Hae tästä blogista

perjantai 16. syyskuuta 2016

Miksi irvistät, Einstein?



Populaarikulttuurin aineistoon kuuluu oleellisena osana hourupäiset tiedemiehet ja keksijät. Mutta ovatko tosielämän nerot oikeasti vähän vinksahtaneita ja mikä osuus on Albert Einsteinilla ollut stereotypian syntymiselle? 


Einsteinilla oli jo eläessään vahva maine hajamielisenä professorina, pähkähulluna tiedemiehenä, höpsönä sekopäänä ja ehdottoman eksentrikkona. Kuitenkin pitkälti yhden ainoan hetkellisen kuvan tähden Einstein on noussut populaarikulttuurin yhdeksi ikoniksi.



Kuuluisa irvistyskuva on Arthur Sassen vuonna 1951 ottama . Einstein oli megajulkkis jo omana aikanaan.  Tiedemies oli 72-vuotissyntymäpäivänään hymyillyt koko päivän häntä seuranneille valokuvaajille. Sassen houkutellessa häntä vielä kerran hymyilemään kameralle, entisajan paparazzeihin väsähtänyt Einstein työnsikin kielensä ulos. Nopea valokuvaaja ehti Einsteinin odotusten vastaisesti nappaamaan kuvan, josta tuli myöhempien aikojen kuvaikoni. Einstein itsekin mieltyi kuvaan niin, että käytti sitä  myöhemmin käyntikorttinaan.

Myöhemmin kuva on ollut inspiraation lähteenä mm. star warsin Yoda-hahmolle ja esiintyypä irvistävä tiedemies Beatlesin Sgt. Pepperr´s Lonely Hearts Club Band –levyn kannessakin.


Vaikken kvanttifysiikasta ja suhteellisuusteoriasta mitään ymmärräkään, tekee Einstein minuun vaikutuksen koulutukseen ja oppimiseen liittyvillä ajatuksillaan. Nykyään ei tarvitse olla einstein käsittääkseen, että oppilaita ei voi opettaa tietoa päähän kaatamalla vaan tärkeämpää onluoda olosuhteet joissa he voivat oppia. Tai että tietoakin tärkeämpää on mielikuvitus ja tiedon hyödyntäminen  ja että ainoa merkittävän tiedon lähde on kokemus. Viime vuosituhannella tämän asian tajuamiseen tarvittiin vielä Einstein.



Oliko Einstein sitten hullu vai nero, kaikki on ehkä suhteellista, mutta ei kai tästä asiasta suurta erimielisyyttä saa kenenkään kanssa aikaiseksi.


Kuvalähteinä
1) Wikipedia, Yhdysvaltain `fair use´ -tekijänoikeuskäsitteellä.
2) https://www.flickr.com/photos/ajc1/6874099489/ Lisenssi CC BY-SA 2.0
3) https://www.flickr.com/photos/kennysarmy/16696285052/ Lisenssi CC  BY-NC-ND 2.0
4) https://www.flickr.com/photos/leighblackall/7899205206/ Lisenssi CC BY 2.0
5) https://www.flickr.com/photos/ryele/8635653244/ Lisenssi CC BY-NC-ND 2.0
6)https://www.flickr.com/photos/celestinechua/9711180424/ Lisenssi CC BY 2.0
7) https://www.flickr.com/photos/celestinechua/11417950283/ Lisenssi CC BY 2.0

2 kommenttia:

  1. Osuvia lausahduksia herra Einsteinilla. Heh, enpä muuten tiennyt tarinaa tuon kuvan taustalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei turhaan ole tituleerattu silloin tällöin maailman viisaimmaksi :)

      Poista