Hae tästä blogista

torstai 29. joulukuuta 2016

Puuttuvan prosentin metsästyksessä




Joulunaluspäivät ja lomapäivät ovat kuluneet melko lailla täydellisesti kirjallisissa töissä. Opiskeluihin liittyvä lopputyö on (tai siis pitäisi olla) vaiheessa jossa ei ole enää mahdollista jäädä odottelemaan inspiraatiota vaan hommaa pitää taputella eteenpäin ihan vaan istumalihasten voimin.



Tekstin tuottaminen ei ole onnistunut oikein pakottamallakaan, mutta jotain sentään on tullut tehtyä. Nimittäin luettua, ja ihan hitokseen paljon…


Kahden viime viikon luku/selaussaldoa  


Silti luettavien / selattavien / käsiteltävien  kirjojen pino ei tunnu vähenevän lainkaan:


Joulu sentään kului suklaata toisessa kädessä ja glögimuki toisessa kädessä pidellen. `Viihdekirjojen`  määräkin kasvoi aattona melkoisesti:


Jos tuo omasta työskentelystä puuttuva inspiraatio-prosentti nyt sattuisi löytymään, niin ainakin siinä tapauksessa  blogi pysyy edelleen hetken hunningolla. Niin ja samoin varmaan, vaikka  opiskeluhommia tulisi tehtyä vain 99%:n teholla.
Ensi vuoteen!


EDIT. Hupsis, Thomas Edison sitaatit lainattu täältä ja täältä

maanantai 19. joulukuuta 2016

Juokse porosein


Löysin Kaikki Paketissa –blogista hauskan kuvansiirtotekniikan , jossa materiaalina käytettiin pakkausteippiä. Kuva siirretään ensin teipin pintaan, minkä jälkeen se voidaan lätkäistä vaikka lasikipon kylkeen. Pojilla on blogissa hyvä ja selkeä video tekemisen vaiheista, mutta lyhykäisyydessään homma menee näin:


**
 Tulosta kuva jonka haluat siirtää. Jos haluat käyttää kuvan `sisäpuolelle` (kuten minä lyhdyssä), tulosta silloin peilikuva.
**
Peitä kuva kokonaan kirkkaalla pakkausteipillä. Jos teipin leveys ei riitä, teippaa useampi rivi hieman edellisen rivin kanssa limittäin.  
** 
Hankaa kuvaa kauttaaltaan teippipuolen päältä veitsen tylpällä päällä tai vaikka  saksien kahvalla.  
** 
Laita teipillä päällystetty kuva veteen ja anna sen olla siellä vähintään puoli tuntia, mieluusti pidempäänkin jos vain maltat odottaa.  
** 
Irrota paperi ja hankaa loputkin paperista sormella irti teipistä.  Voit huuhdella kuvaa vielä vesihanan alla, jos paperinukkaa tuntuu riittävän…
** 
Laita teippi tasaiselle alustalle liimapuoli ylöspäin ja kuivaa se vaikka hiustenkuivaimella... tai odota tovi.
** 
Sitten vain lätkäiset kuvan paikalleen minne ikinä keksitkään..



Minä käytin tekniikkaa kynttilälyhdyn lasien koristeluun sarvipää-aiheisilla vintagekuvilla. Tekniikka sopisi todella hyvin myös esimerkiksi personoitujen pullon etikettien tekoon. Mahtaisiko mennä läpi jos tekisi oman viinikellarin pölyisimpään pulloon personoidun etiketin ja antaisi ymmärtää tuotteen olevan peräisin oman puutarhan rypälesadosta?  


Suvikukkasia –blogin Suvi on kokeillut toimiiko sama siirtoperiaate myös kontaktimuovilla toteutettuna  ja hyvin näyttää onnistuneen.



Tämä on niin helppoa ja nopeaa, että ei taida jäädä kokeilut tähän.. Ai niin, homma toimii myös valokuvilla tehtynä.

tiistai 13. joulukuuta 2016

`TIISTAI`


Siltä ajalta, kun ruokaohjeita vielä keräiltiin kenkälaatikkoon ja faktoja etsittiin tietosanakirjoista, on peräisin myös huolella myöhempää käyttöä varten taltioitu nalle-ristipistomalli.  Ohjeen suurpiirteisestä lopputuloksesta voi päätellä, että malli on todennäköisesti kopioitu jostain kirjaston käsityölehdestä.


