Robert Doisneau - Minun Pariisini

 L'information scolaire, Paris 1956. Foto; Atelier Robert Doisneau

Turun Taidemuseossa avautuu 9.kesäkuuta Robert Doisneaun valokuvista koottu näyttely Minun Pariisini. Näyttely on tuotettu yhteistyössä taiteilijan perintöä vaalivan Atelier Doisneau -säätiön kanssa. Se käsittää yli sata valokuvateosta ja on siis yksi laajimpia Suomessa nähtyjä Doisneaun taidetta esitteleviä näyttelyitä.

Robert Doisneau toimi II  maailmansodan aikana sotakuvaajana. Hän oli myös aktiivisesti mukana Ranskan vallankumousliikkeessä tallentaen kameralle Ranskan sodanaikaista alennustilaa.  Sodan päätyttyä Doisneau alkoi tallentaa Pariisin katujen elämää. 

La cavalerie du Champs de Mars, 1969. Atelier Robert Doisneau.

Sodanjälkeisessä maailmassa ihmiset kaipasivat kotoisia, lämpimiä kuvia tulevaisuudenuskonsa palauttajina. Doisneaun kuvat alkoivat edustaa ns. humanistista valokuvausta jonka pääosassa oli arjen iloissa ja suruissa kuvattu ihminen. Doisneaun valokuvissa ylevä sai rinnalleen vaatimattoman, kauneus rumuutta ja rikkaus köyhyyttä. Hänen suosikkiaiheitaan olivat lapset ja heidän oma, aikuisten katseilta piilossa oleva maailma. Arkisen Pariisin empaattisuus, humaanisuus ja usko tulevaisuuteen muodostuivatkin kuvaajan tavaramerkeiksi samoin kuin Doisneaun lämmin ja myötäelävä asennoituminen kuvan kohteena oleviin ihmisiin.

Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä” (Le baîser de l'hôtel de ville1950) mainitaan usein maailman kuuluisimmaksi suudelmaksi. Onko se sitä? Ehkä ei, mutta postikorttina ja julisteena se on eittämättä laajalle levinneimpiä suudelma-aiheisia taidevalokuvia. 

Le baiser de l'Hôtel de ville, 1950. Foto: Atelier Robert Doisneau.

Kuva oli osa keväistä Pariisia käsittelevää tilaustyötä, jonka amerikkalainen Life-lehti tilasi Doisneaulta vuonna 1950.  Life halusi esitellä vapaamielistä Eurooppaa, jossa ei kainostella näyttää tunteita julkisesti. Kuvatekstinä luki, että Pariisissa nuoret voivat suudella kadulla ilman, että kukaan kiinnittää siihen mitään huomiota. Samanaikaisestihan Life-lehden kotimaassa Yhdysvalloissa konservatismi oli voimakkaassa nousussa ja kulttuuripiirit ahtaalla McCarthyn kommunistivainojen ollessa jo käynnissä.

Mitä kuvan suudelma sitten katsojalleen edusti? Suudelmakuvasta tuli Pariisin uuden ajan ja vapaamielisen elämäntavan symboli. Sen voi nähdä edustavan milloin romanttista rakkautta, milloin hurmaa, intohimoa ja eroottisuutta. Joku voi nähdä sen salaisena suudelmana tai varastettuna onnen hetkenä, joku toinen tapakulttuurina tai ystävyyden eleenä… mitä ikinä katsoja siinä haluaakaan nähdä.  Minä näen kuvassa toverillisuutta ja yhdessä jaettua ajan ja paikan kokemusta  ennemmin kuin suurta romanttista rakkautta.

Julkaisuhetkellä kuva ja reportaasi ei vielä herättänyt erityistä huomiota. Vasta vuonna 1986 erään julistefirman käytettyä kuvaa postikorttina ja julisteena, se muodostui todelliseksi myyntihitiksi ja eräänlaiseksi julistetaiteen ikoniksi kaikkialla maailmassa. Nykyään suudelman hetki elää postikorteissa, palapeleissä, kahvimukien kyljissä, tyynyliinoissa ja t-paidoissa.

