Hae tästä blogista

maanantai 16. lokakuuta 2017

DIY; tyynystä tauluksi


Kuka muistaa viime vuosituhannelta mainoksen, jossa luvattiin satojen tai  jopa tuhansien markkojen säästöt  taulujen maalaustarvikkeiden ostajalle?  Mitä kalliimpi taidemaku, sen suurempi säästö olisi tiedossa taulunsa ihan itse maalaavalle. Nonnii, vintagentin kotona on nyt sitten säästetty tauluissa pitkät pennoset; ensin seinät täyttyivät kestokassikuoseilla, sittemmin kestokassikuvilla. Uusin seinäntäyte on koristetyynystä tuunatut canvas-taulut.



Käväisin viikonloppuna Jyskissä etsimässä edullisia pyyhkeitä.  Heräteostoksena ostoskoriin päätyi kaksi RYNKEVIER koristetyynyä. Tyynyt maksoivat vain 1,50 e/kpl. Tänään näyttävät samat tyynyt olevan tarjouksessa yhteishintaan 3,99 e.


Eläinprintit näyttivät mukaville, mutta koko (30x30 cm) oli ihan liian nöpö, jotta tyynykäyttö olisi houkuttanut. Ajattelin ensin tehdä tyynyistä taulut ihan vaan työntämällä tyynyn sisälle sopivan kokoisen styroxlevyn palasen, mutta lopputulos oli karmean näköinen. Siispä saumat purkuun ja eläinkuvat niittipyssyllä kiinni lastulevyyn. Ei voisi taulun tekeminen olla enää tästä edullisempaa ja nopeampaa.


JYSK on muuten osoittautunut melkoiseksi tuunaajan materiaalipankiksi; itse tuunasin viimeksi  korkkitableteilla lasikannun .  JYSKIN fleecehuovista kudottu jättipeite on myös monelle tuttu juttu. Mitähän seuraavaksi..


Kauris ja susi etsivät vielä paikkaansa kodin sisällä, joten kuvat tauluista on otettu ulkona puuvajan seinää vasten.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kävinpä kirjamessuilla..


Haluaisin uskoa olevani kirja-ihminen ja ainakin tilastokeskuksen lukujen perusteella luenkin keskimääräistä suomalaista enemmän.  Ikäni, sukupuoleni ja koulutukseni perusteella paikkani tilastoissa  ei isosti yllätä. Keski-ikäiset naiset ovat kirja-alalle yhtä merkityksellinen asiakasryhmä  kuin meidän puolisomme ovat Bilteman kaltaisten paikkojen myynninmuodostukselle.

Kirjamessujen luulisi olevan kirjaihmisen taivas. Luulisi… Minulle kirjamessut on kuitenkin se ihan vihoviimeinen paikka ravita lukuintoa. Yleensä ymmärränkin kiertää moiset tapahtumat kaukaa, mutta tällä kertaa kiinnostus tutustua ja kuulla enemmän lastenkirjainstituutin ja lukukeskuksen koordinoimasta  Suuresta lukuseikkailusta houkutti minut vierailemaan Turun Kirjamessuilla.  




Vaan kaikki se ihmispaljous  ja tungos ja kassakoneiden kilinä ja lakut ja äänten sekamelska, apua!! Täällähän halkeaa pää. Tungoksessa kulkiessa ei kärsivällisyys riitä mihinkään tai keneenkään .. Olo on kuin olisi tahtomattaan pudonnut keskelle maailman suurimman kirjakaupan joulunalusruuhkaa.  Iso messuhalli on ympäristönä mihin tahansa toimintaan kovasti haasteellinen ja levoton, saatikka lukemiseen liittyviin asioihin. Yritän sulkea ympäriltäni sata mielenkiinnostani kilpailevaa tahoa ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, mutta se ei nyt millään tunnu onnistuvan.

Säntäilisinkö siis minuuttiaikataululla hallista toiseen kuulemaan pari sanaa tuosta aiheesta ja seuraavassa hallissa pari lausahdusta tästä teemasta. Etukäteen mielenkiintoisetkin haastattelut ja esiintymiset tuntuvat latistuvan pelkäksi pintaraapaisuksi ja jonninjoutavien kuulumisten kyselyksi . Entäpä jonottaisinko ostamaan uutuuskirjaa ihan omistuskirjoituksella? Siis nimmarilla, okei?  Kiitos ei. Ei  ole mun juttuni.  Huomaan miettiväni, että pitäisikö kirjamessut muuttaa suosiolla kirjailijamessuiksi tai kirjamyyntimessuiksi.  Pitäisikö?

Koetan kovasti tsempata, jotta saan poimittua tarjonnasta itselleni mieluisia makupaloja silmät, korvat ja mielen täyttävän sekametelisopan sijaan mutta rusinat jäävät pullaan (ja kirjat myyntitiskeille). Paremman tekemisen puutteessa huomaan bongaavani julkkiksia. Lähden kotiin, ehtisiköhän vielä kirjastoon..   

Kiitos ja anteeksi kirjamessut; kattaus oli laaja ja monipuolinen, minä vaan taisin tulla paikalle huonolla asenteella varustautuneena. Ensi vuonna uusi yritys ja ehkä muutakin kuin pikainen läpijuoksu ja nopea poistuminen?

