Suolaista ja makeaa

 

No kerrankin voi hyvällä syyllä sanoa, että onpa ollut pitkä vuosi! 

Kaikenlainen uusi normaali alkaa olla jo niin arkea, että enää harva jaksaa odottaa ihmettä, joka palauttaisi kaiken kerralla ennalleen. Silti vuoden vaihtumisessa on tällä kertaa erityistä merkityksellisyyttä. Tervemenoa kummallinen, kamala, katala, kasvattava 2020. Toit mukanasi paljon asioita joiden toivoisi jo vihdoin siirtyvän menneisyyteen mutta myös muutoksia, joiden soisi jäävän pysyviksi.

Kuva pixabay

Vaikka miten paljon lataisi toivoa vuoden vaihtumiseen, ei elämä ihan äkkiä entisiin uomiinsa palaa. Eikä ole syytäkään sellaisenaan palata. Korona pakottaa meidät toimimaan monissa asioissa toisin ja kehittämään uusia toimintatapoja. Olisi hölmöä vain kärsiä koronan haitoista ilman yritystäkään samalla sopeutua, oppia uutta ja tehdä muutoksia elämäntavoissa ja arvoajattelussa. Siis yhtä lailla globaalisti kuin henkilökohtaisesti.

Ilolla olen pannut merkille mm.  muutoksen siinä, että moni kunta ja organisaatio on päättänyt jättää (ainakin tänä vuonna) väliin ilotulitukset. Toivottavasti tämän vuoden poikkeustila jää pysyväksi kehitykseksi  ja roskan ja materian äänekäs ampuminen taivaalle vähenee pysyvästi. Itse ainakaan en jää yhtään kaipaamaan rakettien ampumista.  

Kuva Pixabay

Vaikka ihmeitä taitaa olla turha odottaa alkavaltakaan vuodelta 2021, ehkä on silti syytä hyvästellä käänteentekevä 2020 pienin juhlallisuuksin. Meillä vuoden vaihtumista juhlitaan työviikon päätteeksi maltillisesti. Sauna, kynttilänvalo, pieni iltaherkuttelu ja pitkät yöunet; niistä taitaa koostua meidän juhlinta.

Viikunahillon ja vuohenjuuston makupari

Perinteiset joulutortut eivät ole meillä oikein koskaan kuuluneet loppuvuoden kausiherkkujen terävimpään kärkeen. Ehkä eniten joulutortuissa tökkii se perinteinen tähtimuoto, jolla tortusta saadaan takuuvarmasti kuiva lopputulos.

Monille on varmaan myös tuttua vaikeus pitää herkuttelu balanssissa.  Jos syö makeaa herkkua, niin hetken kuluttua tekee mieli suolaista ja sitten taas toisin päin. Kinkkua-suklaata-kinkkua-suklaata-kinkkua… Parasta siis yhdistää suolainen ja makea samaan suupalaan ja välttyä jojoilemasta molempien välillä. Täydellinen suolaisen ja makean yhdistelmä syntyy, kun lehtitaikinan sisälle kierittää viikunahilloa ja viipaleen vuohenjuustoa. Tarvitaan vain kolme kaupasta valmiina ostettavaa ainesosaa, pari minuuttia valmisteluja, hetki uunissa ja valmista tuli!  Irtsarikarkkipussin kokoamiseenkin menee enemmän aikaa.

Entä mitä juomaksi?

Uusi Vuosi on talven juhlaa. Talvijuhlissa juodaan lämpimiä juhlajuomia. Mutta mitä jos glögi tulee jo korvistakin ulos ja kaakao tuntuu juhlaan liian arkiselle vaihtoehdolle? Sitten lämmitetään siideriä.

On lukemattomia tapoja tehdä kuumaa siideriä. Meillä keitellään omenamehua hunajalla, inkiväärinpalasilla, kanelitangolla, mustapippurilla ja appelsiininviipaleilla maustettuna. Mehun kiehuttua tovin tai kaksi, lisätään joukkoon toinen mokoma omenasiideriä. Lämmön saakin sitten vääntää samantien pois, siideriä ei parane keitellä.  Itse pidän mahdollisimman kuivasta omenasiideristä, mutta ihan mikä vaan käy. Paitsi light. Light-tuotteiden aika on vasta ensi vuoden puolella. On on.