Kuvan nousua kulttiasemaan vauhditti varmasti osaltaan näyttävä oikeusjuttu, jossa kuvan nainen, Francoise Bornet, vaati itselleen osuutta kuvan tuotoista. Bornet hävisi jutun oikeudessa, mutta Doisneau lahjoitti kuvan alkuperäisvedoksen Bornetille. Tämä myi sen myöhemmin huutokaupassa 155.000 eurolla, mikä saattaa olla suurin yksittäisestä valokuvasta koskaan maksettu kauppahinta. 

Oikeusjutun yhteydessä kävi ilmi, että kuva ei ollutkaan sellainen spontaani, ohikiitävän hetken tallentuma, joksi sitä oli luultu, vaan lavastettu otos. Kuvan suutelijat olivat kyllä ”oikeita” rakastavaisia, mutta palkattuja esiintymään kuvassa. Vaikka kuva ehkä olikin lavastettu,  oli suudelma Francoise Bornetin mukaan kuitenkin mitä  aidoin ja nautinnollisin.

Suutelijoiden rakkaus ei kuitenkaan kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin valokuva vaan he erosivat vajaan vuoden kuluttua. Bornetin kanssa kuvassa esiintynyt  silloinen poikaystävä Jacques Carteaud sai itselleen kuvasta 500 frangin kuvauspalkkion lisäksi ainoastaan kauniin muiston. Kuvan kaupallista arvoa ei paljastuminen lavastetuksi pienentänyt, ennemminkin päinvastoin.

Robert Doisneau  1947. Lähde; Flickr.com. Public domain.

Robert Doisneau kertoo kuvaustyylistään, että hän pitää ajatuksesta, että kaikki ei ole täydellisesti kontrolloitua, vaan että jotain voi kohdata sattumalta. Onkin vähän ironista, että enimmäkseen ”aitoja” tilanteita kuvanneen Doisneaun juuri spontaaneimmalta vaikuttava kuva osoittautuu lavastetuksi. Silti hän ei omien sanojensa mukaan olisi koskaan rohjennut kuvata kyseistä tilannetta aidosti. Kadulla suutelevien satunnaisten rakastavaisten intiimi tallentaminen filmille ei olisi ollut hänen mielestään oikeutettua. Uskon hänen tarkoittavan sekä moraalista että lainmukaista oikeutusta. Oikeiden ihmisten jokapäiväistä arkea kuvattaessa voisi intiimiyden raja kulkea mieluusti vielä nykypäivänäkin juuri suudelman kohdalla.  

Robert Doisneaun omin sanoin; "If you take photographs, don´t speak, don´t write, don´t analyse yourself and don´t answer any questions" . 

Selittelyt siis sikseen; antaa valokuvien kertoa tarinat itse. 

Näyttely on avoinna Turun Taidemuseossa 9.6 - 27.8.2017 välisenä aikana.

Kuvalähteenä Turun Taidemuseo Lehdistökuvat

Keisarinnan uudet vaatteet

eli elämäni copycattina vol II

Koristelin aikoinaan valkoisen tarjoilukulhon mustasta dc-fixin jämäpalasta leikatuilla palloilla (täällä).  Innoissani jaoin linkin jossain fb:n askarteluryhmän keskustelussa, missä kysyttiin helppoja ja halpoja vinkkejä  perusastioiden tuunaamiseen.  Mainitsin että kylläpä lopputulos muistuttaakin paljon erästä Marimekon kuosia, vaikken siihen mitenkään tietoisesti ollutkaan pyrkinyt.  

Ja voi sitä kuran määrää mitä niskaan alkoi sataa.  Linkin alle kehkeytyi vilkas keskustelu siitä miten moraalitonta on tehdä tämänlaisia kopiotuotteita ja pyrkiä niiden avulla esiintymään sukulaisilleen ja tuttavilleen rikkaampana kuin oikeasti on.  Että tällaiset diy- tuotteet syövät oikeiden designtuotteiden jälleenmyyntiarvoa.  Että miksen voi keksiä jotain ihan omaa, sen sijaan että käytän  jo olemassa olevaa kuviota.

Eipä tässä siis voi muuta kuin pyytää nöyrästi anteeksi siltä taholta joka omistaa tekijänoikeudet mustaan palloon ja toivoa ettei kukaan meillä kyläilevä henkilö vaan erehdy luulemaan kontaktimuovista leikatuilla palluroilla koristettua astiaa `oikeaksi arvoesineeksi`, paratkoon.