Kirjamessujen hengessä lienee kuitenkin hyvä hetki päivittää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat. 

32 Kirja on inspiroinut muuta taidetta; Colm Tóibín – Brooklyn.


Tämä haastekohta tuli nyt täytettyä helpoimman kautta eli kirjalla, josta on
tehty elokuva. Brooklyn sijoittuu vuoden 1951 Irlantiin. Kotiseudulla ja Euroopalla on nuorelle työikäiselle naiselle kovin vähän tarjottavaa ja niinpä päähenkilö Eilis lähtee monen muun nuoren tavoin Yhdysvaltoihin työn perässä. Oikeastaan on väärin sanoa, että Eilis lähtee, koska (nyt tulee juonipaljastuksia, lopeta lukeminen tähän jos olet vasta aikeissa lukea kyseisen kirjan) ei hän itse lähtöpäätöstä tee niin kuin ei tee yhtään muutakaan päätöstä koko tarinassa. Vaikka tarinaa kuinka yrittää lukea 50-luvun viitekehykseen sijoitettuna, on Eilis silti ihan sietämättömän vietävissä. Muut kuljettavat häntä. Odotan koko kirjan ajan, että Eilis alkaa itse miettiä mitä elämältään haluaa ja ottaa sen sitten omiin käsiinsä. Vaan eipä ota, ei.  

Henkilötarina ei siis sytyttänyt enkä pystynyt asettumaan Eilisin puolelle toivoen parasta ja peläten pahinta. Sen sijaan kirjan parasta antia on kuvaus siirtolaisuudesta. Siitä, miltä tuntuu, kun elämäsi ei ole omissa käsissäsi vaan ajelehdit vieraassa ympäristössä koettaen parhaasi mukaan sopeutua ja tottua. Kun kaikki tuttu entinen on poissa ja tarvitaan jotain millä edes aloittaa kasvattamaan itselleen uusia juuria.  Työ, toimeentulo, asunto ja ruoka ovat toki tarpeen, mutta kotoutumiseen tarvitaan ihmiskontakteja.

Itse tarinalle haluaisin lukea jatkoa . Olisi mielenkiintoista lukea jatkoromaani Eilisin elämästä 60-luvun lopun Long Islandilla. Kuvittelen Eilisin siinä turhautuneeksi kotiäidiksi, joka kyllästyttyään rahakkaaseen mutta tyhjään kotirouvaelämäänsä ja puolison mafiabisneksiin, päättää polttaa rintaliivinsä ja viimein ottaa elämänsä omiin käsiinsä.  Anna palaa Eilis, sinä pystyt siihen!!

Lähemmäs nykyaikaa sijoittuvia pakolaisuudesta ja maahanmuutosta kertovia romaaneja on listattuna esimerkiksi täällä.

19 Yhdenpäivän romaani; Timo Parvela – Maukan ja Väykän hyvä päivä.




Suuremmin selittelemättä. Hankala haastekohta. Uunituore Maukka ja Väykkä -kirja. Ei sarjan paras, mutta mukavaa lukea välillä kaveruksista tuoreita tarinoita.

26 Sukutarina; Roope Lipasti - Perunkirjoitus  




Roope Lipastin Perunkirjoitus ei ehkä ole se kaikkein perinteisin sukutarina,
mutta suvusta ja perheestä se kyllä kertoo, yhtä lailla biologisesta kuin koetusta perheenjäsenyydestä. Ja siitä miten perhe on pahin mutta myös paras, miten perheenjäseneltä sietää sellaistakin, mitä muilta ei sietäisi. Tarinassa asioita saatellaan päätökseen mutta myös uusia alkuja lähtee versomaan vanhoista tapahtumista. Odotin Lipastin kolumnien perusteella ehkä hauskempaa ja kevyempää kertomusta. En kuitenkaan ollenkaan pane pahakseni, että kirjassa on tummiakin sävyjä ja mustaa huumoria.

34 Kirja kertoo ajasta, jolloin et ole elänyt; Chris Cleave – Sodassa ja rakkaudessa.



 Sodassa ja rakkaudessa on tarina selviytymisen vimmasta olosuhteissa jotka eivät anna vaihtoehtoja. Sota oli läsnä kaikkien sotaan joutuneiden maiden kansalaisten elämässä. Sitä ei käyty vain jossain kaukana rintamalla, vaan myös kotijoukot olivat sodassa. Pakoon ei päässyt, jokainen osallistui tavalla tai toisella.  Pidin tarinasta, sota-ajan Lontoon kuvauksesta sekä henkilöhahmoista. Lukuhaasteen parhaimmistoa.

2 Kirjablogissa kehuttu kirja; Satu Rämö & Hanne Valtari - Unelmahommissa.


Olen antanut itseni ymmärtää, että blogit ovat edelleen tärkeitä mielipiteenmuokkaajia ja edelläkävijöitä monissa asioissa. On blogimattoa, blogikenkiä ja blogipastaa. Tietysti on siis myös blogikirjoja; niitä teoksia jotka saavat blogeissa suurta huomiota ja suitsutusta. Voisiko siis kahden blogistin,  mediavaikuttajan ja ammattikirjoittajan yhteistyössä syntynyt Unelmahommissa olla muuta kuin vuoden blogikirja?



