Eikä meillä ole edes koiraa...

Kun asuu taloudessa jossa muut ovat miehiä, saa aikalailla tottua siihen, että omat askarteluun tai sisustamiseen kohdistuvat ideat ohitetaan olan kohautuksella tai jäävät kokonaan huomaamatta.  

Mutta nyt kerrankin oli uusin DIY-juttu paikassa missä se tuli huomatuksi, nimittäin jääkaapin ovessa. Teinipoika maleksi aamutuimaan jääkaapille, jäi tuijottamaan ovea ja kysyi, että `miksi meidän jääkaapin ovi on ihan täynnä koiranruokamainoksia, eihän meillä ole koiraa`. Huoh.

Hei haloo muru! Eivät ne ole mitään mainoksia, ne ovat vintage-mainoksista tehtyjä jääkaappimagneetteja. Kauniita, nostalgisia, hauskoja. Eikö olekin kivoja?  Itse tein, Tokmannin kestokassista, jonka sattumalta olin pesuaineostoksilla ostanut ja jonka leikkelin kuviksi, laminoin ja liimasin magneetinpaloja  taakse. Kestokassin toisesta puolesta tein vielä pienen pussukan, johon mahtuu kivasti shampoopulloja yms kylppärikamaa. Haluutko sen? Nääh, mä olen enemmän kissaihminen. 

Kustannusta jääkaappimagneeteille ja pussukalle tuli kokonaista 0,99 eli kestokassin hinnan verran. Magneetteina käytin sekalaisia mainosmagneetteja.

Psst.

Äsken huomasin kissan istuvan tuijottamassa jääkaapin ovea. Onkohan sekin huolissaan (tai sitten vaan haistoi palvikinkun jonka äsken kaappiin laitoin)…

Samos kuvina sekä kylmää kahvia

Vietimme viime viikon rantalomailemassa Samoksen saarella. Muista käymistäni (pienemmistä) Kreikan saarista Samos erottui ehkä astetta rennompana ja nuorekkaampana, hetkittäin vähän `hippihenkisenäkin`.

Mitään `aitoa` kreikkalaista arkea  ei saarella liiemmin tuntunut vaan turismi oli selvääkin selvemmin se mikä saarta pyörittää.  Hakusessa olikin ihan vaan aurinkoa, vettä ja laiskottelua, joten eipä tuo haitannut lainkaan. Turkin läheisyys on nähtävästi vähentänyt melkoisesti Samoksen turistimääriä ja sesongista ja upeasta ilmasta huolimatta rannoilla ja rantabulevardilla oli hyvin rauhallista.

Tykkään aina hurjasti kahvista. Rantalomalla tykkään kylmistä kahvijuomista. Samoksen suosikki oli frozen frappuccino.

Olen harmitellut, että kotona ei tule kylmiä kahvijuomia koskaan tehtyä, koska ensin pitäisi keittää kahvia ja sitten vielä odottaa jäähtymistä. Vaatii siis ihan liikaa ennakoimista ja työvaiheita tämmöisen hätäisen ihmisen kahvimielitekoon. 

Vaan kuinka onkaan, seurasin Samoksella nescafe ice frappe –juoman valmistusta, jossa barista hurautti juoman pohjana olevan kahvivaahdon suoraan pikakahvijauheesta ja kylmästä vesitilkasta.  Heti kotiin palattua oli pakko testata vaahtoutuisiko pikakahvi + vesitilkka ihan kotikäyttöisellä maidonvaahdottamiseen tarkoitetulla sekoittimella.  Ja hitsit, kyllä vaan vaahtoutuu. 

Eli lasin pohjalle pari lusikallista pikakahvia, sokeria maun mukaan ja tilkka jääkylmää vettä. Vaahdotetaan blenderillä tai maidonvaahdottimella, lisätään reilusti jäämurskaa ja viimeksi vielä vaahdotettua maitoa. Sekoitus vielä ja kylmä pikakahvijuoma on sillä valmis. Tällä juomalla nyt tuskin vielä baristan töitä kannattaa alkaa itselleen hakea, mutta kaunistuminen on taattua. Jos nyt vaan se sanonta kylmästä kahvista pitää paikkansa.