Oops I did it again…

Vaan opinko läksyni? No nähtävästi en! Nimittäin nyt yllätin itseni tuunaamasta puuhelmillä kirppikseltä parilla eurolla ostettua metrin korkuista kynttilänjalkaa. Helmet ovat päätyneet meille talteen erään askartelukaupan lopetuksen yhteydessä. (Hups,  tulipa käytettyä turhan hienostelevaa ilmaisua. Suoraan sanottuna helmet on siis dyykattu roskalavalta.) Kynttilänjalan maali on tuubin loppu olkkarin pöydän maalauksesta (täältä).  

Pujotettuani helminauhoja kynttilänjalan ympärille , alkoi lopputulos huolestuttavasti  muistuttaa erästä Suurta Suomalaista Designtuotetta eli Keisarinnaa. Auts! Anteeksi Aarikka. Ja anteeksi kaikki ne jotka ovat ostaneet Aarikan Keisarinna-tuotteita ja pelkäävät nyt omien designtuotteidensa arvonalenemaa. 

Siispä:

`Sori mä oon pahoillani kaikest`. 

Sori näist  palloist ja helmist ja sanoista ja aatteist.  Sori jos luulitte että meil on kaapit täynnä disainii. Sori Britney,  sori Fintelligens, sori se roskalavan tilannut jonka puuhelmet ei päätyneetkään kaatopaikalla. Sori. 

`Joo en saa yöllä nukuttuu. Niin paljon mua kaduttaa`.

Loput helmet `varastoituna`  seinälle säilöön..

Vaan ei hätää,  vähänkin lähempi tarkastelu kyllä paljastaa ettei tässä  ole kyse mistään  `oikeasta`  kopiotuotteesta tälläkään kertaa.

DIY; Kynttilälyhdystä kattolamppu

Leikkimökit, huoh.  Useimmissa perheissä sellainen hankitaan jo ennen kuin jälkipolvi ymmärtää alkaa itselleen moista edes mankua. Äidit ja isät päästävät oman sisäisen lapsensa valloilleen eikä rakentamisessa ja sisustamisessa säästetä aikaa, vaivaa tai rahaa. Sitten kun mökki valmistuu, lapset leikkivät siellä kesän,  taikka kaksi  jos hyvin käy.  Vanhemmat stressaavat kun huolella rakennettuun leikkiympäristöön kannetaan surutta kuraa, hiekkaa ja kaikenlaisia `aarteita`. Ja kun leikkimökin käyttö alkuinnostuksen jälkeen sitten romahtaa, tulee siitä nopeasti kaikenlaisen joutavan tavaran säilytyspaikka. 

 

Nyt; kattolamppuna

Meillä leikkimökki on ollut vähintään viimeiset 10 vuotta silkkaa rojua täynnä. Vaan ei ole enää kauan! Suunnitelmissa on seiniä avaamalla  muuttaa leikkimökki terassiin jatkeena olevaksi kesäkeittiöksi.

 

Ennen; Milloin kynttilälyhtynä, milloin kasvihuoneena...

Ja vaikka homma  on jo puoliksi tehty ( eli vasta suunnitelma-asteella), on tulevan kesäkeittiön kalustus jo työn alla.  Valaisimeksi mietin valoroikkaa tai jotain muuta vähän raffia juttua. Viikonloppuna kuitenkin Clas Ohlsonilla käydessä poistokorissa oli lampunpidike + johto 1,95 euron hinnalla. Vanhaan  metalliseen  kirppislyhtyyn tarvitsi vain porata pieni reikä kanteen, pujottaa johto sisään, pyörittää lamppu paikalleen  ja kas, valaisin oli valmis.  

Lampunpidike + johto Clas Ohlsonilta; normaali tarjoushinta (ilman lamppua) 4,99. Poistokorista 1,95. 

Toistaiseksi lamppu roikkuu vielä  ruokahuoneen pöydän päällä mutta pääsee toivottavasti pian osaksi uuden kesäkeittiön sisustusta. Perheen miehet eivät vielä tiedä, mutta heillä iskee ensi viikonloppuna armoton inspiraatio laittaa suunnitelmaa työn alle..

