallisesti kello kädessä, minuutilleen. Kynttilöiden sytyttämisen jälkeen tiirailtiin sitten ikkunasta naapureille päin, että palavathan kynttilät joka paikassa. Se oli sitä yhtenäiskulttuurin aikaa.

 


Kaksi kynttilää ikkunalaudoilla palamassa on pitkä perinne. Tarkalleen ottaen perinteessä ei aina ole ollut kyse Suomen itsenäisyyden juhlistamisesta vaan tapa on peräisin jo 1700-luvulta.  Kynttilöitä polttamalla on eri aikoina juhlistettu niin Ruotsin kuningasperhettä kuin jääkäriliikettä tai vastustettu venäläistämistoimia.  Suomen itsenäisyyden kunniaksi kynttilät ovat palaneet vuodesta 1927 lähtien. Tuolloin Itsenäisyyden liitto kehotti kansalaisia sytyttämään kaksi sinivalkoista kynttilää.  Kynttilöiden lukumäärä symboloi tietysti kotia ja isänmaata.

 


 

Sittemmin ajat muuttuivat. Erilaiset tunnelmavalot lisääntyivät. Tuli laiskuus; kun kerran jouluvalot tai kyntteliköt oli jo viritetty ikkunoihin niin juhlistakoot sitten samantein itsenäisyyttäkin. Itsenäisyyspäivästä tuli ylimääräinen vapaapäivä ilman sen kummempia `velvoitteita` tai sisältöä. Useimmille itsenäisyyspäivän perinteeksi on vallan mainiosti riittänyt  linnanjuhlien pukujen arvostelu. Jos aika on antanut periksi vielä Tuntemattoman sotilaan katsomisen, on siinä sitten itsenäisyyspäivän perinnettä ollutkin jo ihan yllin kyllin. Päivän on kukin käyttänyt juuri siten miten mieli tekee, luonut omat perinteensä päivän vietolle. Tai ollut viettämättä kokonaan.  Ja niinkin on ihan yhtä hyvä!

 

Tänä vuonna itselläni on ollut ajatus juhlallistaa uudelleen omaa itsenäisyyspäivämme viettoa. Ehkä vähän parempaa ruokaa? Lapsiperhearjen vuosina itsenäisyyspäivän ruoka kun saattoi hyvinkin hoitua noutopitsalla tai mäkkärillä. Tai ehkä sittenkin nuotiokahvit ja grillimakkara ulkoilmassa; siinä jos missä on suomalaisuuden parhaat jutut samassa paketissa.  Ajattelin myös palauttaa itsenäisyyspäivän kynttiläperinteen käyttöön vuosien tauon jälkeen.

 

DIY; sinivalkoiset kynttilät

 

Itsenäisyyspäivän sinivalkoisia kynttilöitä voi toki ostaa mistä tahansa kynttilöitä myyvästä kaupasta. Minulle tarkoitukseen kävisi vallan mainiosti ihan tavalliset valkoiset kruunukynttilät. Satuin kuitenkin lukemaan  Kaikki Paketissa -blogista näppärän uuden tavan värjätä kynttilöitä kaksiväriseksi.

 


Itsenäisyyspäivän kaksiväristen kynttilöiden tekemiseen tarvitaan vain valkoisia peruskynttilöitä, hieman vanhoja valkoisten kynttilöiden jämiä sekä pätkä sopivan väristä vahaliitua.

Kynttilänjämät ja murskattu pala sinistä vahaliitua sulatetaan metallipurkissa vesihauteessa. Sinne sitten dipataan valkoiset kynttilät. Helppoa ja nopeaa. Kaikki Paketissa -blogin pojat ovat tehneet vahaliiduilla kynttilöiden värjäämisestä selkeän videon, kannattaa käydä katsomassa.

 


PS. On sitä ennenkin Vintagentissa kynttilöitä värjätty. Polkkakarkkikynttilät syntyivät kalkkimaalilla spreijaamalla

 

torstai 18. marraskuuta 2021

Meidän metsä -kirjoneulesukat





Tiedätkö mitä tarkoittaa kirjainyhdistelmä KAL tai astetta vielä jännittävämpi MKAL? Vinkkinä kerron, että lyhenteet liittyvät yhteen tämän ajan muodikkaimmista harrastuksista, eli neulomiseen.

