Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Huoh, lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin. Ja lukea.  Tässä Helmet – lukuhaasteen seuraavat sijoittelut.

31 Fantasiakirja; Ramsom Riggs - Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

”Olin jumaloinut isoisää. Hänessä oli jotain sellaista johon minä halusin uskoa ~ Papan tarinat olivat todistaneet minulle, että maailmassa oli jotain ihmeellistä. Vielä senkin jälkeen, kun olin lakannut uskomasta tarinoihin, isoisässä itsessään oli ollut jotain maagista. Että joku oli käynyt läpi kaikki ne kauhut ja nähnyt ihmisen pahuuden suurimmillaan, että jonkun elämä oli mullistunut sillä tavalla raiteiltaan ja silti tämä joku oli selviytynyt ja pysynyt hyvänä, rohkeana ihmisenä – siinä oli jotain taianomaista.”

Etukäteen ajateltuna tämä kohta oli minulle suurin haaste. En lue fantasiakirjallisuutta, piste. En ole lukenut edes Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjoja. Ainoat ikinä lukemani fantasiakirjallisuuteen edes jotenkin luettavat kirjat lienevät Harry Potterit, mutta nekin kaikki on luettu jo aikoja sitten.  Sitäpaitsi oman  säännön takia en haasteeseen uudelleenlukuja hyväksy.  

 

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille valikoitui lukulistalle mielenkiintoisten valokuvien tähden, vaikka kirjan lukeminen vähän jännittikin. Eriskummalliset ja pikkaisen puistattavat aidot vintagekuvat kuljettavat tarinaa eteenpäin. Olisi mielenkiintoista lukea kirjan syntyprosessista, kumpi oli ensin, kuvat vai tarina?

Ovatko suurimmat hirviöt tässä todellisuudessa ja niin tavallisen näköisiä ettei niiden todellista luontoa voi tunnistaa ennen kuin on liian myöhäistä vai toisen todellisuuden heti tunnistettavissa olevat hirviöt? Eli vaikka kirjassa liikutaankin fantasiamaailmassa, on tekstistä luettavissa viittauksia myös nykytodellisuuteen.

En siis ehdottomasti olisi tähän kirjaan ilman lukuhaastetta koskenut, ja se olisi ollut kyllä harmi. Jännä lukukokemus ja selkeä poistuminen omalta lukumukavuusalueelta. Hyvä minä!

Ps. Loppu mustekalalonkeroisine hirviöineen toi vahvan mielleyhtymän Pirates of Caribbeanin Lentävän hollantilaisen kapteeni Davy Jonesiin.  

12 Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja; Jani Toivola -  Musta tulee isona valkoinen.

”Ainakin kuvitelmissani elämäni on ollut yhtä loputonta musiikkivideota, jossa kaikki on mahdollista, maisemat ja tyylilajit vaihtuvat ja maailman mankka soi täydellä volyymilla.”

En haluaisi stereotypisesti sijoittaa Jani Toivolan kirjaa poliitikosta kertovaksi kirjaksi, mutta koska tähän haastepaikkaan ei ole erityistä tunkua niin päädyin sitten täyttämään kohdan tällä elämänkerrallisella tarinalla. Jani Toivolan elämänkerrallinen kirja on kuitenkin niin paljon enemmän kuin poliitikkopuheenvuoro. Itse asiassa kirja kertoo vain hyvin vähän poliitikko-Janista ja sitäkin enemmän häpeästä, pelosta, ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta ja samanlaisuudesta sekä ihmisenä olemisesta ja identiteetin muodostumisesta. Kirja on paitsi henkilökohtainen tarina, myös laajakatseisesti kirjoitettu ajankuva suomalaisista, suomalaisuudesta ja yhteiskunnastamme.  Toivola puhuu kirjassa paljon siitä miten suurimmat ulkopuolisuuden kokemukset eivät synny sanoista ja teoista vaan kanssaihmisten puhumattomuudesta ja ohi katsomisesta. Mieluummin siis vaikka miten haparoiva ja kömpelö yritys aitoon vuorovaikutukseen kuin hiljaisuus ja ohittaminen.  Hiljaisuutta vastaan kun on vaikea argumentoida.  

