Meidän metsä -kirjoneulesukat

Tiedätkö mitä tarkoittaa kirjainyhdistelmä KAL tai astetta vielä jännittävämpi MKAL? Vinkkinä kerron, että lyhenteet liittyvät yhteen tämän ajan muodikkaimmista harrastuksista, eli neulomiseen.

Käsitöiden ja kaikenlaisen käsillä tekemisen trendi on ollut tasaisessa nousussa jo vuosien ajan, mutta viimeistään korona-ajan myötä on neulominen saanut vielä aimo annoksen lisäbuustia kaikenlaisen kotoilun ja slow livingin myötä. Ihan erityisen hyvin nämä kaikki isot trendit yhdistyvät villasukkien tekemisessä. 

Kotoilun vastapainona neulomiseen on kehittymässä koko ajan myös uusia yhteisöllisen neulomisen muotoja. Tätä tarkoittaa kirjainyhdistelmä KAL; knit along eli neulotaan yhdessä. Yhteisöllistä neulomista voi harrastaa fyysisesti yhdessä erilaisissa kässäkokoontumisissa, mutta yhä enemmän myös virtuaalisesti verkossa. Mukaan voi liittyä kuka vaan ja tekemistä rytmitetään julkaisemalla jollain alustalla ohjetta pienissä pätkissä. Porukassa neulomalla pysyy tekemisen rytmi päällä ja aloitettu työ ehkä valmistuukin suuremmalla todennäköisyydellä kuin yksin puurtaessaan. 

Sitten kun tähän yhteisölliseen neulomiseen lisätään vielä hippu yllätyksellisyyttä saadaan kirjainyhdistelmä MKAL eli mystery knit along. Mysteerineulontatapahtumassa osallistujat eivät saa etukäteen tietää millainen käsityö on valmistumassa, vaan neuloksen ulkoasu paljastuu osa kerrallaan ja on tekijälleen yllätys. 

Neulotaanko vai kudotaanko ? 

Apua, tässä vaiheessa tarvitaan pieni termitauko. Oikeaoppisesti käsityöalalla puhutaan neulomisesta, kun tehdään esimerkiksi villasukkia tai neulepaitaa. Kutomisesta on kyse vain kangaspuilla tai koneella neulosta valmistettaessa. Länsimurteissa sukkia ja villapaitoja kuitenkin kudotaan. Meillä päin siis neulalla ja langalla neulotaan, mutta sukkapuikoilla kudotaan. Eli siirrynpä tästä eteenpäin puhumaan kotoisasti kutomisesta. 

Vaikka pidänkin itseäni ihan kohtuullisen näppäränä tekijänä erilaisissa käden taitoja vaativissa toimissa, mitenkään helpolla eivät käsityötaidot ole minuun tarttuneet. Peruskoulun käsityötunneilta ei jäänyt muistoksi kuin kasa traumoja. Yläasteen käsityömaikkani sanoi minun olleen hänen opettajauransa ainoa oppilas, jolle hän ei onnistunut opettamaan sitten yhtään mitään. Kiitos vaan, taisi homma sakata molemmin puolin opettajanpöytää. 

Sittemmin olen hiljalleen opetellut kutomaan, neulomaan, virkkaamaan, ompelemaankin. Sukkia en kuitenkaan muista kouluaikojen jälkeen kutoneeni. Mutta nyt olen! Vastaan tuli niin kaunis kirjoneulesukkien malli, että ajattelin yrittää selättää tämänkin käsityötaidon. Eikä jäänyt pelkäksi yrittämiseksi, vaan sain reilussa viikossa kudottua ihan kelpo sukat. Syystäkin siis ylpeä itsestäni. 

Alun perin juuri mysteerineulontaprojektina toteutettu Meidän metsä -sukkamalli kertoo tarinaa suomalaisesta metsästä. Kunkin ohjeosion yhteyteen on liitetty metsän tunnelmaa ja suomalaisuutta kuvastava runo. Itse sukkaohje on tällaiselle aloittelevallekin kutojalle sopiva. Kuvioissa ei ole koskaan kuin kaksi eri väristä lankaa samalla kerralla puikoilla. Pitkiä langanjuoksujakin on  vain vähän.

