Hae tästä blogista

tiistai 27. syyskuuta 2016

Puusta pudonneet


" Mä olen pikku Tiku, mä olen pikku Taku
on työnämme ja huvinamme terhojen vain haku
lalalallati lallati laa
hauska metsässä on asustaa..

Ja tammen onkalossa
on koti meillä jossa
ei vaara pääse väijymään
kuin joskus vahingossa
lala lallati lallati laa
hyllyt notkua terhoista saa..

Kun talvi antaa lunta
on hauska vetää unta
on oma koti oravan
kuin onnen valtakunta
lala lallati lallati laa
tammi pieniä suojella saa..

Niin viihtyisää ja riemukasta
on sen tammen luona
ja pesän työstä ahkerasta
kielii talven muona
lala lallati lallati laa”


Meidän pihamaan tammi tiputtaa parhaillaan terhoja alas siihen tahtiin, että välillä tarvitsisi suojata käsillä  päätä kun puun alta kävelee. Kauniitahan nuo terhot ovat mutta mitään kranssia fiksumpaa käyttöä en niille ole keksinyt, ruokakäytön jätän suosiolla oraville.

Terhojen ei nimittäin tarvitsisi olla vain Tikun ja Takun talviherkkua. Tammenterhoilla on pitkä historia ruuan raaka-aineena, mutta jostain syystä niiden käyttö on nykyään jäänyt perin vähäiseksi. Niistä on jauhettu jauhoa leivän tekoon tai murskattu muusiksi. Tammenterho vaatii kuitenkin huolellisen esikäsittelyn, jotta liika tanniini ei laittaisi ruokailijan vatsaa koville.



Niille, jotka tammenterhoista koristeita (tai ruokaa) tekevät niin muistutus, että puusta pudonneet terhot kuuluvat jokamiehenoikeuksien piiriin. Puussa vielä olevien tammenterhojen kerääminen sen sijaan ei ole jokamiehenoikeus. 


Joku saisi kyllä tulla keräämään loput terhot meidän pihamaan puusta pois. Ei meistä kenestäkään mitään newtonia tule vaikka miten terhot kopsahtelee keskelle kalloa.. Tulkaa apuun Tiku ja Taku, tuokaa kaveritkin.

Kranssin teosta jäi Tikun ja Takun tammenterholaulu  korvamadoksi pahasti soimaan päähän. Jos tuntuu, että laulu luikertelee sinunkin korvaasi, niin käy nopsaan kurkkimassa miten muut ovat tulkinneet Pieni Lintu -blogin tämänviikkoista musiikkiteemaista makrotex-haastetta.


lauantai 24. syyskuuta 2016

Hylly koulukaluston päälle


Tarve;  kevyt hyllykkö ruokahuoneeseen

Ruokahuoneen lipasto kaipasi yläpuolelleen kevyttä hyllykköä, jonne voisi nostella esille sekä säilytykseen erilaisia lasiesineitä.



Toteutus; tehdään siitä mitä varastosta käsiin osuu.


Varastosta löytyikin pari metallista seinäkiskoa, jotka kuitenkin kaipasivat huoltomaalausta ennen käyttöönottoa. Valkoinen tuntui turhan tylsälle, niinpä kiskot muuttuivat pronssin värisiksi. Nurkista löytyi myös kasa peilihyllyjä, jotka olivat mitoiltaan ihan täydelliset. Pronssimaalin loppu kului pienen valkoisen kynttilälyhdyn tuunaamiseen.


Tulos; tehtävä täytetty, mutta ensi kerralla enemmän huomiota yksityiskohtiin.



Vasta kuvista huomasin, että kynttilälyhdyn pohja oli jäänyt spreijaamatta kuparimaalilla. Eihän se normisti mitään haittaa, mutta kun  lyhdyn asettaa lasin päälle, niin maalaamattomuusefekti  tuplaantuu. Tämä pitää vielä korjata!


tiistai 20. syyskuuta 2016

Musta on uusi valkoinen?





Viime syksyn ehdoton askarteluhitti oli käpyjen vaalentaminen kloriitilla. Meidänkin ulko-ovessa sellainen roikkui. Tänä vuonna sain päähänpinttymän tehdä  käpykranssi tummista männynkävyistä.  Vaan miten tummentaa kävyt luonnollisen tummiksi, ei sellaisiksi spraymustalla tönkkömaalatuiksi? 


Kokeilin etikka-teräsvillaliemessä tai mustassa teessä liottamista, mutta näiden aineiden teho ei ollut minun visiooni tarpeeksi voimakas. Niinpä päädyin dippailemaan käpyjä mustaan Supi saunavahaan, ja johan alkoi lopputulos vastata päässä olevaa mielikuvaa. Kastoin kävyt ihan vain kevyesti, jotta niihin jäi jäljelle omaa luonnollistakin sävyä. 





 Märkinä kävyt näyttivät aavistuksen sinisille, mutta kuivuttua väri muuttui syvän mustaksi. Ei kuitenkaan synkän mustaksi, siitä pitää syksyinen kirkas auringonpaiste huolta. Jahka valo vähenee niin täytyy ehkä arvioida uudelleen, josko kranssi alkaa näyttää liikaa halloween-koristeelta.. Siihen asti keikkukoon ovessa tasapainottamassa puutarhan muuta värikkyyttä.

Mukavan värikäs (ja kuiva) on syksy  tähän asti vaan ollutkin.


Pienen Linnun makrotex –haasteen aihe oli tällä viikolla `Jotain värikästä` ja sitä pihalla piisaa. Osallistun tällä postauksella haasteeseen, linkistä voi käydä kurkkimassa muiden kuvakollaaseja aiheesta.


Tässä vielä linkki viime syksyiseen käpyjen valkaisuun.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Miksi irvistät, Einstein?



Populaarikulttuurin aineistoon kuuluu oleellisena osana hourupäiset tiedemiehet ja keksijät. Mutta ovatko tosielämän nerot oikeasti vähän vinksahtaneita ja mikä osuus on Albert Einsteinilla ollut stereotypian syntymiselle? 


Einsteinilla oli jo eläessään vahva maine hajamielisenä professorina, pähkähulluna tiedemiehenä, höpsönä sekopäänä ja ehdottoman eksentrikkona. Kuitenkin pitkälti yhden ainoan hetkellisen kuvan tähden Einstein on noussut populaarikulttuurin yhdeksi ikoniksi.



Kuuluisa irvistyskuva on Arthur Sassen vuonna 1951 ottama . Einstein oli megajulkkis jo omana aikanaan.  Tiedemies oli 72-vuotissyntymäpäivänään hymyillyt koko päivän häntä seuranneille valokuvaajille. Sassen houkutellessa häntä vielä kerran hymyilemään kameralle, entisajan paparazzeihin väsähtänyt Einstein työnsikin kielensä ulos. Nopea valokuvaaja ehti Einsteinin odotusten vastaisesti nappaamaan kuvan, josta tuli myöhempien aikojen kuvaikoni. Einstein itsekin mieltyi kuvaan niin, että käytti sitä  myöhemmin käyntikorttinaan.

Myöhemmin kuva on ollut inspiraation lähteenä mm. star warsin Yoda-hahmolle ja esiintyypä irvistävä tiedemies Beatlesin Sgt. Pepperr´s Lonely Hearts Club Band –levyn kannessakin.


Vaikken kvanttifysiikasta ja suhteellisuusteoriasta mitään ymmärräkään, tekee Einstein minuun vaikutuksen koulutukseen ja oppimiseen liittyvillä ajatuksillaan. Nykyään ei tarvitse olla einstein käsittääkseen, että oppilaita ei voi opettaa tietoa päähän kaatamalla vaan tärkeämpää onluoda olosuhteet joissa he voivat oppia. Tai että tietoakin tärkeämpää on mielikuvitus ja tiedon hyödyntäminen  ja että ainoa merkittävän tiedon lähde on kokemus. Viime vuosituhannella tämän asian tajuamiseen tarvittiin vielä Einstein.



Oliko Einstein sitten hullu vai nero, kaikki on ehkä suhteellista, mutta ei kai tästä asiasta suurta erimielisyyttä saa kenenkään kanssa aikaiseksi.


Kuvalähteinä
1) Wikipedia, Yhdysvaltain `fair use´ -tekijänoikeuskäsitteellä.
2) https://www.flickr.com/photos/ajc1/6874099489/ Lisenssi CC BY-SA 2.0
3) https://www.flickr.com/photos/kennysarmy/16696285052/ Lisenssi CC  BY-NC-ND 2.0
4) https://www.flickr.com/photos/leighblackall/7899205206/ Lisenssi CC BY 2.0
5) https://www.flickr.com/photos/ryele/8635653244/ Lisenssi CC BY-NC-ND 2.0
6)https://www.flickr.com/photos/celestinechua/9711180424/ Lisenssi CC BY 2.0
7) https://www.flickr.com/photos/celestinechua/11417950283/ Lisenssi CC BY 2.0

maanantai 12. syyskuuta 2016

DIY; kori ilman neulaa ja lankaa


Viskasin jo ajat sitten keittiöstämme kahvinkeittimen ulos.  Arkena meillä juodaan pikakahvia ja viikonloppuisin vedetään kahviöverit erilaisilla kapselikahveilla. Kahvinkeitin kaivetaan  esille vain vieraita varten, ja sitä tapahtuu nykyään aivan turhan harvoin, vink vink.



Koristelin viime syksynä dc-fixin jämäpaloilla pikakahville purkin, joka on aina käden ulottuvilla keittiötasolla (Elämäni copycattina).   Kahvikapseleita on tähän asti pidetty pienessä punahilkalta pihistetyssä pärekorissa. Väliaikaiseksi tarkoitettu ratkaisu alkoi jo muistuttaa pysyvää joten nyt oli korkea aika tehdä kapseleillekin oma säilytyspurkkinsa.


Tulostin pinterestistä löytämäni taittelumallin A3-koossa ja leikkasin mallin mukaisen kappaleen ohuesta huovasta.  Leikkausmalli kannattaa kiinnittää nuppineuloilla huopaan, jolloin välttyy piirtelemästä leikkausviivoja kankaalle. Valkoinen huopakori näytti sellaisenaan vähän tylsälle, niinpä vetelin yläreunaan vielä tehosteraidan kuvioteipillä. 