Paperilappusen  mukaan tehty nalle on jo vuosia kuulunut koristeisiin, joita ilman joulu ei vaan tunnu joululta.  Toteutuksen suuri oivallus on, että mitäpä sitä turhaan koko työn pinta-alaa ristipistoilemaan, riittää kun kuvion tekee.


Tänä vuonna nalle on päässyt henkarilla roikkumaan seinälle nostettuun sängynjousihässäkkään (täällä siitä enemmän..)



Olen viime aikoina opiskelujen puolesta ollut uppoutuneena aika syvälle lastenkirjallisuuden maailmaan. Viitekehys päivän otsikkoonkin tulee suoraan  nallefilosofiasta. Nimittäin Nalle Puhilta:

On vaikea olla kunnioittamatta henkilöä, joka osaa kirjoittaa TIISTAI  
(Nalle Puh Risto Reippaasta)



tiistai 6. joulukuuta 2016

Metsän pieni kansa - puunhaltijoiden opintoretki


Avasin suurin odotuksin Marjatta Levannon ja Julia Vuoren tänä syksynä ilmestyneen `Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki` -kirjan. Odotin tarinakirjaa suomalaisesta luonnosta ja siellä liikkuvista ikiaikaisista kulkijoista kuten haltijoista, tontuista ja peikoista. Ennen kaikkea kuvittelin kohderyhmänä olevan pienet lapset.

Vaan jo nopealla tutustumisella (uppoutumiseen ei juuri nyt ole kirjan ansaitsemaa aikaa) kävi ilmeiseksi että kirja on tätä mutta paljon, paljon muutakin. Sitä on hankala luokitella selkeästi oikein mihinkään yksittäiseen laatikkoon. Onko se taidekirja, satukirja, tarukirja, luontokirja, perinnekirja, kansanperinnekirja? Aikuiselle vai lapselle vai aikuiselle ja lapselle?  Yksin luettavaksi vai yhteiseksi lukukokemukseksi?

Ehkä ennen kaikkea Metsän pieni kansa on seikkailu- ja taidekirja. Siinä seurataan metsänväen elämää Suomen taiteesta tutuissa kuva-aineissa. Vedenhaltijat, tuulen henget, maahiset, hiiset, menninkäiset ja peikot tutustuttavat lukijan myös myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin. Oppaana metsän pienelle kansalle on Väinämöinen. Ihan pienelle lapselle en kirjaa vielä lähtisi lukemaan, vaan ehkä vasta kouluikäiselle. Silloinkin mieluusti yhdessä lukien. Kirja on varmasti parhaimmillaan aikuisen ja lapsen yhteinen tutustumismatka Suomen metsissä, vesissä ja tuntureilla vilistäviin monenlaisiin kulkijoihin ja heistä kerrottaviin ikiaikaisiin tarinoihin sekä rikkaaseen suomalaiseen kuvataiteeseen.



Kirjassa kolme pientä puunhaltijaa tutustuu muinaisiin tarinoihin henkiolennoista suomalaisten taiteilijoiden luomissa maisemissa. Puunhaltijat kulkevat kirjassa välillä piilossa ja välillä pääosassa, mutta aina yhtä uteliaina. Teksti on Marjatta Levannon ja kuvitus eläinaiheisista sarjakuvista tutun Julia Vuoren käsialaa. Sika-sarjakuvat lienevät niistä tutuimmat.

Lapsille tehdyt taidekirjat on lastenkirjallisuutta, joka ei välttämättä sellaisenaan aukea kaikille, eikä tarvitsekaan. Metsän pieni kansa ei päästä lukijaansa (vai pitäisikö sanoa kokijaansa) helpolla. Kun kirjan maailmaan lähtee lapsen kanssa lukien tutustumaan on varmaan syytä varautua luetun käsittelemiseen keskustelujen ja kysymysten muodossa.  Kirjassa käsitellään kauniisti myös kuolemaa ja vainajien yhteyttä luonnon välityksellä  meidän maailmaamme. Metsän pieni kansa toimii siis isosti myös tunnekasvatuksen opastajana. Samasta aineistosta löytyy myös selkokielinen rinnakkaisteos niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla vaivattomasti ja iloa tuottavasti omaksuttavissa. Kirja kuiskii myös kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tarjoaa sukupolvia yhdistävänä kokemuksena.