Meidän metsä -sukkien ohje löytyy kokonaisuudessaan Lankamaailman sivuilta. Sukat on suunnitellut taideteollinen suunnittelija Merja Palin. Sosiaalisesta mediasta löytyy myös paljon toteutuksia #meidänmetsäMKAL tunnisteella. 

Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen! 

Ylt’ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden, 

märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa, 

– en mitään maailmassa voi siten rakastaa. 

Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen, 

joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen. 

Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston 

käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on. 

Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa. 

 -Saima Harmaja-

#pelastapörriäinen

No nyt on kerrankin tee-se-itse-ihmiset villinnyt sellainen DIY-buumi, johon ei ole yhtään noloa lähteä jakamaan omaa sovellustaan asiasta, vaikka olisikin nähnyt jo satoja erilaisia toteutuksia teemasta.  Tämän kesän (ja toivottavasti monien tulevienkin kesien) hittijuttu on hyönteishotelli.

Meidän ihmisten hyvinvointi on monella tapaa riippuvainen  hyönteisistä. Kimalaiset tuovat kevään pajukkoihin ja mustikat metsiin sekä omenasadon puutarhaan.  Ilman pölyttäjiä ei tule hunajaa, eikä marjoja tai hedelmiä.  Ilman pölyttäjiä ollaan pahassa pulassa!

Pölyttäjien määrä on kuitenkin kaiken aikaa vähentynyt  uhkaavasti ympäri maailman.   Yksi iso syy on, että `liian` siisti ja kliininen ympäristömme ei enää entisessä määrin tarjoa hyönteisille luontaisia pesintäpaikkoja. Nykyajan pihat siistitään tehokkaasti puhtaaksi lehdistä, pitkästä ruohikosta, lahoavista puunoksista ja kuivuneista kasvustoista. Kaikkein parhaita pesäkoloja pörriäisille olisi erilaiset lahopuut, mutta niitä ei siisteillä asuinalueilla ja puistomaisesti hoidetuissa metsissä juurikaan näy.  

Kimalaiset, mehiläiset  ja muut pörriäiset tarvitsevat siis kipeästi meidän apuamme. Ylen Pelasta pörriäinen -kampanjalla autetaan pölyttäjiä pihoilla ja parvekkeilla.  Paras tapa olisi höllätä vähän piha-kriteerejään ja antaa puutarhan rehottaa rauhassa.  Jos tämä epäilyttää, hieman pienimuotoisempi aputeko on hyönteishotellin tuominen pihalle.

Erilaisia hyönteishotelleja myydään nyt paljon myös valmiina. Ne ovat varmasti ihan kauniita puutarhaelementtinä, mutta saattavat olla kotimaisille hyönteisillemme  turhan vierasperäinen asuinympäristö. Kun kerää itse ainekset lähiympäristöstään  voi olla varma, että  hyönteishotellin biologinen monimuotoisuus vastaa meidän hyönteistemme luontaisia pesäpaikkoja.   Itse en ole ollenkaan varma, ovatko kaikki omaan hotelliini käyttämät ainekset parhaita mahdollisia valintoja, mutta toivottavasti ainakin jotkut hyönteiset viihtyvät lahopuun, käpyjen tai kaislojen suloisessa sekamelskassa. Kaislat saat muuten nättiin ojennukseen täyttämällä  tiukasti vessapaperirullasta leikattuja vyötteitä sopivan mittaisilla pätkillä.  Vielä tarvitaan jonkinlainen verkko. Verkko hotellin etu- ja takaovena suojaa pörriäisiä joutumasta ravintoketjun seuraavan osan eli lintujen ruuaksi. 

PS. Monet lapset tuntuvat olevan nykyään aika ötökkä- ja hyönteiskammoisia. Hyönteishotellin kokoaminen yhdessä lasten kanssa saattaa auttaa tässä asiassa.