#suomenpienimmätjuhlat

DIY; tähti puutikuista

Erilaisia puisia tähtiä tuntuu vilahtelevan joulun ajan kuvissa aika lailla. Pari joulua sitten innostuin askartelemaan kahvinsekoitustikuista koottuja tikkutähtiä (niistä tähdistä lisää tarinaa täällä). Ne silloiset puutähdet olivat todella helppotekoisia ja kivan herkkiä ikkuna- tai seinäkoristeena. Niin keveitä, että olivat ikkunassa lähes huomaamattomat. Ehkä siksi ovatkin saaneet roikkua meillä esillä kesät-talvet.

Tämän joulun DIY-projekti; uudet puutähdet ikkunoihin. Jep, pitää laskea vielä hivenen alemmas..

Keväällä tuli aikamoinen ilouutinen kaikille tuunaajille ja erityisesti nukkekotiharrastajille, kun monikäyttöiset puutikut palasivat Bilteman valikoimiin.  Puutikut ovat kokoa noin 260 x 15 mm. Tikut myydään kolmen kilon pusseissa.

Kiitos Biltema, kun palautitte puutikut valikoimaan askartelijoiden iloksi.

Siispä tämän joulun DIY-suunnitelma oli tehdä ikkunoihin puutähdet astetta isommista tikuista. Tähden kokoamisessa ei kahvinsekoitustikuista koottujen tähtien lay-out käynyt päinsä, koska nämä Bilteman tikut ovat sen verran paksuja, että tähden keskiöön olisi tullut liikaa syvyyttä. Siksi toteutustavaksi valikoitui viisisakarainen avoin tähti. Kokosin tähdet kuumaliimalla, puuliimakin olisi varmaan toiminut ihan yhtä hyvin. Kokoamisvaiheessa saa käsi olla aika vakaa, että tähti pysyy kuosissaan. Apuna olisi tietysti voinut käyttää myös pyykkipoikia.

Kahvinsekoitustikuista tehty puutähti (Katso täältä lisäkuvia)

Bilteman puutikut on valmistettu ylijäämäpuusta, joten koko ja ulkonäkö saattaa vaihdella pussin sisällä jonkin verran.  Kolmen kilon pussillinen puutikkuja maksoi muistaakseni jotain plus/miinus seitsemän euroa (itse ostin ja maksoin tikut, kehun kyseistä tuotetta silkasta tuunaajan ilosta).

Kahvinsekoitustikuista tehdyt puutähdet saivat uuden sijoituspaikan keittiön ikkunasta

PS. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin koriste-aiheiseen makrotex-haasteeseen. Käy katsomassa täällä miten muut ovat aihetta käsitelleet.

 

Lahjavinkki ihmiselle jolla on jo kaikkea?

 

Meille suomalaisilla on Itämeri monella eri tavalla tärkeä. Merta käytetään kulkureittinä ja sieltä saadaan luonnonvaroja. Moni elinkeino nojautuu mereen ja sen antimiin. Itämeri tuottaa meille suomalaisille henkistä hyvinvointia.

Mutta miten kauan? Jo nyt jokakesäiset laajat sinilevälautat ovat meille konkreettinen elämään vaikuttava merkki Itämeren huonosta tilasta, mutta kyllä herkkä Itämeri kärsii useista muistakin ympärivuotisista ongelmista.

Tiesitkö, että Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä? Samalla se on meidän ainoa meremme. Ei riitä, että pyrimme säilyttämään Itämeren hyvinvoinnin – tarvitaan myös paljon palauttavaa työtä. Tarvitaan nopeita, välittömiä ja konkreettisia toimenpiteitä ja eri tahojen yhteistyötä.

Joulukukat naapurille, suklaarasia pomolle ja tonttukoriste opelle? Tarvitsevatko lisää lahjoja? Itämeri tarvitsee. Lue lisää ja anna lahja Itämerelle osoitteessa puhdasmeri.fi  Lahjoituksestasi saat käyttöösi sähköisen joulukortin.

John Nurmisen säätiö

Ihminen ja Itämeri

DIY Ikea hack; valosydän

 

Vuonna 1859 ruotsalainen yksinhuoltajaleski Amalia Erikssonin sai Grännan kylän maistraatilta luvan valmistaa punavalkoisia piparmintunmakuisia sokerileivonnaisia. Amalia nimesi  karamellit polkkapossuiksi -  polkagris. Polkagris on tangon muotoinen käsityönä valmistettu makeinen ja ehkä Ruotsin suosituin matkamuisto.   Nykyään karamellitaikinasta tehdään peruspötköjen lisäksi myös keppejä, tikkareita ja irtokaramelleja. Myös Ikea hyödyntää tätä ruotsalaiseen jouluperinteeseen erottamattomasti kuuluvaa polkagris-kuviota monella eri tavoin.

