Täällä asuu kirjoitusvihreinen herkuttelija

Pari talteen poimittua kerrostalon nimitaulua ovat useamman vuoden odotelleet kaapissa sopivaa käyttötarkoitusta. Koska eteisessämme olevaa avainkaappia ei kukaan tunnu enää käyttävän, on sen nyt aika väistyä asukastaulun tieltä. Sain kerättyä perheenjäsenten nimet tauluun jo olemassa olevilla kirjaimilla, kissallekin löytyi kirjaimet.

Toiseen tauluun aloin sommitella lopuista kirjaimista jotain keittiöön sopivaa mietelausetta. Mikään naseva aforismi ei nyt oikein napannut, joten tauluun päätyi keittiöterapiaa parhaimmillaan eli pannarin ohje. Pannukakkua tehdään meillä (ihan liian) usein. Koska valmistus on miehen vastuulla, pitää siihen vielä kymmenienkin tekokertojen jälkeen olla aina ohje käytettävissä, jotta mennään aina ihan grammalleen samalla kaavalla. Kyllä, rivien välistä voi tässä kohtaa lukea perheen sisäisen kulttuurieron suhtautumisessa ohjeiden noudattamiseen. Siksi meillä mies hoitaakin mittaamista vaativat keittiötyöt.

Koostin ohjetta niin pitkälle kuin kirjaimia riitti. Otin taulusta kuvan ja lähdin ostamaan puuttuvia kirjaimia. Sanasokeus lienee iskenyt, koska kotiin tullessa ei leivinjauheeseen riittänyt enää V-kirjainta. Lukutaidon lisäksi lienee kätevän emännän laskutaitokin tökkinyt, koska ylimääräisiksi jäi kaksi kirjainta; K ja R. Korvataanko jatkossa leivinjauhe siis leirin jauhoilla vai leikkijauhoilla, hmm.  

Ehkä kuitenkin raatsin käydä ostamassa puuttuvan V-kirjaimen, hinta oli 0,20 / kirjain. Tässä kävi vähän semmoinen IKEA-ilmiö, eli tarpeeksi monta kertaa toistettuna pieni kappalehinta kerryttää loppusumman yllättävän isoksi. Jos olisin alkanut kertomaan kappalehintaa kirjainten määrällä olisi tauluun saattanut päätyä ainoastaan;

PANNUKAKKU

KVG

PS. Puoliso kysyi, että miksi ainesosat eivät ole taulussa oikeassa järjestyksessä. Kutsutaan sitä vaikka leipojan henkiseksi haasteeksi, en kyllä ala järjestystä vaihtamaan.

DIY; tuikku munankuoressa

Pääsiäinen on siitä kiva juhlapyhä, että sen viettämistä ei ole samalla tavalla standardoitu kuin vaikka joulun tai uudenvuoden.  Meidän perheen pääsiäistraditiot ovatkin ihan olemattomat vähäisiä. Lampaasta ei tykätä, munia ei maalata eikä tekstiilejä vaihdeta vuodenajan mukaan. Vaikka muuten koti ei koristu pääsiäiseksi, on se hyvä takaraja viimeisten joulujuttujen pois keräämiseen. Pari hyvin piiloutunutta tonttua siirsinkin varastoon vielä eilen. 

Jos jotain meidän pääsiäiselle on ominaista, niin olkoon se sitten kirjat ja elokuvat sekä kaikenlainen laiskottelu.  Pääsiäisen leffoja ovat tähän mennessä olleet Tuulen viemää ja Varkaiden Paratiisi, luultavasti pari Harry Potteriakin tulee vielä katsottua.

Aamu on ihmisen parasta aikaa

Olen aina aikainen herääjä ja yleensä ylhäällä viimeistään kuuteen mennessä. Muu perhe sitten nukkuukin aina tilaisuuden tullen aamupäivän puolelle, osa iltapäivällekin asti.  Eilen aamulla leivoin leivän odotellessani aamiaisseuran heräämistä. 

Leivistä helpoin; pataleipä. Ohje sikkesumari.com

Tänä aamuna perhe tulee saamaan aamiaiseksi munaa ja pekonia, koska innostuin kokeilemaan tuikkujen valamista munankuoriin. Lyhykäisyydessään; rikoin munan, huuhtaisin kuoren ja pyörittelin sen sisällä tilkan punajuurilientä. 

Kynttilän liekki saa sisäpuolen värityksen hehkumaan kuorenkin läpi.