Vinkkinä opettajille , että huh minkälaisia mahdollisuuksia tämä kirja avaisikaan alakoulun kuvaamataidon opetukseen sekä vaikka ilmiöopetuksen inspiraationa oppiaineita yhdistämään. Kuvaamataitoa, biologiaa, äidinkieltä ja kirjallisuutta, historiaakin suloisesti sekaisin koululaisen mielikuvitusta, luovuutta  ja uteliaisuutta herättelevässä kokonaisuudessa.


Ja jos ja kun into on tällä kirjalla herätetty voi tutustumista pohjoisen ihmisen myyttisiin uskomuksiin ja muinaisiin metsäkokemuksiin syventää samalta kustantajalta aiemmin ilmestyneellä `Metsän tarina` kirjalla. Metsän tarina on saman nimiseen luontoelokuvaan perustuva elämyksellinen luontokirja vanhan metsän elämästä ja lukuisista asukkaista.  Kirjassa esiintyvät palvotut karhut, ilvekset ja hirvet, mystiset pöllöt ja käärmeet, salaperäiset muurahaiset ja sammakot sekä muinaiset sielulinnut. Myös metsän pieneliöt eli sienet, kivet ja kasvit sekä satoja vuosia vanhat puut ovat keskeisessä roolissa.

Kiitos Maahenki Oy:lle jolta kirja saatu.




Metsän pieni kansa - Puunhaltijoiden opintoretki
teksti: Marjatta Levanto
kuvitus: Julia Vuori
ulkoasu: Tiina Ripatti
Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo
Kustantaja: Maahenki Oy
Maahenki Oy, Helsinki 2016

tiistai 29. marraskuuta 2016

Missä on mun sukat?


Parsitaanko teillä villasukkia? Meillä ei parsita! Meillä niistä tehdään kransseja.

Mieheni tykkää villasukista yli kaiken. En osaa edes sanoa kumpi ärsyttää minua enemmän; sekö kun hän kesällä yhdistää villikset sandaaleihin vaiko se kun hän talvella käyttää sandaaleja villasukkien kanssa.  Yhtä kaikki, kun muissa perheissä tarkastetaan kylille lähdettäessä, että jälkipolvella on siistit vaatteet ja miehellä kraka suorassa, meillä tsekataan jaloissa oleva yhdistelmä..



Jostain syystä aviomiehen jalat ovat myös kuin raastinraudalla hiotut; sellaiset missä mitkään sukat eivät selviä rei´ittymättä kovin montaa käyttökertaa. Taloudesta löytyy siis lukuisia puhki pidettyjä villasukkia.

-`Missä mun raidalliset villasukat on?`  -`Siellähän ne on ovessa, etkö nähnyt?


Facebookin askarteluryhmissä on esitelty toinen toistaan kauniimpia lankakeräkransseja. Koska kokoaminen tapahtuu kuumaliimalla, en halunnut uhrata `oikeita` lankoja vaan pihistin ainekset purkamalla miehen lempisukat. Muut ainekset ovat villasukkaparista, lisäsin vain pari keltaista ja valkoista pikkukerää väriyhdistelmää raikastamaan. Pohjana on sanomalehtipaperista jesarilla pyöräytetty ympyrä. 


Ei haittaa vaikka langat ovat hauraita ja katkeilevia. Langanmenekkiä vähentää (ja kranssia keventää) kun pyörittää langan rypistetyn sanomalehtipallon ympärille. Sitten vaan sommittelua väreillä ja eri kokoisilla lankakerillä ja valmista tuli! Saatan tehdä vielä pari kranssia lisää pienemmillä kerillä, jolloin sommittelukin helpottuu. Siis jos loppuja rikkinäisiä villasukkia ei piiloteta minulta..



torstai 24. marraskuuta 2016

Samppanjaa vai sumppia, Lontoo?


Lontoo on lempikaupunkini, kiistattomasti ja aina. Aikanaan kaupunki hurmasi nuoren tytön ja ihastutti ihan kaikella mitä oli ja mitä teki. Vuosien myötä suhde lempikaupunkiini on säilynyt ja syventynyt, muuttunut siis elämänpituiseksi rakkaudeksi.

Mutta ihan niin kuin ihmissuhteissakin, viisikymppinen odottaa jo eri asioita kuin parikymppinen. Enää kaupunki ei joka kerta hurmaa välittömästi ja varauksettomasti, vaan viime käynneillä on tarvittu päivän tai parin sopeutuminen ennen kuin tuttu ihastuksen tunne on muistunut mieleen.  