 

Stråla Candy Cane -lamppu taidettiin lanseerata vuoden 2019 joulukokoelmassa.  Siinä todellakin yhdistyivät Ikean joulutuotteille tyypilliseen tapaan  leikillisyys ja  skandinaaviset perinteet. Kauppa ei kuitenkaan tainnut käydä ihan odotetulla tavalla, koska ainakin Raision Ikean poistonurkassa oli melkoiset kasat tätä tunnelmavaloa alennusmyynnissä (2,50).

 

Vaikka meidän kodin joulu on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän punavalkoinen, ei Stråla Candy Cane sellaisenaan innostanut. Siispä tilaisuus oli otollinen pienelle IKEA hackers -hetkelle. Valosydämen molemmille puolille liimatipoilla kiinnitetyt karkkikepit oli helppo napata irti. Tilalle kieputtelin Weisteen murattipunoksen (3.95).

 

Meillä on viime viikkoina tehty talon energiaremonttia.  Valkoinen avotakkamme on menossa purkuun heti ensi vuoden alussa, joten tänä jouluna se saa ihan rauhassa olla juuri niin nokinen kuin on. Peittomaalauksen sijaan tyydyn tänä vuonna ripustamaan murattisydämen korostamaan mustan ja valkoisen / valon ja varjon liittoa.  

 

PS. Polkagris -kuvio näkyy meillä jouluisessa kattauksessa kynttilöinä, jotka on helppo tehdä itsekin kalkkimaalispraylla maalaten (tarkemmat speksit siitä tuunauksesta löytyvät täältä).

 

 

Kurpitsajuhlat!

 

Meillä Suomessa satokausiajattelun suurin yksittäinen huippuhetki taitaa olla uusien perunoiden ilmestyminen ruokapöytiin.   Juhannuskaan ei kerta kaikkiaan olisi mitään ilman uusia perunoita, vaikka sitten Ruotsista rahdattuja.

Jenkkien satokalenterissa suurimman hälyn taitaa saada aikaiseksi kurpitsa. `Pumpkin seasonia` vietetään lokakuussa ja kurpitsalla on Halloweenin lisäksi iso rooli myös amerikkalaisten kiitospäivän vietossa.  Amerikkalaisillehan Halloween on se päivä, jolloin kierretään naapurien ovilla karkkia keräten ja kepposia tehden.  Juhlan viettoon kuuluvat naamiaisasut, joilla on tarkoitus pelotella aaveita ja henkiä kauas pois. Olennainen osa juhlaa ovat erilaiset kurpitsalyhdyt ja valot, osuuhan Halloweenin vietto keskelle syksyn pimeyttä.   

Syys-lokakuussa järjestetään ympäri Yhdysvaltoja myös runsaasti erilaisia kurpitsafestivaaleja.  Tuohon ajankohtaan osuu juuri kurpitsojen syyskorjuu, jolloin juhlissa voi olla tuoreita kurpitsoja ja kurpitsatuotteita esillä ja myytävänä.  Suomessakin on moni seurannut Pienten perhe -ohjelman myötä Roloffin perheen maatilan kurpitsasesonkeja.

Vaikka kurpitsa ei Suomessa olekaan likikään yhtä suosittu kuin Yhdysvalloissa, niin kyllä täälläkin aletaan jo enenevässä määrin rakentaa tapahtumakulttuuria kurpitsakauden ympärille.   Ja kyllähän kaikki valoa, iloa ja tunnelmaa tuovat tapahtumat otetaan mielihyvin vastaan aikana, jolloin kesä on enää muisto eikä joululle vielä halua suoda ajatustakaan.