Koska viime viikon aikana valveillaoloajasta ainakin 90 % vietettiin ulkona, osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin  luonto-aiheiseen makrotex-haasteeseen.

DIY; Kokedama

Kokedama on japanilainen nimitys sammalpallolle, johon on istutettu pieni kasvi. Kokedama ei kaipaa ruukkua, ja sen voi ripustaa vaikkapa puun oksalle roikkumaan amppelin tapaan. Tai asettaa sellaisenaan kauniin kiven päälle puutarhaan. Sisällä sammalpallon voi asettaa esimerkiksi kauniiseen lasipurkkiin.  Jouluun sopisi vaikka sammalpalloon kääritty riippuva hyasintti.

Kokedaman tekemiseen tarvitaan multaa, savea tai kissanhiekkaa, sammalta, narua tai rautalankaa, sekä tietenkin jokin pieni kasvi.  Märästä mullasta muotoillaan kasvin juuriston ympärille tiivis pallo, joka sitten päällystetään sammaleella. Pallon on hyvä olla jämäkkä, jottei se pääse hajoamaan. Mullasta yksinään ei saa pyöritettyä tarpeeksi tiivistä paakkua vaan se kaipaa jotain sekaan. Japanilaiset taitavat käyttää sidosmateriaalina savea. Löysin kuitenkin Operaatio Oivalluksen Lotalta ohjeen jossa mullan joukkoon lisätään saven sijaan kissanhiekkaa. 

Mullan ja kissanhiekan sekoituksesta syntyikin kostutettuna erinomaisesti muotoutuvaa materiaalia. Pallon pitäisi kestää ilmaan heittelemistä. Koska taputtelin pallon suoraan kasvin juuripaakun ympärille, en uskaltautunut kokeilemaan kopittelua.

Tiiviin pallomöykyn päälle kietaistaan sammalta. Omiin sammalpalloihini en halunnut näkyvää tukirakennetta narun tai köyden muodossa, vaan lisäsin ainoastaan muutaman rautalangan pätkän, jotka vielä kiepautin yhteen ripustuslenkiksi.  Toki mitä enemmän köyttä pallon ympärille pyörittelee, sen pysyvämpi paketti kokedamasta muodostuu ja uppokastelukin helpottuu. Kokedama pitää suihkuttelusta tai veteen upottamisesta. Sammal ja kissanhiekka imevät mukavasti kosteutta, joten aikaansaannos sopii tämmöiselle laiskemmallekin hortonomille hyvin.

Inspiraatiokuvia Flickr.comista. Kuvalinkit 1, 2, 3, 4, 5 ja 6

Niin juu, sammaleen kerääminen metsästä ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Itse keräsin sammaleet omalta pihaltani. Kiven päältä jos ottaa, niin saa mukavan ohuen sammalpeitteen.

Maltti on muita varten

Inspiraation iskeminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Saimme kesällä vanhan keinutuolin, joka on sittemmin parvekkeella odotellut pääsyä käsittelyyn. Olin suunnitellut maalaavani sen kalkkimaalilla. Suunnitelman heikkous piili siinä, että kalkkimaali pitäisi ostaa verkkokaupasta ja sitten rauhassa odotella toimitusta ja viritellä inspiraatiota seuraavalle viikolle. Ei käy! Tällä luonteenlaadulla ensin jahkataan ja vatvotaan päätöksiä loputtomiin, mutta sitten kun aletaan hommiin niin sitten aletaankin ihan sillä samalla sekunnilla. Siksi perinteinen malli eli kauppaan ja samantien hommiin sopii minulla parhaiten.

Nooh, nyt ei tarvinnut käydä edes kaupassa vaan varastosta löytyi jämäpurkki perusvalkoista maalia. Mutta oli myös purkinpohjallinen lähes kuivunutta mustaa liitutaulumaalia. Eikös liitutaulumaalissa ole jotain saumauslaastia tai jotain sellaista vähän kalkin tapaista.. 

Siis maalit sekaisin vain. Ja hitsiläinen, hommahan toimi. Maalista tuli vähän vaaleampi kuin ajattelin mutta ihan kivasti harmaalla murrettua valkoista. Olisi ehkä pitänyt lisätä valkoista maalia liitutaulumaaliin, mutta menin tekemään toisin päin ja sen päätöksen kanssa nyt eletään. Maalipinnasta tuli kuitenkin oikein mattamainen ja vähän rouhea, juuri niin kuin halusin. Sitä paitsi nyt pysyi budjetti nollilla ja sain varastoa tyhjennettyä kahden maalipurkin verran.