Uunipellin uusi elämä - kranssi pajunkissoista

Erilaisten kranssien tekeminen on hyvä tapa harjoitella kädentaitoja ja toteuttaa luovuutta. Materiaalit ovat pääosin halpoja tai ilmaisia eikä tekemiseenkään yleensä kulu montaa tovia. Lopputuloksenkaan ei tarvitse joka kerta olla ihan just täydellinen, koska luonnonmateriaaleista tehty kranssi on hetken tähti, joka joutaa  vaihtumaan usein vuodenaikojen ja inspiraation myötä.

Tämänkertaisen pajunkissakranssin pohjana toimii rikkinäisestä pölykapselista napattu metalliympyrä, johon on kiinnitetty rautalangalla pajunoksia nippuina. Sekä metalliympyrä, että pajunoksien kiinnittämiseen käytetyt rautalangan pätkät ovat olleet käytössä jo monessa kranssissa ja kun aika ajaa tästä ovikranssista ohi,  kerään ne jälleen talteen odottamaan seuraavaa toteutusta.

Hennon herkät pajunkissat tuntuivat kaipaavan seurakseen lisää volyymia tai voimaa. Siksi tein niille taustan vanhasta, ruosteen takia käytöstä poistetusta uunipellistä.  Uunipeltiin voi liidulla kirjoittaa jonkin tervetulotoivotuksen, tai vaikka taloudessa asuvien nimet.

Vintagentin historiaan mahtuu melkoinen määrä eri tavoin toteutettuja kransseja, joista osa on kerätty oheiseen kollaasiin. Kuvan alta löytyy  linkit kuhunkin postaukseen.

1. Syksyinen kranssi koristeomenoista

2. (Ei-niin-ehkä-ekologinen) kloriitilla valkaistu käpykranssi

3. Parsimiskelvottamat villasukat pyörähtivät keräkranssiksi 

4. Saiko ruualla leikkiä, hernekranssi

5. Bling-överit merisuolalla toteutettuna

6. .. on työnämme ja huvinamme vain terhojen nyt haku..

7. Musta on uusi valkoinen

8. Syyssydän orapihlajan marjoista

9. Roskajuoksun sivutuotteena hortensiakranssin ainekset talteen

10. Kranssi kahvinsekoitustikuista

11. Väriterapiaa syksyn lehdistä

12. Pala metsää

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin huhtikuu-aiheiseen makrotex-haasteeseen. Käy tästä linkistä    katsomassa mitä muiden kuvahaasteeseen osallistuvien huhtikuuhun kuuluu.

Hyvää pääsiäistä poikkeusajoista huolimatta!!

DIY; hyasinttikokedama

Jokaisella meillä lienee omat joulukukkasuosikkinsa. Minun suosikkini on hyasintti. Hyasintissa viehättää vaatimaton ulkoasu, edullisuus, monikäyttöisyys ja jouluinen tuoksu. 

Kävin hyasinttiostoksilla kukkatalossa, joka oli sananmukaisesti tulvillaan erilaisia joulukukka-asetelmia.  Useimmissa asetelmissa oli yhdistelty monia eri kukkalajeja ja lisätty vielä ainakin jokin kiiltävä tai klisheinen joulukoriste. En tiedä kävinkö ostoksilla väärässä paikassa, mutta mitään kovin yksinkertaisen kaunista joulukukka-asetelmaa ei silmiin osunut. Enemmän tuntui olevan enemmän.  En siis halunnut ostaa mitään valmista kukkaistutusta, mutta yllättäen valmis kolmen hyasintin kokonaisuus tuli halvemmaksi kuin irralliset kukat, joten ostin sellaisen kotona hajoitettavaksi.