Salosta on hyvää vauhtia kehittymässä Varsinais-Suomen, tai ehkä koko maan epävirallinen kurpitsapääkaupunki,  kun jälleen tänäkin vuonna  sadat  kaiverretut kurpitsalyhdyt loistavat halikkolaisella pellolla. Kyseessä on halikkolaisen Rannikon puutarhan kolmatta kertaa järjestämä lyhtyjuhla.  Alun perin paikallisten iloksi ja valoksi tarkoitetusta tempauksesta on kasvamassa valtakunnallinen tapahtuma.  Kurpitsalyhdyt löytyvät Halikosta Vanhan Turuntien varrelta, aivan Halikonjoen ylittävän vanhan museosillan vierestä.  

Suuri Kurpitsa ja Tenavat

Kurpitsoista ei kertakaikkiaan voi puhua mainitsematta Tenavat-sarjakuvan Suurta Kurpitsaa. Tenavissahan Eppu odottaa kurpitsamaalla joka vuosi Suuren Kurpitsan ilmestymistä.  Tarinan mukaan Suuri Kurpitsa nousee kaikkein vilpittömimmästä ja epäteennäisimmästä kurpitsapellosta jakamaan lahjoja niille, jotka ovat uskossaan vankkumattomia.  Epun vankkumatonta uskoa Suuren Kurpitsan ilmestymiseen ei muiden epäusko horjuta. Kaikkea mahdollista puhki-analysoivat aikuiset ovat päätelleet kyseessä olevan Charles M. Shulzin teologiaan ja raamatun tutkimukseen kohdistuvaa sarkasmia ja metafora lapsenuskosta ja uskonnosta. 

It´s the Great Pumpkin, Charlie Brown –piirroselokuvan esittäminen kuuluu Yhdysvalloissa Halloweenin perinteeseen yhtä kiinteästi kuin Lumiukko-animaatio meillä jouluun. Toivottavasti jonain vuonna Suuri Kurpitsa viimein ilmestyy juuri Tenavien kurpitsapellolle, jos ei sitten eräälle halikkolaiselle pellolle ..

#kurpitsaviikot #rannikonpuutarha #suosittelensaloa

Edit: kurpitsaviikkoja 2021 vietetään ajalla 11.10. 24.10. Lisätietoa osoitteesta www.kurpitsaviikot.fi   ja täältä (vintagentti; Salosta Suomen kurpitsapääkaupunki)

I ♥ Saaren Taika

 

What! Vintagentti goes cosmetics ?!  Ikinä ennen ei Vintagentissa ole nähty minkään kosmetiikkatuotteen esittelyä, mutta nyt sitten koitti sekin päivä, ohhoh.

Tämänkin asian voi tavallaan pistää koronan piikkiin. Nimittäin sattuneesta syystä on jäänyt kampaajakäynnit tänä vuonna koko lailla väliin. Tukkaan on tullut reilusti pituutta, mistä syystä hento ja liukas hius tuntuivat tarvitsevan koko ajan enemmän ja enemmän muotoilutuotteita pysyäkseen edes vähänkään kuosissa. Kaikenlaiset sekalaiset muotoilusuihkeet ja geelit puolestaan laittoivat hiuspohjan todella huonoon kuntoon eli kuivaksi, kutiavaksi ja ärtyneeksi.

Oli siis korkea aika alkaa perehtyä tarkemmin siihen, että millaisia aineita sitä oikein hiuksiinsa ja päänahkaansa markettituotteilla saa ja mitä olisi tehtävissä. Pienen googlettelun ja tutkimustyön seurauksena alkoi kylppärin purnukoiden ainesosaluetteloista löytyä mainintoja kahdesta yleisesti tunnistetusta hiuspohjan ärtymistä aiheuttavasta ainesosasta, nimittäin silikonista ja sulfaatista.

 Silikoni hiustenhoitotuotteissa saa hiukset tuntumaan silkkisen sileiltä ja näyttämään kiiltäviltä, mutta ei se tarkoita, että hiukset todella olisivat terveet tai hyvinvoivat. Silikoni muodostaa hiuksiin (ja päänahkaan) kalvon, jonka alle hoitavien ainesosien on ajan myötä aina vaan vaikeampi päästä. Pinta saattaa tuntua siis hyvälle, mutta hius on sisältä kuiva ja vaurioitunut. Samalla hiuspohjaan kertyvä silikoni tukkii ihohuokosia, mikä saattaa aiheuttaa päänahan ärsyyntymistä ja kutinaa.

