Hae tästä blogista

torstai 6. joulukuuta 2018

DIY; tikuista asiaa





Olen monesti miettinyt, mitä kaikkea kivaa sitä voisikaan askarrella kahviloiden puisista kahvinsekoitustikuista.  Parin viikon takaisella Lontoon matkalla ohjeistin miehen ja tyttären joka kerta kahvilla käydessämme ottamaan mutta jättämään käyttämättä sekoitustikun kahvinsa kera. Kummeksuen, mutta kuuliaisesti toimivat pyydetysti  ja niinpä Lontoon matkan lähes ainoana tuliaisina kotiutuikin melkoinen kasa eri kahviloiden puutikkuja.



En ole mitenkään erityisen henkinen tai millään lailla `valaistunut` ihminen enkä ole koskaan tuntenut mitenkään omakseni ajatusta vetovoiman laista.  Siinähän on periaatteessa kyse uskosta, että maailmankaikkeus toimittaa elämäämme asioita, joita me sinne ajatuksillamme tilaamme.  Kun tarpeeksi vahvasti ja toistuvasti ajattelee jotain haluamaansa asiaa sekä visualisoi mielessään toivomaansa lopputulosta, niin universumi toimittaa tilauksen perille että  napsista vaan.  Muistaakseni sinkkuelämässä oli jakso, jossa Charlotte koetti positiivisten ajatusten voimalla löytää itselleen aviomiehen. Kun universumilta sitten jäi pikatilaus toimittamatta perille, totesi elämäntapavalmentaja tylysti, ettei Charlotten tahtotila ja ajatukset olleet riittävän positiiviset universumin kuultavaksi.  Ihan oli oma vika, että pysyi edelleen sinkkuna.  



Vetovoiman lain mukaan hyville ihmisille siis tapahtuu hyviä asioita. Elämän huonot asiat olet itse aiheuttanut itsellesi negatiivisilla ajatuksillasi tai epäuskolla. Pelkkää potaskaa siis, mutta aika yleistä ajattelua monissa elämäntaito-oppaissa. Eikä pelkästään jossain kaukana  jenkkilässä, kyllä tämänlaiselle ajattelumallille  löytyy Suomessakin markkinoita.

Noh, olipa vetovoiman laista mitä mieltä tahansa, niin ehkä minä sitten vaan yhdistin lontoolaiseen kahvilakulttuuriin (täällä siitä muuten aiempi postaus) niin paljon myönteistä ajattelua, että universumi päätti muistaa minua pienellä lahjalla. Matkamme aikana nimittäin peräti kaksi lukulistallani olevaa blogia (Kaikki Paketissa  ja Romuaarteeni) postasivat puutikuista tehdyn tähden ohjeet.  Siispä näitä tähtiohjeita mukaillen tein itselleni kahvitikuista tähdet. Tikut riittivät juuri kahteen hieman erikokoiseen tähteen. 

Ajattelin ensin ripustaa tähdet ikkunaan tai laittaa pöytäkoristeeksi, mutta toistaiseksi tähdet päätyivät ruokahuoneen seinäkoristeeksi. Tämän askartelun hinta oli melkoisen pyöreät o euroa  (jos nyt ei niitä lukuisia kahvilakäyntejä lasketa mukaan, ja eihän niitä nyt tietysti lasketa).



PS. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin ylemmän tähden yksi keskitikuista on selvästi tummempi kuin muut. Ihan itse unohdin oman sääntöni ja yhden kerran (!) hajamielisyyksissäni hämmentelin tikulla kahviani.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Lukuhaaste tuuppii lukijaa


..nimittäin poistumaan omalta mukavuusalueelta. Lukemaan jotain uutta ja ennen kokematonta, haastamaan itsensä tekemään kirjavalintoja uusin perustein,  yllättymään ja ehkä oppimaankin jotain.

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on Vintagentissa edennyt tuskaisen hitaasti. En edelleenkään ole ihan pystynyt valitsemaan haasteeseen sopivia kirjoja (niin kuin haasteen perimmäinen idea on) vaan olen koittanut sovitella lukemiani kirjoja haastekohtiin. Eipä siis ihme, että haasteeseen `sijoittamattomien` kirjojen lista pitenee pitenemistään ja haastekohdat täyttyvät aika verkkaisesti. Joitain lukemiani kirjoja olen  kuitenkin onnistunut  haasteeseen yhyttämään.

21 Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi : Sari Markkanen - Tipsu ja oivallusten opus


Tipsu ja oivallusten opuksessa käsitellään läsnäolo- ja myötätuntoteemoja tarinoiden kautta. Tipsu on ihan tavallinen pieni otus, jolla on iloja, murheita, pelkoja, mielipahaa ja seikkailuja siinä missä muillakin otuksilla. Tarinoissa johdatetaan lukijaa huomaamaan, että millainen voima hyväksyvällä asenteella, kiitollisuudella ja ystävällisyydellä voikaan olla. 




Tipsu ja oivallusten opus on lapsille suunnattu mindfulness-harjoitusten perusasioihin johdattava kirja.  Kymmenen lyhyttä tarinaa auttavat hoksaamaan mielen hyppelehtimisen luonteen, ymmärtämään miten pelko tekee kiukkuiseksi ja miten hengityksen avulla voi hiljentää hölöajatuksia.

Mitä ihmettä siis on mindfulness ja sopiiko se nyt sitten lapsille? Mindfulness-harjoittelu on yksinkertaisesti mielen jumppaa. Siinä harjoitellaan hyväksyvää ja levollista läsnäolemista tässä hetkessä.  Harjoitteissa opetellaan havainnoimaan hengitystä, kehollisia tuntemuksia, ajatuksia ja tunteita eli omaa kehoa kokonaisuutena. Harjoitteilla haetaan keinoja itsetuntemuksen ja keskittymistaidon vahvistamiseksi  sekä itsesäätelyä ja stressaavien tilanteiden hallintaan.  Samalla jumppautetaan  tarkkaavaisuutta, vuorovaikutustaitoja, kykyä tuntea  positiivisia tunteita ja taitoa rauhoittua.
Ihan en voi vielä sanoa olevani mindfulnessin kanssa omalla mukavuusalueella mutta harjoitukset jatkuvat..

32 Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan ; Alan Bradley – Nokisen tomumajan arvoitus




Kirja on Flavia de Luce -sarjan seitsemäs osa. Flavia joutuu jättämään rakkaan Buckshawin kartanon ja aloittamaan  äitinsä jalanjäljissä opinnot salaperäisessä Miss Bodycoten tyttökoulussa Kanadassa. Alan Bradleyn Flavia de Luce -kirjojen on monasti mainittu olevan Agatha Christien manttelinperijä; vanhan ajan Britanniaan sijoittuva salapoliisiromaanisarja. Olen kasvanut Agatha-dekkareiden kanssa ja niin kovasti olen halunnut tykätä Flavia de Luce -kirjoista. Ja  nyt vihdoin viimein niin kävi, sarjan seitsemäs kirja lunasti viimein edes vähän lupauksia ollen sarjan ehdoton helmi. Kirjan sanailu oli oikeasti nokkelaa ja Flavia oli valloittava pikkuvanha pikkutyttö. Ajankuvauskin toimi hyvin.  

Ps. Sarjan seuraavassa osassa `Kolmasti naukui kirjava kissa`  tiputtiinkin sitten kunnolla takaisin alaspäin, ei tehnyt kotiinpaluu hyvää Flavialle. Sijoitin Kolmasti naukui kirjava kissa -kirjan kohtaan 36 Runo on kirjassa tärkeässä roolissa.

