Mehunkeittoon osa II

Viime kuussa valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni raparperista mehua. Lopputulos innosti jatkamaan kokeiluja kausimehujen kanssa.  Satuinkin sopivasti näkemään Kototeko-blogista parin vuoden takaisen prinsessamehun ohjeen, jossa kehuttiin maitohorsmamehun muistuttavan hieman punaherukkamehua. Väri ainakin on kauniin kesäinen ja raikas.

Maitohorsma, se rentun ruusu siis, kukkii parhaillaan ainakin eteläisessä Suomessa ihan kaikkialla. Kukinto on kaunis, mutta maljakkoon poimittuna ilo on lyhytaikainen, jos kukka sinne asti varisematta edes kestää.  Maitohorsma on villiyrttinä monipuolinen; siitä voidaan hyödyntää lehtiä, vartta, juuria sekä kukintoja. Maitohorsma myös kukkii kesäsäistä riippumatta. Se on siis varsin helppo kasvi aloittaa villiyrtteihin tutustuminen ja hyödyntäminen.

Maitohorsma kukinta alkaa tyvestä ja etenee latvaa kohti, joten sen kukinta-aika on melkoisen pitkä. Kukinnon edetessä latvaa kohti kukkien maku muuttuu kuitenkin kirpeämmäksi.  Noh, loppuvaiheen kukinnoilla mennään, joten jos mehun lopputulos on hurjan kirpeää, niin ensi vuonna pitänee olla liikkeellä aikaisemmin.

Maitohorsmamehuun tarvitaan maitohorsman kukintoja  n. litran verran, 2 desiä sokeria, yhden sitruunan mehu, teelusikallinen sitruunahappoa, ja 2 litraa kiehuvaa vettä. Sitruunahappoa myydään apteekeissa (ja pussin lopun voi käyttää vaikka pesukoneen raikastukseen).  Kylmällä vedellä huuhdottujen kukintojen joukkoon lisätään sitruunan mehu (kuoretkin menee hyvin samaan keitokseen) ja sitruunahappo. Viimeksi päälle kaadetaan kiehuva vesi. Kannella peitetty keitos jätetään muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön, jonka jälkeen juoma siivilöidään ja pullotetaan. Mehun väri syvenee ymmärtääkseni parissa päivässä haileasta pinkiksi.  

Lähden tästä nyt mehunkeittoon. Toivottavasti en ole liian myöhään liikkeellä, ettei tule kovasti kirpeää mehua… Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin -blogin makrotex-haasteeseen, jonka aiheena tällä viikolla on JOTAIN PINKKIÄ. Käy  kurkkaamassa, mitä pinkkiä muut haasteeseen osallistuvat ovat löytäneet.

Maailman helpoin raparperimehu – vielä ehtii !!

Helppo raparperimehu keittämättä

Sesonkiruoka-ajattelun ylläpitäminen on nykyään kovilla, kun avomaan satokauden lisäksi on kasvihuonetuotanto ja ulkomaan tuonti.  Aniharva tuote on enää saatavilla tuoreena rajallisen ajan vuodesta.  Lisääntyneen ja aikaistuneen tarjonnan myötä  esimerkiksi nautinto uusista perunoista on ainakin itsellä tuntunut vähenevän vuosi vuodelta.

  

Raparperi, jos mikä, on kuitenkin edelleen selkeästi kausituote. Raparperi saa kunnian olla aloittamassa kesän satokautta ja ehkä juuri siksi se on pitänyt hyvin pintansa alkukesän sesonkiherkkuna, jota hyödynnetään monin eri tavoin.  Vaikka raparperi on saapunut Suomeen alun perin Venäjän kautta Aasiasta, en muista koskaan nähneeni ulkomaista raparperia myynnissä. Ne, kenellä raparperia pihallaan kasvaa, myös mielellään tuntuvat sitä muille jakavan. Raparperin lyhyessä sesonkiajassa harva ehtii hyödyntää itse koko sadon  ja siksi on mukava laittaa raparperia jakoon ystäville ja naapureille.