 

Sulfaatti puolestaan on hiushoitotuotteissa se tehoaine, joka poistaa likaa ja rasvaa hiuksista ja hiuspohjan iholta. Se vaan toimii välillä turhankin hyvin, eli poistaa samalla hiuksista ja hiuspohjasta myös ne hyvät ja luonnolliset öljyt. Tällöin hiuspohja kuivuu ja saattaa ärsyyntyä kiristäväksi ja kutiavaksi.   Piti siis löytää pikaisesti kokeiluun mahdollisimman lisääaineeton ja sulfaatiton shampoo.  

Olen omissa somekanavissani seurannut jo vuosien ajan Koti Saaressa -blogia ja blogin takaa löytyvän Johanna Amnelinin upeita kuvia ja tarinaa kosmetiikkayrittäjäksi. Tätä kautta on nimenä tullut tutuksi myös Johannan Saaren Taika -tuoteperhe, jonka kosmetiikkatuotteet on suunniteltu erityisesti herkälle iholle ja iho-ongelmien hoitoon.

Saaren Taika valikoitui siis tuoteperheeksi, jonka kanssa lähdin päänahkani lisäainekertymiä vähentämään. Lisäaineettomuus oli toki valinnassa ykköskriteerinä, mutta salolaisesta vinkkelistä katsottuna on paikallisuudellakin  todella iso merkitys.   Saaren Taika -tuotteita voi ostaa omasta verkkokaupasta ja Perniössä sijaitsevasta tehtaanmyymälästä, mutta myös monilta jälleenmyyjiltä. Lähin jälleenmyyjä löytyikin aivan läheltä, kun Salossa sijaitseva Murena otti Saaren Taikaa valikoimiinsa.

 

Murenan Miinan avustuksella kokeiluun valikoitui teepuushampoo. Palashampoon käyttö tuntui ensin vähän omituiselle, mutta nopeasti siihenkin sitten tottui.  Sujautin palashampoon minigrip-pussiin, josta sipaisen tuotetta kosteisiin käsiin. Ensimmäisellä pesukerralla ei tuote minusta vaahtoa tarpeeksi, siksi vaahdotan hiukset kahdesti.   Pesun jälkeen märät hiukset tuntuvat natisevilta ja nihkeiltä, ja mieliteko lotrata hoitoainetta antamaan liukkautta ja sileyttä on kyllä kieltämättä suuri.  Kuivuttuaan hiukset tuntuivat kuitenkin hyville eivätkä lainkaan takkuisille. Jo parin viikon käyttökokemuksella huomaan hiusteni tuuheutuneen ja pärjään vähemmälläkin määrällä erilaisia hiusmuotoilutuotteita. Hiuspohjan kutina ja ärtyneisyys on myös ihan päivänselvästi vähentynyt.

 

Vajaa 18 euroa palashampoosta ei edes tunnu kohtuuttoman kovalle hinnalle. Käytössä palashampoo tuntuu kuitenkin niin riittoisalle tuotteelle, että saattaa hyvinkin osoittautua markettien tarjousshampoita edullisemmaksi. Samalla saa vähennettyä edes vähän muovinkeräykseen kannettavan jätteen määrää. Teepuushampoon ainoa huono puoli on sen tuoksu, mikä minun nenääni ei ole erityisen raikas.  Jahka joskus saan tämän teepuushampoon käytettyä loppuun, niin seuraavaksi voisi kokeilla vaikka greippishampoota.  Meidän perheessä ei kauheasti harrasteta joululahjojen vaihtamista, mutta luulenpa, että muutama palashampoon mallinen paketti saattaa kuusen alta tänä jouluna löytyä…   

Kolme ylintä kuvaa © Saaren Taika. 

#herkkumurena, #suosittelenSaloa, #saarentaika

 

Pienen karhunkierroksen maisemissa

Oulangan kansallispuistossa sijaitsevan pienen karhunkierroksen patikoi vuosittain noin 60.000 retkeilijää. Kuusamossa sijaitseva pieni karhunkierros on osa legendaarista Karhunkierrosta. Se on Suomen suosituimpia retkeilyreittejä, ellei peräti se kaikkein suosituin. Ainakin nimenä tunnetuin se varmasti on. 

Ja isosta syystä! Pieni karhunkierros oli kilometrejään isompi elämys. Se tarjoaa luontoelämyksiä (verrattain vähäisiä)  kilometrejään paljon enemmän. Ja jos vaellusinnostus saa pienestä karhunkierroksesta nostetta, on Oulangalla sekä läheisissä kansallispuistoissa tarjolla eri pituisia ja tasoisia reittejä, joilla patikointia voi jatkaa. 

