torstai 27. huhtikuuta 2017

Koritehtäviä liian lyhyistä vöistä




Pari viikkoa sitten kannoin sisälle kasan vanhasta pakastimesta talteen otettuja koreja tarkoituksena tuunata niistä keittiöön kevyitä säilytyslaatikoita. 

Tästä läjästä lähdettiin liikkeelle

Tuunausmateriaalina toimi vanhat nahkavyöt; pari leveää, kaksi ihan kapeaa sekä kaksi punottua vyötä.  


Steampunk-hengessä


Mitenkä näitä liian lyhyitä vöitä onkaan taloon viime aikoina kertynyt ihan liiaksi asti, hmmph.

Laatikot muuttuivat päällekkäin pinottaviksi kapean vyön avulla.

Aikaisemmin olen käyttänyt näitä liian lyhyitä vöitä myös peilin kehyksinä, täällä enemmän siitä projektista.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Helmetin houkuttava haaste


Tämän vuoden Helmet lukuhaaste  edistyy  reippaassa tahdissa. Viikko ja kirja -tahdilla edetään, oikeastaan koko ajan pari viikkoa etuajassakin.  Alkuun oli helppoa etsiä lukemalleen kirjalle sopiva haastekohta vaan nyt on valintaprosessi alkanut kääntyä toisinpäin ja luettavia kirjoja tulee etsittyä tietty haastekohta mielessä. Tässä viisi seuraavaa sijoittelua:


28 Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan ; Jouko Heikura - Asemapaikka New York. 


Kirja on siis itsenäinen jatko Rakel Varga -kirjoille, joista Lontooseen sijoittuva   `Joki kaupungin alla`  ei tehnyt  minusta Rakel-fania. Päätin antaa neitokaiselle vielä  toisen mahdollisuuden.  Tässä kirjassa ei tarina ollut niin epäuskottava kuin sarjan edellisessä kirjassa. Kirjailija oli malttanut karsia vähän irrallisia juonikuvioita, silti  kirjassa ei käydä käsiksi kunnolla mihinkään. Mikään teemoista tai kukaan henkilöistä ei oikein saa nostetta alleen. Ja Rakel tuntuu edelleen yhtä ärsyttävälle ja ylimieliselle.

New Yorkissa Rakel asuu (oikeastikin olemassa olevassa) kulttihotelli Chelseassa. Kirjassakin hotelli kuvataan todellisuuden tavoin enemmän kommuunina kuin hotellina.

Lähde; The New York public library - digital collections
Boheemi hotelli majoitti vuosikymmenien ajan vähävaraisia taiteilijoita, joita muut hotellit käännyttivät pois. Säkeitä hotellin värikkääseen historiaan ovat punoneet mm. Janis Joplin, Andy Varhol, Bob Dylan, ja Jimi Hendrix. Se tunnetaan paikkana missä Arthur Miller toipui erostaan Marilyn Monroesta, missä Dylan Thomas joi itsensä hengiltä ja missä Sid Vicious puukotti tyttöystävänsä Nancy Spungen.  Vuonna 2011 ikoninen hotelli myytiin ja alettiin remontoida.  Uudet omistajat haluavat nähtävästi tehdä kultturikohteelle kunniaa ja siksi osa asukkaista on saanut jäädä remontinkin ajaksi hotelliin asumaan. Suunnitelmissa on hotellin uudelleenavautuminen viimeistään vuonna 2018.

13  Kirja `kertoo sinusta` ;  Eveliina Talvitie -  Miten helvetissä minusta tuli feministi.


Ehkä minulla vain tapani mukaan pipo kiristi.  Tässä kohtaa muistutetaan, että suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ensimmäisten naisten joukossa. Se tapahtui yli sata vuotta sitten. Miten kauan tässä oikein voi jumittaa? Miten pitkään tästä on tunnettava kiitollisuutta?” 

Lähde; Palczewski, Catherine H. Postcard Archive.
University of Northern Iowa. Cedar Falls, IA.

Tasa-arvon kehittymisen pahin este on näkemys, että Suomi on jo nyt tasa-arvoinen maa.  Kirja kertoo minusta, mutta ehkä sen pitäisi kertoa minusta vielä enemmänkin.  Picasso jaotteli naiset jumalattariin ja ovimattoihin. En huuruisimmissa hetkissänikään kuvittele olevani kovinkaan monen miehen silmissä jumalatar, mutten hemmetti soikoon suostu ovimatoksikaan. Minullakin siis pipo välillä kiristää.