Tarkoituksenani oli kokeilla tehdä hyasinttikokedama. Kokedama on japanilainen nimitys sammalpallolle, jonka sisällä kasvaa pieni kasvi. Yleensä ( täällä kesäversio) olen  kokedamaa tehdessäni muotoillut kasvin juurien ympärille märän mullan ja kissanhiekan sekoituksesta pallon, joka sitten peitetään sammaleella. Hyasintin sipuli ei taida (niin uskon) kaivata multapaakkua ympärilleen, joten tällä kertaa kiedoin sammaleen suoraan sipulin ympärille.

Kokedama ei kaipaa ruukkua vaan sen voi ripustaa roikkumaan amppelin tavoin. Tällöin sammaleen sidontaan käytetystä narusta tai rautalangasta tehdään ripustuslenkki.  Tai kokedaman voi asettaa sellaisenaan kosteutta kestävälle pinnalle tai vaikka puukiekon päälle. Myös kirkkaaseen lasipurkkiin tipautettuna sammalpallon muoto tulee kauniisti esille.  Tämänkertainen oma hyasinttikokedamani sai alleen ainoastaan pienen metalliympyrän suojaamaan pöytäpintaa. Kastelun hoidan suihkuttamalla. Saatan kastelun jälkeen tipauttaa kasvin hetkeksi lasimaljaan, jos kosteus tuntuu leviävän alustalle asti. 

 

Loput hyasintit  `istutin`  kahvikuppeihin  ja lasilaatikkoon.

PS. Sammaleen kerääminen metsästä ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Itse keräsin sammaleet omalta pihalta. Kiven päältä kun kaapii, niin saa mukavan ohuen sammalpeitteen. Jos sinulla ei ole luvallista metsää, mistä sammalta kerätä, voi sitä kysäistä hankittavaksi myös kukkakaupasta.

PS2. Selittävät kukkakauppiaat mitä tahansa, niin kyllä minusta hyasinteistä puuttuu nykyään tuoksu. Vai voiko kyseessä olla sama ilmiö, mikä kesäisin selittää heinäsirkkojen häviämisen?

Joulukuusi on rakennettu

Olen syntyisin perheestä,  jossa metsän antimia on aina hyödynnetty monin  tavoin. Jo lapsena olimme mukana keräämässä marjoja ja sieniä sekä osallistuimme metsätöihin. Metsätöissä meidän lasten panos ehkä kohdistui enemmänkin eväiden syöntiin, mutta osallistuminen oli tärkeää. Tosin, mitäpä muutakaan saattoi olettaa aikana, jolloin subjektiivinen päivähoito-oikeus oli tuntematon käsite ja mummit ja kummit kaitsivat lapset. Silloin mentiin nurisematta sinne, minne aikuisetkin menivät.  

Myöhemmin olen yrittänyt opettaa omille lapsilleni metsän ja luonnon monipuolista ja viisasta hyödyntämistä. Meillä kalastetaan, sienestetään, marjastetaan, kerätään risuja ja tehdään polttopuita sekä askarrellaan luonnon materiaaleista.

 

Kuva CC BY 2.0

Meillä on siis aina myös haettu joulukuusi omasta metsästä. On tarvottu umpihangessa ja sohjossa tai liukasteltu jäillä. On paleltu pikkupakkasessa ja paukkupakkasessa tai kastuttu kaatosateessa. Kuusenkaadon ohessa on grillattu makkaraa nuotiolla ja paistettu vaahtokarkkeja. On keitetty nuotiokahveja tai juotu termarista kaakaota ja glögiä. On tutkittu luonnonmerkkejä ja eläinten jättämiä jälkiä. Joka vuosi on myös kinasteltu kuusen valinnan periaatteista. On vuoroin etsitty  kapeaa tai leveää tai tuuheaa tai nurkkaan sopivaa kuusta ja koetettu sovittaa yhteen kuuseen kohdistuvat odotukset ja metsänhoidolliset tarpeet.