Pieni karhunkierros sopii vaativuudeltaan myös vähemmän kokeneille luonnossa kävijöille sekä perheille. Lapsiperheitä tulikin kierroksella vastaan paljon. Jos haluaa olla tehokas, on reitti kierrettävissä nopeimmillaan parissa tunnissa.  Matkan varrella on kuitenkin niin paljon ihasteltavaa, katseltavaa ja tutkittavaa, että vain ajan kanssa kulkeminen ja  rauhoittuminen tekee reitille oikeutta. Reitin varrella palvelut ovat loistavat; polut hyväkuntoisia ja taukopaikkoja tasaisin välein kauniilla paikoilla.

Varsinainen karhunkierros kulkee samoja reittejä Pienen Karhunkierroksen kanssa. Vaikka pieni karhunkierros on hyvin merkitty, on risteyksissä syytä olla tarkkana, ettei tule vahingossa lähteneeksi väärää polkua pitkin aiottua pidemmälle vaellukselle.

Juuman pysäköintialueelta matkaan lähdettäessä on edessä ensin noin reilun kilometrin matka Myllykoskelle, josta ympyräreitti lähtee kahteen suuntaan. Reittikuvauksessa suositellaan kiertämään sulan maan aikaan myötäpäivään ja talven liukkailla vastapäivään. Me kiersimme reitin myötäpäivään, onneksi, koska siten saimme laskeutua Kallioportin huikean pitkän portaikon alaspäin.  Voin kyllä hyvin kuvitella, että liukkailla keleillä pitkän portaikon kipuaminen ylöspäin tuntuu laskeutumista turvallisemmalle vaihtoehdolle.

Taisimme saada pieneltä karhunkierrokselta itsellemme lisäboostin innostusta kotimaisiin luontokohteisiin ja vaellusreitteihin tutustumiseen. Oulangan maisemiin on päästävä takaisin viimeistään ensi kesänä. Myös Hossan kansallispuiston reitteihin tutustuminen houkuttaisi. Ehkä jo syyslomalla..?

Oulangan patikointireittien esittelyihin pääset tästä .

#pienikarhunkierros #kansallispuistot #Kuusamo 

Mehunkeittoon osa II

Viime kuussa valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni raparperista mehua. Lopputulos innosti jatkamaan kokeiluja kausimehujen kanssa.  Satuinkin sopivasti näkemään Kototeko-blogista parin vuoden takaisen prinsessamehun ohjeen, jossa kehuttiin maitohorsmamehun muistuttavan hieman punaherukkamehua. Väri ainakin on kauniin kesäinen ja raikas.

Maitohorsma, se rentun ruusu siis, kukkii parhaillaan ainakin eteläisessä Suomessa ihan kaikkialla. Kukinto on kaunis, mutta maljakkoon poimittuna ilo on lyhytaikainen, jos kukka sinne asti varisematta edes kestää.  Maitohorsma on villiyrttinä monipuolinen; siitä voidaan hyödyntää lehtiä, vartta, juuria sekä kukintoja. Maitohorsma myös kukkii kesäsäistä riippumatta. Se on siis varsin helppo kasvi aloittaa villiyrtteihin tutustuminen ja hyödyntäminen.

Maitohorsma kukinta alkaa tyvestä ja etenee latvaa kohti, joten sen kukinta-aika on melkoisen pitkä. Kukinnon edetessä latvaa kohti kukkien maku muuttuu kuitenkin kirpeämmäksi.  Noh, loppuvaiheen kukinnoilla mennään, joten jos mehun lopputulos on hurjan kirpeää, niin ensi vuonna pitänee olla liikkeellä aikaisemmin.

Maitohorsmamehuun tarvitaan maitohorsman kukintoja  n. litran verran, 2 desiä sokeria, yhden sitruunan mehu, teelusikallinen sitruunahappoa, ja 2 litraa kiehuvaa vettä. Sitruunahappoa myydään apteekeissa (ja pussin lopun voi käyttää vaikka pesukoneen raikastukseen).  Kylmällä vedellä huuhdottujen kukintojen joukkoon lisätään sitruunan mehu (kuoretkin menee hyvin samaan keitokseen) ja sitruunahappo. Viimeksi päälle kaadetaan kiehuva vesi. Kannella peitetty keitos jätetään muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön, jonka jälkeen juoma siivilöidään ja pullotetaan. Mehun väri syvenee ymmärtääkseni parissa päivässä haileasta pinkiksi.  