Kirjaa ei ole arvosteltu ja käsitelty kovinkaan laajasti kirjablogeissa. Miksikähän? Onko kirjailijan teksti niin terävää ja argumentoivaa, että on vähän pelottavaa kirjoittaa aiheesta mitään. Tunne on vähän sama kuin kun koulussa joutui äikän tunnilla väittelypaneeliin jonkun älykön kanssa. Sitä vain toivoi sanovansa –sattumalta-  jotain riittävän älykästä jottei paljastuisi tyhmäksi tai ajattelultaan rajoittuneeksi.

Ennen tämän kirjan lukemista en muuten ollut kuullutkaan Eveliina Talvitiestä. Nähtävästi seiska-lehden lukijat ovat hänen elämästään paremmin perillä.


21 Sankaritarina; Leon Leyson - Poika joka pelastui, Schindlerin listan kuopus.


"En ole koskaan unohtanut miten tutkija ja kirjailija Joseph Campbell määritteli sankarin. Campbell sanoi, että sankari on tavallinen ihminen, joka tekee ”parhaita asioita pahimpina aikoina”. Oskar Schindlerissä tuo määritelmä henkilöityy."

"Mahdottomasta tilanteestamme huolimatta olimme selviytyneet. Kuin ihmeen kautta Oskar Schindler, tuo monikasvoinen, monenlaisessa valossa nähty mies – natsiopportunisti, juonittelija, rohkea oman tiensä kulkija, vapauttaja, sankari – oli pelastanut lähes 1200 juutalaista lähes varmalta kuolemalta."

"En ole filosofi, mutta uskon että Oskar Schindleriä voi luonnehtia sankariksi. Hän on todiste siitä, että ihminen voi aivan yksinäänkin asettua pahuutta vastaan ja vaikuttaa asioihin. Minä olen siitä elävä todiste."
Schindler ei todellakaan ollut mikään kirkasotsainen pyhimys, Adam Lebor ja Roger Boyes ovat teoksessaan Surviving Hitler pitäneet uhkapelurin luonnetta jopa oleellisena edellytyksenä Schindlerin uroteolle. Se oli hänen elämänsä suurin uhkapeli, jota hän saattoi pelata hyvällä omallatunnolla, panoksena oma henki. Röyhkeydellään ja häikäilemättömällä asenteellaan Schindler sai mm. pelastettua 300 väärinkäsityksen takia Auscwitchiin toimitettua työntekijäänsä leiriltä ulos.

Sodan jälkeen erityisesti häviäjien puolella olleet mutta yhtä lailla voittajat  hokivat usein `me emme tienneet` -mantraa, kun puhuttiin natsien julmuuksista.  Leysonin kirjassa puhutaan paljon tästä katseen tietoisesta kääntämisestä toiseen suuntaan. ` Anteeksi, en tiennyt`  saattoi sodan vainot kokeneen henkilön korvissa olla vain jatkumoa epäinhimilliselle kohtelulle. Harvassa olivat Leon Leysoninkin elämässä ne ihmiset jotka kykenivät pyytämään anteeksi sitä, etteivät rohjenneet toimia vaan keskittyivät suojelemaan itseään ja omia läheisiään.

Mitähän ovat ne nykypäivän asiat, joille me ummistamme silmämme ja teeskentelemme tietämättömiä vaikka hyvin tiedämme, että vähintään pitäisi tietää.


11 Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun henkilön kirjoittama kirja;  Sauli Niinistö - Hiljaisten historia.



Kirja on kai jonkinlainen novellikokoelma; outo sekoitus faktaa ja fiktiota. Hiljaisten historia ei ole voittajien kirjoittamaa historiaa. Kirjassa on joitain tarinoita  jotka eivät kosketa lainkaan. Vastapainona kirjassa on myös monia  hiljaisten, menetettyjen, kadonneiden ja hävinneiden muistikuville rakentuvia tarinoita, jotka menevät suoraan  ihon alle ja muokkaavat uusiksi  lukijansa käsitystä kansakunnan lähihistoriasta. Se, että tämä tapahtuu ns. kansakunnan kaapin päällä istuvan henkilön toimesta on minusta melkoinen juttu. 



48 Kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän ; Muriel Barbery -  Kulinaristin kuolema. 


Jos on olemassa kirjallisia kitalaenpuhdistajia, välipaloja, on varmaan olemassa myös kirjallista fine diningia.  Kulinaristin kuolema taitaa olla vähän sellainen.
 