Tämä nyt oli vähän turhankin nopeaa ja helppoa, seuraavan korin kohdalla voisi vaikka tikata vielä reunat ympäri. Jos, ja kun nyt lähden vielä suurentamaan tätä taittelumallia, niin täytyy myös varmaan panostaa paksumpaan huopaan ja mattoveitseen.


perjantai 9. syyskuuta 2016

DIY, puulaatikko muovin kierrätystä varten


Kotitalouksien muovipakkausten kierrätys käynnistyi viimein vuoden 2016 alussa. Vähitellen olemassa olevia kierrätyspisteitä ollaan  täydentämässä muovipakkausten keräyksellä. Parhaillaan muovipakkausten kierrätyspisteitä on noin 500, tiheimmin pääkaupunkiseudulla ja eteläisessä Suomessa.

Pakkausmuovikeräykseen kuuluvat sellaiset muovipakkaukset, jotka alun perinkin ovat olleet jonkun tuotteen pakkauksia. Muovikeräykseen toimitettavat pakkaukset pitää tyhjentää ja tarvittaessa puhdistaa. Hyvä kriteeri puhtaudelle on, että pakkausjätettä voi sellaisenaan säilyttää vaikka pitempiaikaisesti kotona. Pakkausten tulee olla myös kuivia. PVC-pakkauksia ei saa pistää keräysastiaan. PVC-muovin tunnistaa merkistä, jossa kolmion sisällä on numero 3.  Korkit ja kannet pitää irrottaa ja pistää keräysastiaan erikseen eikä erilaisia muovipurkkeja saa laittaa sisäkkäin.



Muovipakkausten kierrätysverkosto kasvaa siis kaiken aikaa, ja meidänkin kauppareissun varrella oleva kierrätyspiste on nyt laajentunut myös muovipakkauksien kierrätykseen. 


Eli tämä tarkoitti aktiivisen kierrättämisen laajenemista myös omassa keittiössä. Jätevaunun kierrätyssankoihin on turha kuvitellakaan mahduttavansa muovipakkauksia edes tiheällä tyhjennysvälillä. Niinpä keittiöön oli tarve saada jokin muu tapa varastoida kierrätykseen lähdössä olevaan muovipakkausjätettä. 

Kierrätyspuusta nikkaroitu puulaatikko ennen pintakäsittelyä.

Poika nikkaroi tätä tarkoitusta varten kierrätyslaudasta yksinkertaisen puulaatikon, jonka minä varustin teemaan sopivalla tekstillä (tekstinsiirrosta ohjetta täällä)  ja vanhensin etikka-teräsvilla –sekoituksella (puunvanhennuksesta ohjetta täällä). Olisi vaan pitänyt ensin vanhentaa puu ja vasta sen jälkeen siirtää teksti, nyt tekstin pohjalla oleva puu näyttää harmittavan eri väriselle.




Muovipakkausten hyödyntämisestä vastaa tuottajayhteisö Suomen Uusiomuovi Oy. Ohjeet muovinkierrätykseen ovat heidän sivuiltaan.


PS. Jos nyt olisin uusimassa keittiötä, niin haluaisin sokkeliin sijoitettavan ja pelkällä jalan kärjen  napsautuksella auki pomppaavan kierrätyslaatikon. Onkohan sellaisia jonkun keittiövalmistajien kaappivalikoimissa?

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kokedama; jäkälästä tällä kertaa


Innostuin viime kuussa pyörittelemään puutarhaan riippuvia kokedama sammalpalloja. Materiaalien kerääminen luonnosta (noh, myönnytyksenä kissanhiekka) ja pallojen taputtelu oli tämmöiselle ei-niin-viherpeukalolle yllättävän terapeuttista puuhaa. Japanilaisen puutarhataiteen mukaisesti lopputulostakin tärkeämpää on itse tekeminen ja siitä saatu nautinto. Tässä jos jossain sormet saa todellakin konkreettisesti upottaa multaan (ja kissanhiekkaan, jos ei savea tahdo käyttää). 



Viikonloppuna mökkimatkalta tuli mukaan vähän jäkälää. Jäkälän kaunis väri houkutti kokeilemaan sammalpallojen sijaan jäkälällä päällystämistä. Kuivempana ja herkemmin varisevana materiaalina jäkälä ei ollut pallojen päällystykseen sammaleen veroista, mutta ihan toimivaa kuitenkin. Kiepautin varoiksi  pari kieppiä ohutta lankaa jäkälän ympärille. Jäkäläpalloon istutetut orvokit päätyivät tällä kertaa riippumisen sijaan lasin sisälle; toinen kynttilälyhtyyn ja toinen isoon lasipurkkiin. 

Juttu niistä perinteisemmistä sammalpalloista löytyy täältä.



Jäkäläkään ei sammaleen tavoin kuulu jokamiehen oikeuksien piiriin, joten keruu vain omilta mailta tai luvalla.