Jouluinen Lontoo säihkyy ja välkkyy. Glamouria ja luksusta tulee yliannoksina vastaan kaikkialla minne katseensa kääntää. Jopa niin paljon, että pohjoisen pikkukaupungin asukkia alkaa vähän ärsyttää.


Yhä suurempaa, korkeampaa, kiiltävämpää ja lasisempaa bisnestornia nousee keskustaan uudisrakennus kerrallaan.  Erityisesti itäisissä ja eteläisissä kaupunginosissa on käynnissä melkoinen demografinen muutos. Nostokurjet hallitsevat maisemaa erityisesti uusilla trendialueilla kuten Shoreditch tai Elephant & Castle. Raha puhuu ja `tavallisten` työtätekevien ihmisten elämä valuu keskustasta kaiken aikaa kauemmas. Jäljelle jää bisnesmaailma ja turistit.

Lontoo yritti siis hurmata kävijänsä kimalluksella ja kristalleilla. Mutta ihan niin kuin missä tahansa muussakin pitkässä suhteessa, satunnaista samppanjaa tärkeämpää on arkiset asiat, kuten aamukahvi. Ja löytyihän sieltä kaiken kimalluksen ja glitterin alta tälläkin kertaa se arkinen, tuttu ja kotoisa Lontoo.  Siinä Lontoossa katsotaan yhdessä jalkapalloa kantapubissa ja ruokaillaan kadulla. Kadulla eksyneen näköiselle tullaan tarjoamaan apua ja lounaskonsertissa pistäydytään kesken päivän, ostoskassien ja ulkovaatteiden kanssa. 


Budjettimatkailijan Lontoossa voi sadetta paeta ilmaisiin museoihin tai istumaan tuntikausiksi kahvilaan 99 pencen kahvin kanssa. Halpaa huvia on myös kadulla tai julkisissa liikennevälineissä kaikenlaisten `kummallisuuksien` bongailu. Oikeaan talvipukeutumiseen tottuneena ei sitten millään meinaa tajuta esimerkiksi turkispipon ja paljaiden säärien yhdistelmää.



Yritykset pyrkivät osoittamaan yhteiskuntavastuutaan ja sosiaalista omatuntoa monin eri tavoin. Useammallakin isolla ketjulla näkyi olevan käynnissä asunnottomuuteen liittyviä hyväntekeväisyysohjelmia. Tämä saattaa tietysti johtua siitä, että asunnottomuus on prinssi Williamin myötä noussut äärimmäisen trendikkääksi sosiaalisen toiminnan alueeksi.   Suurkaupunkia arkisimmillaan oli kun näin Big Issue –myyjän kurkistavan kadulla kerjäävän miehen paperimukiin ja tipauttavan sinne kolikoita omasta taskustaan. Köyhä antaa vähästään, paha ei paljostaan.

PS. Kaupungin trendikkäin koirarotu näytti muuten olevan englanninbulldoggi. Niitä riitti katukuvassa vaikka miten. Pyöriiköhän brittitelevisiossa uusintana Koira haudattuna? Niin ja pipossa pitää ehdottomasti olla turkistupsu!

PS 2. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin `kimallus` makrotex-haasteeseen. Käy linkistä katsomassa muiden toteutuksia teemasta.





lauantai 19. marraskuuta 2016

Petipaikkaa vailla?


Lapsistani se kaikkein kriittisin tuli opiskelupaikkakunnaltaan kotona käymään ja heti sisälle päästyään kysyi, että `Äiti! MIKSI meidän rappusissa on sänky seinällä?`. Kysymyksen sävy oli sellainen, että se taisi jo sisältää sekä vastauksen että vahvan toimenpide-ehdotuksen.  



Eihän se nyt mikään sänky ole kun seinälle on nostettu. Myönnetään, metallikehikko on peräisin vanhasta joustinpatjasta. Mutta enemmän se kuitenkin on kiva tapa laittaa asioita esille. Se on kaunis kollaasien ja koristeiden pohja ja täydellinen ripustuspaikka jouluvaloille. On se käytännöllinenkin; siihen voi vaikka tuikata päivän postit tai tärkeät muistilaput. Jahka joulu tulee lähemmäs saa kehikko toimia myös joulukalenterina. Jos ja kun sänky seinällä alkaa nyppiä, niin kevään tullen sen voi pilkkoa vaikka viiniköynnöksen tukirakenteeksi.



