DIY, luurankolehdet

Törmäsin viikonloppuna pinterestissä koristeluideaan nimeltään skeleton leaf. Kyseessä on siis lehti, joka on poistamalla lehtivihreä saatu hauraan läpinäkyväksi, lehden rakenteen paljastavaksi. Tällaiset luurankolehdet ovat nähtävästi käytettyä materiaalia korttiaskartelijoiden ja skräppäreiden keskuudessa ja skeleton leafeja voikin ostaa monista askartelukaupoista. Netistä löytyi englanniks useita ohjeita, miten tämänlaisia luurankolehtiä voi tehdä itse. Suomeksi en oikein löytänyt kunnon ohjeita siitä, miten kasvien lehdistä poistetaan lehtivihreä. Lyhykäisyydessään juttu menee näin:

Valitse käsiteltäväksi suuria ja vahvoja , mielellään vähän vahamaisen oloisia lehtiä. Itse tein sen virheen, että tiputin pataan kaikkia mahdollisia erilaisia lehtiä pihalta. Pienet ja pehmeät lehdet eivät kestäneet käsittelyä, vaan muussaantuivat käyttökelvottomiksi. Vaahteranlehdet puolestaan onnistuivat  hyvin, samoin kuin villiviinin lehdet. Tammen lehdet osoittautuivat hyvin vahvoiksi ja olisivat kaivanneet vielä pidempää käsittelyä.

Laita lehdet kattilaan ja kaada päälle noin 1 osa pesusoodaa ja 5 osaa vettä. Älä käytä ruokasoodaa, niin monipuolinen kuin se onkaan, tähän juttuun se ei käy. Anna lehtien porista kattilassa pienellä lämmöllä vähintään puolitoista tuntia, ehkä vähän kauemminkin jos maltat.

Siirrä lehdet varovasti kattilasta toiseen astiaan ja kaada päälle tilkka kloritea. Anna vaikuttaa ehkä noin parikymmentä minuuttia, lehdet vaalenevat kyllä ihan silmissä. Viimeksi huuhtele lehdet varovasti kämmenellä juoksevan veden alla. Toisissa ohjeissa neuvotaan valkaisuainekäsittelyn sijaan harjaamaan lehdet puhtaiksi lehtivihreästä pehmeällä hammasharjalla, mutta tätä tekniikkaa en tohtinut kokeilla vaan luotin vähemmän luonnonmukaiseen tekniikkaan.  Anna riisuttujen lehtien kuivua rauhassa, aseta päälle vaikka pala talouspaperia estämään kipristymistä. Itse kehystin  lehdet samantien.

On tämä lehtien viherpesu suoraan sanottuna melko pölhöä puuhaa, mutta saatanpa toistekin vielä kokeilla pestä lehtiruotia näkyville. Ehkä joillain sisäkasvien lehdillä, onnistuisikohan peikonlehden käsittely? 

Pihan syksy ♥

Olkoon kesä miten kukkiva tahansa, minusta piha ja puutarha on kauneimmillaan syksyisin. 

Alkavan syksyisen väriloiston kunniaksi tekaisin nopsaan ulko-oveen sydänkranssin orapihlajan marjoista. Marjat ovat sopivan isoja ja kiinteitä pujotettavaksi vaikka vähän paksumpaankin rautalankaan.

Sydänkranssin valmistuttua jäi jäljelle vielä kasa marjoja. Puutarhapöytä kaipasi jotain vähän korkeampaa ja näkyvämpää koristetta. Pujottelin loput marjat ohuempaan rautalankaan ja kiepautin marjanauhan rautalankakruunun päälle. 

Rautalankakruunu on peräisin puretusta joustinpatjasängystä.  Se on tehty irrottamalla patjasta yksi rivillinen jousia. Tämä jousipatjan pätkä on kiepautettu  ympyräksi ja kiinnitetty rautalangalla. 