Raparperimehu tuo mieleen lapsuuden kesäpäivät ja mummolan.  Itse en ole ikinä raparperista mehua keitellyt, en sen puoleen kyllä keittänyt mitään muutakaan mehua. Nyt kuitenkin tuli vastaan niin helppo ja nopea raparperimehun ohje, että oli ihan pakko kokeilla. Ja samperi sentään, miksi vasta nyt!  Tämä oli niin helppoa ja hyvää, että huh sentään! Juuri täydellistä hellepäivän juomaa.

Raikas ja ihanan vaaleanpunainen mehu valmistuu helposti ja nopeasti tällä  Näpertelijän blogista poimitulla ohjeella. Tähän ei tarvita mehumaijaa tai höyrykeitintä tai edes isoa kattilaa;  elintarvikekäyttöön tarkoitettu ämpäri riittää. Vielä ehtii, mutta vähän saa jo pitää kiirettä. Sesonki alkaa olla lopuillaan.

Ohje;

2 litraa raparperin paloja

½ kg sokeria

4 litraa kiehuvaa vettä

Pese ja paloittele ohuet kuorimattomat raparperit. Punainen kuori antaa mukavasti väriä juomaan.  Sekoita raparperipalat sokerin kanssa ja kaada kiehuvan kuuma vesi päälle. Jätä juoma huoneen lämpöön seuraavaan päivään asti, jolloin siivilöi ja pullota juoma. Säilytä kylmässä. Tee samantien tuplana, jos ämpäriin mahtuu.. Itse ajattelin myös pakastaa mehua pari purkillista ja kokeilla tarjota raparperimehua joulun aikaan kanelitangon kanssa lämmitettynä tai siiderillä terästettynä.

Raikkaan hellejuoman raparperimehusta  saa keventämällä sitä kivennäisvedellä. Kesäjuhliin boolin pohjaksi mehu sopii myös erityisen hyvin.

PS. Raparperin pitää poimia kiertämällä lehtiruodit kokonaisina `kynsineen kaikkineen` irti. Älä siis leikkaa ruotia; leikatut tyngät saattavat kutsua tauteja ja tuholaisia raparperipuskan riesaksi.

PS2: Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-kuvahaasteeseen, jonka aiheena on niin herkkua.  Käy linkistä kurkistamassa muiden haasteeseen osallistuvien kesän herkkuja.

PS3 Tämä mehu on myös hyvä ja halpa boolipohja kesäjuhlissa.

Uunipellin uusi elämä - kranssi pajunkissoista

Erilaisten kranssien tekeminen on hyvä tapa harjoitella kädentaitoja ja toteuttaa luovuutta. Materiaalit ovat pääosin halpoja tai ilmaisia eikä tekemiseenkään yleensä kulu montaa tovia. Lopputuloksenkaan ei tarvitse joka kerta olla ihan just täydellinen, koska luonnonmateriaaleista tehty kranssi on hetken tähti, joka joutaa  vaihtumaan usein vuodenaikojen ja inspiraation myötä.

Tämänkertaisen pajunkissakranssin pohjana toimii rikkinäisestä pölykapselista napattu metalliympyrä, johon on kiinnitetty rautalangalla pajunoksia nippuina. Sekä metalliympyrä, että pajunoksien kiinnittämiseen käytetyt rautalangan pätkät ovat olleet käytössä jo monessa kranssissa ja kun aika ajaa tästä ovikranssista ohi,  kerään ne jälleen talteen odottamaan seuraavaa toteutusta.

Hennon herkät pajunkissat tuntuivat kaipaavan seurakseen lisää volyymia tai voimaa. Siksi tein niille taustan vanhasta, ruosteen takia käytöstä poistetusta uunipellistä.  Uunipeltiin voi liidulla kirjoittaa jonkin tervetulotoivotuksen, tai vaikka taloudessa asuvien nimet.