Kylmenevät ilmat alkavat haittaamaan harrastustoimintaa ja siksi ainoa vaihtoehto tällä kertaa oli maalata keskellä olohuonetta. Vähän jännitti, yksikin jälki parketissa ja siitä kuulisi ikuisesti. Ja itseäkin tietysti riepoisi ikuisesti. Vaan hommahan toimi kuin junan vessa, ainoastaan hetkittäin piti tuuppia turhan kiinnostunutta kissaa kauemman pyörimästä.

Koska kaikenlaisia kuvia on tullut viime aikoina siirreltyä, niin tokihan tähänkin piti vielä yksi laittaa. Olisi voinut valita jonkun näyttävämmänkin jutun, sehän peittyy joka tapauksessa.  Vaikka keinussa on hyvä muotoilu ja siinä on todella hyvä istua, niin jotain se kuitenkin kaipaa pehmikkeeksi. Nykyisessä olohuoneen keinutuolissa on lampaantalja, mutta tämä uusi on istuinosaltaan sen verran kapeampi, että taljat ei nyt käy.

Ei ihme, että kissaa kiinnosti projekti. Ettei vaan aavistanut, että lempipaikkaansa
ollaan korvaamassa uudella keinutuolilla..

Varastossa on useampi vyyhti jostain meille päätynyttä vaaleansinistä moppilankaa, olisikohan tässä nyt viimein käyttötarkoitus sillekin. Jännä juttu, että jos vaan tilat antavat periksi, niin kyllä monelle kummallisellekin materiaalille löytyy aikanaan käyttötarkoitus. Ne tilat vaan ei oikein enää antaisi periksi… 

PS. Mikä siinä muuten on, että ihmiskunta osaa kyllä kehittää kaikenlaista avaruusteknologiaa mutta ei karvoja tiputtamatonta pensseliä. Vai onko sanonta `halvalla ei saa hyvää` tarkoitettukin juuri erityisesti pensselin ostajalle.

Katukatti Bob - elämän toisista tilaisuuksista

”Meille kaikille tarjoutuu toisia tilaisuuksia elämämme jokaisena päivänä. Tilaisuudet ovat saatavilla, mutta me emme vain yleensä tartu niihin. Minä olen kuluttanut suuren osan elämästäni näyttääkseni tämän sanonnan toteen. Olen saanut runsaasti tilaisuuksia, joskus jopa päivittäin. En kuitenkaan pitkiin aikoihin käyttänyt niitä hyväkseni, kunnes" ...

Olin monessa yhteydessä törmännyt Katukatti Bob –kirjaan, mutta kiinnostuin siitä vasta kun tajusin yhteyden Lontoon katuelämään, kodittomuuteen ja Big Issue –lehteen. Vaikka olenkin mielestäni eläinihminen, en pidä eläinten tarpeettomasta inhimillistämisestä. Erityisesti minua ärsyttää lemmikkien personoiminen kulutustavaroilla, jolloin eläimestä yritetään muokata oman egon jatketta. Sillä on mielestäni kovin vähän, jos lainkaan, mitään tekemistä eläinrakkauden kanssa.

Katukatti Bobin kohdalla kuitenkin ymmärrän ja hyväksyn inhimillistämisen keinona tuoda esille tärkeää teemaa. Kirja on tositarina hiljalleen toipuvan narkomaanin ja kodittoman kissan yhteiselosta, jonka myötä näkymätön alkaa hiljalleen muuttua näkyväksi. Katusoittaja ja Big Issue –lehden myyjä alkaa saada huomiota, johon hän ei ole kadulla eläneenä ja työskennelleenä tottunut. Kirja on myös muistutus eläimen ja elävästä olennosta huolehtimisen voimaannuttavasta vaikutuksesta sekä liikuttava tarina ihmisen ja eläimen ystävyydestä.