Lukuhaasteen tähänastisia helmiä, suosittelen!

37 Kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 kirjaa; Laila Hietamies - Syksyksi kotiin

Syksyksi kotiin on seitsenosaisen  Lehmusten kaupunki -sarjan 4. osa. En tiennyt sitä aloittaessani kirjaa lukemaan. Olo oli kuin olisi pudonnut keskelle jonkun muun sukutapaamista. Menneitä tapahtumia ei suuremmin pohjustettu, kunhan on näköjään jatkettu kirjoittamista siitä mihin 25 vuotta aiemmin edellisessä osassa on jääty. Vaikka siis sarjan kirjojen kirjoittamisen välillä on kulunut vuosikymmeniä, itse kirjan tapahtumat jatkuvat suorana jatkumona edelliselle kirjalle.

Sodan aikaiset olosuhteet (erityisesti kotirintamalla) on kuvattu kirjassa hyvin elävästi, mutta itse tarina ja henkilöt eivät sytyttänyt niin paljon, että kiinnostaisi lukea sarjan kirjoja enempää. Sodan kuvaus on minusta tässä kirjassa liian särmätöntä, selvästi suurelle yleisölle ja vanhemmille ikäluokille suunnattua kirjallisuutta.

Henkilögalleriaakin vaivaa minusta turhan suuri tyypittely. Ratsumestari Leppäniemen löyhämoraaliselle punapäävaimolle olisin suonut isomman roolin kirjassa.  Johan noita hyveellisiä lempeästi haavoittuneelle sotilaalle hymyileviä lottasankareita on kirjallisuus ennestään jo tulvillaan.

Rakuuna Tauno Tukevan lupsakka karjalaishahmokin tuntuu vähän jo ennenkin luetulta, liekö mies Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan veli tai vähintään pikkuserkku..

24 Kirjassa selvitetään rikos;  Robert Galbraith – Silkkiäistoukka

Ei suosikkitarinani Cormoran Strike -sarjasta. Juonen asetelma oli mielenkiintoinen, mutta toteutus paikoin aika verinen ja vähän ällöttävä. Cormoran Strike -tarinat ovat muuntumassa tv-draamaksi ja kerrankin casting kohtaa minun mielikuvani kirjallisesta hahmosta.  Juuri tältä kuuluukin Cormoranin ja Robinin näyttää!

 

Kuvalähde BBC

18 Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa; Kate Atkinson – Joka lapsia ja koiria rakastaa

Luin jostain, että tämä kirja palkitsee lopussa keskittyneen lukijansa. Nooh, kirja oli haastava luettava enkä selvästikään kyennyt keskittymään riittävän hyvin. Henkilöitä oli runsaasti ja irralliset tarinat eivät antaneet edes viitteitä miten ne lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Lukiessa usein näen kirjan tapahtumat mielessäni elokuvana. Joka lapsia ja koiria rakastaa näyttäytyi minulle mustavalkoisena 50-luvun elokuvana. Kirjasta tulee mieleen elokuvista tuttu kyyninen Film Noir -genre, varjoisine sivukujineen ja kovan onnen henkilöineen.  Teemana tarina yhteiskunnan julmuudesta ja puolustuskyvyttömien huonosta kohtelusta olisi kyllä ansainnut paremman keskittymisen, mutta nyt ei vaan napannut ja kirja jätti minut kylmäksi.  