Punajuuresta tulikin kaunis tasainen väri kuoren sisäpintaan, mustikalla värjääminen ei onnistunut likikään yhtä hyvin.  Laitoin tuikkuja foliovuokaan ja hetkeksi kuumaan uuniin, jotta muuttuivat nestemäiseksi. 

Ennen täyttöä piti vähän hakea munankuorelle luontaista tasapainopistettä, jotta steariini asettuu tasaisesti kuoreen. Sitten vaan tuikun sydänlangan siirto ja steariinin kaato munankuoreen, valmis! 

Leivästä ei ollut enää kuin muruset jäljellä.

Ehkä näitä munankuorikynttilöitä voisi varoiksi kuitenkin poltella vaikka teräksisissä munakupeissa jotteivat kellahda. Vaihtoehtoisesti kuoren voi asettaa pöytään maitotölkin korkin päälle, jolloin tasapaino pysyy hyvin.

Toisenlainen toteutus; Flickr.comista poimittu kuva munankuorikynttilästä.

Miksi meninkään...

.. vapaaehtoisesti ruotsinlaivalle

 

Minilomalta levänneenä? Vai tämänoloisena?

En ole koskaan pitänyt ruotsinlaivoista. Olemme perheen kanssa käyneet lukuisia kertoja Ruotsin puolella laskettelemassa ja silloin on ollut pakko mennä laivalla veden yli. Siinä yhteydessä laivalla olo on jotenkin ollut siedettävää, mutta muuten en ole koskaan halunnut ihan vain risteilemään. Nyt kuitenkin teki ihan kauheasti mieli käydä Tukholmassa kevättä vastaanottamassa, ja kun ilmaisia risteilylahjakortteja löytyi kokonainen nippu niin päätimme lähteä Helsinki-Tukholma –risteilylle.  Ehdoton virhe. Yhteensä 34 tuntia laivalla oloa virkisti kummasti muistia, että mikä se olikaan mitä näissä risteilyissä niin inhoankaan.

"Keväinen" Tukholma houkutteli

”Shoppaile merihinnoin”  

En harrasta merkkikosmetiikkaa, mutta kerrankin minulla oli tuote, jonka olin päättänyt itselleni hankkia. Olin ostamassa verkkokaupasta Elizabeth Ardenin Green Tea Honey drops bodycreamia. Isompi pakkauskoko maksaa verkkokaupoissa halvimmillaan 18.90, pienempi 13,90. Ennen tilaamista ajattelin kuitenkin tarkistaa tuotteen hinnan vielä laivalla. Laivalla myynnissä oli vain isompi koko ja `merihinta` oli huikeat 29.90. Ohhohhoijaa; ei se tyhmä ole joka pyytää… vai miten se  sanonta  meneekään.

Laivan kosmetiikkavalikoima ei kyllä muutenkaan vakuuttanut; vain isojen kosmetiikkafirmojen tuotteita; ei mitään uutta ja innovatiivista. Olin unohtanut pakata shampoon mukaan matkatavaroihin, vaan eipä hätää, ajattelin ostaa laivalta. Pyörähti silmät kuitenkin ympäri kun halvinkin normikokoinen shampoo maksoi pari senttiä vajaat 9 euroa. Matkakokoisen kertakäyttöisen shampoon sai sentään ostettua 3,5 eurolla, huh!

”Ravintoloidemme ja kahviloidemme avainsanat ovat maukkaus, monipuolisuus ja edullisuus”

 Ja hah! Ehkä joskus 70-luvulla laivan seisovassa pöydässä oli tarjolla erityistä herkkua. Nykytarjonnalla 36 euron hinta ruokailusta tuntuu aika suolaiselle hinnalle, varsinkin kun itse ruokailutilanne on jonottamisineen kaukana rentouttavasta. Mainostetaan luksusta, mutta esimerkiksi juomien sisällyttäminen buffetin hintaan ajaa käytännössä nauttimaan ns. `luksusruoan` kanssa halvinta mahdollista bulkkiviiniä, eikö tässä ole vähän ristiriitaa? Noin 11 euron hintainen aamiainen tuntui sentään edes jotenkuten kohtuulliselta, aika sokeripitoista oli kyllä tarjonta.