Odotin kuitenkin myös yhteiskunnallista kirjaa, jossa käsiteltäisiin kodittomuutta, selviytymistä, toivoa ja kasvua ja jossa elämän rosoisuus saisi kasvot. Sainkin kirjan jossa nämä teemat jäivät mielestäni melko pahasti kaikenlaisen kissasöpöilyn alle. 

En voi täysin välttyä ajatukselta, että kustannustalossa on laskukoneen ja tilastomateriaalin kanssa mietitty miten vedota mahdollisimman suureen yleisöön. Kirjan markkinointitoteutus on kuin suoraan Disneyltä eli  ”Kotia kohti” –henkinen seikkailu- ja selviytymistarina. Bobin maailma  -jatko-osaa markkinoidaankin juuri viisaan kissan ja katusoittajan `myöhempinä seikkailuina`. Voi yhden kerran!! Koen vähän riman alitukseksi myös sen, että osa markkinointisivustojen oheismateriaalista on kirjoitettu minä-muotoon kertojanaan Bob-kissa. Katukatti Bobista on tietysti tehty myös  siistitympi lastenkirjaversio sekä joulutarina.

Arvosteluissa kirjaa kuvataan valloittavaksi, sydämelliseksi, koskettavaksi, hellyttäväksi, suloiseksi, hauskaksi ja viihdyttäväksi. Itse olisin toivonut, että lukemisesta olisi jäänyt lukijalleen enemmän myös hävettäviä, raastavia, ristiriitaisia ja ennen kaikkea opettavia tuntemuksia.

Väkisinkin tulee miettineeksi, millä tavoin kirjassa tuodaan esille asunnottomuuteen liittyvää huono-osaisuuden monimuotoisuutta ja mikä määrä on katsottu normilukijalle sopivaksi annokseksi syrjäytyneisyyttä? Vaikeat yhteiskunnalliset asiat on kiedottu sievään pikkupakettiin, jotta lukukokemus ei vain häiriintyisi millään liian epämiellyttävällä. James kelpaa huono-osaisuuden keulakuvaksi, koska hän on jo toipumassa huumeriippuvuudestaan. Skitsofrenia ja mielenterveysongelmat saattaisivat olla kohdeyleisölle liikaa, eikä niitä siis kirjassa juuri käsitelläkään.

James Bowen sanoo Big Issue lehden haastattelussa, että ” kaikki tämä huomio on ehkä vähän pelottavaa, mutta niin on ensikertalaiselle myös Lontoon kaduilla asuminen. Sitä vaan sopeutuu. Tämä on kuitenkin loistava mahdollisuus osoittaa maailmalle millaista on elämä kaduilla.”  James on käyttänyt kuulluksi ja nähdyksi tulemistaan monien hyvien asioiden edistämiseen, esimerkiksi rahankeruuseen kissakahvilan perustamiseksi. Big Issue on tätä kautta saanut kasvot ja julkisuutta. Toivottavasti julkisuus edistää niidenkin Big Issue myyjien liiketoimintaa, jotka ovat vähemmän lähestyttävän oloisia kuin mies ja kissa… Toivon myös, että James saa tarvitsemansa verkoston avun ja tuen  pitääkseen maailmansa koossa julkisuuspyörityksessä.

James Bowen ja Bob-kissa 2013. Lähde Vikimedia Commons Tekijä: Jamesandbobltd (it is my image). Lisenssi.

Kaikesta narinastani huolimatta kirja oli hyvällä tavalla huono ja huonolla tavalla hyvä. Sekavin ajatuksin mietin kirjasta tekeillä olevaa elokuvaa. Kumpaan suuntaan mahdetaan kirjan maailmasta lähteä; lähemmäs realismia vai vielä enemmän viihteelle. Se lienee elokuvayhtiön markkinointiosaston päätettävissä.

Lokakuun 17. vietetään Suomessa asunnottomien yötä ja 22.lokakuuta The Big Issue Foundation juhlii 20-vuotispäiväänsä. Palataan siis ensi kuussa enemmän asunnottomuuteen meillä ja maailmalla.

Linkki James Bowenin haastatteluun Big Issue -lehdessä.

