Hae tästä blogista

perjantai 30. marraskuuta 2018

Lukuhaaste tuuppii lukijaa


..nimittäin poistumaan omalta mukavuusalueelta. Lukemaan jotain uutta ja ennen kokematonta, haastamaan itsensä tekemään kirjavalintoja uusin perustein,  yllättymään ja ehkä oppimaankin jotain.

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on Vintagentissa edennyt tuskaisen hitaasti. En edelleenkään ole ihan pystynyt valitsemaan haasteeseen sopivia kirjoja (niin kuin haasteen perimmäinen idea on) vaan olen koittanut sovitella lukemiani kirjoja haastekohtiin. Eipä siis ihme, että haasteeseen `sijoittamattomien` kirjojen lista pitenee pitenemistään ja haastekohdat täyttyvät aika verkkaisesti. Joitain lukemiani kirjoja olen  kuitenkin onnistunut  haasteeseen yhyttämään.

21 Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi : Sari Markkanen - Tipsu ja oivallusten opus


Tipsu ja oivallusten opuksessa käsitellään läsnäolo- ja myötätuntoteemoja tarinoiden kautta. Tipsu on ihan tavallinen pieni otus, jolla on iloja, murheita, pelkoja, mielipahaa ja seikkailuja siinä missä muillakin otuksilla. Tarinoissa johdatetaan lukijaa huomaamaan, että millainen voima hyväksyvällä asenteella, kiitollisuudella ja ystävällisyydellä voikaan olla. 




Tipsu ja oivallusten opus on lapsille suunnattu mindfulness-harjoitusten perusasioihin johdattava kirja.  Kymmenen lyhyttä tarinaa auttavat hoksaamaan mielen hyppelehtimisen luonteen, ymmärtämään miten pelko tekee kiukkuiseksi ja miten hengityksen avulla voi hiljentää hölöajatuksia.

Mitä ihmettä siis on mindfulness ja sopiiko se nyt sitten lapsille? Mindfulness-harjoittelu on yksinkertaisesti mielen jumppaa. Siinä harjoitellaan hyväksyvää ja levollista läsnäolemista tässä hetkessä.  Harjoitteissa opetellaan havainnoimaan hengitystä, kehollisia tuntemuksia, ajatuksia ja tunteita eli omaa kehoa kokonaisuutena. Harjoitteilla haetaan keinoja itsetuntemuksen ja keskittymistaidon vahvistamiseksi  sekä itsesäätelyä ja stressaavien tilanteiden hallintaan.  Samalla jumppautetaan  tarkkaavaisuutta, vuorovaikutustaitoja, kykyä tuntea  positiivisia tunteita ja taitoa rauhoittua.
Ihan en voi vielä sanoa olevani mindfulnessin kanssa omalla mukavuusalueella mutta harjoitukset jatkuvat..

32 Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan ; Alan Bradley – Nokisen tomumajan arvoitus




Kirja on Flavia de Luce -sarjan seitsemäs osa. Flavia joutuu jättämään rakkaan Buckshawin kartanon ja aloittamaan  äitinsä jalanjäljissä opinnot salaperäisessä Miss Bodycoten tyttökoulussa Kanadassa. Alan Bradleyn Flavia de Luce -kirjojen on monasti mainittu olevan Agatha Christien manttelinperijä; vanhan ajan Britanniaan sijoittuva salapoliisiromaanisarja. Olen kasvanut Agatha-dekkareiden kanssa ja niin kovasti olen halunnut tykätä Flavia de Luce -kirjoista. Ja  nyt vihdoin viimein niin kävi, sarjan seitsemäs kirja lunasti viimein edes vähän lupauksia ollen sarjan ehdoton helmi. Kirjan sanailu oli oikeasti nokkelaa ja Flavia oli valloittava pikkuvanha pikkutyttö. Ajankuvauskin toimi hyvin.  

