Hae tästä blogista

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

DIY, luurankolehdet




Törmäsin viikonloppuna pinterestissä koristeluideaan nimeltään skeleton leaf. Kyseessä on siis lehti, joka on poistamalla lehtivihreä saatu hauraan läpinäkyväksi, lehden rakenteen paljastavaksi. Tällaiset luurankolehdet ovat nähtävästi käytettyä materiaalia korttiaskartelijoiden ja skräppäreiden keskuudessa ja skeleton leafeja voikin ostaa monista askartelukaupoista. Netistä löytyi englanniks useita ohjeita, miten tämänlaisia luurankolehtiä voi tehdä itse. Suomeksi en oikein löytänyt kunnon ohjeita siitä, miten kasvien lehdistä poistetaan lehtivihreä. Lyhykäisyydessään juttu menee näin:


Valitse käsiteltäväksi suuria ja vahvoja , mielellään vähän vahamaisen oloisia lehtiä. Itse tein sen virheen, että tiputin pataan kaikkia mahdollisia erilaisia lehtiä pihalta. Pienet ja pehmeät lehdet eivät kestäneet käsittelyä, vaan muussaantuivat käyttökelvottomiksi. Vaahteranlehdet puolestaan onnistuivat  hyvin, samoin kuin villiviinin lehdet. Tammen lehdet osoittautuivat hyvin vahvoiksi ja olisivat kaivanneet vielä pidempää käsittelyä.



Laita lehdet kattilaan ja kaada päälle noin 1 osa pesusoodaa ja 5 osaa vettä. Älä käytä ruokasoodaa, niin monipuolinen kuin se onkaan, tähän juttuun se ei käy. Anna lehtien porista kattilassa pienellä lämmöllä vähintään puolitoista tuntia, ehkä vähän kauemminkin jos maltat.



Siirrä lehdet varovasti kattilasta toiseen astiaan ja kaada päälle tilkka kloritea. Anna vaikuttaa ehkä noin parikymmentä minuuttia, lehdet vaalenevat kyllä ihan silmissä. Viimeksi huuhtele lehdet varovasti kämmenellä juoksevan veden alla. Toisissa ohjeissa neuvotaan valkaisuainekäsittelyn sijaan harjaamaan lehdet puhtaiksi lehtivihreästä pehmeällä hammasharjalla, mutta tätä tekniikkaa en tohtinut kokeilla vaan luotin vähemmän luonnonmukaiseen tekniikkaan.  Anna riisuttujen lehtien kuivua rauhassa, aseta päälle vaikka pala talouspaperia estämään kipristymistä. Itse kehystin  lehdet samantien.



On tämä lehtien viherpesu suoraan sanottuna melko pölhöä puuhaa, mutta saatanpa toistekin vielä kokeilla pestä lehtiruotia näkyville. Ehkä joillain sisäkasvien lehdillä, onnistuisikohan peikonlehden käsittely? 

lauantai 8. syyskuuta 2018

Pihan syksy ♥





Olkoon kesä miten kukkiva tahansa, minusta piha ja puutarha on kauneimmillaan syksyisin. 


Alkavan syksyisen väriloiston kunniaksi tekaisin nopsaan ulko-oveen sydänkranssin orapihlajan marjoista. Marjat ovat sopivan isoja ja kiinteitä pujotettavaksi vaikka vähän paksumpaankin rautalankaan.


Sydänkranssin valmistuttua jäi jäljelle vielä kasa marjoja. Puutarhapöytä kaipasi jotain vähän korkeampaa ja näkyvämpää koristetta. Pujottelin loput marjat ohuempaan rautalankaan ja kiepautin marjanauhan rautalankakruunun päälle. 



Rautalankakruunu on peräisin puretusta joustinpatjasängystä.  Se on tehty irrottamalla patjasta yksi rivillinen jousia. Tämä jousipatjan pätkä on kiepautettu  ympyräksi ja kiinnitetty rautalangalla. 


Pöytä sai kivan koristeen, joka näkyy vähän kauemmaskin eivätkä marjat makaa suoraan pöytälevyn päällä.  Saa nähdä minne loput jousipatjan metallikiehkuroista päätyvät..



Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, jonka aiheena on syyskuu. Käy linkistä katsomassa miltä muiden haasteeseen osallistuvien syksy näyttää. Värikästä syksyn alkua !

maanantai 3. syyskuuta 2018

Mun koti, mun värit




Meillä on vuosia sitten tapetoitu olkkariin aukeava ruokahuone alekorista löytyneellä vihreäpohjaisella kukkatapetilla (täältä voi kurkkia kuvia).  Nyt kun olohuoneen uudistuksesta jäi petroolinväristä maalia reilusti jäljelle, oli suorastaan pakko jatkaa suurta väriuudistusta ruokahuoneen puolelle ja korvata kulahtaneet tapetit maalatuilla seinäpinnoilla.


Viimeksi jo mietin, että miten ihmeessä sitä jatkaa jonkinlaisen värikokonaisuuden rakentamista, kun jo yhden yksittäisen värin valitseminen on elämää suurempi ponnistus. Mallailin jo edellisessä postauksessa  joitain väriyhdistelmiä petroolinsiniselle. Värien etsiminen tietokoneelta tai puhelimen näytöltä oli kuitenkin ihan hukkaan heitettyä aikaa; jos väri tietokoneelta katsottuna miellytti, oli se puhelimen näytöllä kaikkea muuta kuin sopiva  ja toisinpäin. Sen sijaan, että olisin alkanut kalibroimaan näytön värejä, oli parempi suunnata suoraan maalikaupan värimalleja tutkimaan.  



Tikkurilan sivuilla neuvotaan valitsemaan lopullinen väri kaupan värikartoista siinä ympäristössä ja niissä olosuhteissa, joihin väri valitaan. Väri muodostuu suhteessa ympäristöönsä, eli kaupassa kivalle näyttänyt väri voikin oman kodin pinnoilla ja valaistuksella näyttää joltain ihan muulta.  Ilmiötä kutsutaan metameria-dikromatiaksi. Kiva, että mun harmilleni on olemassa nimi..



Fiksu maalari valitsee siis ensin mieluisan värin kaupan värikartoista ja vie värimallin sitten kotiin uudelleen tarkasteltavaksi.   Vähemmän fiksu ei jaksa nähdä vaivaa ja ajaa edestakaisin kodin ja maalikaupan väliä vaan tyytyy tuijottelemaan värimallia maalikaupan valaistuksessa. Toisaalta tämänlainen toimintamalli antaa sopivasti sattumanvaraisuutta värivalintoihin.   Niin tällä  maalarilla kävi. Kaupassa pyysin myyjää ehdottamaan värikästä mutta vaaleaa sävyä. Taisin vieläpä mainita hiekan ja kanervan sävyt. Noh, myyjä ehdotti Shantung V481 -sävyä. Minun silmiini sävy näytti täydellisesti hiekalta (tai mokkaruututaikinalta).  Kotona purkin avaaminen vielä vahvisti hyvää tunnetta oikeaan osuneesta valinnasta. Tämähän sujuu hyvin.



Vaan ensimmäisen pensselinvedon myötä hyvä fiilis muuttui epäuskoksi; miten ihmeessä täydellinen hiekansävy voi seinällä muuttua lilaksi, inhokkivärikseni?   Meinasin jo panna pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Maalasin kuitenkin seinän loppuun sillä ajatuksella, että nyt saa tulla mitä tulee, ei viitsi enää säätää yhtään enempää.



Ja niin vain kävi, että keskeneräistä ei saa arvostella. Maalin kuivuttua  Shantung osoittautui ihan kelpo valinnaksi;  herkän lämpimäksi  ja maanläheiseksi  ja ihan vain pikkiriikkisen violettiin vivahtavaksi sävyksi.  Että ihan hyvin tämä maalinvalinta loppupeleissä päättyi, huoh. Tämähän alkaa sujua, mitäköhän sitä seuraavaksi maalaisi…. 



lauantai 25. elokuuta 2018

Maalasinko itseni nurkkaan..