James Bowen: Katukatti Bob

Suomentanut: Kimmo Paukku

Sivut: 268, Wsoy 2014

Alkuteos: A Street Cat Named Bob 2012

DIY; entinen tuoli, nykyinen pöytä

Olemme metsästäneet tyttärelle pinnatuoleja kunnostettavaksi. Joskus on kuitenkin pakko nostaa kädet ylös ja tunnustaa, ettei tavarasta enää ole siihen mihin se on alun perin tarkoitettu. Näin kävi pinnatuolikaunokaiselle, joka oli viime vuodet joutunut viettämään rankkaa ulkoilmaelämää. Parhaamme kyllä yritimme mutta potilas ei ollut enää pelastettavissa. Kerros kerrokselta istuinosa osoittautui liian rikkinäiseksi ja aaltoilevaksi.

Pari viikkoa sitten käydessämme ensivierailulla Vantaan Lanttilassa ostin ison kauniin pyöreän tarjottimen nimelliseen kahden euron hintaan. Jo ostohetkellä tiesin, että haluan tarjottimelle jalat ja tarjotinpöydälle paikan sohvan vieressä apupöytänä. Koska tarjotin on toiselta puolelta musta ja toiselta valkoinen halusin säilyttää tarjottimen irrallisena.

Alkuperäisenä ajatuksenani oli tehdä tarjotinpöydästä 3-jalkainen.Pyörittelin mielessäni tapoja yhdistää harjanvarsista katkaistut pätkät kauniisti toisiinsa, enkä millään keksinyt. Mies sitten ehdotti pinnatuolin sahaamista poikki ja jalkojen ottamista uusiokäyttöä, ja hemmetti, ideahan toimi. Pari tuntia ahkeraa hiomista, suihkaus valkoista mattamaalia kinttuihin, ja siinä se! Tarjottimen kääntämällä saa vielä kivasti halutessaan vaihtelua pöytään. Tarjotin asettuu todella tukevasti jalkojensa päälle; ei huoju eikä heilu.

Näin vähällä työllä muuttui hylky helmeksi ja entinen `tikkuja-takamukseen` tuoli sai jatkaa elämäänsä pöytänä. Pitkään aikaan ei mikään tuunaus ole tuntunut niin hyvältä kuin tämä, tykkään ihan hulluna!

Maalasin kyllä siis ulkona, toin jalat vain sisälle kuivumaan

Hotellitason palvelua kissalle

Kissastamme on puolivahingossa tullut osittain ulkokissa, vaikka aika lähellä kaupunkia asummekin. Muutaman uhkarohkean parvekeloikan jälkeen olemme antaneet periksi ja sallimme kissan kulkea avonaisesta takaovesta pihan kautta metsäretkilleen. Sisäänpääsyä varten on keittiön ikkunan alla  tuoli jonka selkänojalle kissa kipuaa ikkunaa kolistelemaan aina sisälle halutessaan.  Jahka ilmat tästä syksyä kohti huononevat (hah!) niin nyt  ikkunan alla oleva rottinkituoli sietää päästä sisälle suojaan ja tilalle tarvitaan jokin sään- ja kissan kestävämpi ratkaisu. 

Tämä tuikitavallinen metallijalkainen saunapenkki pääsee syksymmällä   toimittamaan tärkeää osaansa kissan sisäänpääsyrituaalissa.  Penkille tehtiin kevyt pikatuunaus. Pinnasta raavittiin maalit pois ja tilalle levitettiin kevyt kuultovaha. Tuolin rumanruskeat jalat päällystettiin kierittämällä sisalnarua metallin ympärille. Sehän voisi samalla toimia ikään kuin kissan raapimapuuna (jollaista meille ei muuten KOSKAAN sisälle tule!).  Penkin ulkoasu koheni alle vitosella, sen verran kustansi rullallinen sisalnarua. 

Penkki ennen tuunausta

40 metriä sisalnarua rullalle....

Penkki näytti kaipaavan vielä jotain pientä koristetta, niinpä töpöttelin pintaan varastosta löytyneellä sabloonalla HOTEL PARIS LIEGE –tekstin.  Sabloonaan kuuluvan osoitteen jätin pois. Hassua muuten, että kyseinen hotelli on oikeasti Pariisissa juuri nimenomaisella osoitteella olemassa. Mitenkähän hotelli on päätynyt tekstisabloonaksi?  Onkohan kovinkin vanha ja historiallinen paikka;  en osaa sanoa kun nettisivut olivat vain ranskaksi.