Ps. Sarjan seuraavassa osassa `Kolmasti naukui kirjava kissa`  tiputtiinkin sitten kunnolla takaisin alaspäin, ei tehnyt kotiinpaluu hyvää Flavialle. Sijoitin Kolmasti naukui kirjava kissa -kirjan kohtaan 36 Runo on kirjassa tärkeässä roolissa.

39 Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama;  Golnaz Hashemzadeh Bonde - Olimme kerran


”Katselen uutisia, kaikkia pakolaisia, joita virtaa meren yli. Ajatella, miten maailma onkaan muuttunut. Kun me pakenimme, ongelmana oli päästä pois omasta maasta. Kun olimme keksineet keinon, ostimme lentoliput ja lensimme vapauteen. Mutta nuo pakolaiset… He kamppailevat päästäkseen eteenpäin, kilometri toisensa jälkeen. Ja ne, jotka pääsevät perille, uskovat todella olevansa perillä. Haluaisin kertoa heille, että he ovat tuskin matkansa alussa. Haluaisin sanoa, että pako on teillä verissä ja se siirtyy teidän syntymättömiin lapsiinne ja ajan mittaa kasvaa teissä syövän tavoin.”

Kirjailija  Golnaz Hashemzadeh Bonde syntyi Iranissa vuonna 1983. Golnazin ollessa 3-vuotias perhe pakeni Ruotsiin.  Itse pakomatka tai kotoa lähteminen ei tuntunut kirjailijasta negatiiviselle kokemukselle, todelliset pakolaisuuden haasteet alkoivat vasta uuteen kotimaahan asetuttua.  Golnazin lapsuudessa pakolaisuus oli Ruotsissa vielä tuore asia.  Kirjailija kanavoi kokemuksensa erilaisuudesta ja ei-toivottuna olemisesta lukemiseen, opiskeluun, pärjäämiseen, vaikuttamiseen. Golnaz kehitti tietoisesti kykyään kestää vastoinkäymisiä. Hän sanoo uskovansa, että kyky kestää vastoinkäymisiä on ominaisuus joka kehittyy, kun sitä koetellaan.

” Haluaisin kysyä heiltä, jotka syyttävät meitä siitä, että olemme tulleet tänne kahmimaan hyvää itsellemme, ottamaan jotain mikä ei ole meidän, kaikilta heiltä haluaisin kysyä; Kuvitteletko sinä, että minä olen voittanut? Kuvitteletko, että olen voittanut enemmän kuin olen hävinnyt? Entä sinä itse? Luuletko, että olet menettänyt enemmän kuin olet voittanut? Luuletko, että menetyksesi on suurempi kuin minun voittoni?



Romaani Olimme kerran kertoo Iranista vallankumouksen keskeltä Ruotsiin paenneen Nahidin elämäntarinan. Tarinassa käsitellään limittäin  monia isoja teemoja; poliittista vallankumouksellisuutta, pakolaisuutta ja siitä johtuvaa juurettomuutta, uskontoa, naisten asemaa ja perheväkivaltaa, vaikeita perhesuhteita, surua ja  katkeruutta sekä  luopumista ja kuolemaa.

”Luulevatko he ihmisen kasvavan vahvaksi, jos hän ei koskaan ole kohdannut vaikeuksia? Kuvittelevatko, että vastaan panemisen taito syntyy seisovassa vedessä?”

7 Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan; Aili Somersalo - Mestaritontun seikkailut


Mestaritontun seikkailut on lumoava, jännittävä ja taianomainen vanhanajan klassikkosatu.  Mestaritontun seikkailut ilmestyi jo vuonna 1919 ja henkii sen ajan kirjallista maailmaa.  En ihan äkkiä pysty montaa yhtä vanhaa teosta nimeämään, jotka yhtä hyvin sopisivat luettavaksi nykylapsillekin. Taika on ehdottomasti tallella.