Ja niinkuin kuvista saattaa huomata, ikkunanpesu on ehdoton inhokkikotityö. Ei nappaa edes minikoossa..

DIY; Kestokassista tauluksi

Viime viikon parilla eri kauppakäynnillä valitsin muovipussin sijaan kestokassin ostosten pakkaamista varten. Vaan eipä päässeet kestokassit kovin pitkäksi aikaa varsinaiseen tehtäväänsä vaan päätyivätkin jo parin käyttökerran jälkeen kehystettynä tauluiksi.

Coca Cola -aiheinen kassi maksoi Tokmannilla muistaakseni 1,29 euroa ja Lidlin Finlayson/Coronna kuosinen kassi varmaan suurin piirtein saman verran. Tokmannin kestokassejahan on meillä hyödynnetty ennenkin, taannoin yhdestä kassista tuli tehtyä  melkoinen läjä jääkaappimagneetteja.

Kaupassa tuli juuri käytyä...

Vielä tuota kestokassitaiteen kokoelmaa voisi kartuttaa jollain K-kaupoissa myytävällä Vallila-kuosilla. Eli ensi viikolla varmaan pitää mennä ruokaostoksille johonkin K-kauppaan…

PS. `Things go better with coke´ on muuten Coca Colan vuonna 1963 käyttöönottama mainosslogan. Mainoksen jinglestä jatkokehitettiin kokonainen sarja aikakauden suurimpien artistien esittämiä hittikappaleita.  Sloganin jälki populaarikulttuurissa on siis iso ja se ansaitseekin myöhemmin ihan oman postauksensa…

Laitoin korkin kiinni...

Tulipa sitten viikonloppuna vähän  läträttyä noiden kirkkaiden nesteiden kanssa, vaan  nyt on korkki viimein kiinni! Nimittäin uusissa kastelukannuissa..

Meillä on ollut käytössä se perinteistäkin perinteisempi Plastexin kastelukannu. Siis se mitä nykyään saa vain ns. karkkiväreissä. Miksi muuten muoviset kodin käyttötuotteet ovat niin hemmetin usein juuri näitä karkkivärejä, miksei valikoimissa ole esim. mustaa kastelukannua?  Eikö muka olisi kysyntää? Onko meidät opetettu ajattelemaan, että kastelukannun (ulkona ja sisällä) kuuluu olla tietyn värinen..  

Plastexin kannun pitkällä kaatonokalla  ylettyy kuulemma hyvin kastelemaan tuuheankin kasvin juurelle.  HAH!!  Ei meillä ole tuuheita kasveja. Ei meillä ole kohta kasveja ollenkaan, jos kastelukannu pitää pitää visusti piilossa kun on (anteeksi vaan ) susiruma.  Sitä paitsi Plastexin pitkänokka vie kaapissakin kohtuuttoman paljon tilaa. 

Kukkien kastelu kaipasi siis kipeästi uutta ajattelua.

 Tarvittiin kastelukannu, jota voi halutessaan pitää ihan vaikka esillä. 

 Mielessä pyöri ajatus karahvia muistuttavasta Lidlin lasisesta appelsiinimehupullosta. 

Siis siitä mistä tuunataan paljon esimerkiksi kukkavaaseja kesäjuhliin.

Vaan aina ei saa mitä juuri haluaa; lähiLidlin hylly ammotti tyhjyyttä siinä kohtaa missä kyseistä tuotetta olisi pitänyt olla. 

Päädyin ostamaan mehua muovipullossa. Appelsiinimehu on meillä muuten sen verran harvinainen kauppaostos, että jälkipolvihan ryysti hetkessä pullon tyhjäksi.  Muovi on kuitenkin muovia eikä muuksi muutu, joten muistuttaakseen edes jollain lailla esillä pidettävää sisustusesinettä tarvitsi pullo ehdottomasti  jotain ympärilleen.

Tuunausmateriaaliksi valikoitui Jyskistä parilla eurolla ostettu neljän kappaleen setti korkkitabletteja. Tablettien toinen puoli on valkokuvioitu, kääntöpuoli on kuvioimaton. Ajatus oli jäänyt muhimaan nähdessäni muinoin Lidlin paahtovanukaspurkeista tuunattuja pääsiäisruohokippoja Rauharentola -blogissa.