Rohkeaa jälkikasvua minulla, itse en samassa tilanteessa paljon uskaltautuisi kyseenalaistamaan äitini sisustusratkaisuja. Lapsukainen nimittäin on loppuvuoden ajan asunnonvaihdon tähden ilman vakituista residenssiä ja muuttaa kaikkine tavaroineen ja tapoineen takaisin kotiin muutamaksi viikoksi.  Onnea vaan meille kaikille..
 
(Ihan höpö-höpö teksti, mutta sattui nyt tarttumaan tuohon..)

Ennen suurta muuttorutistusta käymme kuitenkin miehen kanssa nauttimassa jouluisista tunnelmista täällä:
 
Kuva Flickr.com
Paitsi, että Trafalgar Squarella eivät kuusen valot vielä ensi viikolla loista.  Kiitoksenosoituksena siitä tuesta, mitä britit osoittivat norjalaisille II maailmansodan aikana on Oslon kaupunki jo vuodesta 1947 lähtien lahjoittanut lontoolaisille joulukuusen.  Valot Lontoon suurimpaan, kauneimpaan ja tunnetuimpaan  joulukuuseen sytytetään kuitenkin vasta joulukuun alussa.  

Kyllä Lontoossa silti jouluvaloja riittää jo marraskuun puolellakin. Winter Wonderland Hyde Parkissa ja Southbank Centre ovat jo täydessä jouluvaloloistossaan, kuten myös keskustan suuret ostoskadut.

Kuva Flickr.com


tiistai 15. marraskuuta 2016

Siivouskaapista puut talvimaisemaan


Huurteisen pinnan lasiastiaan kasvattamiseksi tarvitset:

lasiastian
karkeaa merisuolaa
tilkan vettä  ja
lämpöä, esimerkiksi kynttilä (tai sauna)

 
Lumihuurre hiipii hiljalleen ylöspäin.....

Astian pohjalle laitetaan kerros merisuolaa, joka pidetään kosteana. Kostunut suola alkaa lämmön vaikutuksesta kasvaa ylöspäin lasipurkin reunoja pitkin.

Viime vuonna lisäsin purkkiin pari puufiguuria, poroja ja puita:

Tänä vuonna halusin rakentaa lasipurkkiin talvisen metsämaiseman. Vaan mistä metsään puut?  Silmiin osui sopivasti valmiiksi valkoiset pulloharjat.  



Leikkelin pulloharjat kuusen muotoon. Katkaisin varret ja työnsin harjaosan seisomaan oasissienen palaan.



Kierrätyshenkisesti mietin, että tämähän se on kierrätystä parhaimmillaan; harjat voi aikanaan palauttaa takaisin oikeaan käyttötarkoitukseensa. Hah! Hyvä esimerkki siitä mitä stressi ja kiire tekee ihmisen kognitiivisille kyvyille. Varrettomia pulloharjoja? Mitä niillä enää tekee? 

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Mihin seepra raidoistaan pääsisi....


Ja taas pääsi käymään niin, että yksi DIY-juttu jäi toistamaan itseään. Tein adventtikynttelikön (täällä) sähkömiehen teipeillä ja kun yllättäen teippirullat jäivät siihen esille pyörimään, niin eihän se teippailu siihen sitten taaskaan jäänyt…


Viime vuonna sähkökynttelikkö sai koristeeksi suodatinpapereista tehdyt ruusukkeet (täällä), mitkä alkoivat näyttää kovasti nähdyille. Perinteinen kynttelikkö muuttui ilmeeltään vähän modernimmaksi mustalla sähkömiehen teipillä toteutetuilla raidoilla. Saman tein raidottuivat pari muutakin purkkia ja purnukkaa.


Joulu2016 alkaa näyttää kovasti raidalliselle.


torstai 3. marraskuuta 2016

DIY; Adventtikynttilät kaapista löytyneistä aineista


Tuunaajan työkalupakkiin kuuluu ehdottomasti kasa eri värisiä sähkömiehen teippejä. 


Metallinkeräykseen lähdössä olleet tomaattisosepurkit saivat uuden ulkokuoren parilla kiepillisellä teippiä.  Yksi purkillinen piti käydä ostamassa lisää, jotta koossa oli sopiva adventti-määrä. Samalla tuli katseltua uusin silmin säilykepurkkiruokia. Hyllystä löytyi mitä kaunein pieni kultainen säilykepurkki, mutta kun sisältö oli simpukoita, himputti. Ei ole ruokana omalla mukavuusalueella, ei ainakaan neljän purkillisen verran. Eli tomaattisoseella siis mennään..