Vuosia sitten, jälleen yhden tiukasti metsänhoidollisin perustein valitun (lue; susiruman muotopuolen) joulukuusen koristaessa olohuonettamme, kuulin erään lapseni kaverin kysyvän, että `miksi teidän kuusi on tommoinen outo?`.  Lapseni vastaus oli,  että `no kun meidän pitää hakea se ite metsästä, kun ei meille koskaan osteta oikeaa joulukuusta`.  Oikeaa joulukuusta, what !!!  En silloin kyennyt tyrmistykseltäni edes kysymään tarkentavaa kysymystä, että tarkoittikohan lapsi oikealla joulukuusella kenties muovista vai viljeltyä.

Vaan aika kuluu ja ajatukset muuttuvat.  Viime vuosina ovat jo aikuistuneet lapsemme halunneet ehdottomasti tulla mukaan kuusta etsimään ja kaatamaan.  Metsänhoidolliset perusteet on pyritty valinnassa minimoimaan  ja sen sijaan keskittymään kuusen kauneusarvoihin.  Jännä vaan, että luonto ei kuitenkaan meinaa millään antaa periksi kaataa sitä yksinäisellä paikalla joka puolelta tasaisen kauniiksi kasvanutta kuusta vaan pistää etsimään  metsänhoidollista harvennuskuusta. Ja mikähän siinäkin on, että kaikki kuuset näyttävät kauniille ja sopivan kokoisille juuri niin kauan, kun ollaan vielä naapurin metsän puolella. Perille päästyä kaikki kauniit kuuset yhtäkkiä häviävät.    Eipä meillä siis vieläkään ole yhtään todella kaunista joulukuusta nähty.

Meillä on joulukuussa vähän sairasteltu, joten tein jotain ennenkuulumatonta; ehdotin ostokuusta. Arvatenkin ehdotus ei mennyt  läpi, vaan kuusen kaatoon oli perinteitä noudattaen lähdettävä.  Kaunis kuusi löytyikin, ehkä jopa kaikkien aikojen kaunein ? Sisälle ei kuusi vielä kuitenkaan päässyt, vaan se otetaan sisälle vasta kun koti on kokonaan joulusiivottu  (hölmö periaate, tästä pitää päästä eroon).  

Ja kun kerran metsään tuli mentyä, niin samalla keräsin nipun keppejä, joista rakensin toisen `joulukuusen` ruokahuoneen seinälle.  Kepit vaan pituusjärjestykseen ja rautalangalla toisiinsa kiinni.

Tästä se joulu alkaa!

(PS. Jotain muutosta perinteisiin sentään; kuusenkaatokaakaot käytiin juomassa huoltsikalla)

..`like a walk in the park` Teijon kansallispuistossa

Silloin harvoin kun eteläisessä Suomessa on talvi, on siitä otettava kaikki ilo irti. Olimme suunnitelleet menevämme viikonloppuna rinteeseen, mutta päädyimmekin puistokävelylle. Nimittäin kansallispuistoon.

Teijon retkeilyalue muuttui kansallispuistoksi vuonna 2015  ja on siten Suomen toiseksi nuorin kansallispuisto.  Teijolla kasvaa valtaosin nuorta ja hoidettua mäntymetsää. Alue on pääosin aika karua mutta siellä täällä pienet rehevät lehdot ja pulppuavat lähteet tuovat oman lisänsä alueen luontoon.

Merkittyjä reittejä on Teijon kansallispuiston alueella noin 50 kilometriä. Reittien pituus vaihtelee puolestatoista kilometristä kymmeneen kilometriin. Liikuntaesteisille soveltuvia reittejä on yhteensä 3 km. Teijo tarjoaa retkeilymahdollisuuksia erityisesti myös niille, joiden erätaidot ovat vasta aluillaan tai jotka muuten vaan nauttivat helpoista, hyvin varustelluista metsäreiteistä.

Me kävimme maltillisesti kiertämässä  vähän alle 6 km pitkän Matildanjärven kierroksen. Reitti on helppokulkuinen rengasreitti, jossa kuljetaan  metsäpolun lisäksi pitkospuilla sekä ehkä noin kilometrin verran autotien viertä. Laavuja, kotia  ja nuotiopaikkoja oli  lyhyellä reitillä varmaan ainakin viisi. Kaunis talvisää oli houkutellut reitille monia muitakin ulkoilemaan, joten kaikilla taukopaikoilla oli tarjolla seuraa sekä valmis tuli. Eväisiin oli meillä panostettu, mutta silti melkoinen annoskateus iski, kun taukopaikalla viereinen seurue loimutti  lohta. Ensi kerralla ...