Itse en usko kuuluvani kirjan ensi sijaiseen kohderyhmään koska en haaveile harrastuksen muuttamisesta työksi, en palkkatyöstä pois jättäytymisestä enkä varsinkaan yksityisyrittäjyydestä missään muodossa. Silti huomasin innostuvani kirjaa lukiessani niistä kaikista mahdollisuuksista joita kirjailijat omasta työstään ja elämästään esittelevät. Omat unelmat ja haaveet kannattaa tehdä näkyviksi, muotoilla sanoiksi ja lähteä niitä kohti, liittyivätpä ne sitten työhön, elantonsa tienaamiseen tai ihan mihin tahansa muuhun elämän osa-alueeseen. Kirja keskittyy aika lailla kirjoittajiensa elämän ja haaveiden ympärille eikä sellaisena ihan hurjan suurta inspiroitumista minulle kuitenkaan tarjoa. Silti, mielenkiintoista oli lukea miten ammatikseen blogia kirjoittavat työtään tekevät.





sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Elliott Erwitt. Retrospective


Salon taidemuseo Veturitallissa on juuri avautunut Elliott Erwitt Retrospective -valokuvanäyttely. Näyttely koostuu 166 pääosin mustavalkoisesta otoksesta. Kuvat ovat ranskalaisen kuvatoimisto Magnumin kokoelmista vuosilta 1946 – 2011.

Pääosin mustavalkoisista kuvista koostuva näyttely avaa autenttisen näkymän sotien jälkeisiin vuosikymmeniin ja sota-ajan jälkikaikuihin. Elämän kepeys, toiveikkuus, sarkasmi ja huumori sekä  rakkaus ovat läsnä kuvissa yli kuudelta vuosikymmeneltä.
 
Kuvan lähde Flickr.com Lisenssi cc by-sa 2.0
Maailma on Erwittin kuvissa vähän vinksallaan, kuitenkin silleen hauskalla ja sympaattisella tavalla. Kamera ei tungettele eikä häiriköi vaikka tuleekin lähelle. Joka ikisestä otoksesta tulee tunne, että kuvaaja on kohteen puolella ja toivoo hänelle pelkkää hyvää. 
Jopa `kylmän sodan kuuma keittiö ` -kuvana tunnettu otos  Richard Nixonista heristämässä sormea Nikita Hrustsoville, esittää kohteensa myönteisessä valossa. Tämä siitäkin huolimatta, että Erwitt koki Nixonin vastenmielisenä pyrkyrinä ja oli kovasti helpottunut, ettei kuvan antama noste riittänyt siivittämään Nixonia presidentinvaalien voittajaksi. 

Näyttely on laaja läpileikkaus Erwittin kuvista 40-luvulta aina nykyhetkeen asti, aika retrospektiivistä sanan varsinaisessa merkityksessä..  Kun kerran kyseessä on kuvaaja, joka on tuottanut huippumateriaalia yli kuuden vuosikymmenen ajan, on ihan ymmärrettävää, että halutaan rakentaa näyttely jossa on esillä koko upean uran läpileikkaus.  Näyttelyn kuvat ovat jotenkin erityisen ajattomia. Teemoiltaan ja tunnelmiltaan hyvinkin saman henkisten otosten kuvaushetkien välillä on saattanut vierähtää vuosikymmeniä.

 Erwitt itse sanoo uransa olevan jonkinlainen sillisalaatti; pikkaisen kaikkea vähän kaikkialla.  Hän itse auliisti myöntää, että ilman taloudellista motiivia olisi oma tuotanto muodostunut niukemmaksi ja harkitummaksi. Neljä aviovaimoa ja kuusi lasta ovat pitäneet miehen tuotteliaana.  

Näyttelyn kattaus on niin laaja, että ähky iskee jos kaikki kuvat aikoo ahmia kerralla. Ainakin minulle kävi niin. Arjen herkulliset hetket, julkkikset, koiraperspektiivi, Pariisi, New York, Yhdysvaltain teollisuuskaupungit, suurvaltapolitiikan dokumentointi …. kertakäynnillä ehtii saada imaistua vain pintaa eri teemoista. Näyttely tarvitsee ehdottomasti toisen käymisen, josko sekään vielä riittää. Onneksi on museokortti, mikä mahdollistaa näyttelyyn tutustumisen useammassa erässä.  

Elliott Erwitt, Retrospective -näyttely on auki Salon taidemuseo Veturitallissa 4.helmikuuta asti. Veturitallin tornissa on samanaikaisesti Esko Keski-Vähälän ja  Seppo Kalliokosken studionäyttely Syli.


maanantai 25. syyskuuta 2017

DIY; Kirjan kannet kiinni



Lukeminen on kuulemma yksi tämän ajan vahvoista megatrendeistä.  Ehkä onkin – ainakin osalle ihmisistä. Tosin lukeminen tuntuu myös vahvasti polarisoituvan. Todellisten lukuharrastajien vastapainoksi löytyy entistä enemmän  ihmisiä jotka eivät ole koskaan kirjaa vapaaehtoisesti avanneet – eivätkä avaa!