”Viihdeartistit – sukella tähtisateeseen, hurmaannu upeista show-teemoista, pelaa onnenpelejä” 

 Voi hyvän tähden; risteilyemännän vetämänä ruutuysiä ja makeisbingoa, en hurmaantunut.  Luokattoman hirveitä 70-luvulle jämähtäneitä humppapumppuja ja samaa settiä vuosikymmenestä toiseen toistavia pubitrubaduureja, joiden ohjelmistosta innostuminen vaatisi aika lailla nestepitoista panostamista. Ilta Itämerellä kului nukkuen kellon ympäri, pimeä hytti ja pehmeä peite olivat minun luksustani.

”Tukholma on tekemistä täynnä” 

Kyllä, tekemistä riittäisi mutta aikaa ei ole. Helsinki-Tukholma –reitillä on matkustusaika pidennetty peräti 17 tuntiin / suunta. Samalla maissaoloaika on supistunut peräti alle kuuteen tuntiin. Laivasta ulos jonottamisineen ja siirtymisineen jää aikaa kaupungilla käytettäväksi todella hintsusti. Hitaasta matkanteosta huolimatta laiva oli Tukholmaan saavuttaessa myöhässä noin 20 minuuttia. Meidän kohdalla se tarkoitti, että suunnittelemaamme hotelliaamiaiseen Södermalmilla käytettävissä oleva aika kutistui kriittisesti sen verran, että luovuimme ajatuksesta, pelastauduimme mäkkäriaamiaiselle. Onko tässä aikataulunmuutoksessa taustalla laivalla tapahtuvan kulutuksen maksimointi; jos `ilta`laivalle pitää palata jo klo 16, niin käytännössähän se tarkoittaa pakotettua ruokailua laivalla.

Laivamiljöökin tuntuu pahasti jämähtäneen jonnekin vuosikymmenien takaiseen aikaan.  Sisustuksen kuosit, värit ja materiaalit ovat tunkkaiset ja ahdistavat. Aika omituisen käsityksen pohjoismaisesta designista saavat laivalle eksyneet turistit, kun pohjoismainen raikas sisustustyyli loistaa poissaolollaan. Päivittelin laivan vanhanaikaista yökerhoa susirumine kokolattiamattoineen, kultaisine koristeineen ja kopiokuppituoleineen kunnes tyrmistyksekseni luin, että tämän laivan ilme on uudistettu viime keväänä. Jos jotain positiivista haluaa uudistuksista löytää, niin hytissä ei enää ollut läikikästä kokolattiamattoa, kiitos siitä.

Vastasataneesta lumesta ja koleasta ilmasta huolimatta Tukholma oli kuitenkin yhtä mukava kaupunki kuin aina ennenkin ja miniloman arvoinen. Vaan ensi kerralla kun tekee mieli Tukholmaan, taidanpa lentää. Tulee varmaan halvemmaksikin, hermoja ainakin säästyy. 

Pussitehtaan tuotekehitysosastolta, päivää

Ei se sitten riittänyt, että tein erilaisia pussukoita ja koreja yhden ison rullaverhollisen verran. Kun rullaverho loppui niin seuraavaksi materiaaliksi päätyi rikkinäinen pimennysverho. Pimennysverho on jo sen verran jämäkämpää kangasta, että valmis pussukka ei edes halutessa rypisty, vaan on entisiä selkeästi jämäkämpi. 

Olin säilönyt Koti kaupungin laidalla –blogista idean vyönpätkistä laatikoston vetiminä, ja tuon idean sovelsin pussukan kahvoiksi. Vähän osui kohdalle turhan paksu nahkavyö, ohuempi ja taipuisampi olisi tässä ollut parempi. Tuotekehittely jatkukoon, pimennysverhoa on vielä runsaasti jäljellä..

En ole koskaan..vielä

Kuva täältä

Olen jäsenenä useammassakin facebookin roskalava-ryhmässä. Niiden ideana on siis kertoa eri alueiden roskalavoista, jotta halukkaat voisivat käydä pelastamassa kaatopaikalle joutumiselta tarpeellisia tai vaan mielenkiintoisia esineitä. Vaikka mielenkiinnolla seuraan näiden ryhmien postauksia ja keskusteluja, en ole itse koskaan käynyt hakemassa mitään roskalavalta. Yhden ainoan kerran laitoin erään kerrostalon pihalla sijainneen roskalavan osoitteen muistiin ja kävin paikalla lavan reunalla keikkumassa. Lavalla oli yhtä ja toista mielenkiintoista esineistöä, mutta en kerta kaikkiaan mitenkään kehdannut ottaa sieltä yhtään tavaraa. En vaan kyennyt. Nolotti. 