Kansallispuistot ovat yli 1000 hehtaarin kaikille avoimia luonnonsuojelualueita ja luontonähtävyyksiä. Valtion maille perustettujen kansallispuistojen ensisijaisena tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuus. Ne koostuvat sekä tyypillisestä suomalaisesta luonnosta  että myös kansallisesti ja kansainvälisesti arvokkaista kansallismaisemista. Kansallispuistot palvelevat luonnonsuojelun ehdoilla myös virkistystä tarjoamalla ihmisille mahdollisuuden nauttia ja rentoutua luonnossa. Kansallispuistoissa on retkeilijän iloksi merkittyjä reittejä, luontopolkuja, tulentekopaikkoja ja yöpymispaikkoja. 

Valtion retkeilyalueet puolestaan ovat monipuolisia, retkeilyyn ja muuhun luonnon virkistyskäyttöön tarkoitettuja alueita. Retkeilyalueilla on merkittyjä kävely- ja hiihtoreittejä, luontopolkuja, telttailualueita ja laavuja. Niillä harjoitetaan myös rajoitettua metsätaloutta, jossa otetaan huomioon luonnonarvot ja virkistyskäytön tarpeet. Retkeilyalueilla voi yleensä kalastaa ja metsästää.

Ettei mentäisi ihan metsään, niin ajantasaista tietoa kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen retkikohteiden palveluista kannattaa käydä lukemassa www.luontoon.fi -sivustolla.

Ps. Cambridgen sanakirjan mukaan sanonta `like a walk in the park`   on jotain sellaista tekemistä mikä on hyvin helppoa ja yleensä erittäin miellyttävää.   Sitäpä!

Sammalkranssi sai asukkaat

Jotkut ne vaihtavat sisustuksen tekstiilejä aina vuodenajan ja juhlapyhien mukaan.  Meillä mennään samoilla verhoilla ja koristetyynyillä kesät talvet, joulut ja juhannukset.

Sen sijaan vuodenajat ja juhlapyhät näkyvät ulko-oven kranssin alituisena vaihtumisena.  Syyskauden aloitti käpykranssi. Pakkasten alkaessa lähestyessä saivat kävyt päälleen suolahuurteen.  Ihan oli kiva, mutta syksyinen juttu. Jouluksi tarvittiin siis jotain uutta.  

 

Käpykranssi sai väistyä

Olen nähnyt kuvia kauniista sammalkransseista ja semmoista alkoi tehdä mieli. Meidän takapihalla sammal onkin likipitäen ainoa asia joka kasvaa ja lisääntyy. Sinnepä  siis.. Vaan en sitten kuitenkaan raaskinut kerätä pihamaan litteää sammalta vaan metsään asti piti mennä sammalta poimimaan.

 

Tilalle metsäinen sammalkranssi

Työskentelyn pohjaksi otin pohjaksi vanhan risukranssin, jonka ympärille rullasin kerroksen sanomalehden suikaleita. Teippasin homman kasaan maalarinteipillä.  Sitten aloin asetella sammalta kranssipohjan ympärille. Kiinnitys tapahtui rautalankaa kieputtamalla. Koska metsästä tuli kerättyä karhunsammalta, on lopputulos aikalailla ajateltua rehevämpi; melkoinen pienoismetsä.

Olemme työlasten kanssa käyneet metsässä kasa lelueläimiä mukanamme rakentelemassa niille pesiä ja koteja. Siitä innostuneena päädyin asuttamaan eläimiä kranssiinikin. Nämä taitavat olla Schleisin eläinhahmoja. Olen joskus ostanut näitä kirppikseltä `johonkin varmaan tarvii` -ajatuksella. Nyt siis kettu ja kaniini kotiutuivat sammalmättääseen. Pieni bambipoikanen emonsa kanssa saivat kodin murattiruukun juurelta.