14 Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella;  Karen Joy Fowler - Olimme  ihan suunniltamme

Kirjan markkinointiteksti lupaa sympaattista kerrontaa johon on taitavasti kätketty sekä melkoinen juoniyllätys että suuria kysymyksiä lasten kasvattamisesta, vanhempien vastuusta ja tieteen etiikasta (Jussi Valtonen). Voiko tuollaisen pohjustuksen jälkeen kirjaa jättää lukematta, en minä ainakaan. Suurimmaksi osaksi markkinointilupaus pitikin kutinsa. Kirja oli yllätyksellinen ja ajatuksia herättävä. Mutta se juoniyllätys?  Tuntuu enemmänkin kirjalliselta kikkailulta kuin kirjan rakenteen kannalta tarpeelliselta asialta.  Juoniyllätys ei ole tarinan lakipiste vaan aloituskohta. Tarinasta ei kuitenkaan tässä nyt  yhtään sen enempää. Vaikkei juoniyllätys olekaan minusta oleellinen kirjan lukemisen kannalta, en silti halua spoilata kenenkään lukukokemusta. 

Kirjan nimeä en ihan käsitä. Meniköhän minulta jotain ohi kun ahmin kirjan uima-altaan laidalla melkein yhdeltä istumalta.

”Onnistumiset eivät koskaan merkitse yhtä paljon kuin epäonnistumiset, minä sanoin. Herranjestas, äiti vastasi. Onpa musertavaa. Jos minä uskoisin niin, ottaisin oikopäätä ruoan päälle naukun myrkkyjuomaa.”

Rumankaunis diy

Meillä ei tunneta mitään erillistä kynttiläkautta, vaan kynttilöitä ja tuikkuja poltellaan läpi vuoden. Ulkona ja sisällä. Näin loppukesästä terassille ja parvekkeelle on tarjolla jos jonkinlaista lyhtyä ja kynttiläpurkkia. Sitä paitsi hämärässähän kaikki kissat ovat harmaita ja kynttilälyhdyt tunnelmallisia eli kynttilänkajo on kaunis ihan miten arkisessa purkissa tahansa.

Elokuun pimenevät illat houkuttivat kuitenkin tekemään muutamia uusia tuikkupurkkeja pöydällä käytettäväksi. Kaapissa oli pino Ikean tuoksukynttilöiden jäljiltä jääneitä laseja. Kun sitten ruokakaapista osui silmään aikapäiviä vanhaksi mennyt pakkaus mungpapuja, oli homman sävelet sitä myöten selvät. Taas aletaan leikkiä ruualla. Edelliset ruokaa ja sisustusta yhdistävät tuotokset löytyvät täältä ja täältä.

Halusin kuitenkin, että purkki hohtaa kynttilän valoa lävitseen vähän joka suuntaan, ei siis vain suuaukosta ylöspäin.  Pelkkä spraymaalaaminen ei siis ollut vaihtoehto, vaan maalipinta piti saada jotenkin osittain läpinäkyväksi.  Siispä konstiksi valikoitui ennestään tuttu ( täällä siitä enemmän)  tee-se-itse köyhänhopeointi. Siinä maalattava lasipinta suihkutetaan ensin veden ja etikan sekoituksella (about puolet ja puolet). Päälle suhautetaan spraymaalia. Jos köyhänhopean efektiä koettaa saada aikaiseksi, silloin maalina toimii parhaiten kromispray. Maalin päälle voi suihkutella vielä uudelleen etikkavettä kuvioinnin lisäämiseksi. Ylimääräiset nesteet ja ilmakuplat taputellaan varovasti talouspaperin palasella.

Laseista yhdelle tein kromimaalilla köyhänhopeoinnin. Yksi sai kultakuorrutteen ja pari pavuilla koristeltua lasia osuivat metallinsinisen spraypullon alle. 

Nuista sinisistä tuotoksista toisen pavut on kiinnitetty (yritetty kiinnittää) kuumaliimalla, minkä vuoksi papukoristeita on aika harvakseltaan.  Kaltaiselleni lyhytpinnaiselle ihmiselle yhdistelmä jossa olisi pitänyt samanaikaisesti olla sekä nopea että tarkka, oli liian iso vaatimus. Siksipä seuraavassa kokeilussa siirryin sivelemään lasin pinnalle erikeeperiä, jonka jälkeen kierittelin lasin kauttaaltaan papupurkissa. Purkkia ei kannata laskea heti pöydälle, koska silloin pavut valuvat alaspäin, vaan lasia täytyy malttaa käännellä kädessä kunnes liima on suurin piirtein kuivunut.

Jos kaipaat hienomotorisia harjoituksia, niin koitapa ensin tehdä kuumaliimalla jokin kuvio lasin kyljeen ja vuorata se sitten pavuilla tai jollain.  Ruoalla ei saisi leikkiä, mutta vähän kyllä  houkuttaisi seuraavan lasipurkin kohdalla kokeilla minkälainen pinta tulisi riisinjyvistä..

Käytössä oleessaan nämä tuikkupurkit ovat minusta kauniita.  Väliajat saavat kyllä viettää visusti kaapissa, koska ei siitä mihinkään pääse, että päivänvalossa nämä ovat kyllä aika rumia. Vaan kuulemma rumankaunis on uusi trendi. 

Vintagentti pakkaa nyt kasan kirjoja ja tuikkukynttilöitä kassiin ja lomailee elokuun loppupuolelle asti.  Kauniita loppukesän päiviä ja pimeneviä iltoja!

Teetä diy-tarjottimella

Melkein meidän kotinurkilla Perniössä on jo usean vuoden ajan toiminut vanhaan rautatieläisten saunarakennukseen remontoitu kesäkahvila Opaliina. Jostain täysin käsittämättömästä syystä emme olleet siellä koskaan vierailleet. Vielä kummallisemmaksi asian tekee, että ihan vieressä on kuuluisa Maurin makasiini -osto ja myyntiliike, senkin olen onnistunut kiertämään, omituista.  Maurin makasiini näkyi jo ulkopuolelta katsottuna olevan sen verran piukassa kaikenlaisia mielenkiintoisia aarteita ja omituisuuksia, että täytyypä pikapuolin tehdä uusi matka Perniöön asemanseudulle.

Vaan nyt on sentään Opaliina viimein löydetty, eikä ihan heti pääsekään unohtumaan, ampaisi suoraan henkilökohtaiselle kesäkahviloiden top3-listalle.

Opaliinan mansikkainen pavlova.

Opaliinan kaunis ympäristö, kesäisen herkkä kattaus ja herkulliset tarjoilut pistivät miettimään, että voisihan tuota itsekin kotona vähän enemmän panostaa kahvi- ja teetaukoihin. Että ihan kattaisi kahvihetken sen sijaan, että hörppii mukillisen toisensa perään.. Kesällä (tai itseasiassa ihan aina) kahvi ja tee on parasta ulkona juotuna. 

Kivan kahvihetken toteutus tarvitsee siis logistiseksi tueksi tarjottimia. Kaksi vanhaa kaatopaikkakuormasta pelastettua rumilusta saivat uuden elämän parilla eurokankaan tilkkulaarista ostetulla kangaspalalla ja decoupagella. 

Varsinaista decoupage-lakkaa en ole enää aikoihin raatsinut ostaa, vaan kiinnitin kankaan tarjottimen pintaan vesi-liimaseoksella (noin puolet vettä ja puolet erikeeperiä). Hyppäsin myös yhden välivaiheen yli ja asetin kankaan tarjottimen päälle ja sivelin pensselillä kankaan oikealta puolelta eli pinnan päältä. En siis sivellyt kangasta ensin liimaseoksella nurjalta puolelta ja sitten asetellut tarjottimen pinnalle.

Tea is liquid wisdom. – Anonymous

Tarjottimien kuivuttua käyttökuntoisiksi osui kauppareissulla silmiin teerakkauspakkaus.  Löysin nimittäin Prisman Tesco-valikoimista Vanilla Chai Latte -teetä, arkisesti ihan pussiteenä kylläkin.  Intialainen Chai Lattehan on kardemummalla, kanelilla, inkiväärillä ja/tai aniksella maustettua mustaa teetä, joka haudutetaan pitkään ja tarjotaan kuuman maidon kera. Kyllä nyt kelpaa kattaa iltatee terassille.