Olen monesti aikaisemminkin tuskaillut värin valitsemisen kanssa maalatessa. Sitä kun on mielessä joku mielikuva ja tunnelma mielessään, mutta jotenkin sitten hatara mielikuva pitäisi vielä kyetä muuttamaan yhdeksi yksittäiseksi värivalinnaksi.  Puhumattakaan samanaikaisesta kokonaisuuden handlaamisesta, kun pikkuhiljaa seinä kerrallaan uudistaa pintoja.

Olohuoneen (kiistämättä) räikeän punainen tehosteseinä alkoi kesän kuumuudessa kyllästyttämään ihan toden teolla. Viimeinen tikki värin vaihdolle oli valkoisen sohvan vaihtuminen harmaaseen.  Siis pois pois punainen ja jotain rauhallisempaa tilalle. Halusin seinän kuitenkin tummaksi koska maalarinvalkoinen ja pastellisävyt eivät ole minun juttuni tippaakaan.   
 
Tämä värimaailma alkoi olla liikaa.. 
Silti, vieläkään ei ole ihan väritöntä..


Tykkään, kun väreillä on nimet. Lähdin maalikauppaan  ostamaan petroolin väristä maalipurkkia. Minun mielikuvani petroolista ei kuitenkaan ollut  ihan yhteneväinen  Tikkurilan väen kanssa, joten astetta syvempi ja sinisempi  petrooli löytyi Teknoksen  (T1451) värikartalta.  



Seinä on nyt maalattu ja näyttää omissa silmissäni  upealle.  Perhe tosin huomautti, että ihan mikä tahansa munakoiso-terrakotta-savi-viikuna-punajuuri- yms   näyttäisi verenpunaisen valtakauden jälkeen hyvälle.



No, yksi seinä on nyt siis maalattu ja lopputulos mieleinen. Ei kun seuraavia värivalintoja kohti. Olohuoneen muut seinät ja viereinen ruokahuone kaipaavat myös uusia pintoja.  Mutta mitä ihmettä voi yhdistää näin tummaan väriin? En keksi kuin jotain maalarinvalkoista ja beigeä.  Päärynä?  Vaahtokarkki? Samppanja? Apua, sittenkin  laama…   Nälkä ja janokin tässä tulee valitessa.  Ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan.


perjantai 17. elokuuta 2018

Jos työ herkkua ois...




Siskon viime vuonna roskalavalta löytämät työkalut olivat päässeet pahasti ruostumaan. Joku vähemmän optimistinen tyyppi olisi kyllä jättänyt moiset ruosteiset työhalujen karkottajat poimimatta talteen. Mitäs näille voisi tehdä vai pistetäänkö suosiolla metallinkeräyksen luukusta sisälle?


Oli kyllä tosi lähellä, että vehkeet olisivat  päätyneet metallinkeräykseen, mutta sisko päätti kuitenkin vielä kokeilla puhdistamista. Hän hioi ensin porakoneeseen liitetyllä teräsharjalla ruosteet pois niin hyvin kuin kykeni. Hionnan jälkeen maalipinta valkoisella metallilakkamaalilla ja lopuksi koristelu  servetinpalasilla. Koristeiden päälle vielä tirppa väritöntä lakkaa.  Ja kas, ei ole työilo ainakaan välineistä enää kiinni…


Ei nämä työkalut ehkä ikuisesti näin herkullisen söötteinä säily. Se on kuitenkin varmaa, että sen minkä kestävät, antavat kyllä töihin ruosteläjiä enemmän lisäbuustia.  Voihan se työkin olla herkkua kunhan vaan on kivat välineet.

Viikonloppuja! Täällä maalataan olohuoneen seinää. Maali on jo ostettu, nyt vaan pitäisi päästä inspiraatiosta toteutusvaiheeseen..

Tämä olkkarin punainen seinä lähtee nyt !!
Ihan viileänvaalea ei ole  uusikaan väri, mutta jos nyt kuitenkin pikkaisen vähemmän
värikylläiseen suuntaan mentäisiin..


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Puutahra vai puutarha?