Ja niin kuin usein muulloinkin, kohtuukäyttö osoittautui ihan hemmetin vaikeaksi asiaksi.  Samantien sitten liimailin korkkikääreen myös kasarityylisesti pikkukukilla koristetun kahvipannun ympärille.  Lopusta korkkilevystä pyöräytin (pikkaisen päällekkäin liimaten) pari tölkinpidikettä.  Tyhjästä tölkistä kun vielä leikkaisi yläreunan pois, voisi tölkinpidike toimia väliajat  maljakkona.

Tuleekohan sitä vielä viikollakin korkattua jotain... RauhaRentolassa ainakin oli kivasti käytetty korkkilevyä jakkaran päällysteenä.

Anything but ordinary – Kasvihuoneilmiö

Jos Turun ja Helsingin väliä joskuskaan matkustat, kannattaa Lohjan kohdalla ehdottomasti koukata moottoritieltä vanhan ykköstien varteen Kasvihuoneilmiö-elämystavarataloon. Kasvihuoneilmiö -elämystavaratalo lupaa tarjota kävijälle hallittua kaaosta ja hillittyä hulluutta ja markkinointilupaus todellakin pitää!  Molempia on tarjolla yllinkyllin.

Olo on kuin Liisalla ihmemaassa;  juuri kun luulit nähneesi jotain niin kummallista ettei sitä enää voi millään ylittää, tulee vastaan esine, joka hassuudessaan, järjettömyydessään, ylenpalttisuudessaan tai riemastuttavuudessaan on jotain ihan ainutkertaista. 

Jotenkin sitä koko ajan odottaa, että jostain nurkan takaa pompahtaa eteen valkoinen kani kello kädessään tai herttakuningatar vaatimassa päätä pölkylle.

Valikoiman hulluus ei aina tunnu ihan hillityltä eikä sitä selvästi olekaan rakennettu pelkästään taskulaskimen ja menekkiennusteiden varassa. 

 Vierekkäin sulassa sovussa on talonpoikaishuonekaluja, kopiodesignia, replicatuotteita, kiinalaista uusvanhaa tavaraa, kitschiä, bling blingiä,  metallihuonekaluja, teollisuusesineitä, takorautatuotteita, pihapatsaita, kupariesineitä… You name it, they´ve got it!  Muistinko jo mainita kitschin? (Jotenkin käsittämättömästi)  valikoimaan on päätynyt runsaasti semmoisia hyvällä maulla tehtyjä huonon maun tuotteita, jos tiedät mitä tarkoitan..

Ei tarvitse kuitenkaan olla hupsu taikka miljonääri, jotta Kasvihuoneilmiössä voi tehdä onnistuneita löytöjä. Paikan parasta antia ovat erilaiset ihan edulliset kortit, julisteet, kirjat, kyltit, pelit, taloustavarat ja astiat. Populaarikulttuuria hyödynnetään lukemattomin kivoin tavoin. 

Industrial-henkisten metallikalusteiden valikoima teki myös lähtemättömän vaikutuksen. Joka tapauksessa vierailusta tarttuu mukaan hyvää mieltä ja leikkisyyttä; ei elämän (tai sisustamisen) tarvitse niin kauhean vakavaa aina olla.

Kasvihuoneilmiö on kauppa- ja taukopaikkana pakko kokea itse, paikan ainutlaatuisuutta eivät sanat tai edes kuvatkaan riitä kertomaan. Tällä kertaa mukaan lähti mustavalkoisia postikortteja ja nostalgiajulisteita mutta Vintagentti nähtiin kyllä  haaveilemassa lottovoitosta. 

” If I had a world of my own, everything would be nonsense”

Lottovoiton osuessa kohdalle  olisi tämä vihreä viktoriaaninen lasipaviljonki ostoslistan kärjessä..

Kuva; kasvihuoneilmiö.fi

Aika ajoin poikkeaminen valtaväylältä siis kannattaa, sisustamisessakin.

Liisa Ihmemaassa sitaatit ovat peräisin sekä kirjasta että Walt Disney Liisa Ihmemaassa (1951) elokuvasta.