Hae tästä blogista

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Iltasatuja kapinallisille tytöille - 100 tarinaa ihmeellisistä naisista




`Kaikille kapinallisille tytöille; 
Unelmoi rohkeammin, Kurota korkeammalle, Taistele kiihkeämmin, 
Ja epäilyn hetkellä muista; sinä olet oikeassa`

Perinteisissä saduissa tytöille on useimmiten varattu pulasta pelastettavan prinsessan rooli. Prinsessan unelmien korkein täyttymys on mies. Onnellisen lopun aikaansaamiseksi tarvitaan siis uljas prinssi. Perinteisessä sadussa tyttö nousee vain harvoin sankariksi.

Maailmalla melkoiseksi ilmiöksi noussut kirja Iltasatuja kapinallisille tytöille (Good Night Stories for Rebel Girls) on sata sadun muotoon kerrottua tarinaa itsenäisistä naisista kautta aikain. Joukkorahoituksella julkaistu Elena Favillin ja Francesca Cavallon kirja kertoo unelmansa saavuttaneista, poikkeuksellisista naisista. Kirjassa esitellyt naiset ovat hallitsijoita, merirosvoja, taiteilijoita, urheilijoita, astronautteja, tieteilijöitä, tai ihan tavallisia ihmisiä, joiden jokin peloton valinta on johtanut suuriin asioihin.  Favilli ja Cavallo haluavat kertoa tarinoita naisista, jotka eivät ole ainoastaan voittaneet sukupuolensa asettamia esteitä omassa elämässään vaan ovat myös raivanneet niitä pois tieltä jälkipolvia varten.  
 
Sylvia Earle. Kuvittanut Geraldine Sy. Kuvalähde Kustantamo S & S.

Teos on luovaa tietokirjallisuutta, iltasadut perustuvat naissankareiden elämään ja seikkailuihin. Satujen ei pyritäkään olevan tyhjentävä selonteko kohteiden saavutuksista ja haasteista vaan kunkin naisen tarina kerrotaan sivun mittaisena maistiaisena. Bibbidi Bobbidi Book -blogin Laura kirjoittaakin osuvasti, että kyseessä on satufiltterillä pehmennetty lainaus wikipediä-artikkelista. Tiukasta formaatista johtuen jää moni mielenkiintoinen henkilökuva kovasti yksiulotteiseksi pintaraapaisuksi. Yhden sivun tekstillä ei vielä syvälle sieluun sukelleta. Alustuksena puolestaan kirja on ihan loistava. Maistiaisia tarjoamalla houkutellaan ottamaan selvää enemmän.  

Amna Al Haddad. Kuvittanut Eline Van Dam. Kuvalähde Kustannus S & S.

Kirjaan valittujen naisten tarinoissa painopiste on aika lailla poikkeuksellisissa kyvyissä ja lahjakkuudessa.  Minun mielestäni kirjaa olisi pitänyt vielä editoida piirun verran siihen suuntaan, että millä lailla kukin naisista kyseenalaisti omassa elämässään sen mitä häneltä odotettiin tai miten hänen odotettiin toimivan. Enemmän siis ylistystä kapinallisuudelle ja vähemmän kunniaa sitkeydelle ja suorittamiselle, se olisi ollut hyvä juttu!

Onko valta naisten käyttämänä aina sitten sankarillista? Kirjailijat muistuttavat, että naisen ei tarvitse olla pyhimys saadakseen paikan historiassa. Kirjassa esiintyy siis myös sellaisia vallankäyttäjiä, joista on monenlaisia mielipiteitä. Yksi sellainen vallankäyttäjä on Nobelin rauhanpalkinnon voittanut Aung San Suu Kyi, joka mitä luultavimmin tulee Myanmarin nykypolitiikan johdosta tippumaan pois kirjan uusintapainoksista. 

Coco Chanel. Kuvittanut Karolin Schnoor. Kuvalähde Kustannus S & S.

Minulle kirjan kyseenalaisin sankari on Coco Chanel. Miksi hitossa tämä pahemman sortin opportunisti, onnenonkija ja narsisti nostetaan aina ja aina vaan jalustalle naisten ihailtavaksi, en voi ymmärtää.   Selviytyjähän Coco oli, sitä en kiistä, motiivit ja keinot vaan eivät olleet aina kaikkein jaloimpia (täällä Cocosta asiaa  enemmän).

Kirjaa on jossain määrin kritisoitu myös siitä, että monen naisen tarina kerrotaan suhteessa hänen elämänsä miehiin, tai että naisen poikkeuksellisuutta mitataan hänen kyvyllään toimia kuin mies.

`Olemme täynnä suurta toivoa ja innostusta, kun ajattelemme sitä maailmaa, jota rakennamme yhdessä. Maailmaa, jossa sukupuoli ei määritä sitä, kuinka suurista asioista on lupa unelmoida ja kuinka pitkälle voi päästä.` (Elena Favilli ja Francesca Cavallo)

No,  vielä ei maailma ole niin valmis etteikö edelleen tarvittaisi erikseen naisrohkeudesta kertovia esimerkkejä.  Journalisti Gloria Steinem puolestaan totesi aikanaan, että vaikka meillä on rohkeutta kasvattaa tyttäriämme enemmän poikiemme tavoin, meillä on harvoin rohkeutta kasvattaa poikiamme kuten kasvatamme tyttäriämme.  Olisiko  aika jo kypsä Iltasatuja kapinallisille pojille -kirjalle tai vielä mieluummin Iltasaduille kapinallisille lapsille ?.


Maailmalla on Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjasta  julkaistu jo toinen osa. Suomessa puolestaan ilmestyy ensi syksynä kaksikin eri Iltasatuja kapinallisille naisille -ilmiön inspiroimaa teosta.  Toinen on Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa ja toinen puolestaan joukkorahoituskampanjalla toteutettava Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille).


Helmet-lukuhaasteen sijoitteluja:

48 Haluaisit olla kirjan päähenkilö. Elena Favilli ja Francesca Cavallo – Iltasatuja kapinallisille tytöille.

30 Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Enni Mustonen – Ruokarouva

16 kirjassa luetaan kirjaa? John Boyne - Poika vuoren huipulla

26 Kirja kertoo paikasta jossa et ole käynyt. Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen - Tummempi taivas (Kanarian saarille sijoittuvan dekkarisarjan aloitus)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti