Meillä ei tunneta mitään erillistä
kynttiläkautta, vaan kynttilöitä ja tuikkuja poltellaan läpi vuoden. Ulkona ja sisällä. Näin
loppukesästä terassille ja parvekkeelle on tarjolla jos jonkinlaista lyhtyä ja kynttiläpurkkia.
Sitä paitsi hämärässähän kaikki kissat ovat harmaita ja kynttilälyhdyt tunnelmallisia
eli kynttilänkajo on kaunis ihan miten arkisessa purkissa tahansa.
Elokuun pimenevät illat
houkuttivat kuitenkin tekemään muutamia uusia tuikkupurkkeja pöydällä
käytettäväksi. Kaapissa oli pino Ikean tuoksukynttilöiden jäljiltä jääneitä
laseja. Kun sitten ruokakaapista osui silmään aikapäiviä vanhaksi mennyt
pakkaus mungpapuja, oli homman sävelet sitä myöten selvät. Taas aletaan leikkiä ruualla.
Edelliset ruokaa ja sisustusta yhdistävät tuotokset löytyvät täältä ja täältä.
Halusin kuitenkin, että purkki
hohtaa kynttilän valoa lävitseen vähän joka suuntaan, ei siis vain
suuaukosta ylöspäin. Pelkkä spraymaalaaminen ei
siis ollut vaihtoehto, vaan maalipinta piti saada jotenkin osittain läpinäkyväksi. Siispä konstiksi valikoitui ennestään tuttu
( täällä siitä enemmän) tee-se-itse
köyhänhopeointi. Siinä maalattava lasipinta suihkutetaan ensin veden ja etikan
sekoituksella (about puolet ja puolet). Päälle suhautetaan spraymaalia. Jos
köyhänhopean efektiä koettaa saada aikaiseksi, silloin maalina toimii parhaiten
kromispray. Maalin päälle voi suihkutella vielä uudelleen etikkavettä
kuvioinnin lisäämiseksi. Ylimääräiset nesteet ja ilmakuplat taputellaan varovasti
talouspaperin palasella.
Laseista yhdelle tein
kromimaalilla köyhänhopeoinnin. Yksi sai kultakuorrutteen ja pari pavuilla koristeltua
lasia osuivat metallinsinisen spraypullon alle.
Nuista sinisistä tuotoksista
toisen pavut on kiinnitetty (yritetty kiinnittää) kuumaliimalla, minkä vuoksi
papukoristeita on aika harvakseltaan. Kaltaiselleni lyhytpinnaiselle ihmiselle
yhdistelmä jossa olisi pitänyt samanaikaisesti olla sekä nopea että tarkka, oli
liian iso vaatimus. Siksipä seuraavassa kokeilussa siirryin sivelemään lasin
pinnalle erikeeperiä, jonka jälkeen kierittelin lasin kauttaaltaan
papupurkissa. Purkkia ei kannata laskea heti pöydälle, koska silloin pavut
valuvat alaspäin, vaan lasia täytyy malttaa käännellä kädessä kunnes liima on
suurin piirtein kuivunut.
Jos kaipaat hienomotorisia
harjoituksia, niin koitapa ensin tehdä kuumaliimalla jokin kuvio lasin kyljeen ja
vuorata se sitten pavuilla tai jollain. Ruoalla ei saisi leikkiä, mutta vähän kyllä houkuttaisi seuraavan lasipurkin kohdalla kokeilla minkälainen pinta tulisi
riisinjyvistä..
Käytössä oleessaan nämä tuikkupurkit ovat minusta kauniita. Väliajat saavat kyllä viettää visusti kaapissa,
koska ei siitä mihinkään pääse, että päivänvalossa nämä ovat kyllä aika rumia. Vaan
kuulemma rumankaunis on uusi trendi.
Vintagentti pakkaa nyt kasan
kirjoja ja tuikkukynttilöitä kassiin ja lomailee elokuun loppupuolelle asti. Kauniita loppukesän päiviä ja pimeneviä
iltoja!
Todella kauniita. Tätä täytyy vielä joskus kokeilla ;)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHmmm...missä se rumuus on? Näen vaan kauniita...:)
VastaaPoistaHeh, valaistus toimii!
PoistaMinustakin nuo ovat kauniita, tosin aika iso homma niiden tekemisessä.
VastaaPoistaOmiin silmiin ei mitään rumaa, vaan tunnelmallisen kaunista, tykkään tälläisestä pienestä "rososta". Kivaa viikkoa <3
VastaaPoista`Pieni roso`; hyvä sanapari määrittämään monenlaistakin asiaa elämässä. Mukavaa alkavaa viikkoa, täällä se käynnistyy lomanjälkeisellä työhön paluulla..
PoistaVoi, kun näyttää kivalle👍
VastaaPoistaKiitos!
VastaaPoistaHei Vintagentti! Täällä ollaan taas pitkästä aikaa. Ihania tuikkukippoja ja hyvä idea nuo pavut laittaa koristeeksi. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos!! Kiva viikonloppu onkin menossa, säät suosii pihapuuhasteluka.
PoistaKiehtova toteutus. :) Meilläkin poltetaan kynttilöitä aika pitkälti ympäri vuoden, mutta keskikesällä se jää luonnostaan vähemmälle, kun on jatkuvasti niin valoisaa. :D
VastaaPoista