Lisäksi sijoitan haasteeseen seuraavat kirjat:

2 Kotimainen runokirja;  Jukka Itkonen – Kaupunkiretki (mahtavan monikäyttöinen lasten runokirja, täällä enemmän tarinaa Kaupunkiretkikirjasta)
4 Kirjan nimessä on jokin paikka; Kate Morton – Talo järven rannalla  
9 Kirjan kansi on yksivärinen; Helena Petäistö – Ranska, Macron ja minä
11 Kirjassa käy hyvin; Liane Moriarty - Nainen joka unohti 
35 Entisen itäblogin maasta kertova kirja; Kati Hiekkapelto – Tumma
41 Valitse kirja sattumanvaraisesti; Hanne Vibeke-Holst - Mitä he toisilleen tekivät (kirja löytyi omasta hyllystä eikä minulla ole aavistustakaan mistä se sinne on päätynyt).

42 Kirjan nimessä on adjektiivi; Cecilia Samartin - Kaunis sydän 




perjantai 23. marraskuuta 2018

Makeaa mahan täydeltä?



Terveisiä jouluisesta Lontoosta. Tällä kertaa oltiin jalkapallomatkalla. Muuten sitten otettiinkin ihan iisisti eli istuttiin kahviloissa ja pubeissa, syötiin pikaruokaa ja nautittiin kaikentasoisesta kulttuurista.




Mietitkö muuten lahjaa jollekulle,  jolla on jo kaikkea? Miten olisi oma käsintehty  face lollipop? Mitä ei Lontoosta löytyisi...  Kuvassa on tikkariin ikuistettuna (jos oikein tunnistan) Would I lie to you – ohjelman juontaja Rob Brydon.  Brittiviihdettä parhaimmillaan.



Yksi lempipuuhiani Lontoossa on erilaisten seinäkirjoitusten ja -maalausten bongaileminen. Itäisen Lontoon Shoreditch on alueena siihen varsin erinomainen. Yhtään Banksya en ole kuitenkaan onnistunut bongaamaan.... tai mistäs sen tietää, ehkä olenkin.  

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin KARKKI makrotex-haasteeseen, siksi kameralle tallentui tämäkin seinäteksti:



Oikeasti omia Lontoo-tunnelmia olisi tällä kertaa kuvannut paremmin viereinen ajatus;  Who ever inherits the world is fucked

Olen tähän asti aina Lontoossa käydessäni tullut sieltä takaisin (ainakin jollainlailla) `voimaantuneena` , mutta tällä kertaa Lontoo laittoi uskon ihmiskuntaa kohtaan koetukselle.  , Lika, liikenneruuhkat, kulutuskiihko, kaikenlainen kierrätyksen puute, käsittämätön jätehuolto, sosiaalinen eriarvoisuus … epäkohtia ei tarvitse erityisesti katseellaan etsiä, vaan näkyvät ja tuntuvat ihan vaikka pysyisi vain ns. paremmilla turistialueilla.

Lontoossa on tällä vuosikymmenellä panostettu paljon kodittomuuden ja asunnottomuuden vähentämiseen.  Vuonna 2012 Lontoon katukuvasta onnistuttiin siivoamaan kadulla asuvat tai kerjäävät kodittomat hetkellisesti lähes näkymättömiin.  Toimenpiteet taisivat kuitenkin olla pelkkää kulissia, koska erityisesti tänä vuonna kadulla asuvien määrä tuntuu lisääntyneen hurjasti.




PS. Oliko se tänään kun vietetään kansainvälistä  Älä  OSTA !!!!!  mitään  -päivää?

torstai 15. marraskuuta 2018

Sankaritarinoita suomalaisista tytöistä



Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjasta liikkeelle lähtenyt kirjallinen  ilmiö satumuotoisista tositarinoista on Suomessa poikinut tänä syksynä  useampiakin samalla mallilla työstettyjä kirjoja. Into-kustannukselta ilmestyi Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) ja kustantamo S & S julkaisi kirjan Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa.  