39 Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama;  Golnaz Hashemzadeh Bonde - Olimme kerran


”Katselen uutisia, kaikkia pakolaisia, joita virtaa meren yli. Ajatella, miten maailma onkaan muuttunut. Kun me pakenimme, ongelmana oli päästä pois omasta maasta. Kun olimme keksineet keinon, ostimme lentoliput ja lensimme vapauteen. Mutta nuo pakolaiset… He kamppailevat päästäkseen eteenpäin, kilometri toisensa jälkeen. Ja ne, jotka pääsevät perille, uskovat todella olevansa perillä. Haluaisin kertoa heille, että he ovat tuskin matkansa alussa. Haluaisin sanoa, että pako on teillä verissä ja se siirtyy teidän syntymättömiin lapsiinne ja ajan mittaa kasvaa teissä syövän tavoin.”

Kirjailija  Golnaz Hashemzadeh Bonde syntyi Iranissa vuonna 1983. Golnazin ollessa 3-vuotias perhe pakeni Ruotsiin.  Itse pakomatka tai kotoa lähteminen ei tuntunut kirjailijasta negatiiviselle kokemukselle, todelliset pakolaisuuden haasteet alkoivat vasta uuteen kotimaahan asetuttua.  Golnazin lapsuudessa pakolaisuus oli Ruotsissa vielä tuore asia.  Kirjailija kanavoi kokemuksensa erilaisuudesta ja ei-toivottuna olemisesta lukemiseen, opiskeluun, pärjäämiseen, vaikuttamiseen. Golnaz kehitti tietoisesti kykyään kestää vastoinkäymisiä. Hän sanoo uskovansa, että kyky kestää vastoinkäymisiä on ominaisuus joka kehittyy, kun sitä koetellaan.

” Haluaisin kysyä heiltä, jotka syyttävät meitä siitä, että olemme tulleet tänne kahmimaan hyvää itsellemme, ottamaan jotain mikä ei ole meidän, kaikilta heiltä haluaisin kysyä; Kuvitteletko sinä, että minä olen voittanut? Kuvitteletko, että olen voittanut enemmän kuin olen hävinnyt? Entä sinä itse? Luuletko, että olet menettänyt enemmän kuin olet voittanut? Luuletko, että menetyksesi on suurempi kuin minun voittoni?



Romaani Olimme kerran kertoo Iranista vallankumouksen keskeltä Ruotsiin paenneen Nahidin elämäntarinan. Tarinassa käsitellään limittäin  monia isoja teemoja; poliittista vallankumouksellisuutta, pakolaisuutta ja siitä johtuvaa juurettomuutta, uskontoa, naisten asemaa ja perheväkivaltaa, vaikeita perhesuhteita, surua ja  katkeruutta sekä  luopumista ja kuolemaa.

”Luulevatko he ihmisen kasvavan vahvaksi, jos hän ei koskaan ole kohdannut vaikeuksia? Kuvittelevatko, että vastaan panemisen taito syntyy seisovassa vedessä?”

7 Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan; Aili Somersalo - Mestaritontun seikkailut


Mestaritontun seikkailut on lumoava, jännittävä ja taianomainen vanhanajan klassikkosatu.  Mestaritontun seikkailut ilmestyi jo vuonna 1919 ja henkii sen ajan kirjallista maailmaa.  En ihan äkkiä pysty montaa yhtä vanhaa teosta nimeämään, jotka yhtä hyvin sopisivat luettavaksi nykylapsillekin. Taika on ehdottomasti tallella.




Lisäksi sijoitan haasteeseen seuraavat kirjat:

2 Kotimainen runokirja;  Jukka Itkonen – Kaupunkiretki (mahtavan monikäyttöinen lasten runokirja, täällä enemmän tarinaa Kaupunkiretkikirjasta)
4 Kirjan nimessä on jokin paikka; Kate Morton – Talo järven rannalla  
9 Kirjan kansi on yksivärinen; Helena Petäistö – Ranska, Macron ja minä
11 Kirjassa käy hyvin; Liane Moriarty - Nainen joka unohti 
35 Entisen itäblogin maasta kertova kirja; Kati Hiekkapelto – Tumma
41 Valitse kirja sattumanvaraisesti; Hanne Vibeke-Holst - Mitä he toisilleen tekivät (kirja löytyi omasta hyllystä eikä minulla ole aavistustakaan mistä se sinne on päätynyt).