Käsitöiden ja kaikenlaisen käsillä tekemisen trendi on ollut tasaisessa nousussa jo vuosien ajan, mutta viimeistään korona-ajan myötä on neulominen saanut vielä aimo annoksen lisäbuustia kaikenlaisen kotoilun ja slow livingin myötä. Ihan erityisen hyvin nämä kaikki isot trendit yhdistyvät villasukkien tekemisessä. 



Kotoilun vastapainona neulomiseen on kehittymässä koko ajan myös uusia yhteisöllisen neulomisen muotoja. Tätä tarkoittaa kirjainyhdistelmä KAL; knit along eli neulotaan yhdessä. Yhteisöllistä neulomista voi harrastaa fyysisesti yhdessä erilaisissa kässäkokoontumisissa, mutta yhä enemmän myös virtuaalisesti verkossa. Mukaan voi liittyä kuka vaan ja tekemistä rytmitetään julkaisemalla jollain alustalla ohjetta pienissä pätkissä. Porukassa neulomalla pysyy tekemisen rytmi päällä ja aloitettu työ ehkä valmistuukin suuremmalla todennäköisyydellä kuin yksin puurtaessaan. 

Sitten kun tähän yhteisölliseen neulomiseen lisätään vielä hippu yllätyksellisyyttä saadaan kirjainyhdistelmä MKAL eli mystery knit along. Mysteerineulontatapahtumassa osallistujat eivät saa etukäteen tietää millainen käsityö on valmistumassa, vaan neuloksen ulkoasu paljastuu osa kerrallaan ja on tekijälleen yllätys. 



Neulotaanko vai kudotaanko ? 


Apua, tässä vaiheessa tarvitaan pieni termitauko. Oikeaoppisesti käsityöalalla puhutaan neulomisesta, kun tehdään esimerkiksi villasukkia tai neulepaitaa. Kutomisesta on kyse vain kangaspuilla tai koneella neulosta valmistettaessa. Länsimurteissa sukkia ja villapaitoja kuitenkin kudotaan. Meillä päin siis neulalla ja langalla neulotaan, mutta sukkapuikoilla kudotaan. Eli siirrynpä tästä eteenpäin puhumaan kotoisasti kutomisesta. 

Vaikka pidänkin itseäni ihan kohtuullisen näppäränä tekijänä erilaisissa käden taitoja vaativissa toimissa, mitenkään helpolla eivät käsityötaidot ole minuun tarttuneet. Peruskoulun käsityötunneilta ei jäänyt muistoksi kuin kasa traumoja. Yläasteen käsityömaikkani sanoi minun olleen hänen opettajauransa ainoa oppilas, jolle hän ei onnistunut opettamaan sitten yhtään mitään. Kiitos vaan, taisi homma sakata molemmin puolin opettajanpöytää. 



Sittemmin olen hiljalleen opetellut kutomaan, neulomaan, virkkaamaan, ompelemaankin. Sukkia en kuitenkaan muista kouluaikojen jälkeen kutoneeni. Mutta nyt olen! Vastaan tuli niin kaunis kirjoneulesukkien malli, että ajattelin yrittää selättää tämänkin käsityötaidon. Eikä jäänyt pelkäksi yrittämiseksi, vaan sain reilussa viikossa kudottua ihan kelpo sukat. Syystäkin siis ylpeä itsestäni

Alun perin juuri mysteerineulontaprojektina toteutettu Meidän metsä -sukkamalli kertoo tarinaa suomalaisesta metsästä. Kunkin ohjeosion yhteyteen on liitetty metsän tunnelmaa ja suomalaisuutta kuvastava runo. Itse sukkaohje on tällaiselle aloittelevallekin kutojalle sopiva. Kuvioissa ei ole koskaan kuin kaksi eri väristä lankaa samalla kerralla puikoilla. Pitkiä langanjuoksujakin on  vain vähän.



Meidän metsä -sukkien ohje löytyy kokonaisuudessaan Lankamaailman sivuilta. Sukat on suunnitellut taideteollinen suunnittelija Merja Palin. Sosiaalisesta mediasta löytyy myös paljon toteutuksia #meidänmetsäMKAL tunnisteella. 


Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen! 
Ylt’ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden, 
märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa, 
– en mitään maailmassa voi siten rakastaa. 
Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen, 
joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen. 
Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston 
käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on. 
Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa. 