Suomalaiset versiot Iltasatu-kirjasta ovat herättäneet puhetta formaattikirjojen tulemisesta. On keskusteltu,  saako kirjaideaa kopioida ja soveltaa vapaasti.  Sankaritarinoita tytöille -kirja  kisaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiapalkinnosta. Halutaanko nimityksellä kiitellä ideaa vai toteutusta, siinäpä kriitikkopiireillä pohdittavaa.  Lukijalle ja kasvattajalle kysymys on kuitenkin ihan yhdentekevä. Uskon, että se on sitä myös alkuperäisen kirjaidean äideillekin.  Pääasian luulisi olevan, että näiden rohkeiden ja poikkeuksellisten naisten tarinat tulevat kerrotuiksi niille sukupolville, jotka vuorostaan muuttavat nykyistä ja tulevaa maailmaa.


Vaikka sekä Sankaritarinoita tytöille että  Tarinoita suomalaisista naisista  saavat molemmat  inspiraationsa  Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista -kirjasta, on niiden toteutuksissa erojakin. Sankaritarinoita on selvästi muodoltaan uskollisempi esikuvalleen.  Kirja toteutui joukkorahoituksella. Sen 60 tarinasta vastaa 24 eri kirjoittajaa ja 41 kuvittajaa. Henkilöt esiintyvät kirjassa aakkosjärjestyksessä.  Tarinoita suomalaisista tytöistä puolestaan on henkilömäärältään suppeampi; kirja kertoo 40 naisen tarinat aikajärjestyksessä. Tarinat ovat myös vähän sankaritarinoita pidempiä. Tarinoista ja kuvituksesta vastaavat Ida & Riikka Salminen. Kuvitus on ehkä sankaritarinoiden vahvoja persoonakuvia perinteisempää lastenkirjakuvitusta. Siinä missä Sankaritarinat keskittyy esittelemiensä naisten tekoihin ja toimintaan, Tarinoita -kirja painottaa enemmän lapsuuden tapahtumia ja tunteita. Myös kirjan esipuhe on Sankaritarinoiden esipuhetta huomattavasti tunteikkaampi.



Sankaritarinoita kirjassa minua jäi vähän vaivaamaan tiedon korostuminen sadunomaisuuden kustannuksella. Samoin sankaritarinoista uupui tasalaatuisuus; osa kertomuksista oli huikean hyviä, mutta mahtui joukkoon muutama suoraan sanottuna luvattoman latteakin tarina. Esimerkkinä jälkimmäisestä toimikoon Anneli Jäätteenmäen henkilökuva, joka oli yhtä haalean kiiltokuvamainen kuin puoluetoimiston vaalijulkaisujen tekstit. Enkä tällä ota millään lailla kantaa Anneli Jäätteenmäen persoonaan tai poliittisiin saavutuksiin, teksti nyt vaan sattui olemaan  harvinaisen mitäänsanomatonta.

Ostaisinko jommankumman kirjoista tai molemmat lahjaksi? Ehdottomasti kyllä ! Vaikka molemmat. Pidin ehkä Tarinoita suomalaisista tytöistä -kirjasta  enemmän sen suuremman sadunomaisuuden ja pidempien tarinoiden takia. Kirja sopii täydellisesti yhdessä ääneen luettavaksi. Sankaritarinoita tytöille puolestaan sopii minusta ehkä hitusen  paremmin jo itse lukemaan oppineille lapsille.  Yhtä kaikki täydellisiä kirjalahjoja molemmat.

Helmet -lukuhaasteessa sijoitan Tarinoita suomaisista tytöistä -kirjan kohtaan 25, novellikokoelma.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Mielensäpahoittajan valotaulu





Vintagentin tuunauksissa annetaan lähes aina joko vanhalle tavaralle kokonaan uusi elämä ja käyttötarkoitus tai ainakin rutkasti jatkoaikaa. Ihka uusista materiaaleista täällä askarrellaan tai valmistetaan mitään perin harvoin.  Ostoksiakaan ei  juuri esitellä, eipä niitä usein tehdäkään. Vintagentin punainen lanka kiertyy kierrätyksen ympärille. Täällä ei oikein ole luontevaa sijaa kaupallisille yhteistyöpostauksille. Erityisesti jo kymmenissä blogeissa esitellyistä yhteistyötuotteista olisi sitä paitsi aika vaikea sanoa mitään uutta tai blogin linjaan sopivaa.