Vintagentin historiaan mahtuu melkoinen määrä eri tavoin toteutettuja kransseja, joista osa on kerätty oheiseen kollaasiin. Kuvan alta löytyy  linkit kuhunkin postaukseen.

1. Syksyinen kranssi koristeomenoista

2. (Ei-niin-ehkä-ekologinen) kloriitilla valkaistu käpykranssi

3. Parsimiskelvottamat villasukat pyörähtivät keräkranssiksi 

4. Saiko ruualla leikkiä, hernekranssi

5. Bling-överit merisuolalla toteutettuna

6. .. on työnämme ja huvinamme vain terhojen nyt haku..

7. Musta on uusi valkoinen

8. Syyssydän orapihlajan marjoista

9. Roskajuoksun sivutuotteena hortensiakranssin ainekset talteen

10. Kranssi kahvinsekoitustikuista

11. Väriterapiaa syksyn lehdistä

12. Pala metsää

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin huhtikuu-aiheiseen makrotex-haasteeseen. Käy tästä linkistä    katsomassa mitä muiden kuvahaasteeseen osallistuvien huhtikuuhun kuuluu.

Hyvää pääsiäistä poikkeusajoista huolimatta!!

Diy-vinkki raanun uudesta elämästä

Nyt kun suuret ikäluokat ovat sisäistämässä tavaran katoavan arvon ja vimmalla vähentävät pääosin viime vuosituhannen esineistä rakentuvaa irtaimistoaan, on monen perinteisen sisustusesineen kohtalona päätyä tavaraksi, jota kukaan ei enää  kotiinsa halua.  Yksi sellainen kotiesine on raanu. Erilaisia raanuja löytyy parhaillaan kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista runsaasti ja edullisesti.

Raanu on puuvillaiseen loimeen ohuesta villalangasta kudottu tekstiili.  Se on osa suomalaista käsityöperinnettä, jossa sekoittuu itäisiä ja läntisiä käsityövaikutteita. Sileäksi kudottu raanu koostuu yleensä vaakaraidoista sekä toistuvista raitaryhmistä. Nimissä ja väriyhdistelmissä  on viittauksia luontoon ja vahvoihin tunteisiin.

Alun perin raanu oli käyttöesine,  joka toimi makuualustana tai täkkinä. Kun raanun käyttötarkoitus petivaatteena katosi, yleistyi raanujen käyttö seinätekstiileinä. Vielä 1960- ja 70- luvuilla raanuja valmistettiin paljon käsityönä, mutta 1980-luvulle tultaessa raanujen valmistaminen hiipui. Raanunkin tie on kulkenut käyttöesineestä koristeeksi ja lopulta turhakkeeksi.

Täyttä villaa olevassa raanussa on kaikki villan erinomaiset ominaisuudet. Raanu on pehmeä ja joustava. Se on loistava lämmöneristin.  Sen pinta ei ime likaa eikä rypisty.  Miten tätä tarjolla olevaa ja ominaisuuksiltaan ylivertaista materiaalia voisi kierrättää uuteen käyttöön? 

Ompelutaitoiset tekevät raanuista vaatteita, laukkuja ja lattiatyynyjä. Meille ompelutaidottomille soveltuvat raanujen väriyhdistelmät ja materiaali  hyvin myös pieniin naulapyssyllä tehtäviin verhoilutöihin. 

Kuvien raanuilla verhoillut tuolit eivät ole Vintagentin omatekemiä, vaan ne on kuvattu ideaksi ja inspiraatioksi Mathildedahlin ruukkikylässä sijaitsevan Matildankartanon kahvilasta. Matildankartanon leipomo, myymälä ja leipomoravintola on jälleen yksi syy lisää vierailla Mathildedahlin ruukkikylässä. Samaan päivään voi helposti yhdistääkierroksen Salon kirppiksillä, vaikka niitä raanuja etsimässä..