Ei olla mitään viherpeukaloita ja puutarhaihmisiä – ei sinne päinkään. Meillä puutarha on enemmänkin yksi iso ja nolo työlista  kuin mikään esteettinen puutarha.  Täynnä kohtia, joissa tarvittaisiin riuskaa haravaan, oksasaksiin ja kottikärryyn tarttumista.

Pari puutarhaongelmaa ratkaistavaksi..

Suurimpien helteiden väistyttyä oli viimein mukava ` puuhastella`  ulkona, joten pari pahinta pihaongelmaa tuli viikonloppuna ratkottua. Yksi  huolenaihe oli seinää pitkin kiipeävä viiniköynnös, jonka pelkäsin rikkovat talon julkisivun rakenteita. Eipä siinä, kivaahan se  tavallaan on, kun rypäletertut kasvavat melkein ikkunasta sisälle. Köynnökset kiinnittyvät kuitenkin kaikkeen mahdolliseen kovalla voimalla  ja   siksi ne piti varmuudeksi tipauttaa alas. Ihan sai pikkaisen käyttää  voimaakin irrottamisessa.  

Köynnöksiä vastaanottamaan pystytettiin jo vuosia sitten hajonneen katoksen runko täydennettynä muutamalla puulistalla.   Pystyn jo kuvittelemaan miten kiva lehtikattoinen maja tuohon kasvaa, jos vaan köynnös ei pistä kovasta kiskomisesta pahakseen. Vielä ainakaan ei näytä siltä. Pitkän ja kuuman kesän tuloksena rypäleitäkin on kypsymässä ennätyksellinen määrä (täällä kuvia parin vuoden takaisesta sadosta).
 
Kehikon päälle pudotettu köynnösmajan alku.

Tie kompostille on kivetty hyvillä puutarhajätteillä


Toinen harmituksen aihe oli viime vuonna maalatun kesäkeittiön (täällä enemmän kuvia siitä)  seinänvierusta. Kesäkeittiön toiselta puolelta tein viime kesänä kulkureitin rakennuksen takana olevalle lehtikompostille (täällä puolestaan siitä enemmän) , mutta varjon puoleiselle seinustalla  ei ole tehty mitään, joten muta ja savi pääsevät  aina sadesäällä roiskumaan pitkin seinää. 

Siispä oli tarpeen rakentaa jonkinlainen kulkureitti takakompostille ja työkaluseinustalle myös täältä puolelta kesäkeittiötä.   Polun ainekset on kerätty pihalta ja autotallista; rempasta jääneitä purkutiiliä, rikkinäisiä ja sammaloituneita pihalaattoja,  betonista askarreltuja lyhtyjä ja ruukkuja sekä kiviä tontilta.

Nonni, helteet palasivat eli enemmät puutarhahommat menevät toistaiseksi jäihin. Jos viikonloppuna kelit sallivat, niin oksasaksille  ja haravalle on  seuraavaksi käyttöä.



tiistai 31. heinäkuuta 2018

Varför utomlands...



Viime viikolla oli tarkoitus ajella tyttären kanssa Kööpenhaminaan. Lähtöä edeltävänä iltana autoon tuli kuitenkin vikakoodi, jonka kanssa ei uskalla körötellä edes lähimmälle korjaamolle, saatikka lähteä millekään satojen kilometrien roadtripille. Yö vastassa ja laivan lähtöön alle puoli vuorokautta; vaihtoehtona ei ollut kuin perua lähtö. Harmitti tottakai, mutta  miten paljon enemmän olisi harmittanutkaan jos mokoma auto olisi hajonnut vaikka Tukholmassa tai keskellä Juutinrauman siltaa…


Leijasurffausta seuraamassa Vårdössa.

Mielenkiintoista muuten, että meillä on likipitäen kaikki mahdolliset vakuutukset, mutta löydäpä sellainen mikä korvaisi tällaisessa tilanteessa matkan peruuntumisesta aiheutuneet kulut. Ei löydy. Matkavakuutus korvaa sairastumisesta tai omalle omaisuudelle tapahtuneesta merkittävästä vahingosta johtuvan peruuntumisen. Auton hajoamista ei tietenkään lasketa merkittäväksi omaisuuteen kohdistuneeksi vahingoksi. Autovakuutus korvaa (jos sellaisen vakuutukseen on liittänyt) matkan keskeytymisestä aiheutuneista kuluista ymmärtääkseni auton hinaamisen lähimmälle korjaamolle ja oman kotimatkan, siinä kaikki. Vaikka vakuutusten perusideahan on varautua yllättäviin vastoinkäymisiin, ei niistä siis ollut minkäänlaista apua tällä(kään) kertaa. 


