Pari talteen poimittua kerrostalon nimitaulua ovat useamman
vuoden odotelleet kaapissa sopivaa käyttötarkoitusta. Koska eteisessämme olevaa
avainkaappia ei kukaan tunnu enää käyttävän, on sen nyt aika väistyä asukastaulun
tieltä. Sain kerättyä perheenjäsenten nimet tauluun jo olemassa olevilla kirjaimilla,
kissallekin löytyi kirjaimet.
Toiseen tauluun aloin sommitella lopuista kirjaimista jotain
keittiöön sopivaa mietelausetta. Mikään naseva aforismi ei nyt oikein napannut,
joten tauluun päätyi keittiöterapiaa parhaimmillaan eli pannarin ohje.
Pannukakkua tehdään meillä (ihan liian) usein. Koska valmistus on miehen
vastuulla, pitää siihen vielä kymmenienkin tekokertojen jälkeen olla aina ohje
käytettävissä, jotta mennään aina ihan grammalleen samalla kaavalla. Kyllä, rivien
välistä voi tässä kohtaa lukea perheen sisäisen kulttuurieron suhtautumisessa
ohjeiden noudattamiseen. Siksi meillä mies hoitaakin mittaamista vaativat
keittiötyöt.
Koostin ohjetta niin pitkälle kuin kirjaimia riitti.
Otin taulusta kuvan ja lähdin ostamaan puuttuvia kirjaimia. Sanasokeus lienee
iskenyt, koska kotiin tullessa ei leivinjauheeseen riittänyt enää V-kirjainta. Lukutaidon
lisäksi lienee kätevän emännän laskutaitokin tökkinyt, koska ylimääräisiksi jäi
kaksi kirjainta; K ja R. Korvataanko jatkossa leivinjauhe siis leirin jauhoilla
vai leikkijauhoilla, hmm.
Ehkä kuitenkin raatsin käydä
ostamassa puuttuvan V-kirjaimen, hinta oli 0,20 / kirjain. Tässä kävi vähän
semmoinen IKEA-ilmiö, eli tarpeeksi monta kertaa toistettuna pieni kappalehinta
kerryttää loppusumman yllättävän isoksi. Jos olisin alkanut kertomaan
kappalehintaa kirjainten määrällä olisi tauluun saattanut päätyä ainoastaan;
PANNUKAKKU
KVG
PS. Puoliso kysyi, että miksi ainesosat eivät ole taulussa oikeassa järjestyksessä. Kutsutaan sitä vaikka leipojan henkiseksi haasteeksi, en kyllä ala järjestystä vaihtamaan.
Hieno. Meilläkin on pari tuollaista tyhjää taulupohjaa, mutta ei kirjaimia. Mistä niitä saa?
VastaaPoistaRautakaupoissa ei ollut, mutta lukkoliikkeestä löytyi.
PoistaIhana idea! Meilläkin asuu eräs milliville ;) terkuin Suska KoivulaDesignesta.
VastaaPoista:)
PoistaHei! Satuin blogiisi fb:n linkin kautta ja päätin jättää tervehdyksen. :) Lueskelin blogiasi (erityisesti diy) ja kivoja juttuja olet tehnyt ja kivalla tyylillä kirjoitat. Tunnistan sukulaissielun - kun inspiraatio iskee, ei ole aikaa lähteä etsimään tarvikkeita kovin kaukaa, vaan on tehtävä niillä mitä sattuu ensimmäisenä käsiin löytymään. Mukavaa kevättä, taidan poiketa täällä myöhemminkin. :)
VastaaPoistaMukavaa, että löysit tänne, tervetuloa uudelleenkin! Parhaat ideat on juuri niitä mitä täytyy päästä ihan heti tekemään..
PoistaIte oon kans jo pitkään haaveillu tuollasesta asukastaulusta - aivan ihana!:)
VastaaPoistaJa aikamoisia mahdollisuuksia, vaikka menukorttina seuraavissa juhlissa tms..
PoistaHaa, itsellänikin on sellainen minimalli tuollaisesta taulusta. En ole osannut etsiä noita kirjaimia oikeasta paikasta... Siis lukkoliike? Mikä?
VastaaPoistaVarmaan kaikki avain- ja lukkohuoltoa tekevät liikkeet. Salossa oli sellainen kuin lukko-ja helahoito.
PoistaKiitos, pitää kartoittaa täällä pk-seudulla.
PoistaKiva idea!!!Mulla on purkillinen noita kirjaimia,mutta tuo taulupohja puuttuu!Saiko niitäkin siis lukkoliikkeestä?
VastaaPoista