Koristehiekalla täytettynä ovat ne juuri sopivan kokoiset kruunukynttilöiden alustaksi.  


Kynttiläsarja näytti kivalle jo sellaisenaankin, mutta liimamalla Ikean männävuotiset pakettikortit kylkeen, muuttuivat ne adventtikynttilöiksi.


Kruunukynttilä on muuten saanut nimensä  joko kynttilän käyttämisestä kirkkojen kattokruunuissa tai jalan kruununmuotoisesta mallista. Niin tai näin, suosikkikynttiläni! Tähän aikaan vuodesta näitä kuluu..

maanantai 31. lokakuuta 2016

Joululahja merenkulkijalle


Nämä sukat lähtevät meiltä Turun merimieskirkon kautta merelle, saattaapa pakettiin pujahtaa vähän salmiakkiakin...

Villasukka ei ole vain vaatekappale, vaan se viestii myös kodista, lämpimistä ajatuksista ja välittämisestä. Mikä voisikaan lämmittää tuulisella merellä jouluaattona enempää kuin lahjapaketista paljastuvat käsin neulotut villasukat?

Merimieskirkon organisoima lahjaperinne on odotettu, pidetty ja muistoja herättävä merenkulkijoiden keskuudessa. Useimmiten tuo lahja on se ainoa, jonka merenkulkija aattona merellä saa.

Niinpä Merimieskirkko tarjoa tänäkin vuonna mahdollisuuden antaa joulupaketteja ”tuntemattomille merenkulkijoille”. Merimieskirkon kotimaan toimipaikat sekä merimieskirkot Alankomaissa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Kreikassa ja Saksassa ovat valmiina toimittamaan kotoisan joulun tunnelman heille, jotka viettävät joulunsa merellä.
 
Haluatko ohjeet sukkiin tai ankkurikuvioon? Linkki ohjeeseen löytyy merimieskirkon sivuilta. Kuvalähde; merimieskirkko.fi

Merimieskirkkopiiriläisten ja muiden merimieskirkkotyön tukijoiden sukkapuikot ja neulekutimet ovat heiluneet jo pitkin vuotta heidän neuloessaan paketteihin lämmintä asustetta. Konkarit tietävät, että laivaliikenteen aikataulujen vuoksi osa paketeista on hyvä olla merimieskirkoilla jo loka-marraskuussa, mutta lahjoja otetaan vastaan aina jouluun saakka. Myös yksittäiset ihmiset ympäri Suomen ovat löytäneet tämän keinon tuottaa hyvää joulumieltä.

Lahjapaketteja voi siis tuoda kaikille Merimieskirkon kotimaan toimipaikoille sekä suomalaisille merimieskirkoille Alankomaissa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Kreikassa ja Saksassa.

Paketteihin voi laittaa mukaan myös esim. kirjoja, makeisia, hanskat, lapaset, pelit jne. Paketin sijaan voi antaa myös rahalahjoituksen.  Kiinnostuitko? Voit lukea asiasta enemmän merimieskirkon omilta sivuilta, täältä.


(Lähde; merimieskirkko.fi)

torstai 27. lokakuuta 2016

Ihan timanttinen juttu peltipurkeista

Diamond paint


Isosisko tykkää kerätä talteen erilaisia metallipurkkeja, joita sitten tuunaa ja uudistaa monin eri tavoin.  

Tavallinen peltinen keksirasia vanheni mukavasti vintage-henkiseksi maalisuihkauksella sekä hellan ja kattiloiden puhdistukseen tarkoitetulla teräsvillalla hangaten. 



Peltipurkin kanteen on sisko liimannut pienen nostalgisen ruusukuvion, joka oikeasti on diamond painting-työ. 


Kovasti suosittu diamond painting-tekniikka on siis periaatteessa ristipistokuvien kokoamista helmistä ja erilaisista strasseista. Helmet kiinnitetään pohjakuvaan liimalla. Tekniikkaa on yritetty tehdä Suomessa tunnetuksi myös nimellä timanttimaalaus. Koska eihän tässä tehdä ristipistoja kuten lankaversiossa, voisiko osuvampi nimi olla vaikka pikselikuva? 

Teräsvillalla aikaansaatua vintagea, hiukan maalia ja pikkaisen pikselikuvia.