42 Kirjan nimessä on adjektiivi; Cecilia Samartin - Kaunis sydän 




perjantai 23. marraskuuta 2018

Makeaa mahan täydeltä?



Terveisiä jouluisesta Lontoosta. Tällä kertaa oltiin jalkapallomatkalla. Muuten sitten otettiinkin ihan iisisti eli istuttiin kahviloissa ja pubeissa, syötiin pikaruokaa ja nautittiin kaikentasoisesta kulttuurista.




Mietitkö muuten lahjaa jollekulle,  jolla on jo kaikkea? Miten olisi oma käsintehty  face lollipop? Mitä ei Lontoosta löytyisi...  Kuvassa on tikkariin ikuistettuna (jos oikein tunnistan) Would I lie to you – ohjelman juontaja Rob Brydon.  Brittiviihdettä parhaimmillaan.



Yksi lempipuuhiani Lontoossa on erilaisten seinäkirjoitusten ja -maalausten bongaileminen. Itäisen Lontoon Shoreditch on alueena siihen varsin erinomainen. Yhtään Banksya en ole kuitenkaan onnistunut bongaamaan.... tai mistäs sen tietää, ehkä olenkin.  

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin KARKKI makrotex-haasteeseen, siksi kameralle tallentui tämäkin seinäteksti:



Oikeasti omia Lontoo-tunnelmia olisi tällä kertaa kuvannut paremmin viereinen ajatus;  Who ever inherits the world is fucked

Olen tähän asti aina Lontoossa käydessäni tullut sieltä takaisin (ainakin jollainlailla) `voimaantuneena` , mutta tällä kertaa Lontoo laittoi uskon ihmiskuntaa kohtaan koetukselle.  , Lika, liikenneruuhkat, kulutuskiihko, kaikenlainen kierrätyksen puute, käsittämätön jätehuolto, sosiaalinen eriarvoisuus … epäkohtia ei tarvitse erityisesti katseellaan etsiä, vaan näkyvät ja tuntuvat ihan vaikka pysyisi vain ns. paremmilla turistialueilla.

Lontoossa on tällä vuosikymmenellä panostettu paljon kodittomuuden ja asunnottomuuden vähentämiseen.  Vuonna 2012 Lontoon katukuvasta onnistuttiin siivoamaan kadulla asuvat tai kerjäävät kodittomat hetkellisesti lähes näkymättömiin.  Toimenpiteet taisivat kuitenkin olla pelkkää kulissia, koska erityisesti tänä vuonna kadulla asuvien määrä tuntuu lisääntyneen hurjasti.




PS. Oliko se tänään kun vietetään kansainvälistä  Älä  OSTA !!!!!  mitään  -päivää?

torstai 15. marraskuuta 2018

Sankaritarinoita suomalaisista tytöistä



Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjasta liikkeelle lähtenyt kirjallinen  ilmiö satumuotoisista tositarinoista on Suomessa poikinut tänä syksynä  useampiakin samalla mallilla työstettyjä kirjoja. Into-kustannukselta ilmestyi Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) ja kustantamo S & S julkaisi kirjan Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa.  

Suomalaiset versiot Iltasatu-kirjasta ovat herättäneet puhetta formaattikirjojen tulemisesta. On keskusteltu,  saako kirjaideaa kopioida ja soveltaa vapaasti.  Sankaritarinoita tytöille -kirja  kisaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiapalkinnosta. Halutaanko nimityksellä kiitellä ideaa vai toteutusta, siinäpä kriitikkopiireillä pohdittavaa.  Lukijalle ja kasvattajalle kysymys on kuitenkin ihan yhdentekevä. Uskon, että se on sitä myös alkuperäisen kirjaidean äideillekin.  Pääasian luulisi olevan, että näiden rohkeiden ja poikkeuksellisten naisten tarinat tulevat kerrotuiksi niille sukupolville, jotka vuorostaan muuttavat nykyistä ja tulevaa maailmaa.