Lukemisen sijaan kirjan arvostus tuotteena tuntuu menevän pelkkää alamäkeä.  Ainakin kirjojen omistaminen  on selkeästi laskeva trendi.  Ostaminenkin on muuttanut muotoaan ja kirjasta on tullut kertakäyttötavaraa; kulutustuote joka ostetaan nopeaan ja josta halutaan nopeasti myös eroon.

Kaukana menneisyydessä on ne ajat, jolloin nuoren parin ensi kotiin ostettiin arvokalusteeksi kirjahylly ja siihen sitten metrihintaan tietty mittamäärä  klassikkokirjoja.


Appivanhemmatkin ovat tainneet aikanaan asioida metrikirjakauppiaan kanssa.  Niinpä kotiimme  on aikoinaan kulkeutunut pari metriä ulkoasultaan yhtenäisiä klassikkokirjoja ála Mann, Hugo, Flaubert, Zola, Bronte yms yms.  Vahvasti veikkaan ettei kukaan ole koskaan avannutkaan näitä hyllystämme löytyviä klassikoita, en minä ainakaan.. 



Miten ihmeessä kirjat ovat sitten onnistuneet säilymään hyllyssä tähän asti? Nolo tunnustaa, mutta ihan vaan koska ne ovat selyksestään niin mahdottoman kauniita ( ja näyttävät sivistykseltä). 

Jos kerran ulkoasu on kuitenkin kyseisten kirjojen suurin (ainoa?)  arvo, niin ehkä on sitten aika laittaa ulkoasu töihin pelkän hyllyssä makuuttamisen sijaan.  



Gustave Flaubertin Madame Bovary näytti juuri sopivan paksuiselle romaanille, jotta kansista voisi tehdä kivan suojakotelon tabletille ihan vaan vetoketjun lisäämällä. Emma Bovaryn romantiikannälkäinen elämä sai siis väistyä, ja jäljelle jäivät (aivan kuten Emma Bovaryn elämässäkin) pelkät kuoret. Vetoketju on liimattu kuumaliimalla mahdollisimman lähelle sisäkannen reunaa – nähtävästi paikoin liiankin lähelle koska liima on osin tursunnut näkyviin. Toinen oppi ensi kertaa varten on, että kannattaa valita vetoketju joka aukeaa kokonaan, jolloin vetoketjun liimaaminen paikalleen helpottuu hurjasti.  




Pitäisiköhän tehdä kirjakotelo myös miniläppärille, kirjahyllystä löytyi  Sarasvuon Sisäinen sankari..

maanantai 18. syyskuuta 2017

Nokipainanta


Tulin vain nopeasti huikkaamaan kivasta syksyisestä tekniikasta, mihin törmäsin Lumisiivet -blogissa. Nimittäin nokipainannasta. 


Syksyllä olisi kiva ikuistaa kauniita lehtiä painamalla niitä paperille, kartongille tai kankaalle. Pullo- tai kangasvärejä käyttämällä lopputulos muistuttaa kuitenkin useimmiten päiväkotiaskarteluja kuin kaunista herbaariota.

Noella painamalla lehden muoto, rakenne ja yksityiskohdat toistuvat niin tarkasti, että herkän kaunis painojälki on sellaisenaan kehystämisvalmis. Tai käytettävissä vaikka kutsu- tai paikkakorttien materiaaliksi.

Siispä nokeamaan.

Painamisessa tarvittavaa nokea saa näppärästi kun levittää hieman ruokaöljyä kaakelilaatan pinnalle. Tämän jälkeen laattaa kuumennetaan kynttilän liekissä, jolloin öljytty pinta mustuu.


Lehdet sitten  sivellään tai tuputetaan alapuolelta tällä noella. Noettu lehti painetaan halutulle alustalle, esimerkiksi kartongille tai vaikka kirjan sivulle. Myös vanerille  voi nokipainaa. Tässä vaiheessa kannattaa panna lehden päälle pala talous- tai leivinpaperia ja silitellä varovasti lehteä alustaansa.  Noen joukossa on sen verran öljyä, että noki imeytyy  painoalustana käytettyyn materiaaliin eikä tahraa tai leviä.

Tästä se lähtee; lehtiherbaarion koostaminen. 


maanantai 11. syyskuuta 2017

Suolaa, suolaa enemmän suolaa

.. eli bling-överit


Vintagentin lyhyessä mutta loistokkaassa elämänkaaressa alkaa hiljalleen muodostua suoranaisia perinteitä. Yksi  sellainen on joka syyskuinen käpykranssi.

Vintagentin ensimmäisenä syksynä kranssikävyt uivat kloriitissa ja jos eivät nyt ihan valkoisiksi muuttuneet, niin vaaleammiksi kuitenkin.  Täällä siitä vuosikertabukeesta enemmän juttua…
 
2015


Viime syksynä mentiin toiseen äärilaitaan eli kranssin kävyt tummentuivat pulahduksella mustaan saunavahaan. Vuosikertakranssi 2016 on puolestaan esitelty tarkemmin täällä.
 
2016


Käpykranssien kanssa on siis kuljettu värien ääripäästä toiseen; vähän niin kuin jing ja jang . Olkoon nyt sitten vuorossa BLING!
 