Bread and water can so easily be toast and tea

Non Je Ne Regrette Rien

Koskaan et muuttua saa ?

Olen ollut havaitsevinani erilaisilla tuunaus- ja askartelusivustoilla viime aikoina uuden ilmiön. Nimittäin sellaisen mielialan, että mitään vanhaa tai antiikkista ei saisi mennä  maalilla `pilaamaan`. Vanhat kalusteet pitäisi säilyttää ikuisesti samanlaisina. Vain Ikean tuotteiden kaltaisia lastulevyvirityksiä olisi luvallista tuunailla.

Onko siis pakko pitää vaikka ei tykkää?

No ei ole !! Omille huonekaluilleen saa ja voi tehdä ihan mitä itse keksii, eikä hyväksyntää tarvitse pyydellä keneltäkään. Jos huonekalu ei alkuperäisessä kuosissaan miellytä, niin tilkalla maalia saattaa kaluste saada ihka uuden elämän.  Paljon huonompi vaihtoehto on se, että kaikenlaiset perintöpöydät ja mummolan lipastot heivataan eteenpäin, kun ne eivät enää omaa silmää miellytä ja muuhun elämäntyyliin istu. Sehän siinä juuri on riskinä jos huonekaluihin ei uskalleta kajota kun pelätään arvon alenemaa tai `ajan patinan` hukkumista.

 

Ohhoh, tulipa siitä Punainen

Olimme saaneet appivanhemmiltani perintönä semmoisen ootratun ja lakatun olohuoneen ns. paremman  piirongin. Olin antanut sen muualle pitkäaikaissijoitukseen kun en kertakaikkisesti voinut sietää piirongin pintakäsittelyä ja värisävyä.  Susiruma kaluste oikein huokui perinteikkyyttä ja tylsää arvokkuutta, minkä ohi en vuosikymmeniin kyennyt näkemään mitään hyvää.  Minulta jäi huomaamatta, että kalusteen muotohan onkin yllättävän moderni. 

Vaan erään kerran piironkia mulkoillessani huomasin pinnan takaa mielenkiintoisen muodon. Periporvarillisessa suomalaisen puusepän tekemässä säilytyskalusteessa onkin klassisen kiinakaapin muoto!

Ideasta toteutukseen vierähti melkoinen tovi, koska en osannut määritellä miten saada kaapista juuri oikean punainen (täällä siitä pohdinnasta enemmän juttua).  Kun sitten viime viikolla käsiini sattumalta putosi jämäpurkki syvänpunaista Miranolia,  niin johan alkoi tapahtua… Porvariston hillitty charmi joutui vallankumouksen pyörteisiin ja piironki muuttui kiinakaapiksi.

Arvaan, että perintökalusteen muutos jakaa mielipiteitä. Olen itse kuitenkin täydellisen tyytyväinen lopputulokseen ja tässä kohtaa vain sillä merkitystä.  Myönnän auliisi, että anopin eläessä en olisi ikimaailmassa rohjennut muokata kaappia tällä tavalla. Vaan ajat muuttuvat ja pieniä ja suuria vallankumouksia tapahtuu kaiken aikaa. Piirongista tuli kaappi, enää täytyy mallailla sille sopivaa paikkaa. Punainen väri kaipaa minusta taakseen petrolinsinistä seinää, eli taas taitaa tulla asiaa maalikaupan värilastuja ihmettelemään..

Muuten, otsikossa mainitulla Edith Piafin tunnetuksi tekemällä Non, je ne regrette rien -laulullakin on  vallankumouksellinen tausta. Ranska pyrki säilyttämään vuosina  1954 – 1962 käydyssä Algerian sodassa siirtomaavaltansa rippeitä lähettämällä mm. muukalaislegioonan joukkoja kukistamaan sikäläistä itsenäisyysliikettä. Aika oli kuitenkin ajanut siirtomaaherruudesta ohi ja muukalaislegioonan joukot joutuivat perääntymään taisteluista Non, je ne regrette rien -laulua laulamalla.