Vaikka sekä Sankaritarinoita tytöille että  Tarinoita suomalaisista naisista  saavat molemmat  inspiraationsa  Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista -kirjasta, on niiden toteutuksissa erojakin. Sankaritarinoita on selvästi muodoltaan uskollisempi esikuvalleen.  Kirja toteutui joukkorahoituksella. Sen 60 tarinasta vastaa 24 eri kirjoittajaa ja 41 kuvittajaa. Henkilöt esiintyvät kirjassa aakkosjärjestyksessä.  Tarinoita suomalaisista tytöistä puolestaan on henkilömäärältään suppeampi; kirja kertoo 40 naisen tarinat aikajärjestyksessä. Tarinat ovat myös vähän sankaritarinoita pidempiä. Tarinoista ja kuvituksesta vastaavat Ida & Riikka Salminen. Kuvitus on ehkä sankaritarinoiden vahvoja persoonakuvia perinteisempää lastenkirjakuvitusta. Siinä missä Sankaritarinat keskittyy esittelemiensä naisten tekoihin ja toimintaan, Tarinoita -kirja painottaa enemmän lapsuuden tapahtumia ja tunteita. Myös kirjan esipuhe on Sankaritarinoiden esipuhetta huomattavasti tunteikkaampi.



Sankaritarinoita kirjassa minua jäi vähän vaivaamaan tiedon korostuminen sadunomaisuuden kustannuksella. Samoin sankaritarinoista uupui tasalaatuisuus; osa kertomuksista oli huikean hyviä, mutta mahtui joukkoon muutama suoraan sanottuna luvattoman latteakin tarina. Esimerkkinä jälkimmäisestä toimikoon Anneli Jäätteenmäen henkilökuva, joka oli yhtä haalean kiiltokuvamainen kuin puoluetoimiston vaalijulkaisujen tekstit. Enkä tällä ota millään lailla kantaa Anneli Jäätteenmäen persoonaan tai poliittisiin saavutuksiin, teksti nyt vaan sattui olemaan  harvinaisen mitäänsanomatonta.

Ostaisinko jommankumman kirjoista tai molemmat lahjaksi? Ehdottomasti kyllä ! Vaikka molemmat. Pidin ehkä Tarinoita suomalaisista tytöistä -kirjasta  enemmän sen suuremman sadunomaisuuden ja pidempien tarinoiden takia. Kirja sopii täydellisesti yhdessä ääneen luettavaksi. Sankaritarinoita tytöille puolestaan sopii minusta ehkä hitusen  paremmin jo itse lukemaan oppineille lapsille.  Yhtä kaikki täydellisiä kirjalahjoja molemmat.

Helmet -lukuhaasteessa sijoitan Tarinoita suomaisista tytöistä -kirjan kohtaan 25, novellikokoelma.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Mielensäpahoittajan valotaulu





Vintagentin tuunauksissa annetaan lähes aina joko vanhalle tavaralle kokonaan uusi elämä ja käyttötarkoitus tai ainakin rutkasti jatkoaikaa. Ihka uusista materiaaleista täällä askarrellaan tai valmistetaan mitään perin harvoin.  Ostoksiakaan ei  juuri esitellä, eipä niitä usein tehdäkään. Vintagentin punainen lanka kiertyy kierrätyksen ympärille. Täällä ei oikein ole luontevaa sijaa kaupallisille yhteistyöpostauksille. Erityisesti jo kymmenissä blogeissa esitellyistä yhteistyötuotteista olisi sitä paitsi aika vaikea sanoa mitään uutta tai blogin linjaan sopivaa.