Edellisessä postauksessa materiaalina käytetyt tarjottimet olivat nekin kierrätyksen hylkytavaraa; esineitä jotka sellaisenaan eivät kelpaa nykykuluttajalle edes ilmaiseksi perään heitettynä.    Jaoin tarjottimien kuvan teko-ohjeineen eräässä facebookin askarteluryhmässä. En jakanut linkkiä, koska blogien linkit on nykyään useissa ryhmissä kielletty (täältä voi lukea, kun siitä asiasta mieleni pahoitin).  Kuvan alalaitaan olin blogijuttua kirjoittaessani lisännyt himmeällä Vintagentti-tekstin. Ei blogin osoitetta, ainoastaan siis sana Vintagentti.  Vaan mitenkäs sitten kävikään;   kuva poistettiin kyseiseltä fb-ryhmän sivulta, koska se sisältää mainontaa.  Voin sanoa, että menipä  vintagentin emännällä herne aika syvälle nenään moisesta.  

Varoitus; sisältää blogimainontaa

Eikä ketutusta helpottanut yhtään se, että kyseisen fb-ryhmän sivu näkyi olevan täynnä Vallilan printtikankaiden mainontaa erilaisten valotaulutoteutusten muodossa.  Olisipa mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi Vallilan Aurajoki-kuosissa valotaulu-innostuksesta johtuva näkyvä myyntipiikki.  (Btv; vaati vähän vaivannäköä ottaa selvää missä Vallila tuotteensa valmistaa.  Ainakin Aurajoki taitaa virrata kankaalle Turkissa. Ei siinä mitään, selvähän se, että ulkomailla tehdään. Kuitenkin esimerkiksi Finlayson on Vallilaa selvästi avoimempi  tuotteidensa tuotantomaiden ja yhteistyöyritysten suhteen.)



Houkutti ihan kamalasti tehdä oma valotauluversio, mutta nyt ainakaan en sitä varmasti tekisi mistään kaupasta uutena ostetusta materiaalista.  Vaan mistä sitten? Jälleen kerran vastaus oli kestokassi.  Kirppiskierroksella osui silmiin kirppismyyjän kassi, jonka hetken neuvottelun jälkeen sain ostaa itselleni kolikolla. Purin ratkojalla saumat, silitin varovasti kuvaa vähän sileämmäksikin. Meiltä ei taloudesta löytynyt yhtään styrox-levyä. Oli siis keksittävä joku muu taustamateriaali, johon valot saisi kivasti kiinnitettyä.  Ratkaisuksi muodostui vanha varastohyllyn reikälevy. Reiät ovat juuri täydellisen kokoiset, jotta niihin voi tuupata led-valosarjan kynttilät. 


Olen aikaisemmin käyttänyt samanlaista reikälevyä mm. ristipistokuvan tekemiseen (täällä siitä enempi tarinaa).  Huono puoli  tässä valojen reikiin tökkimisessä on, että valotaulun ripustaminen seinälle  on vähän haasteellista, siksi meillä kuva päätyi seinäripustuksen sijaan  hyllyn päälle nojaamaan.



Nonniin, tulipahan kirjoitettua sormet sauhuten siitä miten epäkaupallinen blogi Vintagentti onkaan. Tarkemmin mietittynä tulikin samalla annettua mainosta  mm. Primarkin kasseille ja Finlaysonille, Vallilallekin. Tuomas Kyrön kirjatkin saivat maininnan.  Ugh, olen puhunut ….  eikun mainostanut.