Itse en innostu ranskalaisista chansoneista enkä ranskalaisesta keittiöstä . Valitsen siis mieluummin vaikka punkkia ja pikaruokaa, joten kirja taisi yksinkertaisesti olla liian hienostunut  minun lukumakuuni.
Tämä kirja ei ole siis ihmiselle, jolle ruoka on vain hyvää tai huonoa, liian vähän tai riittävästi. Ei myöskään ihmiselle, joka ensisijaisesti haluaa kirjalta tapahtumia ja toimintaa, eikä kauniisti rakennettuja lauseita ja mielikuvia. Toiseen aikaan ja paikkaan ehkä täydellinen pieni suuri kirja, nyt kaikesta hehkutuksesta huolimatta pelkkä välipala, joka ei jätä itsestään juuri minkäänlaista muistijälkeä .

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

DIY; tarjotin lastenvaunujen alakorista


Pari viikkoa sitten raahasimme vuosikymmeniä palvelleen sähkösyöpön arkkupakastimemme  SER-keräyspisteeseen. Tervemenoa vaan, ei tule ikävä. Keräilijäluonteeni mukaisesti nappasin tietysti pakastimen korit talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten.  


Eilen pyysin miestä tuomaan korit sisälle jotta voisin sovitella niille paikkaa keittiön hyllykköön. Nooh, koriläjän mukana tuli autotallista myös pari pyöräkoria sekä iäisyys sitten varastoon pyörimään jäänyt lastenvaunujen alakori. Muinoinhan ei ollut vielä keksitty, että vaunujen alla voisi olla kunnollinen kori, jossa voi kuljettaa tavaroita ilman, että ovat kurassa ja sorassa yltä päältä, vaan siellä oli aina pelkästään isoristikkoinen kori.


Meillä retkeiltiin paljon pikkulapsivuosina. Tällaisilla retkillä saattoi väsähtänyt isoveli tai- sisko joskus ryömiä matkustamaan vaunujen alakoriin . Kerran muinoin retkipäivällä Turussa työntelin vauvaa vaunuissa isoveljen matkustaessa seisomalaudalla. Sisaruksista keskimmäisen, silloin noin +2-vuotiaan tytön, unenlahjat ovat aina olleet erinomaiset; sillä retkellä hän nukahti vaunujen alle ritiläkoriin, way to go girl. Siinä kun Turun nupulakivikatuja pitkin sitten kolmen lapsen vaunulastia ylämäessä työntelin, paikallinen (hmm) persoona tuli kuittailemaan, että mahtaa  olla rouvalla haba ja kankut aikamoisessa kunnossa.  No shit, Sherlock. Oli juu, silloin muinoin..



No tänään lastenvaunujen alakori jalostui ulkokäyttöön sopivaksi tarjottimeksi kahdella vyönpätkästä tehdyllä kahvalla täydennettynä. 


Parasta tässä tarjottimessa on, että kestää muuten rankempiakin olosuhteita. Ei siis säikähdä Suomen suvea, jos vaikka sattuu jäämään ulos. Muiksi ajoiksi voi nostaa vaikka keittiön seinälle  roikkumaan .



Sitä vaan en tajua, että  miten tuossa on joskus parivuotias lapsi mahtunut nukkumaan, on mahtanut olla bumby ride.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Diy; Terassipöytä valoisaks kevääks, lämpimäks suveks



Ihana huhtikuinen aurinko ja lämpö!

Pihahommia tulikin sitten paiskittua läpi viikonlopun.
Jos ihan totta puhutaan niin aurinkoakin enemmän meitä taisi ulkotöihin vetää sosiaalinen paine; meidän piha saattaa vähän erottua epäedukseen naapureiden hoidettujen tilusten keskellä.  Vaikka kukaan ei ole sentään tähän mennessä ilmiantanut meitä ympäristörikoksesta, oli korkea aika siistiä ja somistaa ulkotiloja sekä haravoida maata näkyviin.



Ensimmäisenä pystytettiin terassikatos.  Terassin viime vuotinen pöytä oli talven yli varastoituna ulkona pressun alla eikä vetinen sää ollut tehnyt sille yhtään hyvää, vaan pöydän vanerilevy oli esille kaivettaessa kuprulla ja pilkullinen.  Mies rakensi uuden terassipöydän parista höyläämättömästä lankusta ja kahdesta Ikean pukkijalasta, jotka jäivät opiskelijalapsen muuton yhteydessä ylimääräisiksi. Esitin tilauksen myös samaa sarjaa olevista istuinpenkeistä, mutta ne jäävät suosiolla ensi viikonlopun hommiksi.



Ulko-oven vieressä oleva puulaatikko sai päälleen keväisen asetelman, joka koostuu tiilenpaloista, kiuaskivistä, rikkinäisen saviruukun osista ja lasipurkkeihin tiputetuista narsisseista.