Lähden tästä nyt mehunkeittoon. Toivottavasti en ole liian myöhään liikkeellä, ettei tule kovasti kirpeää mehua… Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin -blogin makrotex-haasteeseen, jonka aiheena tällä viikolla on JOTAIN PINKKIÄ. Käy  kurkkaamassa, mitä pinkkiä muut haasteeseen osallistuvat ovat löytäneet.

Maailman helpoin raparperimehu – vielä ehtii !!

Helppo raparperimehu keittämättä

Sesonkiruoka-ajattelun ylläpitäminen on nykyään kovilla, kun avomaan satokauden lisäksi on kasvihuonetuotanto ja ulkomaan tuonti.  Aniharva tuote on enää saatavilla tuoreena rajallisen ajan vuodesta.  Lisääntyneen ja aikaistuneen tarjonnan myötä  esimerkiksi nautinto uusista perunoista on ainakin itsellä tuntunut vähenevän vuosi vuodelta.

  

Raparperi, jos mikä, on kuitenkin edelleen selkeästi kausituote. Raparperi saa kunnian olla aloittamassa kesän satokautta ja ehkä juuri siksi se on pitänyt hyvin pintansa alkukesän sesonkiherkkuna, jota hyödynnetään monin eri tavoin.  Vaikka raparperi on saapunut Suomeen alun perin Venäjän kautta Aasiasta, en muista koskaan nähneeni ulkomaista raparperia myynnissä. Ne, kenellä raparperia pihallaan kasvaa, myös mielellään tuntuvat sitä muille jakavan. Raparperin lyhyessä sesonkiajassa harva ehtii hyödyntää itse koko sadon  ja siksi on mukava laittaa raparperia jakoon ystäville ja naapureille.

Raparperimehu tuo mieleen lapsuuden kesäpäivät ja mummolan.  Itse en ole ikinä raparperista mehua keitellyt, en sen puoleen kyllä keittänyt mitään muutakaan mehua. Nyt kuitenkin tuli vastaan niin helppo ja nopea raparperimehun ohje, että oli ihan pakko kokeilla. Ja samperi sentään, miksi vasta nyt!  Tämä oli niin helppoa ja hyvää, että huh sentään! Juuri täydellistä hellepäivän juomaa.

Raikas ja ihanan vaaleanpunainen mehu valmistuu helposti ja nopeasti tällä  Näpertelijän blogista poimitulla ohjeella. Tähän ei tarvita mehumaijaa tai höyrykeitintä tai edes isoa kattilaa;  elintarvikekäyttöön tarkoitettu ämpäri riittää. Vielä ehtii, mutta vähän saa jo pitää kiirettä. Sesonki alkaa olla lopuillaan.

Ohje;

2 litraa raparperin paloja

½ kg sokeria

4 litraa kiehuvaa vettä

Pese ja paloittele ohuet kuorimattomat raparperit. Punainen kuori antaa mukavasti väriä juomaan.  Sekoita raparperipalat sokerin kanssa ja kaada kiehuvan kuuma vesi päälle. Jätä juoma huoneen lämpöön seuraavaan päivään asti, jolloin siivilöi ja pullota juoma. Säilytä kylmässä. Tee samantien tuplana, jos ämpäriin mahtuu.. Itse ajattelin myös pakastaa mehua pari purkillista ja kokeilla tarjota raparperimehua joulun aikaan kanelitangon kanssa lämmitettynä tai siiderillä terästettynä.

Raikkaan hellejuoman raparperimehusta  saa keventämällä sitä kivennäisvedellä. Kesäjuhliin boolin pohjaksi mehu sopii myös erityisen hyvin.

PS. Raparperin pitää poimia kiertämällä lehtiruodit kokonaisina `kynsineen kaikkineen` irti. Älä siis leikkaa ruotia; leikatut tyngät saattavat kutsua tauteja ja tuholaisia raparperipuskan riesaksi.

PS2: Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-kuvahaasteeseen, jonka aiheena on niin herkkua.  Käy linkistä kurkistamassa muiden haasteeseen osallistuvien kesän herkkuja.

PS3 Tämä mehu on myös hyvä ja halpa boolipohja kesäjuhlissa.