PS. Voiko kukaan keksiä mitään järkevää jatkokäyttöä 80-luvun kuultokudostekstiileille? Niitä vasta kirppiksillä onkin tarjolla...

#suosittelensaloa #mathildedahl @matildankartano

Kaatopaikkatuolien uusi kuosi

Kaatopaikallamme on kierrätyskontti, johon voi jättää tavaroita muiden vapaasti otettavaksi. Tavaran tuoja joutuu maksamaan tavaroista normaalin jätemaksun, joten konttia ei voi käyttää oikotienä tarpeettoman tavaran laiskaan dumppaamiseen.

Kierrätyskontin olemassaoloa ei myöskään mainosteta jätehuollon sivuilla. Kysyin kerran, että miksi ihmeessä tästä mahdollisuudesta ei pidetä enemmän ääntä. Sain vastauksen, että kierrätyskonttia ei mainosteta, koska halutaan ohjata ihmiset kierrättämään tarpeettomat tavaransa ensisijaisten kierrätysjärjestelmien kautta.  Okei, ymmärrän pointin. Silti toivoisin, että tätäkin kierrätysmahdollisuutta tuotaisiin paremmin esille. 

Monelle ihmiselle on varmasti iso kynnys lähteä säätämään omien tarpeettomien tavaroiden kierrätystä esimerkiksi erilaisten annetaan palstojen kautta. Kehtaanko antaa edes ilmaiseksi, ei kai tätä nyt kukaan enää kunnostettua saa,  viitsinkö viestitellä mahdollisen hakijan kanssa, saadaanko haku sovittua, tuleeko hakija ajallaan tai tuleeko ollenkaan.  On siis ihan ymmärrettävää, että suoraan kaatopaikalle vieminen houkuttaa. Maksan suosiolla pikkaisen jätemaksua  ja pääsen tarpeettomasta tavarastani eroon ilman sen suurempaa säätämistä. Aika inhimillistä ajattelua, eikö vaan..   Jos kierrätyskonttimahdollisuudesta tiedettäisiin paremmin, ehkä muutama aarre löytäisi  silloin tällöin löytäisi sitä kautta pelastajansa.   

Itse käyn joka kerta kaatopaikalla käydessäni katsastamassa kierrätyskontin `tarjonnan`. Viimeksi kontista kotiin lähti kaksi puista nojatuolia. Niiden samettiverhoiluista oli aika ajanut ohi eivätkä ne sellaisenaan olleet enää kenenkään kodin kaunistus.  Tuolien rakenne oli kuitenkin niin selkeälinjainen, että tällainen kokemattomampikin kunnostaja uskaltautui kokeilemaan uudelleenverhoilua.  Tuolien kunnostukseen tarvittiin niittipyssy, pari tuntia aikaa ja kaksi metriä Ikean halpiskangasta  (4,99 /metri) .  Harkitsin hetken puurungon maalaamista valkoiseksi. Jätin kuitenkin maalaamatta, mikä ainakin nyt tuntuu hyvälle päätökselle.  Tykkään kovasti lopputuloksesta, vaikka tuolit hakevatkin vielä paikkaansa kotonamme.  Yhden roska oli taas toisen onni.

Joulukuusi on rakennettu

Olen syntyisin perheestä,  jossa metsän antimia on aina hyödynnetty monin  tavoin. Jo lapsena olimme mukana keräämässä marjoja ja sieniä sekä osallistuimme metsätöihin. Metsätöissä meidän lasten panos ehkä kohdistui enemmänkin eväiden syöntiin, mutta osallistuminen oli tärkeää. Tosin, mitäpä muutakaan saattoi olettaa aikana, jolloin subjektiivinen päivähoito-oikeus oli tuntematon käsite ja mummit ja kummit kaitsivat lapset. Silloin mentiin nurisematta sinne, minne aikuisetkin menivät.  