Pöytä sai kivan koristeen, joka näkyy vähän kauemmaskin eivätkä marjat makaa suoraan pöytälevyn päällä.  Saa nähdä minne loput jousipatjan metallikiehkuroista päätyvät..

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, jonka aiheena on syyskuu. Käy linkistä katsomassa miltä muiden haasteeseen osallistuvien syksy näyttää. Värikästä syksyn alkua !

Mun koti, mun värit

Meillä on vuosia sitten tapetoitu olkkariin aukeava ruokahuone alekorista löytyneellä vihreäpohjaisella kukkatapetilla (täältä voi kurkkia kuvia).  Nyt kun olohuoneen uudistuksesta jäi petroolinväristä maalia reilusti jäljelle, oli suorastaan pakko jatkaa suurta väriuudistusta ruokahuoneen puolelle ja korvata kulahtaneet tapetit maalatuilla seinäpinnoilla.

Viimeksi jo mietin, että miten ihmeessä sitä jatkaa jonkinlaisen värikokonaisuuden rakentamista, kun jo yhden yksittäisen värin valitseminen on elämää suurempi ponnistus. Mallailin jo edellisessä postauksessa  joitain väriyhdistelmiä petroolinsiniselle. Värien etsiminen tietokoneelta tai puhelimen näytöltä oli kuitenkin ihan hukkaan heitettyä aikaa; jos väri tietokoneelta katsottuna miellytti, oli se puhelimen näytöllä kaikkea muuta kuin sopiva  ja toisinpäin. Sen sijaan, että olisin alkanut kalibroimaan näytön värejä, oli parempi suunnata suoraan maalikaupan värimalleja tutkimaan.  

Tikkurilan sivuilla neuvotaan valitsemaan lopullinen väri kaupan värikartoista siinä ympäristössä ja niissä olosuhteissa, joihin väri valitaan. Väri muodostuu suhteessa ympäristöönsä, eli kaupassa kivalle näyttänyt väri voikin oman kodin pinnoilla ja valaistuksella näyttää joltain ihan muulta.  Ilmiötä kutsutaan metameria-dikromatiaksi. Kiva, että mun harmilleni on olemassa nimi..

Fiksu maalari valitsee siis ensin mieluisan värin kaupan värikartoista ja vie värimallin sitten kotiin uudelleen tarkasteltavaksi.   Vähemmän fiksu ei jaksa nähdä vaivaa ja ajaa edestakaisin kodin ja maalikaupan väliä vaan tyytyy tuijottelemaan värimallia maalikaupan valaistuksessa. Toisaalta tämänlainen toimintamalli antaa sopivasti sattumanvaraisuutta värivalintoihin.   Niin tällä  maalarilla kävi. Kaupassa pyysin myyjää ehdottamaan värikästä mutta vaaleaa sävyä. Taisin vieläpä mainita hiekan ja kanervan sävyt. Noh, myyjä ehdotti Shantung V481 -sävyä. Minun silmiini sävy näytti täydellisesti hiekalta (tai mokkaruututaikinalta).  Kotona purkin avaaminen vielä vahvisti hyvää tunnetta oikeaan osuneesta valinnasta. Tämähän sujuu hyvin.

Vaan ensimmäisen pensselinvedon myötä hyvä fiilis muuttui epäuskoksi; miten ihmeessä täydellinen hiekansävy voi seinällä muuttua lilaksi, inhokkivärikseni?   Meinasin jo panna pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Maalasin kuitenkin seinän loppuun sillä ajatuksella, että nyt saa tulla mitä tulee, ei viitsi enää säätää yhtään enempää.

Ja niin vain kävi, että keskeneräistä ei saa arvostella. Maalin kuivuttua  Shantung osoittautui ihan kelpo valinnaksi;  herkän lämpimäksi  ja maanläheiseksi  ja ihan vain pikkiriikkisen violettiin vivahtavaksi sävyksi.  Että ihan hyvin tämä maalinvalinta loppupeleissä päättyi, huoh. Tämähän alkaa sujua, mitäköhän sitä seuraavaksi maalaisi….