Joku innokas lumenluoja on talven aikana onnistunut rikkomaan pari saviruukkua, toiseen niistä siirtelin mehikasveja.



Äänestämässä käymisen jälkeen ehdin hyvin vielä lähimetsään kuvaamaan pajunkissoja ja sinivuokkoja. 


Kesäkauden ensimmäiset terassikahvit juotiin uuden terassipöydän ääressä juustopiirakan kera.



Yksi juttu jäi tänä(kin) vuonna vaivaamaan; miksi meillä ei käy virpojia ?? Varauduin pikkunoitien vyöryyn ostamalla suklaamunia vähintään kymmenelle ja vain yksi ainoa pikkunoita kävi ovella. Tiedän siis millä tänään herkuttelen, suklaaövereiltä ei kykene välttymään…. 

Ensi vuonna pystytän `Virpojat tervetulleita` -kyltin oven viereen.

EDIT: Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin Huhtikuu-makrotexhaasteeseen. Käy linkistä kurkkimassa miten erilaista voikaan kevään eteneminen olla eri puolilla Suomea..

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Helmet lukuhaaste etenee



Hiihtolomasta johtuen Helmet-lukuhaaste on edennyt melkoisin harppauksin. Lomalla tuli luettua kirja päivässä, parhaana kaksi eli seuraava kymppi alkaa olla jo kasassa. Muutamaa lomakirjaa oli vaikeuksia sijoittaa oikein mihinkään haastekohtaan, joten jätän ne suosiolla jemmaan odottamaan myöhempää sijoittelua ja listaan nyt vain paikkansa listalta löytäneet lukukokemukset.

1 Kirjan nimi on mielestäsi kaunis; Nicolas Barreau – Pieni elokuvateatteri Pariisissa.


Lähde Flickr.com
 "Ei tätä maailmaa ole tarkoitettu vain hurjapäille ja pelottomille, äänekkäille ja voimalla puoliaan pitäville, ei. Aroilla ja hiljaisilla, haaveilijoilla ja omalaatuisillakin on täällä paikkansa. Ilman heitä ei olisi värien eri sävyjä, hennonsinisiä akvarelleja, ei ääneen lausumattomia sanoja, jotka vasta antavatkin mielikuvitukselle tilaa. Ja eivätkö juuri uneksijat tiedä, että todelliset, suurimmat seikkailut tapahtuvat sydämessä?”

Pieni elokuvateatteri Pariisissa on kirjallinen amuse bouche, pieni makupala `oikeiden` ruokalajien välissä nautittavaksi.  Sopivalla ajoituksella kirja on kuin lasi kuohuviiniä, siitäkin saa elämäänsä kepeitä kuplia hetken ajaksi.  Mutta niinä päivinä kun olo kaipaa kohentuakseen ennemminkin sinappiruokaa ja saunakaljaa, ei tämän kirjan naiivista optimismista ja rakkaushuuruista ole mielentäytteeksi. Minun kirjamakuuni pikkaisen liian romanttinen ja särmätön teos…


"Suutelimme, ja sekunnit muuttuivat vuosiksi ja vuodet kappaleeksi ikuisuutta. Suutelimme vanhan katulyhdyn alla, joka loisti yllämme kuin kuu kuiden keskellä. Suutelimme eräällä Pariisin kauneimmista silloista, joka sen hetken kuului vain meille kahdelle, lensimme korkeuksiin, ylös taivaalle, ja Pariisista tuli tähti tähtien joukkoon."

Kyynisenällä tuulella tätä kirjaa lukiessaan voi vaikka  pelata romantiikka-klisheebingoa . Kahdella lauseella tulee jo ruksittua suudelma, katulyhty, kuu, silta, taivas ja tähdet. Aika siirappista, vai..



7 Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja; Robert Galbraith – Pahan polku.


Pahan polku on Cormoran Strike –sarjan kolmas kirja. Robert Galbraith on  J.K.Rowlingin salanimi. Tosin salaisuus ei tainnut koskaan olla suuren suuri, kirjailijan oikea henkilöllisyys oli kaikkien tiedossa jo hyvissä ajoin ensimmäisen Cormoran-kirjan ollessa painossa.  Kirjailija vakuuttaa, että hänen sekä kustantajan vakaa aikomus oli pitää nimimerkin takana olevan kirjailijan henkilöllisyys visusti salassa.  Uskoo ken uskoo…  Alter egon etunimi tulee muuten J.K.Rowlingin ihailemalta  Robert Kennedyltä.