Myöhemmin olen yrittänyt opettaa omille lapsilleni metsän ja luonnon monipuolista ja viisasta hyödyntämistä. Meillä kalastetaan, sienestetään, marjastetaan, kerätään risuja ja tehdään polttopuita sekä askarrellaan luonnon materiaaleista.

 

Kuva CC BY 2.0

Meillä on siis aina myös haettu joulukuusi omasta metsästä. On tarvottu umpihangessa ja sohjossa tai liukasteltu jäillä. On paleltu pikkupakkasessa ja paukkupakkasessa tai kastuttu kaatosateessa. Kuusenkaadon ohessa on grillattu makkaraa nuotiolla ja paistettu vaahtokarkkeja. On keitetty nuotiokahveja tai juotu termarista kaakaota ja glögiä. On tutkittu luonnonmerkkejä ja eläinten jättämiä jälkiä. Joka vuosi on myös kinasteltu kuusen valinnan periaatteista. On vuoroin etsitty  kapeaa tai leveää tai tuuheaa tai nurkkaan sopivaa kuusta ja koetettu sovittaa yhteen kuuseen kohdistuvat odotukset ja metsänhoidolliset tarpeet.

Vuosia sitten, jälleen yhden tiukasti metsänhoidollisin perustein valitun (lue; susiruman muotopuolen) joulukuusen koristaessa olohuonettamme, kuulin erään lapseni kaverin kysyvän, että `miksi teidän kuusi on tommoinen outo?`.  Lapseni vastaus oli,  että `no kun meidän pitää hakea se ite metsästä, kun ei meille koskaan osteta oikeaa joulukuusta`.  Oikeaa joulukuusta, what !!!  En silloin kyennyt tyrmistykseltäni edes kysymään tarkentavaa kysymystä, että tarkoittikohan lapsi oikealla joulukuusella kenties muovista vai viljeltyä.

Vaan aika kuluu ja ajatukset muuttuvat.  Viime vuosina ovat jo aikuistuneet lapsemme halunneet ehdottomasti tulla mukaan kuusta etsimään ja kaatamaan.  Metsänhoidolliset perusteet on pyritty valinnassa minimoimaan  ja sen sijaan keskittymään kuusen kauneusarvoihin.  Jännä vaan, että luonto ei kuitenkaan meinaa millään antaa periksi kaataa sitä yksinäisellä paikalla joka puolelta tasaisen kauniiksi kasvanutta kuusta vaan pistää etsimään  metsänhoidollista harvennuskuusta. Ja mikähän siinäkin on, että kaikki kuuset näyttävät kauniille ja sopivan kokoisille juuri niin kauan, kun ollaan vielä naapurin metsän puolella. Perille päästyä kaikki kauniit kuuset yhtäkkiä häviävät.    Eipä meillä siis vieläkään ole yhtään todella kaunista joulukuusta nähty.

Meillä on joulukuussa vähän sairasteltu, joten tein jotain ennenkuulumatonta; ehdotin ostokuusta. Arvatenkin ehdotus ei mennyt  läpi, vaan kuusen kaatoon oli perinteitä noudattaen lähdettävä.  Kaunis kuusi löytyikin, ehkä jopa kaikkien aikojen kaunein ? Sisälle ei kuusi vielä kuitenkaan päässyt, vaan se otetaan sisälle vasta kun koti on kokonaan joulusiivottu  (hölmö periaate, tästä pitää päästä eroon).  

Ja kun kerran metsään tuli mentyä, niin samalla keräsin nipun keppejä, joista rakensin toisen `joulukuusen` ruokahuoneen seinälle.  Kepit vaan pituusjärjestykseen ja rautalangalla toisiinsa kiinni.

Tästä se joulu alkaa!