 -Saima Harmaja-




torstai 7. lokakuuta 2021

Salo Suomen kurpitsapääkaupungiksi !

 

Kuva pixabay

Asun kaupungissa, joka oli muinoin tunnettu ainoastaan Nokian kännyköistä ja sittemmin vielä tunnetumpi Nokian lähdöstä.  Mutta nyt viimein Salolla on mahdollisuus tulla tunnistetuksi jostain aivan muusta; nimittäin kurpitsoistaan. Jo neljännen kerran järjestettävän kurpitsatapahtuman myötä Salosta on hyvää vauhtia kehittymässä siis Suomen epävirallinen kurpitsapääkaupunki.  Vaikka kurpitsa ei (vielä) ole Suomessa likikään yhtä suosittu kuin Yhdysvalloissa, niin kyllä täälläkin aletaan jo enenevässä määrin rakentaa tapahtumakulttuuria kurpitsakauden ympärille.   Ja tokihan kaikki valoa, iloa ja tunnelmaa tuovat tapahtumat otetaan mielihyvin vastaan aikaan, jolloin kesä on enää muisto eikä joululle vielä haluaisi suoda ajatustakaan.

 

Kuva Pixabay

Salossa alun perin paikallisten iloksi ja valoksi tarkoitetusta tempauksesta on tänä vuonna kasvamassa tapahtumakokonaisuus, joka niittää myös valtakunnallista näkyvyyttä.   Rannikon puutarhan pienimuotoisesta kurpitsalyhtyjuhlasta kasvaa tänä vuonna alueen yrittäjien yhteistyössä rakentamat kurpitsaviikot. Tapahtuman keskiössä ovat edelleen tuttuun tapaan sadat Halikon museosillan viereisellä kurpitsapellolla tienoota valaisevat lyhdyt.   Vierailuun kurpitsapellolla kannattaa kuitenkin yhdistää paljon muutakin mukavaa tekemistä Halikon alueella.  Ensin vaikkapa ostoksille Design Hilliin, ehkä golfaamaan tai kävelylle Wiurilan kartanolle,  sitten museovierailulle Halikon museoon ja viimein vielä syömään Rikalanmäellä sijaitsevaan Rikalan Krouviin.  Halikon kirkon konserttikalenterikin kannattaa tarkistaa. Tarjonnasta on helppo rakentaa juuri itselleen sopiva kombo tekemistä syksyisessä Salossa!  

 

Kuva Flickr

Pumpkin season
 

Yhdysvalloissa `pumpkin seasonia` vietetään lokakuussa ja kurpitsalla on Halloweenin lisäksi suuri rooli myös amerikkalaisten kiitospäivän vietossa. Amerikkalaisillehan Halloween on se juhla, jossa kierretään naapurien ovilla karkkia keräten tai kepposia tehden. Juhlan viettoon kuuluvat naamiaisasut, joiden tarkoitus on pelotella aaveet ja henget kauas pois. Olennainen osa juhlaa ovat erilaiset kurpitsalyhdyt ja valot, osuuhan Halloweenin vietto keskelle syksyn pimeyttä.  Syys-lokakuussa järjestetään ympäri Yhdysvaltoja myös runsaasti erilaisia kurpitsafestivaaleja.  Tuohon ajankohtaan osuu juuri kurpitsojen syyskorjuu, jolloin juhlissa voi olla tuoreita kurpitsoja ja kurpitsatuotteita esillä ja myytävänä.  Suomessakin on moni seurannut Pienten perhe -ohjelman myötä Roloffin perheen maatilan kurpitsasesonkeja. Maailman kurpitsapääkaupunki on Morton, Illinoisissa Yhdysvalloissa.

Kuva Flickr


Suuri Kurpitsa ja Tenavat

Kurpitsoista ei kerta kaikkiaan voi puhua mainitsematta Tenavat-sarjakuvan Suurta Kurpitsaa. Tenavissahan Eppu odottaa kurpitsamaalla joka vuosi Suuren Kurpitsan ilmestymistä.  Tarinan mukaan Suuri Kurpitsa nousee kaikkein vilpittömimmästä ja epäteennäisimmästä kurpitsapellosta jakamaan lahjoja niille, jotka ovat uskossaan vankkumattomia.  Epun vankkumatonta uskoa Suuren Kurpitsan ilmestymiseen ei muiden epäusko horjuta. Kaikkea mahdollista puhki-analysoivat aikuiset ovat päätelleet kyseessä olevan Charles M. Shulzin teologiaan ja raamatun tutkimukseen kohdistuvaa sarkasmia ja metafora lapsenuskosta ja uskonnosta. 

It´s the Great Pumpkin, Charlie Brown –piirroselokuvan esittäminen kuuluu Yhdysvalloissa Halloweenin perinteeseen yhtä kiinteästi kuin Lumiukko-animaatio meillä jouluun. Toivottavasti jonain vuonna Suuri Kurpitsa viimein ilmestyy juuri Tenavien kurpitsapellolle, jos ei sitten eräälle halikkolaiselle pellolle ..

Kurpitsaviikkoja vietetään ajalla 11.10 – 24.10. Lisätietoa ja linkkejä osoitteessa www.kurpitsaviikot.fi




PS Kurpitsa on vuoden vihannes 2021.

#kurpitsaviikot #rannikonpuutarha #suosittelensaloa

 

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

DIY : kevyt yöpöytä puulaatikoista

 


Se nyt on tässä taloudessa ihan selvää, että sängyn vieressä pitää olla paljon tilaa kirjoille, latureille, laitteille, silmälaseille, lukuvalolle, muistiinpanovälineille ynnä muulle sälälle. Ja tietysti; mitä enemmän yöpöydällä on tilaa, sitä enemmän sälää sille myös kerääntyy.

Vanha painava yöpöydän rumilus

Yöpöydän virkaa sängyn vieressä on tähän asti tehnyt vanha monilokeroinen myymäläkaluste.  Tälle yöpöydälle olisi ehkä voinut vielä antaa jatkoaikaa poistamalla ruman valkoisen maalipinnan, (täällä kuvat toisen samanlaisen pikkupöydän kunnostuksesta), mutta kun mokoma on lisäksi todella painava. Koska kaluste on ahtaassa välissä ja hankalasti siirrettävissä, on sen taakse kertynyt uskomattomat määrät pölyä ja pöydältä tippuneita pikkuesineitä.  Yöpöydän takaa on tullut tehtyä kunnon siivousinventaario yleensä vasta sitten kun hiuslenksut ja nappikuulokkeet ovat kaikkialta muualta talossa kadonneet.

Uusi kevyempi ja siirreltävä ratkaisu


Oli siis tarvetta kevyelle, siirrettävälle ja olemassa olevista aineksista koottavalle yöpöydälle tai tasolle. Kaluste saisi mielellään olla irti lattiasta tai muuten helposti siirrettävissä. Harkitsin ensin parin vanhan puulaatikon ruuvaamista kiinni seinään, mutta ratkaisun `kestokyky`  epäilytti. En halua herätä keskellä yötä siihen, että olisi pitänyt valita iltalukemiseksi joku kevyempi kirja.   Myöskään taloudesta valmiiksi löytyvien kalustepyörien kiinnittäminen suoraan vanhoihin laatikoihin ei houkutellut . Toteutus vaati siis kuitenkin kauppakäynnin.  



Ratkaisuksi tuli  pinota puulaatikoita kyljelleen siirtoalustan päälle. Edullisia siirtoalustoja myydään ainakin Puuilossa ja Tokmannilla. Tälle yöpöytäratkaisulle tuli nyt hintaa kympin verran.



Laatikoiden pohjiin, siis valmiin kalusteen takaseiniin, leikkasin sopivaan kokoon ja tapetoin rikkimenneen taulunkehyksen taustat. Tapettina toimii Pihlgren ja Ritolan klassikko Kiurujen yö. Olen ostanut kolmen metrin tapetinpalan kirppikseltä kahdella eurolla joskus vuosia sitten  ja nyt viimein sille löytyi juuri sopiva käyttötarkoitus.   Harmi muuten, että metreittäin tapetteja myyviä verkkokauppoja on edelleen harvassa. Yksi sellainen on Colore, mutta sielläkin metrivalikoimassa on ainoastaan Pip Studion tapetteja.


Hyviä unia!  Ja kyllä. Makuuhuoneen tapetit lähtevät vaihtoon (tai siis  vaihtuvat maalipinnaksi) heti vaan kun sopiva innostus iskee..