Lähde Flickr.com

Nooh, itse kyllä Cormoran Strike –kirjoja lukiessani autuaasti unohdan minkäänlaiset Harry Potter –liitännät. Pidän kovasti Cormoranista. Merkityksetöntä tykkäämiselle ei ole, että näen lukiessani Cormoranin Antti Reininä. Jussi Vares voisikin hyvin olla Cormoranin kaukainen serkkupoika suomenmaalta.




8 Suomen historiasta kertova kirja; Petri Tamminen –Suomen historia


Petri Tammisen Suomen historia kirjaa on kuvailtu yhden miehen kansanrunousarkistoksi . Kirjan lukee nopeasti, aikajanaa harppomalla.  Kun kirjan laskee kädestään ei oikein tiedä mitähän sitä tulikaan luettua. Kirja on lyhytproosaa, yksityisiä muistoja ja eletyn elämän häivähdyksiä, joista muodostuu kansakunnan historiaa ja yhteistä perintöä . Ehkä kirja onkin siis yhden miehen kansantieteenlaitos? Historianharrastajalle kirja on muistitietoa eli ihmisten henkilökohtaisiin ja yhteisöllisiin kokemuksiin perustuvaa historiatietoa ja –tutkimusta. Ennen kaikkea kirja levittää historiallista tietoisuutta suomalaisuudesta. Pienet ja isot tilanteet ja tapahtumat kulkevat kirjassa limittäin ja päällekkäin, kuitenkin täydellisessä tasapainossa.  

Mutta miksi tässä formaatissa? Miksi pienenä suurena romaanina? Miksei yksityisillä muistoilla ja eletyn elämän häivähdyksillä kuvitettuna, isommassa koossa? Tuliko kustantajalla kiire, huohottiko  Suomi100 –juhlavuosi niskaan?  Epäilen, että tässä muodossa kirjan löytävät (vain) ne jotka jo muutenkin tiedostavat suomalaisuuden juuret.  Silti, toivottavasti koululaitoksesta löytyy lukuisia äidinkielen ja historian opettajia, jotka älyävät ottaa kirjan opetusmateriaaliksi nuorille sukupolville.


46 Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja; Kate Morton – Hylätty puutarha


Tämän kirjan sijoittaminen oli helppoa; Kate Morton on ainoa oseanialainen kirjailija jonka tiesin. Pidin Mortonin Paluu Rivertoniin –kirjasta todella kovasti, sen sijaan Kaukaiset hetket oli tiiviistä goottitunnelmista huolimatta juoneltaan pettymys. Hylätty puutarha osoittautui täyden kympin lomalukukirjaksi, sivuja ja juonenkäänteitä riitti ja riitti. Kate Mortonin kirjoissa henkilökuvat jäävät vähän ohuiksi kun taas ajankuvat ja miljöön kuvaukset menevät ainakin minulla mielikuvituksen kautta ihan ihon alle.




50 Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja; Jouko Heikura – Joki kaupungin alla.


Poimin kirjan mukaani kirjaston esittelypöydästä jossa suositeltiin kirjoja lukuhaasteen kohtaan `Kansi on kaunis`. Olen kannen kauneudesta vähän eri mieltä, joten ajattelin sijoittaa kirjan lukuhaasteen kohtaan 45 eli suomalaisesta naisesta kertovaksi kirjaksi. 

MUTTA; koska en pidä kirjan päähahmosta Raakelista, en suo hänelle kunniaa edustaa suomalaista naista tällä listauksella vaan tipautan kirjan neutraalisti haastekohtaan `kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja`.


Rakel se onkin varsinainen `sankaritoimittaja` ja tiedonvälityksen rautainen ammattilainen. Vai sittenkin ihan vaan ajattelematon, itsekeskeinen ja kypsymätön tuuliviiri.  Tuleeko Rakel todellakin petetyksi – vai ihan vaan tylsästi jätetyksi? Lukiessa jää sellainen olo, että kirja on ehkä osittain tietoisesti kirjoitettu naislukijoille. Kirjan pohjalla kulkee pikkiriikkinen chic lit –pohjavire, kaikesta kansainvälisen politiikan kontekstista huolimatta.

Juoni on paikoin hieman epäuskottava ja kaikenlaista tapahtuu kauheasti.  Miksi niin monta irrallista teemaa ja juonikuviota kun mihinkään niistä ei käydä kunnolla käsiksi?

Lontoo jää, verrattuna esimerkiksi Pekka Hiltusen Studio-sarjaan, yllättävän vaisuksi taustaksi tarinalle.  Niin ja miksi muuten kannessa on Thames, vaikka kirjan nimi joesta kaupungin alla viittaa perinteisen lehtikadun alla putkessa kulkevaan Fleet-jokeen.

Lähde Flickr.com