Edellisessä postauksessa materiaalina käytetyt tarjottimet olivat nekin kierrätyksen hylkytavaraa; esineitä jotka sellaisenaan eivät kelpaa nykykuluttajalle edes ilmaiseksi perään heitettynä.    Jaoin tarjottimien kuvan teko-ohjeineen eräässä facebookin askarteluryhmässä. En jakanut linkkiä, koska blogien linkit on nykyään useissa ryhmissä kielletty (täältä voi lukea, kun siitä asiasta mieleni pahoitin).  Kuvan alalaitaan olin blogijuttua kirjoittaessani lisännyt himmeällä Vintagentti-tekstin. Ei blogin osoitetta, ainoastaan siis sana Vintagentti.  Vaan mitenkäs sitten kävikään;   kuva poistettiin kyseiseltä fb-ryhmän sivulta, koska se sisältää mainontaa.  Voin sanoa, että menipä  vintagentin emännällä herne aika syvälle nenään moisesta.  

Varoitus; sisältää blogimainontaa

Eikä ketutusta helpottanut yhtään se, että kyseisen fb-ryhmän sivu näkyi olevan täynnä Vallilan printtikankaiden mainontaa erilaisten valotaulutoteutusten muodossa.  Olisipa mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi Vallilan Aurajoki-kuosissa valotaulu-innostuksesta johtuva näkyvä myyntipiikki.  (Btv; vaati vähän vaivannäköä ottaa selvää missä Vallila tuotteensa valmistaa.  Ainakin Aurajoki taitaa virrata kankaalle Turkissa. Ei siinä mitään, selvähän se, että ulkomailla tehdään. Kuitenkin esimerkiksi Finlayson on Vallilaa selvästi avoimempi  tuotteidensa tuotantomaiden ja yhteistyöyritysten suhteen.)



Houkutti ihan kamalasti tehdä oma valotauluversio, mutta nyt ainakaan en sitä varmasti tekisi mistään kaupasta uutena ostetusta materiaalista.  Vaan mistä sitten? Jälleen kerran vastaus oli kestokassi.  Kirppiskierroksella osui silmiin kirppismyyjän kassi, jonka hetken neuvottelun jälkeen sain ostaa itselleni kolikolla. Purin ratkojalla saumat, silitin varovasti kuvaa vähän sileämmäksikin. Meiltä ei taloudesta löytynyt yhtään styrox-levyä. Oli siis keksittävä joku muu taustamateriaali, johon valot saisi kivasti kiinnitettyä.  Ratkaisuksi muodostui vanha varastohyllyn reikälevy. Reiät ovat juuri täydellisen kokoiset, jotta niihin voi tuupata led-valosarjan kynttilät. 


Olen aikaisemmin käyttänyt samanlaista reikälevyä mm. ristipistokuvan tekemiseen (täällä siitä enempi tarinaa).  Huono puoli  tässä valojen reikiin tökkimisessä on, että valotaulun ripustaminen seinälle  on vähän haasteellista, siksi meillä kuva päätyi seinäripustuksen sijaan  hyllyn päälle nojaamaan.



Nonniin, tulipahan kirjoitettua sormet sauhuten siitä miten epäkaupallinen blogi Vintagentti onkaan. Tarkemmin mietittynä tulikin samalla annettua mainosta  mm. Primarkin kasseille ja Finlaysonille, Vallilallekin. Tuomas Kyrön kirjatkin saivat maininnan.  Ugh, olen puhunut ….  eikun mainostanut.

torstai 18. lokakuuta 2018

´Keskity ny` ja ´iha asjoitte ytimes`; tuunatut tarjottimet



Vakkarikirppiksen halpispöydässä oli myynnissä kaksi tarjotinta 20 sentin kappalehintaan. Toinen oli ruskeanlaikukas puukulho ja toinen kasarihenkinen teräsvati. Sellaisenaan kumpikaan ei ollut kovin houkuttava tarjoiluastia.  Eipä siis yhtään hirvittänyt käyttää esineitä tuunauskokeilujen materiaaliksi.