Ketun jalat ovat niin syvällä sammaleessa, että hyvin pysyy paikallaan. Jänis sen sijaan pitänee pelastaa pois kranssista, kun on jo pari kertaa löytynyt kynnykselle pudonneena. Kummallista ovenpaiskojaporukkaa tuntuu täällä asuvan…

PS. Tämä nyt on ennenkin sanottu, mutta muistathan ettei sammal kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, vaan sen keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa.

Tuli asiaa pihan perälle..

Meillä on vuosia ollut leikkimökin takaseinässä kiinni valtavan kokoinen lehtikomposti. Erityistä kulkureittiä ei kompostille ole koskaan ollut.  Kompostia ei myöskään ole koskaan möyhitty tai käännelty, saatikka herätelty. Siis sellainen poissa silmistä, poissa mielestä -tyyppinen puutarhajätteen sijoitteluratkaisu, jonne  syksyisin yritetään survoa ylettömiä kasoja pudonneita lehtiä.  

 

Pihan perällä -ennen

Pihan perällä - jälkeen

Pikkuhiljaa kesäkeittiöksi muuttuvan rakennuksen ympäristö kaipasi siis pientä kasvojenkohotusta. Ihan ensimmäiseksi lehtikomposti irrotettiin mökin takaseinästä pienentämällä sitä puolisen metriä. Mökin ja kompostin väliin jääneeseen tilaan rakennettiin kulkureitti vanhoista tiilistä. Viimeiseksi vielä takaseinään naputeltiin muutama koukku ja naula. Niihin saakin nyt näppärästi säilöttyä kulloinkin ajankohtaiset pihan ja puutarhan työkalut. Puutarhan työkalut ovat nyt poissa näkyvistä mutta kuitenkin helposti haettavissa.

Kohta olisi taas  haravalle hommia..

Aikaa tähän uudistukseen kului maksimissaan ehkä tunti, mikä taisi sisältää jo pari kahvipaussiakin. Kulut 0 euroa ja uusi elämä epämääräiselle kasalle tiilenkappaleita. 

Ei täällä ketään saunan taakse viedä, vaan nyt pääsee pihan perälle

Tämä oli jälleen yksi näitä projekteja, joiden valmistuttua ihmettelee, että  miksi ihmeessä ei tätäkään tullut tehtyä jo aikoja sitten!

Vaan nälkä  tuppaa myös kasvamaan syödessä. Nyt kun kompostille viimein on kulkureitti, alkoi vähän poltella ihan `oikean`  kompostin hankinta. Osaisiko sitä täyttää, tyhjentää, käännellä ja herätellä keittiön ja / tai  pihan biojätteestä ihka oikeaa multaa ? Pitääpä  perehtyä aiheeseen vähän enemmän..

Tie työkaluseinälle on kivetty hyvillä aikomuksilla ?

Metsän pieni kansa - puunhaltijoiden opintoretki

Avasin suurin odotuksin Marjatta Levannon ja Julia Vuoren tänä syksynä ilmestyneen `Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki` -kirjan. Odotin tarinakirjaa suomalaisesta luonnosta ja siellä liikkuvista ikiaikaisista kulkijoista kuten haltijoista, tontuista ja peikoista. Ennen kaikkea kuvittelin kohderyhmänä olevan pienet lapset.

Vaan jo nopealla tutustumisella (uppoutumiseen ei juuri nyt ole kirjan ansaitsemaa aikaa) kävi ilmeiseksi että kirja on tätä mutta paljon, paljon muutakin. Sitä on hankala luokitella selkeästi oikein mihinkään yksittäiseen laatikkoon. Onko se taidekirja, satukirja, tarukirja, luontokirja, perinnekirja, kansanperinnekirja? Aikuiselle vai lapselle vai aikuiselle ja lapselle?  Yksin luettavaksi vai yhteiseksi lukukokemukseksi?