(PS. Jotain muutosta perinteisiin sentään; kuusenkaatokaakaot käytiin juomassa huoltsikalla)

DIY; tikuista asiaa

Olen monesti miettinyt, mitä kaikkea kivaa sitä voisikaan askarrella kahviloiden puisista kahvinsekoitustikuista.  Parin viikon takaisella Lontoon matkalla ohjeistin miehen ja tyttären joka kerta kahvilla käydessämme ottamaan mutta jättämään käyttämättä sekoitustikun kahvinsa kera. Kummeksuen, mutta kuuliaisesti toimivat pyydetysti  ja niinpä Lontoon matkan lähes ainoana tuliaisina kotiutuikin melkoinen kasa eri kahviloiden puutikkuja.

En ole mitenkään erityisen henkinen tai millään lailla `valaistunut` ihminen enkä ole koskaan tuntenut mitenkään omakseni ajatusta vetovoiman laista.  Siinähän on periaatteessa kyse uskosta, että maailmankaikkeus toimittaa elämäämme asioita, joita me sinne ajatuksillamme tilaamme.  Kun tarpeeksi vahvasti ja toistuvasti ajattelee jotain haluamaansa asiaa sekä visualisoi mielessään toivomaansa lopputulosta, niin universumi toimittaa tilauksen perille että  napsista vaan.  Muistaakseni sinkkuelämässä oli jakso, jossa Charlotte koetti positiivisten ajatusten voimalla löytää itselleen aviomiehen. Kun universumilta sitten jäi pikatilaus toimittamatta perille, totesi elämäntapavalmentaja tylysti, ettei Charlotten tahtotila ja ajatukset olleet riittävän positiiviset universumin kuultavaksi.  Ihan oli oma vika, että pysyi edelleen sinkkuna.  

Vetovoiman lain mukaan hyville ihmisille siis tapahtuu hyviä asioita. Elämän huonot asiat olet itse aiheuttanut itsellesi negatiivisilla ajatuksillasi tai epäuskolla. Pelkkää potaskaa siis, mutta aika yleistä ajattelua monissa elämäntaito-oppaissa. Eikä pelkästään jossain kaukana  jenkkilässä, kyllä tämänlaiselle ajattelumallille  löytyy Suomessakin markkinoita.

Noh, olipa vetovoiman laista mitä mieltä tahansa, niin ehkä minä sitten vaan yhdistin lontoolaiseen kahvilakulttuuriin (täällä siitä muuten aiempi postaus) niin paljon myönteistä ajattelua, että universumi päätti muistaa minua pienellä lahjalla. Matkamme aikana nimittäin peräti kaksi lukulistallani olevaa blogia (Kaikki Paketissa  ja Romuaarteeni) postasivat puutikuista tehdyn tähden ohjeet.  Siispä näitä tähtiohjeita mukaillen tein itselleni kahvitikuista tähdet. Tikut riittivät juuri kahteen hieman erikokoiseen tähteen. 

Ajattelin ensin ripustaa tähdet ikkunaan tai laittaa pöytäkoristeeksi, mutta toistaiseksi tähdet päätyivät ruokahuoneen seinäkoristeeksi. Tämän askartelun hinta oli melkoisen pyöreät o euroa  (jos nyt ei niitä lukuisia kahvilakäyntejä lasketa mukaan, ja eihän niitä nyt tietysti lasketa).

PS. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin ylemmän tähden yksi keskitikuista on selvästi tummempi kuin muut. Ihan itse unohdin oman sääntöni ja yhden kerran (!) hajamielisyyksissäni hämmentelin tikulla kahviani.

Jos työ herkkua ois...

Siskon viime vuonna roskalavalta löytämät työkalut olivat päässeet pahasti ruostumaan. Joku vähemmän optimistinen tyyppi olisi kyllä jättänyt moiset ruosteiset työhalujen karkottajat poimimatta talteen. Mitäs näille voisi tehdä vai pistetäänkö suosiolla metallinkeräyksen luukusta sisälle?

