Tyylihuonekalut eivät ole
mun juttuni, ei yhtään. Käsiin kuitenkin tipahti jonkinlainen (jonkinlaista
uustuotantoako olisi?) kustavilaissohvakalusto, jota oltiin ruman,
rispaantuneen ja likaisen verhoilun tähden heittämässä pois. Pelastin kaluston ajatuksena modernisoida sitä jollain raikkaalla tai hauskalla
verhoilukankaalla.
Kangaskaupassa sain päähänpinttymän
printtikankaasta. Ongelmaksi tuli
metrikankaiden riittämätön leveys, printtikangasta
kun ei voi kääntää käytettäväksi pituussuuntaisesti, eikä sauma keskellä sohvaa
houkuttanut.
Verhoilu verhokapasta
Sittemmin ruokakaupassa
silmiin osui Vallilan printtiverhot. Kuinka ollakaan, verhokapan leveys on 2,5 metriä.
Kaksi verhokappaa riittäisi siis koko kaluston
uudelleen verhoilemiseen. Valikoima oli kuitenkin
suoria verhoja pienempi. Olisin halunnut Aurajoki-printin mutta sitä oli
tarjolla ainoastaan väärän värisenä, joten valituksi tuli Oulu. Hankokin olisi
kelvannut jos olisi valikoimista löytynyt..
Verhoilu oli yllättävän
helppoa, mikäs suoria kappaleita niittaillessa voisi hankalaa ollakaan .. Kangasvalintaankin
olen ihan tyytyväinen, näyttää ihan raikkaalle ja pikkaisen modernille. Aika maltillinenhan tämä tuunaus on, ehkä olisi voinut revitellä vähän rohkeamminkin.
Kalusto oli ilmainen, verhokappoihin
kului 2 x 30 euroa.
Hieno kangas, kovasti sopii modernisointi on.
VastaaPoistaAikamoinen pohtiminen kävi noiden Vallilan kuosien välillä, mutta itsekin samaa mieltä, että hyvä kaupunki tuli valittua :)
PoistaTodella upea loppu tulos, aivan ihastuttava ❤
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVoi että tuli ihanat ja tuo kangas on kyllä niin sopiva jotta saadaan aikaan hiukan modernimpi versio kustavilaiskalusteista. Veikkaanpa että nuo huonekalut on tehty vankilassa.
VastaaPoistaAjattelin ensin maalata myös puuosat jollain räväkämmällä värillä, mutta kangas raikasti ilmeen ihan riittävästi ilman, että maalia tarvitaan.
PoistaHauskat! Erityisesti tykkään sohvan selkänojasta :)
VastaaPoistaAikamoinen sovitteleminen oli palasissa, että saatiin kaksi verhokappaa riittämään, siksi käytännön syistä selkänojassa niin paljon `taivasta`, mutta ihan hyvä noin.
PoistaOnpa hieno idea! Ja toteutuskin näyttää todella hyvältä :)
VastaaPoistaKiitos! Niittipyssy on melkoisen näppärä työkalu.
PoistaLoistava idea 👌😁
VastaaPoistaKiitos!
PoistaWau, olen jotenkin ajatellut, että verhoilu olisi kauhean vaikeaa. Pitää varmaan uskaltautua itsekin kokeilemaan!
VastaaPoistaTälläisestä projektista oli hyvä aloittaa, kun ei tarvinnut ommella kangasosia ja suorat kappaleet verhoutuivat kivasti niittipyssyn kanssa.
PoistaOih miten upea lopputulos, niin kauniita! Ihanan keväinen tuo kangas:) Mukavaa talvipäivää♥
VastaaPoistaKiitos! Samoin, kevättä ilmassa.
PoistaVau mikä idea, ja hurjan hieno lopputulos!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaSamaa mieltä, todella loistava idea 😊
VastaaPoistaHurmaavasti toteutettu raikastus! Ihana idea! ❤
VastaaPoistaKiitos! Raikastui kyllä paljon.
PoistaHauska idea! Minusta juuri tuo printtilangas sopii hauskasti tyylihuonekaluun.
VastaaPoistaNo niinpä! Toimii yllättävän hyvin.
PoistaTosi kaunis lopputulos! Taitavasti toteutettu. Hyvää alkanutta viikkoa! P.s. blogissani on käynnissä kiva messulippuarvonta:)
VastaaPoistaKiitos! Hyvää alkanutta viikkoa, kevättä kohti..
PoistaTulipa todella kaunis lopputulos :) Modernisoitua todella hienosti!!!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTulipa upea! Hauskan erilainen lopputulos.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaIstut nyt sitten Pikisaaressa ;) Pikisaari on Oulun edustall aoleva saariryhmä, missä on ollut teollisuutta 1700-luvulta lähtien: pikiruukkeja, laivavarveja, viinanpolttimo, konepaja, villa- ja emalitehdas, saha. Nyt Pikisaarten alue on idyllinen puutaloalue, missä asuu paljon taiteilijoita, näyttelijöitä, käsityöläisiä. Ihanan paikan siis valitsit!
VastaaPoistaKas, enpä olekaan koskaan käynyt. Pitänee varmaan ottaa tavoitteeksi käydä paikalla myös livenä :)
PoistaMiten loistava idea ja niin mainio tuo printti!:)
VastaaPoista