2017


Kranssiin käytetyt kävyt on tänä vuonna poimittu meren rannalta, siksi ne olivat jo valmiiksi mukavan harmaita. Pohjana toimi vanhan kouluvihon rautalankakierre paperilla ja maalarinteipillä vahvistettuna. 


Halusin tällä kertaa kranssiin kiiltoa ja kimallusta, mutten maalattuna pintana vaan kuorrutteena. Siispä suihkuttelin valmiin kranssin liimalla, minkä  jälkeen `maustoin`  kranssin  suola- ja pippurimyllyä pyörittämällä. Toinen vaihtoehto olisi ollut ripotella sokeria käpyjen päälle. Ajatus jonkun tulkku- tai tilhiparven sokeriövereistä meidän kynnyksellä kuitenkin jännitti, joten sokerin sijaan siis suolakuorrute.  


Muutenkin suola tuntuu toimivan kimalteena paremmin koska myllystä rouhitun merisuolan kidekoko vaihtelee kivasti. Vähän turhan talvinenhan tämä vuosikertatuotos vielä on. Pitänee ehkä laittaa vielä varastoon hetkeksi  odottamaan juhlakautta.  




PS. Tiedätkö muuten mistä otsikon hokema on peräisin? Kyseessä on Sirkus Papukaijan taikurin fakiiri Kronblomin taikasanat. Hokema taisi syntyä 60-luvun alkuvuosina. Myöhemmille televisioviihteen katsojille lause tuli tutuksi Pirkka Pekka Peteliuksen suusta Velipuolikuussa. Jos tiesit, ansaitset  10 pistettä ja papukaijamerkin. Sekin sanonta on muuten lähtöisin Sirkus Papukaija -lastenohjelmasta.


maanantai 4. syyskuuta 2017

Peurajahdissa


Keväällä julkaistiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Pirkka-kestokassit, joissa oli kuvituksena suomalaista luontoa ja eläimiä. Kuvat on ottanut oravakuiskaajaksikin kutsuttu nuori suomalainen luontokuvaaja Konsta Punkka. Pirkan kestokasseja koristamaan pääsivät Konstan kuvista karhu ja peura sekä mäntymetsä ja talvimaisema.  Kaikista  itsenäisyyden juhlavuoden tuotteista nämä ovat ehdottomasti minulle se mieleenpainunein tapa juhlistaa Suomea ja suomalaisuutta.   


Vasta 23-vuotiaan Konstan huikean hienot eläin- ja luontokuvat ovat nostaneet nuoren miehen Suomen seuratuimmaksi instagram-tähdeksi. Yli miljoonan (!!!)  seuraajan joukossa on mm. Jennifer Lopez, joka päätyi otsikoihin lisättyään luvatta yhden Konsta Punkan kuvan omalle tililleen. Nuoren valokuvaajan instagram-tili löytyy tunnuksella @kpunkka. Instagram-tili on tulvillaan toinen toistaan herkempiä ja käsittämättömän upeita luonto- ja eläinkuvia, huh, kannattaa käydä katsomassa ja ryhtyä seuraajaksi.



Kestokassiuutisen nähtyäni olen koko kesän ajan kiertänyt erikokoisia k-kauppoja, tavoitteena löytää nämä nimenomaiset kassit. Välillä meinasi jo usko loppua kesken, kun kasseja ei vaan tullut vastaan. Luultavasti kestokassien menekki pääsi yllättämään kauppiaat. 



Vaan nyt viimein onnisti! Perjantain mökkireissulla pysähdyimme herkkuostoksille Kemiön K-markettiin ja siellähän ne muovikassipinojen alta vihdoin viimein pilkistivät,  peura sekä karhu.


Ostin samantein molempia kasseja kaksi. Toiset kappaleet päätyivät heti mökkireissun jälkeen kehyksissä seinälle.   

Toisista kestokasseista ompelen läppärinsuojuksen, vahvistan vain kuvat kristallimuovilla ja huristelen läppärin kokoiseksi suorakulmioksi. Vetskarin ompelussa saatan tarvita vähän apua.. 


K-kuluttajapalvelusta muuten vinkattiin, että jos kasseja ei oman k-kaupan valikoimista löydy, kannattaa pyytää henkilökuntaa tilaamaan niitä.
Pirkka iso kestokassi peura. Kuva K-Ruoka -sivusto


PS. Kiltit kiltit Pirkka-ihmiset; voitteko koittaa tehdä Konsta Punkan kanssa jatkosopimuksen vähintään kettu-aiheisesta kestokassista, pliis!! Joku oravakuvakin olis kiva tai mäyrä..

maanantai 28. elokuuta 2017

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin



Huoh, lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin. Ja lukea.  Tässä Helmet – lukuhaasteen seuraavat sijoittelut.

31 Fantasiakirja; Ramsom Riggs - Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille


”Olin jumaloinut isoisää. Hänessä oli jotain sellaista johon minä halusin uskoa ~ Papan tarinat olivat todistaneet minulle, että maailmassa oli jotain ihmeellistä. Vielä senkin jälkeen, kun olin lakannut uskomasta tarinoihin, isoisässä itsessään oli ollut jotain maagista. Että joku oli käynyt läpi kaikki ne kauhut ja nähnyt ihmisen pahuuden suurimmillaan, että jonkun elämä oli mullistunut sillä tavalla raiteiltaan ja silti tämä joku oli selviytynyt ja pysynyt hyvänä, rohkeana ihmisenä – siinä oli jotain taianomaista.”

Etukäteen ajateltuna tämä kohta oli minulle suurin haaste. En lue fantasiakirjallisuutta, piste. En ole lukenut edes Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjoja. Ainoat ikinä lukemani fantasiakirjallisuuteen edes jotenkin luettavat kirjat lienevät Harry Potterit, mutta nekin kaikki on luettu jo aikoja sitten.  Sitäpaitsi oman  säännön takia en haasteeseen uudelleenlukuja hyväksy.  
 
Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille valikoitui lukulistalle mielenkiintoisten valokuvien tähden, vaikka kirjan lukeminen vähän jännittikin. Eriskummalliset ja pikkaisen puistattavat aidot vintagekuvat kuljettavat tarinaa eteenpäin. Olisi mielenkiintoista lukea kirjan syntyprosessista, kumpi oli ensin, kuvat vai tarina?

Ovatko suurimmat hirviöt tässä todellisuudessa ja niin tavallisen näköisiä ettei niiden todellista luontoa voi tunnistaa ennen kuin on liian myöhäistä vai toisen todellisuuden heti tunnistettavissa olevat hirviöt? Eli vaikka kirjassa liikutaankin fantasiamaailmassa, on tekstistä luettavissa viittauksia myös nykytodellisuuteen.

En siis ehdottomasti olisi tähän kirjaan ilman lukuhaastetta koskenut, ja se olisi ollut kyllä harmi. Jännä lukukokemus ja selkeä poistuminen omalta lukumukavuusalueelta. Hyvä minä!

Ps. Loppu mustekalalonkeroisine hirviöineen toi vahvan mielleyhtymän Pirates of Caribbeanin Lentävän hollantilaisen kapteeni Davy Jonesiin.  

12 Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja; Jani Toivola -  Musta tulee isona valkoinen.


”Ainakin kuvitelmissani elämäni on ollut yhtä loputonta musiikkivideota, jossa kaikki on mahdollista, maisemat ja tyylilajit vaihtuvat ja maailman mankka soi täydellä volyymilla.”


En haluaisi stereotypisesti sijoittaa Jani Toivolan kirjaa poliitikosta kertovaksi kirjaksi, mutta koska tähän haastepaikkaan ei ole erityistä tunkua niin päädyin sitten täyttämään kohdan tällä elämänkerrallisella tarinalla. Jani Toivolan elämänkerrallinen kirja on kuitenkin niin paljon enemmän kuin poliitikkopuheenvuoro. Itse asiassa kirja kertoo vain hyvin vähän poliitikko-Janista ja sitäkin enemmän häpeästä, pelosta, ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta ja samanlaisuudesta sekä ihmisenä olemisesta ja identiteetin muodostumisesta. Kirja on paitsi henkilökohtainen tarina, myös laajakatseisesti kirjoitettu ajankuva suomalaisista, suomalaisuudesta ja yhteiskunnastamme.  Toivola puhuu kirjassa paljon siitä miten suurimmat ulkopuolisuuden kokemukset eivät synny sanoista ja teoista vaan kanssaihmisten puhumattomuudesta ja ohi katsomisesta. Mieluummin siis vaikka miten haparoiva ja kömpelö yritys aitoon vuorovaikutukseen kuin hiljaisuus ja ohittaminen.  Hiljaisuutta vastaan kun on vaikea argumentoida.  
Lukuhaasteen tähänastisia helmiä, suosittelen!

37 Kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 kirjaa; Laila Hietamies - Syksyksi kotiin


Syksyksi kotiin on seitsenosaisen  Lehmusten kaupunki -sarjan 4. osa. En tiennyt sitä aloittaessani kirjaa lukemaan. Olo oli kuin olisi pudonnut keskelle jonkun muun sukutapaamista. Menneitä tapahtumia ei suuremmin pohjustettu, kunhan on näköjään jatkettu kirjoittamista siitä mihin 25 vuotta aiemmin edellisessä osassa on jääty. Vaikka siis sarjan kirjojen kirjoittamisen välillä on kulunut vuosikymmeniä, itse kirjan tapahtumat jatkuvat suorana jatkumona edelliselle kirjalle.

Sodan aikaiset olosuhteet (erityisesti kotirintamalla) on kuvattu kirjassa hyvin elävästi, mutta itse tarina ja henkilöt eivät sytyttänyt niin paljon, että kiinnostaisi lukea sarjan kirjoja enempää. Sodan kuvaus on minusta tässä kirjassa liian särmätöntä, selvästi suurelle yleisölle ja vanhemmille ikäluokille suunnattua kirjallisuutta.