Oli kyllä tosi lähellä, että vehkeet olisivat  päätyneet metallinkeräykseen, mutta sisko päätti kuitenkin vielä kokeilla puhdistamista. Hän hioi ensin porakoneeseen liitetyllä teräsharjalla ruosteet pois niin hyvin kuin kykeni. Hionnan jälkeen maalipinta valkoisella metallilakkamaalilla ja lopuksi koristelu  servetinpalasilla. Koristeiden päälle vielä tirppa väritöntä lakkaa.  Ja kas, ei ole työilo ainakaan välineistä enää kiinni…

Ei nämä työkalut ehkä ikuisesti näin herkullisen söötteinä säily. Se on kuitenkin varmaa, että sen minkä kestävät, antavat kyllä töihin ruosteläjiä enemmän lisäbuustia.  Voihan se työkin olla herkkua kunhan vaan on kivat välineet.

Viikonloppuja! Täällä maalataan olohuoneen seinää. Maali on jo ostettu, nyt vaan pitäisi päästä inspiraatiosta toteutusvaiheeseen..

Tämä olkkarin punainen seinä lähtee nyt !!
Ihan viileänvaalea ei ole  uusikaan väri, mutta jos nyt kuitenkin pikkaisen vähemmän
värikylläiseen suuntaan mentäisiin..

Suolaa, suolaa enemmän suolaa

.. eli bling-överit

Vintagentin lyhyessä mutta loistokkaassa elämänkaaressa alkaa hiljalleen muodostua suoranaisia perinteitä. Yksi  sellainen on joka syyskuinen käpykranssi.

Vintagentin ensimmäisenä syksynä kranssikävyt uivat kloriitissa ja jos eivät nyt ihan valkoisiksi muuttuneet, niin vaaleammiksi kuitenkin.  Täällä siitä vuosikertabukeesta enemmän juttua…

 

2015

Viime syksynä mentiin toiseen äärilaitaan eli kranssin kävyt tummentuivat pulahduksella mustaan saunavahaan. Vuosikertakranssi 2016 on puolestaan esitelty tarkemmin täällä.

 

2016

Käpykranssien kanssa on siis kuljettu värien ääripäästä toiseen; vähän niin kuin jing ja jang . Olkoon nyt sitten vuorossa BLING!

 

2017

Kranssiin käytetyt kävyt on tänä vuonna poimittu meren rannalta, siksi ne olivat jo valmiiksi mukavan harmaita. Pohjana toimi vanhan kouluvihon rautalankakierre paperilla ja maalarinteipillä vahvistettuna. 

Halusin tällä kertaa kranssiin kiiltoa ja kimallusta, mutten maalattuna pintana vaan kuorrutteena. Siispä suihkuttelin valmiin kranssin liimalla, minkä  jälkeen `maustoin`  kranssin  suola- ja pippurimyllyä pyörittämällä. Toinen vaihtoehto olisi ollut ripotella sokeria käpyjen päälle. Ajatus jonkun tulkku- tai tilhiparven sokeriövereistä meidän kynnyksellä kuitenkin jännitti, joten sokerin sijaan siis suolakuorrute.  

Muutenkin suola tuntuu toimivan kimalteena paremmin koska myllystä rouhitun merisuolan kidekoko vaihtelee kivasti. Vähän turhan talvinenhan tämä vuosikertatuotos vielä on. Pitänee ehkä laittaa vielä varastoon hetkeksi  odottamaan juhlakautta.  

PS. Tiedätkö muuten mistä otsikon hokema on peräisin? Kyseessä on Sirkus Papukaijan taikurin fakiiri Kronblomin taikasanat. Hokema taisi syntyä 60-luvun alkuvuosina. Myöhemmille televisioviihteen katsojille lause tuli tutuksi Pirkka Pekka Peteliuksen suusta Velipuolikuussa. Jos tiesit, ansaitset  10 pistettä ja papukaijamerkin. Sekin sanonta on muuten lähtöisin Sirkus Papukaija -lastenohjelmasta.