Molemmat tarjottimet on ensin pohjamaalattu mustalla spraymaalilla, jonka jälkeen ne on täplitetty valkoisella.  Puukulhon täplät syntyivät lyijykynän päässä olevan pyyhekumin painalluksilla. Muistan  hiljattain nähneeni jossain blogissa tarjottimen, joka oli maalattu juuri tällä lailla. Nyt en vaan kertakaikkisen  enää löydä, mistä idean nappasin (huikkaa, jos tiedät).



Laakeampi tarjotin puolestaan sai täplänsä vanupuikoilla maalaten. Pylpyröistä tuli hieman pienempiä, mutta myös vähän epäsäännöllisempiä muodoltaan.



Olen joskus ennenkin tahattomasti tullut tuunanneeksi jotain useimmille suomalaisille tuttua designkuviota.  Aiemmasta elämästäni copycattina voi lukea lisää täältä ja täältä.  


Pakko myöntää, että tällä kertaa kuvio ei valikoitunut sattumalta, vaan tarjottimien esikuvana toimii ihan tietoisesti eräs Marimekon kuosi. Matkiminenhan on ihailun vilpittömin muoto, ja Marimekolla näitä  toinen toistaan upeampia kuoseja riittää  ihailtavaksi. Tosin niin kaukana esikuvastaan nämä tuunatut tarjottimet ovat, että kenelläkään ei varmaan ole aihetta moisesta copycattina toimimisesta mieltänsä pahoittaa. 


Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, jossa viikon aiheena on keltainen. Käy linkistä kurkkaamassa miten muut ovat aihetta käsitelleet.



keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Kesähuoneen pieni pintaremppa



Vuosi sitten kesällä muutimme vanhan leikkimökin kesähuoneeksi liittämällä mökin kuisti osaksi sisätiloja (täällätäällä ja täällä lisää niistä muutoksista). Sisäpuolella muutos jäi vähäiseksi; lelut ulos ja ruoanlaittopöytä sisälle, siinä suurin piirtein kaikki mitä `sisustamisen` eteen tehtiin.  Leikkimökin vitivalkoiset lastulevyseinätkään eivät olleet mikään kaunistus, mutta jäivät odottamaan sopivaa ideaa uusiksi seinäpinnoiksi.  Keskeneräisyys toimi tietty juuri niin kuin tapana on, eli tilaan alkoi pikkuhiljaa kerääntyä kaikenlaista roinaa pihahommista.



Tänä vuonna aurinkoinen ja lämmin kesä houkutti viettämään ulkoilmaelämää pihalla, joten kesähuone jäi vähän hunningolle ja alkoi hyvää vauhtia muuttua takaisin pelkäksi romuvarastoksi.  Syksyn tullen sisustussuunnitelmat saivat kuitenkin kunnolla vauhtia, kun eteen tuli mielenkiintoista materiaalia sisäseinien uudeksi pinnaksi.  Nimittäin vanhoja navetan sisärakenteista purettuja lautoja. Olisihan noista laudoista voinut rakentaa vaikka mitä muutakin, mutta juuri nyt ei ollut tarvetta rakennella mitään vaan vihdoin viimein vauhdittaa kesähuoneen uutta ilmettä.  



Samalla pistettiin ulkoseinään pari ikkunanpokaa lisää (yksi ikkunaruutukin onnistuttiin innoissamme rikkomaan, se toki pitää korjata pikimiten).



Pitää olla pikkaisen pöljä, että tekee tämmöisiä hommia lokakuussa, mutta minkäs teet… Joskus vaan inspiraatiota tai materiaaleja joutuu vähän odottelemaan.  

Ja kyllähän tuolla `kesähuoneessa` kelpaa vieläkin viettää aikaa. Kirja, viltti ja kuuma juoma; kesähuoneessa tuntuu pikkaisen joululle.



Lämmintä lokakuuta!