Onneksi tavan mukaisesti matkaan valmistautuminen oli minimissään, eli ainoa toteutunut kustannus olivat laivaliput Tukholmaan ja takaisin. Viking Linen järjestelmä yllätti joustavuudellaan, ja laivaliput saatiin helposti peruttua ja rahat siirrettyä asiakastilille odottamaan myöhempää käyttöä.

Geta-vuoren laelta lähtevä luontopolku luolineen ja rotkoineen.

Ja se myöhempi käyttö tulikin heti loppuviikosta. Jonnekin oli pakko päästä, mennään siis edes Ahvenanmaalle. Mies lähti mukaan, joten samalla meni mahdollisuus telttailuun. Etukäteen muita majoitusvaihtoehtoja kartoittaessa ilmeni, että koko saaren hotellit, b&b:t ja vuokratalot ovat liki täynnä. Oli siis pakko  taipua varaamaan majoitus etukäteen.  Huono päätös, todella huono. Ahvenanmaan leirintäalueet sijaitsevat toinen toistaan upeammissa rantamaisemissa, hotellimme sen sijaan ei.  Sillä rahamäärällä, jonka olisi telttailemalla säästänyt, olisi hyvinkin voinut ostaa miehelle jonkinlaiseen superluksusilmapatjan telttailukokemusta pehmentämään. No, ensi kerralla sitten otetaan tarpeelliset askeleet kohti self-made-glampingia, niin saadaan mieskin telttailijaksi.

Prästön luotsituvassa sijaitseva Bomarsundin museo. Degersandin hiekkaranta. Pålsböle. 

Entäs Ahvenanmaa? Kaunis ja kuuma. Mukavan pieni. Ystävällinen. Melkein kuin olisi ollut ulkomailla. Paitsi yksi vähän ärsyttävä juttu tapahtui monta kertaa. Nimittäin kun yritin puhua (kieltämättä ei-niin-täydellistä) ruotsia,  minulle vastattiin useimmiten englanniksi tai suomeksi.  Okei, ehkä ymmärrettävää, mutta kun suomenruotsalaiselle miehellenikin kävi sama juttu pari kertaa, hmm.  

Minä ainakin haluan matkalla edes kuvitella sulautuvani paikallisiin olosuhteisiin  enkä tulla kohdelluksi turistina. Vinkkinä matkailualan ihmisille, että koittakaa sietää matkailijan (vaikka)  heikkoakin kielitaitoa  ja antakaa hänen kokea onnistumisen iloa siitä, että pärjää ilman turistihelpotuksia.  Och samma på svenska; jag vill vara resenär, ingen turist (meniks tää nyt oikein...).

 

PS.

Tuo otsikko viittaa lauseeseen ”Varför Paris, vi har ju Åbo”. Näin kirjoitettiin ruotsalaisessa lehdistössä vuonna 1964 , jolloin erityisesti lasituotteistaan tunnetun  muotoilija Timo Sarpanevan turkulaiselle vaatetustehdas Kestilälle suunnittelema  Juniper-mallisto esiteltiin.

Lausahdus heräsi uudelleen henkiin vuonna 2012, jolloin Uuden muotoilun yhdistys painoi lauseen Turku Design Festivalin kangaskasseihin ja julisteisiin. Muotoilijoiden perustaman ja ylläpitämän Uuden muotoilun yhdistyksen tavoitteena on lisätä Turun alueen muotoilutoimijoiden yhteistyötä ja kasvattaa tunnettuutta valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Varför Paris, vi har ju Åbo” -tuotteita voi ostaa paikallisesti Turussa mutta myös ainakin Saana ja Olli   -verkkokaupasta.