Ehkä ennen kaikkea Metsän pieni kansa on seikkailu- ja taidekirja. Siinä seurataan metsänväen elämää Suomen taiteesta tutuissa kuva-aineissa. Vedenhaltijat, tuulen henget, maahiset, hiiset, menninkäiset ja peikot tutustuttavat lukijan myös myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin. Oppaana metsän pienelle kansalle on Väinämöinen. Ihan pienelle lapselle en kirjaa vielä lähtisi lukemaan, vaan ehkä vasta kouluikäiselle. Silloinkin mieluusti yhdessä lukien. Kirja on varmasti parhaimmillaan aikuisen ja lapsen yhteinen tutustumismatka Suomen metsissä, vesissä ja tuntureilla vilistäviin monenlaisiin kulkijoihin ja heistä kerrottaviin ikiaikaisiin tarinoihin sekä rikkaaseen suomalaiseen kuvataiteeseen.

Kirjassa kolme pientä puunhaltijaa tutustuu muinaisiin tarinoihin henkiolennoista suomalaisten taiteilijoiden luomissa maisemissa. Puunhaltijat kulkevat kirjassa välillä piilossa ja välillä pääosassa, mutta aina yhtä uteliaina. Teksti on Marjatta Levannon ja kuvitus eläinaiheisista sarjakuvista tutun Julia Vuoren käsialaa. Sika-sarjakuvat lienevät niistä tutuimmat.

Lapsille tehdyt taidekirjat on lastenkirjallisuutta, joka ei välttämättä sellaisenaan aukea kaikille, eikä tarvitsekaan. Metsän pieni kansa ei päästä lukijaansa (vai pitäisikö sanoa kokijaansa) helpolla. Kun kirjan maailmaan lähtee lapsen kanssa lukien tutustumaan on varmaan syytä varautua luetun käsittelemiseen keskustelujen ja kysymysten muodossa.  Kirjassa käsitellään kauniisti myös kuolemaa ja vainajien yhteyttä luonnon välityksellä  meidän maailmaamme. Metsän pieni kansa toimii siis isosti myös tunnekasvatuksen opastajana. Samasta aineistosta löytyy myös selkokielinen rinnakkaisteos niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla vaivattomasti ja iloa tuottavasti omaksuttavissa. Kirja kuiskii myös kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tarjoaa sukupolvia yhdistävänä kokemuksena.

Vinkkinä opettajille , että huh minkälaisia mahdollisuuksia tämä kirja avaisikaan alakoulun kuvaamataidon opetukseen sekä vaikka ilmiöopetuksen inspiraationa oppiaineita yhdistämään. Kuvaamataitoa, biologiaa, äidinkieltä ja kirjallisuutta, historiaakin suloisesti sekaisin koululaisen mielikuvitusta, luovuutta  ja uteliaisuutta herättelevässä kokonaisuudessa.

Ja jos ja kun into on tällä kirjalla herätetty voi tutustumista pohjoisen ihmisen myyttisiin uskomuksiin ja muinaisiin metsäkokemuksiin syventää samalta kustantajalta aiemmin ilmestyneellä `Metsän tarina` kirjalla. Metsän tarina on saman nimiseen luontoelokuvaan perustuva elämyksellinen luontokirja vanhan metsän elämästä ja lukuisista asukkaista.  Kirjassa esiintyvät palvotut karhut, ilvekset ja hirvet, mystiset pöllöt ja käärmeet, salaperäiset muurahaiset ja sammakot sekä muinaiset sielulinnut. Myös metsän pieneliöt eli sienet, kivet ja kasvit sekä satoja vuosia vanhat puut ovat keskeisessä roolissa.

Kiitos Maahenki Oy:lle jolta kirja saatu.

Metsän pieni kansa - Puunhaltijoiden opintoretki
teksti: Marjatta Levanto
kuvitus: Julia Vuori
ulkoasu: Tiina Ripatti
Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo
Kustantaja: Maahenki Oy
Maahenki Oy, Helsinki 2016