sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hollywood vai Bollywood



Sisko vietti viime viikolla täällä ompelutyöleiriä, joka joissain piireissä  myös hiihtoloman nimellä tunnetaan. Meillä on ollut ruokapöydän päässä rahin tapainen Ikea-istuin, joka vetää sisälleen mukavan määrän vuokia ja peltejä ja jonka tarvittaessa voi tuupata pois tieltä vaikka pöydän alle. Rahissa on pyörät alla ja se on myös riittävän tukeva vaikka päällä seisomiseen. Niinpä alkuperäistä vaaleaa puuvillaverhoilua koristikin aika monta jalanjälkeä ynnä muuta keittiölikaa.  



Löysimme Eurokankaan palakorista mahtavan afrikkalaisen vahapuuvillakankaan nimeltään `Super Nice by Fashion Hollywood`. Itse epäilen vahvasti kankaan valmistajalla eli africanpremierellä käyneen kirjoitusvirheen, kankaat ovat minusta vahvasti enemmän kallellaan Bollywoodiin kuin Hollywoodiin. Yhtä kaikki; monitoimikaluste sai uuden päällysteen ja palasi entistä ehompana tehtäväänsä pöydän päädyn lisäistuimena. 


Nyt kun alan varovasti tutustumaan omaan ompelukoneeseeni, niin tekisipä mieli käväistä hakemassa lisää näitä Bollywood-henkisiä kankaita esimerkiksi ulkokeinun tyynyiksi.




Hiljalleen heräilevä ompeluinnostus houkuttaisi myös tarttumaan Abstraktin blogissaan aloittamaan käsityökirjahaasteeseen. Haasteessa kuvataan pinona kaikki omasta hyllystä löytyvät käsityökirjat, listataan kirjat ja valitaan kustakin kirjasta yksi toteutettava työ tai malli sekä asetetaan projektille aikaraja. Vaikka oma pinoni onkin kohtuullisen matala, niin vielä en uskaltaudu tekemään haastelistaa vaan jätän asian mietintään. Mielenkiinnolla jään kuitenkin  ensin seuraamaan Abstraktin oman haasteen etenemistä.


2 kommenttia:

  1. Huhhuh, mikä haaste! Ei todellakaan mikään pienimuotoinen haaste (abstraktilla 21 kirjaa joista aikoo puolessa vuodessa toteuttaa yhden ohjeen kustakin), mulla menisi eläkeikään. Ei sen puoleen, käsityökirjoja on kiva selailla ja käyttää inspiraation lähteenä, mutta harvoinpa niistä mitään suoraan toteutan.

    VastaaPoista
  2. Inspiraation lähteenä juurikin parhaimmillaan. Minun pinossani ei taida montaa ohjeita sisältävää ollakaan..

    VastaaPoista