Henkilögalleriaakin vaivaa minusta turhan suuri tyypittely. Ratsumestari Leppäniemen löyhämoraaliselle punapäävaimolle olisin suonut isomman roolin kirjassa.  Johan noita hyveellisiä lempeästi haavoittuneelle sotilaalle hymyileviä lottasankareita on kirjallisuus ennestään jo tulvillaan.
Rakuuna Tauno Tukevan lupsakka karjalaishahmokin tuntuu vähän jo ennenkin luetulta, liekö mies Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan veli tai vähintään pikkuserkku..

24 Kirjassa selvitetään rikos;  Robert Galbraith – Silkkiäistoukka


Ei suosikkitarinani Cormoran Strike -sarjasta. Juonen asetelma oli mielenkiintoinen, mutta toteutus paikoin aika verinen ja vähän ällöttävä. Cormoran Strike -tarinat ovat muuntumassa tv-draamaksi ja kerrankin casting kohtaa minun mielikuvani kirjallisesta hahmosta.  Juuri tältä kuuluukin Cormoranin ja Robinin näyttää!
 
Kuvalähde BBC

18 Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa; Kate Atkinson – Joka lapsia ja koiria rakastaa



Luin jostain, että tämä kirja palkitsee lopussa keskittyneen lukijansa. Nooh, kirja oli haastava luettava enkä selvästikään kyennyt keskittymään riittävän hyvin. Henkilöitä oli runsaasti ja irralliset tarinat eivät antaneet edes viitteitä miten ne lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Lukiessa usein näen kirjan tapahtumat mielessäni elokuvana. Joka lapsia ja koiria rakastaa näyttäytyi minulle mustavalkoisena 50-luvun elokuvana. Kirjasta tulee mieleen elokuvista tuttu kyyninen Film Noir -genre, varjoisine sivukujineen ja kovan onnen henkilöineen.  Teemana tarina yhteiskunnan julmuudesta ja puolustuskyvyttömien huonosta kohtelusta olisi kyllä ansainnut paremman keskittymisen, mutta nyt ei vaan napannut ja kirja jätti minut kylmäksi.  


14 Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella;  Karen Joy Fowler - Olimme  ihan suunniltamme



Kirjan markkinointiteksti lupaa sympaattista kerrontaa johon on taitavasti kätketty sekä melkoinen juoniyllätys että suuria kysymyksiä lasten kasvattamisesta, vanhempien vastuusta ja tieteen etiikasta (Jussi Valtonen). Voiko tuollaisen pohjustuksen jälkeen kirjaa jättää lukematta, en minä ainakaan. Suurimmaksi osaksi markkinointilupaus pitikin kutinsa. Kirja oli yllätyksellinen ja ajatuksia herättävä. Mutta se juoniyllätys?  Tuntuu enemmänkin kirjalliselta kikkailulta kuin kirjan rakenteen kannalta tarpeelliselta asialta.  Juoniyllätys ei ole tarinan lakipiste vaan aloituskohta. Tarinasta ei kuitenkaan tässä nyt  yhtään sen enempää. Vaikkei juoniyllätys olekaan minusta oleellinen kirjan lukemisen kannalta, en silti halua spoilata kenenkään lukukokemusta. 

Kirjan nimeä en ihan käsitä. Meniköhän minulta jotain ohi kun ahmin kirjan uima-altaan laidalla melkein yhdeltä istumalta.


”Onnistumiset eivät koskaan merkitse yhtä paljon kuin epäonnistumiset, minä sanoin. Herranjestas, äiti vastasi. Onpa musertavaa. Jos minä uskoisin niin, ottaisin oikopäätä ruoan päälle naukun myrkkyjuomaa.”

perjantai 18. elokuuta 2017

Rumankaunis diy


Meillä ei tunneta mitään erillistä kynttiläkautta, vaan kynttilöitä ja tuikkuja poltellaan läpi vuoden. Ulkona ja sisällä. Näin loppukesästä terassille ja parvekkeelle on tarjolla jos jonkinlaista lyhtyä ja kynttiläpurkkia. Sitä paitsi hämärässähän kaikki kissat ovat harmaita ja kynttilälyhdyt tunnelmallisia eli kynttilänkajo on kaunis ihan miten arkisessa purkissa tahansa.


Elokuun pimenevät illat houkuttivat kuitenkin tekemään muutamia uusia tuikkupurkkeja pöydällä käytettäväksi. Kaapissa oli pino Ikean tuoksukynttilöiden jäljiltä jääneitä laseja. Kun sitten ruokakaapista osui silmään aikapäiviä vanhaksi mennyt pakkaus mungpapuja, oli homman sävelet sitä myöten selvät. Taas aletaan leikkiä ruualla. Edelliset ruokaa ja sisustusta yhdistävät tuotokset löytyvät täältä ja täältä.


Halusin kuitenkin, että purkki hohtaa kynttilän valoa lävitseen vähän joka suuntaan, ei siis vain suuaukosta ylöspäin.  Pelkkä spraymaalaaminen ei siis ollut vaihtoehto, vaan maalipinta piti saada jotenkin osittain läpinäkyväksi.  Siispä konstiksi valikoitui ennestään tuttu ( täällä siitä enemmän)  tee-se-itse köyhänhopeointi. Siinä maalattava lasipinta suihkutetaan ensin veden ja etikan sekoituksella (about puolet ja puolet). Päälle suhautetaan spraymaalia. Jos köyhänhopean efektiä koettaa saada aikaiseksi, silloin maalina toimii parhaiten kromispray. Maalin päälle voi suihkutella vielä uudelleen etikkavettä kuvioinnin lisäämiseksi. Ylimääräiset nesteet ja ilmakuplat taputellaan varovasti talouspaperin palasella.


