torstai 18. marraskuuta 2021

Meidän metsä -kirjoneulesukat





Tiedätkö mitä tarkoittaa kirjainyhdistelmä KAL tai astetta vielä jännittävämpi MKAL? Vinkkinä kerron, että lyhenteet liittyvät yhteen tämän ajan muodikkaimmista harrastuksista, eli neulomiseen.

Käsitöiden ja kaikenlaisen käsillä tekemisen trendi on ollut tasaisessa nousussa jo vuosien ajan, mutta viimeistään korona-ajan myötä on neulominen saanut vielä aimo annoksen lisäbuustia kaikenlaisen kotoilun ja slow livingin myötä. Ihan erityisen hyvin nämä kaikki isot trendit yhdistyvät villasukkien tekemisessä. 



Kotoilun vastapainona neulomiseen on kehittymässä koko ajan myös uusia yhteisöllisen neulomisen muotoja. Tätä tarkoittaa kirjainyhdistelmä KAL; knit along eli neulotaan yhdessä. Yhteisöllistä neulomista voi harrastaa fyysisesti yhdessä erilaisissa kässäkokoontumisissa, mutta yhä enemmän myös virtuaalisesti verkossa. Mukaan voi liittyä kuka vaan ja tekemistä rytmitetään julkaisemalla jollain alustalla ohjetta pienissä pätkissä. Porukassa neulomalla pysyy tekemisen rytmi päällä ja aloitettu työ ehkä valmistuukin suuremmalla todennäköisyydellä kuin yksin puurtaessaan. 

Sitten kun tähän yhteisölliseen neulomiseen lisätään vielä hippu yllätyksellisyyttä saadaan kirjainyhdistelmä MKAL eli mystery knit along. Mysteerineulontatapahtumassa osallistujat eivät saa etukäteen tietää millainen käsityö on valmistumassa, vaan neuloksen ulkoasu paljastuu osa kerrallaan ja on tekijälleen yllätys. 



Neulotaanko vai kudotaanko ? 


Apua, tässä vaiheessa tarvitaan pieni termitauko. Oikeaoppisesti käsityöalalla puhutaan neulomisesta, kun tehdään esimerkiksi villasukkia tai neulepaitaa. Kutomisesta on kyse vain kangaspuilla tai koneella neulosta valmistettaessa. Länsimurteissa sukkia ja villapaitoja kuitenkin kudotaan. Meillä päin siis neulalla ja langalla neulotaan, mutta sukkapuikoilla kudotaan. Eli siirrynpä tästä eteenpäin puhumaan kotoisasti kutomisesta. 

Vaikka pidänkin itseäni ihan kohtuullisen näppäränä tekijänä erilaisissa käden taitoja vaativissa toimissa, mitenkään helpolla eivät käsityötaidot ole minuun tarttuneet. Peruskoulun käsityötunneilta ei jäänyt muistoksi kuin kasa traumoja. Yläasteen käsityömaikkani sanoi minun olleen hänen opettajauransa ainoa oppilas, jolle hän ei onnistunut opettamaan sitten yhtään mitään. Kiitos vaan, taisi homma sakata molemmin puolin opettajanpöytää. 



Sittemmin olen hiljalleen opetellut kutomaan, neulomaan, virkkaamaan, ompelemaankin. Sukkia en kuitenkaan muista kouluaikojen jälkeen kutoneeni. Mutta nyt olen! Vastaan tuli niin kaunis kirjoneulesukkien malli, että ajattelin yrittää selättää tämänkin käsityötaidon. Eikä jäänyt pelkäksi yrittämiseksi, vaan sain reilussa viikossa kudottua ihan kelpo sukat. Syystäkin siis ylpeä itsestäni

Alun perin juuri mysteerineulontaprojektina toteutettu Meidän metsä -sukkamalli kertoo tarinaa suomalaisesta metsästä. Kunkin ohjeosion yhteyteen on liitetty metsän tunnelmaa ja suomalaisuutta kuvastava runo. Itse sukkaohje on tällaiselle aloittelevallekin kutojalle sopiva. Kuvioissa ei ole koskaan kuin kaksi eri väristä lankaa samalla kerralla puikoilla. Pitkiä langanjuoksujakin on  vain vähän.



Meidän metsä -sukkien ohje löytyy kokonaisuudessaan Lankamaailman sivuilta. Sukat on suunnitellut taideteollinen suunnittelija Merja Palin. Sosiaalisesta mediasta löytyy myös paljon toteutuksia #meidänmetsäMKAL tunnisteella. 


Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen! 
Ylt’ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden, 
märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa, 
– en mitään maailmassa voi siten rakastaa. 
Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen, 
joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen. 
Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston 
käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on. 
Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa. 

 -Saima Harmaja-




7 kommenttia:

  1. Ihanat sukat <3 Kuviot ovat erityisesti mieleeni, kun tykkään liikuskella luonnossa. Sienestäminen ja marjastaminen on ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luonto- ja metsäaiheet sopivatkin ihan erityisen hyvin villasukkien.

      Poista
  2. Tosi kauniit sukat olet kutonut. Minäkin sanon kutonut, niin kuin olen jo lapsesta asti sanonut.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat sukat! <3 Vähän himottaisi aloittaa sukkaprojektia täälläkin, mutta opiskelut pitävät tällä htekellä sen verran kiireisenä, että en taida uskaltaa aloittaa...neuloosiin jää niin helposti kiinni ja muut työt tekemättä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin totta; käsityöt vievät mennessään kun kerran jonkin aloittaa.

      Poista