Enni Mustonen: Pukija

Kirjoitin pari vuotta sitten Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan ensimmäisestä osasta, että toivottavasti jatko-osissakin yhteiskunnallinen ajankuvaus pysyy edelleen keskiössä eikä homma latistu pelkäksi juonivetoiseksi hutuksi ja historiallisten nimien tiputteluksi.

Kirjasarjan kahdeksas osa Pukija kertoo Paimentyttö Idan tyttärentyttärestä Vienasta. Sarjassa on nyt edetty kansakunnan synnyn, sotien ja murrosten läpi uuden ajan alkuun, 50-luvulle. Pukijassa ajankuvauksessa painopiste siirtyy yhteiskunnallisten muutosten ja kipupisteiden kuvaamisesta populaarikulttuurin ilmiöiden hyödyntämiseen. Ollaan sen ajan kynnyksellä, jolloin yhteiskunnassa huomio alkaa siirtyä yhteisöistä yksilöihin. Tätä muutosta ruokkimaan syntyy valtava viihdeteollisuus juorulehtineen ja tähtikultteineen. Keskiöön nousevat  missit, coca-cola ja paperitähdet. Ihan terävästi siis Mustonen on jälleen osannut poimia sen olennaisen muutoksen siitä viitekehyksestä mikä yksittäisen ihmisen elämässä näkyy ja tuntuu.

Maisteri Särkkä. Kuvaaja Aarne Pietinen. Museoviraston kuvakokoelmat.

Mutta, mutta;  mitkä ovat tämän kirjan kirjalliset arvot yksittäisenä teoksena? Minun mielestäni aika olemattomat.  Vienan persoona jää haileaksi. Jos kirjasarjan alussa panostaa ajankuvauksen lisäksi henkilökuviin ja henkilön kehitystarinaan, niin lopun sarjaa saakin sitten lasketella pelkillä ajankuvan detaljeilla ja namedroppingilla, vai?  Kirjan heikkoja kohtia ovat minusta myös vähän väkinäisesti tuupatut ulkomaan kokemukset.  Mae Westin ja Marilyn Monroen ymppääminen sivurooleissa piipahtajiksi  ei anna tarinalle mitään lisää. 

 

Kuvalähde: Pixabay

Vaikka tykkään populaarihistoriasta ja historian popularisoinnista, silti jokin tämänkaltaisessa historian viihteellisessä hyväksikäytössä ärsyttää. En edes sano, etteikö faktaa ja fiktiota saisi kaunokirjallisuudessa sekoittaa. Antaa mennä vaan, viihdettähän tässä luodaan, eikä historiantutkimusta. Mutta kuinka pitkälle nykyaikaan syrjästäkatsojan tarinaa voidaan tällä tavoin viedä? Milloin kirjasarjassa tulee vastaan se hetki, jolloin oikeiden henkilöiden käyttäminen osana fiktiivisten henkilöiden tarinaa on liikaa. Mihin asti tarinaa oikein voidaan kuljettaa ja suomalaisten yhteistä lööppiomaisuutta ryöstöviljellä? Kun vielä muutaman osan jaksaa odotella, onko Vienan tytär töissä Ala-Tikkurilan Shellillä  Lahden MM-hiihtojen aikaan tai joko Vienan lapsenlapsi hengailee Sofia Belourfin kaverina asukuvia ottamassa? Minkälainen on  syrjästäkatsojan osa lähimenneisyydessä tai nykyhetkessä?  

Reiluuden nimissä on sanottava, että Enni Mustonen (alias Kirsti Manninen)  osaa kyllä taitavasti kuvata arkisia asioita kultakin ajanjaksolta. Pukijassa parhautta olivat minusta 50-luvun alkuvuosien lentomatkustamisesta kertovat kohdat.  Enni Mustosen huolellista taustoitusta ja historiantuntemusta onkin monesta suunnasta lukuisasti kehuttu. Kaikesta kirjoittamastani huolimatta; jos syrjästäkatsoja-sarjalle tulee vielä jatkoa (kuulemma tulee) , niin varmasti jatko-osatkin vielä luen. Silleen vähän samalla tavalla kuin kampaajalla istuessa tulee luettua lehtiä, joita ei muussa yhteydessä tulisi suosikkilukemistokseen mainittua.

Enni Mustonen

Pukija

Otava 2020

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan 8.osa