Kuva täältä

Silti hurraan joka kerta kun joku noissa ryhmissä esittelee omia roskalavalöytöjään. Kadehdin ja manaan omaa uskalluksen puutettani. Yhtälailla turhaudun joka kerta kun joku jakaa ryhmään valokuvan lavasta joka pursuaa hyväkuntoista tai hyödynnettävää tavaraa. Yksityishenkilöiden ajattelematonta tai `ennemmin-vaikka-roskiin-ettei-kukaan-vaan-minusta-hyödy` asennetta kohtaan ymmärrykseni riittää sentään edes hitusen paremmin kuin yritysten vastaavanlaista toimintaa kohtaan.  Aina silloin tällöin ryhmissä jaetaan tietoa jonkin yrityksen takaovella sijaitsevasta ja käyttökelpoista tavaraa pursuavasta roskalavasta. Usein juuri tällainen yritysten harjoittama järjetön tuhlaus nostaa ryhmissä vilkkaan keskustelun. 

Vaan miten monta tällaista keskustelua täytyy SOME –maailmassa käydä jotta ääni alkaisi kuulua yrityksiin asti. Tavaran kierrättämisestä tai lahjoittamisesta muodostuvia kuluja ja vaivaa käytetään perusteenä sille, että mieluummin ajetaan ylijäämä- tai kertakäyttötavara sen enempiä lajittelematta suoraan roskalavalle kuin etsitään sille uutta käyttöä tai käyttäjää.  Okei, selvä. Mutta; ovatko yrityksen huomioineet tässä lainkaan huonon julkisuuden tuomaa vaikutusta yritystoimintaansa.

 

Kuva täältä

Jälleen tänään seurasin keskustelua erään turkulaisen ison yrityksen takapihalla olleen roskalavan sisällöstä.  Lavalle oli kannettu kasoittain kelvollista materiaalia ja tavaroita, eikä edes ollut kyseisen yrityksen kohdalla ensimmäinen kerta. Parin tunnin ajan viestiketjuun tuli kymmeniä kommentteja siitä miten älyttömästä tuhlaamisesta on kyse. Moni ilmoitti jatkossa kiertävänsä kyseisen yrityksen kaukaa. Ketjussa oli myös kommentteja siitä, miten asiasta pitäisi ottaa yhteyttä tiedotusvälineisiin. 

Kuva täältä

Sitten kuvat ja koko viestiketju hävisivät. Sattumaako, vai olisiko niin että tässä kyseisessä yrityksessä seurataan aktiivisesti oman yrityksen esiintymistä SOME-kanavissa… Yhtä kaikki, olisin arvostanut selitystä (vaikka sitä klassista `emme lahjoita ylijäämämateriaalejamme turvallisuussyistä / kustannussyistä / työvoimasyistä`) tai pahoittelua. Kaikkein iloisimmaksi olisi tullut pahoittelusta ja lupauksesta jatkossa miettiä yrityksen ekologisia arvoja. Sen verran keskustelu (ja keskustelun katoaminen) jäi harmittamaan, että laitoin yrityksen palautelaatikkoon postia asiasta. En menisi henkeäni pidättelemään vastausta odottaessa, vaikeneminen tuntuu usein olevan yrityskulttuurin normaalia käytäntöä ikävän julkisuuden kohdalla.

Kuvan roskalavat eivät liity mihinkään kertomaani, vaan ovat Flickr.com –kuvapalvelusta.

Makumuisti ei pätki

Kuva ELKAN arkisto. 1952

Viimeksi jälkikasvun luona majaillessani kävimme täydentämässä ruokakaapin lisäksi myös vitamiinivarastoja eli D-vitamiinia ja kalsiumia. Itse olen laiska syömään mitään lisäravinteita, mutta yhden vitamiinipurkin hankin itsellenikin. Nimittäin B12-vitamiinia, joka myös ns. muistivitamiinina tunnetaan. B12-vitamiini onkin ollut viime vuosina melkoisen trendikäs vitamiini. Tarvitsen kaiken mahdollisen avun huonomuistisuuteeni. Nimimuistini on täysin olematon, kasvomuistikaan ei ole paljon parempi. Pääni on täysin tyhjä kaikista koulussa ulkoa opetelluista rimpsuista. Olen mestari unohtamaan sovittuja asioita, siltikään en ole oppinut käyttämään kalenteria. Perhe ja ystävät ovat tottuneet muistuttelemaan menoistani.

