Hae tästä blogista

tiistai 20. syyskuuta 2016

Musta on uusi valkoinen?





Viime syksyn ehdoton askarteluhitti oli käpyjen vaalentaminen kloriitilla. Meidänkin ulko-ovessa sellainen roikkui. Tänä vuonna sain päähänpinttymän tehdä  käpykranssi tummista männynkävyistä.  Vaan miten tummentaa kävyt luonnollisen tummiksi, ei sellaisiksi spraymustalla tönkkömaalatuiksi? 


Kokeilin etikka-teräsvillaliemessä tai mustassa teessä liottamista, mutta näiden aineiden teho ei ollut minun visiooni tarpeeksi voimakas. Niinpä päädyin dippailemaan käpyjä mustaan Supi saunavahaan, ja johan alkoi lopputulos vastata päässä olevaa mielikuvaa. Kastoin kävyt ihan vain kevyesti, jotta niihin jäi jäljelle omaa luonnollistakin sävyä. 





 Märkinä kävyt näyttivät aavistuksen sinisille, mutta kuivuttua väri muuttui syvän mustaksi. Ei kuitenkaan synkän mustaksi, siitä pitää syksyinen kirkas auringonpaiste huolta. Jahka valo vähenee niin täytyy ehkä arvioida uudelleen, josko kranssi alkaa näyttää liikaa halloween-koristeelta.. Siihen asti keikkukoon ovessa tasapainottamassa puutarhan muuta värikkyyttä.

Mukavan värikäs (ja kuiva) on syksy  tähän asti vaan ollutkin.


Pienen Linnun makrotex –haasteen aihe oli tällä viikolla `Jotain värikästä` ja sitä pihalla piisaa. Osallistun tällä postauksella haasteeseen, linkistä voi käydä kurkkimassa muiden kuvakollaaseja aiheesta.


Tässä vielä linkki viime syksyiseen käpyjen valkaisuun.

34 kommenttia:

  1. Upeaa kaikki, niin musta, valkaistu kuin värikäskin!
    Tämä syksy on kyllä tainnut olla ihan poikkeuksellisen mukava ja värikäs.
    Kiitos tsempistä! Olen mm. rakennellut jäähdytysjärjestelmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on pistänyt parastaan tänä vuonna; kaunista ja kuivaa on ollut.

      Poista
  2. Hyvä idea tuo dippaaminen ja tulikin kaunista. Mukavaa tiistaita tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista paitsi sormenpäissä.. Ensi kerralla dippailen kertakäyttöhanskat kädessä ;)

      Poista
  3. Upea kranssi ja ihania syksyn värejä. Itse en olisi ikinä tajunnut käsitellä supilla käpyjä. Kivaa loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luulin olevani lukijasi..no nyt olen. hei ja hieno tuo sinun banneri!

      Poista
    2. Samoin, minäkin luulin. :) nyt minäkin seuraan.

      Poista
    3. Samoin, minäkin luulin. :) nyt minäkin seuraan.

      Poista
    4. Tuo supi on kyllä mahdottoman monipuolinen tuote, tykkään kovasti. Tervetuloa lukijaksi Outi ja Teresa!

      Poista
  4. Pitäisiköhän viimein uudistaa ulko-ovessa kohta 5 vuotta roikkunut kranssi, jonka olen kietaissut kuivuneesta pavunvarresta ja rautalangassa kiinni olevista sydämistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kotona vaihdeta tekstiilejä vuodenaikojen mukaan eikä pakata kausivaatteita esille ja varastoon. Edes ruokalautasella ei sesongit näy tarpeeksi. Mutta ovikranssi vaihtuu vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan vähintään 2-4 kertaa vuodessa.

      Poista
  5. Ihan valtavan upea! Tuijottelin myös käpyjä ja mietin mitä noista tekisi! Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun mennään metsään, niin muut hakevat sieniä tai marjoja. Minä etsin maasta kauniita käpyjä tai naavaisia oksanpätkiä.

      Poista
  6. Hieno kranssi - männynkävyt ovat loistavaa askartelumateriaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käpyjä pitää aina kerätä talteen vaikka ihan vaan varmuuden vuoksi, ovat koristeena niin monikäyttöisiä ja kauniita.

      Poista
  7. Kivan näköinen kranssi, juuri itsekin keräsin ison määrän käpyjä varastoon.

    VastaaPoista
  8. Oi, taas hienosti toteutettu idea ! Meillä on pihamänty eli hyvin olisin voinut hyödyntää käpyjä askarteluun jo vuosia jos olisin tullut ajatelleeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mänty on suosikkini, sekä puuna että käpynä. Meillä pitää mennä metsään asti etsimään, kun oman pihamännyn juurelta ei käpyjä koskaan löydy, minne lienevät häviävän.

      Poista
  9. Ihania ideoita, pitäisi joskus kokeilla, en ole vuosiin tehnyt kransseja, ehkä nyt innostuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa puuhaa, erityisesti tykkään kuumaliimapistoolista ;)

      Poista
  10. Ihanat kuvat ja tuo käpyjuttu on kaunis.

    VastaaPoista
  11. Enpä ole ennen kuullutkaan tuosta kloriittivärjäyksestä. Meillä kissa saa hepulin kloriitista, joten taidan jättää väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään taida kloriitilla vähään aikaan käsitellä mitään; tuoksu on aika voimakas.

      Poista
  12. Komeita kuvia. Tyttareni ihastui kloriittikäpyihin ja kokeili niitä itsekin. Mustat ovat jotain uutta.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  13. Voi miten hieno luomus. Tähän aikaan vuodesta löytää käpyjä hyvin luonnosta. Itse keräilen niitä myös, mutta en koristeluun, vaan ensi vuoden kesäkukkaruukkujune pohjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki, kiitos! Itse en ole tajunnut latoa pohjalle kuin pikkukiviä ja harmitella ruukkujen painoa. Ensi kesänä siis käpyjä pohjalle.

      Poista
  14. Kiintoisaa supin käyttöä :)

    VastaaPoista
  15. Kivat käpykranssit ja kiitos vinkistä, siis käpyjä kukkalaatikoiden tai ruukkujen pohjille.

    VastaaPoista