Laseista yhdelle tein kromimaalilla köyhänhopeoinnin. Yksi sai kultakuorrutteen ja pari pavuilla koristeltua lasia osuivat metallinsinisen spraypullon alle. 


Nuista sinisistä tuotoksista toisen pavut on kiinnitetty (yritetty kiinnittää) kuumaliimalla, minkä vuoksi papukoristeita on aika harvakseltaan.  Kaltaiselleni lyhytpinnaiselle ihmiselle yhdistelmä jossa olisi pitänyt samanaikaisesti olla sekä nopea että tarkka, oli liian iso vaatimus. Siksipä seuraavassa kokeilussa siirryin sivelemään lasin pinnalle erikeeperiä, jonka jälkeen kierittelin lasin kauttaaltaan papupurkissa. Purkkia ei kannata laskea heti pöydälle, koska silloin pavut valuvat alaspäin, vaan lasia täytyy malttaa käännellä kädessä kunnes liima on suurin piirtein kuivunut.


Jos kaipaat hienomotorisia harjoituksia, niin koitapa ensin tehdä kuumaliimalla jokin kuvio lasin kyljeen ja vuorata se sitten pavuilla tai jollain.  Ruoalla ei saisi leikkiä, mutta vähän kyllä  houkuttaisi seuraavan lasipurkin kohdalla kokeilla minkälainen pinta tulisi riisinjyvistä..

Käytössä oleessaan nämä tuikkupurkit ovat minusta kauniita.  Väliajat saavat kyllä viettää visusti kaapissa, koska ei siitä mihinkään pääse, että päivänvalossa nämä ovat kyllä aika rumia. Vaan kuulemma rumankaunis on uusi trendi. 




Vintagentti pakkaa nyt kasan kirjoja ja tuikkukynttilöitä kassiin ja lomailee elokuun loppupuolelle asti.  Kauniita loppukesän päiviä ja pimeneviä iltoja!

perjantai 11. elokuuta 2017

Teetä diy-tarjottimella


Melkein meidän kotinurkilla Perniössä on jo usean vuoden ajan toiminut vanhaan rautatieläisten saunarakennukseen remontoitu kesäkahvila Opaliina. Jostain täysin käsittämättömästä syystä emme olleet siellä koskaan vierailleet. Vielä kummallisemmaksi asian tekee, että ihan vieressä on kuuluisa Maurin makasiini -osto ja myyntiliike, senkin olen onnistunut kiertämään, omituista.  Maurin makasiini näkyi jo ulkopuolelta katsottuna olevan sen verran piukassa kaikenlaisia mielenkiintoisia aarteita ja omituisuuksia, että täytyypä pikapuolin tehdä uusi matka Perniöön asemanseudulle.

Vaan nyt on sentään Opaliina viimein löydetty, eikä ihan heti pääsekään unohtumaan, ampaisi suoraan henkilökohtaiselle kesäkahviloiden top3-listalle.

Opaliinan mansikkainen pavlova.

Opaliinan kaunis ympäristö, kesäisen herkkä kattaus ja herkulliset tarjoilut pistivät miettimään, että voisihan tuota itsekin kotona vähän enemmän panostaa kahvi- ja teetaukoihin. Että ihan kattaisi kahvihetken sen sijaan, että hörppii mukillisen toisensa perään.. Kesällä (tai itseasiassa ihan aina) kahvi ja tee on parasta ulkona juotuna. 


Kivan kahvihetken toteutus tarvitsee siis logistiseksi tueksi tarjottimia. Kaksi vanhaa kaatopaikkakuormasta pelastettua rumilusta saivat uuden elämän parilla eurokankaan tilkkulaarista ostetulla kangaspalalla ja decoupagella. 


Varsinaista decoupage-lakkaa en ole enää aikoihin raatsinut ostaa, vaan kiinnitin kankaan tarjottimen pintaan vesi-liimaseoksella (noin puolet vettä ja puolet erikeeperiä). Hyppäsin myös yhden välivaiheen yli ja asetin kankaan tarjottimen päälle ja sivelin pensselillä kankaan oikealta puolelta eli pinnan päältä. En siis sivellyt kangasta ensin liimaseoksella nurjalta puolelta ja sitten asetellut tarjottimen pinnalle.


Tea is liquid wisdom. – Anonymous



Tarjottimien kuivuttua käyttökuntoisiksi osui kauppareissulla silmiin teerakkauspakkaus.  Löysin nimittäin Prisman Tesco-valikoimista Vanilla Chai Latte -teetä, arkisesti ihan pussiteenä kylläkin.  Intialainen Chai Lattehan on kardemummalla, kanelilla, inkiväärillä ja/tai aniksella maustettua mustaa teetä, joka haudutetaan pitkään ja tarjotaan kuuman maidon kera. Kyllä nyt kelpaa kattaa iltatee terassille.

Bread and water can so easily be toast and tea