Vaan makumuistini se ei pätki hiukkaakaan. Törmäsin Rakkaudesta historiaan –sivuston kautta Lapsuusmuistelua –kuvablogin nostalgisiin karkki- ja herkkupostauksiin ja ei herkkua josta ei olisi jonkinlaista makumuistoa minulle muodostunut. Suu napsuen muistelin ananaseskimoa, Jambo-patukoita, Lolaa, Marilynia, Banskua ja Manskua sekä monia muita herkkuja jotka olivat painuneet jonnekin muistin perukoille, mutta muuttuivat eloon vain vilkaisulla kuvaan.

Fruit Dreams Hellaksen täytesuklaata 80-luvun puolivälistä (kuva ELKA:n arkisto)

Mansku Hellaksen Mansku, näitähän oli myös Bansku (kuva ELKAN arkisto)

Roope Ankan kolikot 80-luvun alkuvuosilta  (kuva ELKAN arkisto)

Tokion olympialaisten (1964) alla Peter Fazer kehitteli Japonica-leivoksen inspiroimana Geisha-suklaan. Jossain viime vuosisadan loppupuolen kaikenlaisen globalisaation vyörymisen vuosina on geishaneito vähin äänin hävinnyt pakkauksesta. Tällä on haluttu varmuudella olla kulttuurisesti korrekteja ja välttää rasismi- tai sovinismikortin esiin vetämistä. (Kuva Fazer.fi)

Bubble-purkkapoika, ajalta ennen xylitolia. Niinpä nuoret; vanhempanne ovat todellakin eläneet aikaa jolloin purkka ei ollut xylitolia vaan ihan tavallinen makeistuote. Xylitol-jenkki tuli markkinoille vuonna 1975. (kuva ELKAN arkisto)

Karkkis (kuva ELKAN arkisto)

Makeutusaineena sorbitol

Pätkis se pysyy muuttumattomana vuodesta toiseen. Tuotannossa vuodesta 1978 lähtien. Vuodesta toiseen kappalemäärällä Suomen myydyin suklaapatukka. Viimeksi eilen ostin koulussa kahvitunnilla pätkiksen, eli tuskin menettää kärkiasemaansa tänäkään vuonna.

Jos oman makumuistin testaus kiinnostaa, käy vierailulla Lapsuusmuistoja –blogissa.

DIY; Kipsimuna rairuohon kasvualustaksi

Yritin viime vuonna kylvää rairuohoa oikeisiin kananmunan kuoriin. Idea on itsessään ihan toimiva, mutta ei minulla vaan onnistunut. Oikean munan kuoreen saa mahtumaan niin vähän multaa sekä siemeniä, että kastelun kanssa pitää muistaa olla todella tarkkana. Vähän kerrallaan, mutta usein. Siis aivan liian usein tällaiselle ihmiselle, joka ei tunnetusti saa pidettyä hengissä yhtään kasvia.

Isommille munille olisi siis tarvetta, vaan lähikaupan tarjonta ei kata strutsinmunia.  Facebookin askarteluryhmissä muistin nähneeni kipsinauhasta tehdyn ison `munankuoren`. Kipsinauhaa saa ostettua suurimmista apteekeista, apteekin tuotemerkki taitaa olla nimeltään Cellona. Ostin kipsinauhaa maltillisesti vain yhden rullallisen, tein siitä kaksi munankuorta ja rullaa jäi vielä jäljellekin.

Kipsinauhaa on helppo työstää. Nopea kastaminen veteen ja yhtä nopea paikoilleen siirto. Mikä tahansa kulho tai purnukka toimittaa hyvin muotin virkaa, itse käytin ilmapalloa. Laitoin ilmapalloon sisälle pienen tilkan vettä, jotta pallo pysyi tukevammin pystyssä säilykepurkissa jota käytin pallotelineenä.

Mitä huolellisemmin pyörittelee sormella paikalleen laitetun kipsikaistaleen pintaa, sitä paremmin saa harson rakenteen näkymättömiin ja pinnasta kipsimäisen tasaisen. Ja taas, nopea pitää olla; suikaleet kuivuivat ilmapallon päälle hetkessä. Kun kipsiharson palat ovat muotin päällä paikoillaan, riittää noin puolen tunnin kuivumisaika. Sitten vaan puhkaistaan ilmapallo, mikä irtosikin kipsistä oikein helposti. 

Sottaista puuhaakin tämä on, kipsimuruja varisee nauhasta siinä vaiheessa kun leikkaa. Työskentelypöytäkin  kannattaa suojata hyvin.

Kuvissa munankuoreen on tiputettu parhaat päivänsä nähnyt narsissi. Jahka muistan ostaa multaa, niin kylvän niihin kuitenkin rairuohoa kasvamaan. Pääsiäisen jälkeen taidan siirtää kipsikuoret yrttiruukkujen pesiksi.

Ainakin Stiplu on myös tehnyt munankuoria kipsiharsosta. Kotipellon Tanni puolestaan on jatkojalostanut kipsiharsotuotantoa ihan uusiin kohteisiin. Kotiporstuassa Tarjalla  kuorista on syntynyt kaunis asetelma kukkia ja kynttilöitä.

EDIT: Kasvualustana kipsimuna ei sekään kestä rankkaa kastelua eli mullan alle kannattaa esimerkiksi laittaa pala muovia tai kelmua.

Kiss & tell sekä arvonnan voittaja

Kuva Flickr.com. Lisenssi.

Suomi; the worlds most literate nation

Nyt saa olla syystä ylpeä; tuoreen yhdysvaltaisen lukutaitotutkimuksen mukaan Suomi on maailman johtava lukumaa. Tutkimus ei mittaa niinkään suoraan lukutaitoa (missä myöskin Suomi varmasti sijoittuisi kärkimaiden joukkoon) vaan ennemminkin lukemiseen liittyviä tapoja ja tukitoimia. Lukutaitoa mitattiin viidellä eri kriteerillä, muun muassa kirjastojen määrän ja käyttöasteen mukaan sekä sanomalehtien lukemisen määrällä. Suomalainen kirjastolaitos on varmasti ollut yksi selkeästi Suomen kärkisijoitukseen vaikuttanut tekijä.

Kirjastolaitosta on kuvattu Suomen henkiseksi huoltoasemaverkostoksi, eikä syyttä. Kävin omassa verkkokirjastossani poimimassa listan suudelmaan tavalla tai toisella liittyviä teoksia; pääosin kirjoja ja elokuvia. Osa teoksista on romantiikkaan vahvasti kiinnittyneitä ja aikamoista hattaraa, mutta kyllä tuolta listalta pystyy poimimaan toiminnallisemmankin näkökulman suudelmateeman. Suudelmia eri muodoissaan, olkaa hyvät:

 Kirjoja:

Danielle Steelin Suudelma; 

kansikuvana Gustav Klimtin the kiss, 

ehkä maailman tunnetuin suudelmamaalaus.

Reijo Mäki Pahan suudelma 1998. 

Kymmenes Vares-kirja, tehty myös elokuvaksi.

Hannu Salmi; Suudelma. 

Tietoteos suudelman kulttuurihistoriasta.

Venuksen suudelma;
astrologinen aikamatka naiseuteen.

Tommi Tabermann Suudelma 1977

Satu Itkonen, Suudelma, suukko, pusu
Suudelmasta piirustus- ja maalaustaiteessa

Elokuvia:

Maailman tunnetuin elokuva?
Kun Sinkkuelämän Kihon roolihahmoa on kirjoitettu,
ovatkohan vahvat yhtäläisyydet Rhett Butleriin
olleet tietoisia vai sattumaa 

Hellä suudelma 2004. 

Tarina nykypäivän kielletystä rakkaudesta, 

Glasgowin Romeo ja Julia.

Koston suudelma 1995

Stanley Kubric Tappava suudelma 

vuodelta 1955 (myös nimellä kohtalokas suudelma).

 Film noir –genreä puhtaimmillaan.

Francois Truffaut Varastettuja suudelmia 1968. 

Elokuva kuuluu samaan sarjaan uuden ajan 

ranskalaiselokuvan klassikon 400 kepposta kanssa.

Nämä ja paljon, paljon muuta saatavilla lähimmällä hyvinvoinnin huoltoasemalla

Arvonnan voittaja

Nostalgiapostauksen vastauksissa tuli esille elämää suurempien suudelmien koko kirjo. Ikimuistoisimman suudelman kärkisijasta käytiin tiukkaa kisaa; populaarikulttuurin puolelta eniten mainintoja keräsivät Kaunotar & Kulkuri sekä Rhett & Scarlett.  Arvonnan voittaja nimesi itselleen mieleenpainuneimmaksi  suudelmakuvaksi kuvan, johon tämä Eduardo Kobran työ perustuu. Kuvan historiasta voi käydä lukemassa lisää täältä.

 

Kuva Flickr.com. Lisenssi CC BY 2.0

Onnea Mersii! Laitan postia tulemaan.