Toisen riesa on toisen aarre.
Ei taida olla kovinkaan epäselvää, että Vintagentissa
rakastetaan romua ja löytöjä, erityisesti ilmaisia löytöjä. Ilmaiseksi saatujen esineiden tuunauksessa ja
kunnostuksessa kun voi huoletta revitellä erilaisilla kokeiluilla. Se juuri on
ehkä se jutun ydin, mikä tekee muiden romujen bongauksesta erityisen palkitsevaa.
Painolastina ei ole muistikuvaa esineen muinaisesta kauppa-arvosta eikä
tunnesidettä omaan menneisyyteen, on vain mielenkiintoinen esine.
Vaikka kierrätysinto ja persoonallisten vanhojen esineiden
arvostus on kasvussa, siitä huolimatta kaatopaikalle päätyy edelleen runsaasti omistajalleen
tarpeettomaksi tullutta tavaraa. Sitä kun helposti sokeutuu omille roinilleen,
eikä näe niille mitään arvoa tai tulevaisuutta. On ehkä vaikea uskoa, että joku
muu voi olla hakemassa juuri sitä juttua mitä itse on surutta heittämässä pois.
Mutta; onneksi on kierrätyspalstat. Ei tarvita kuin rehellinen ja riittävä
kuvaus esineestä palstalle niin hetkessä saattaa välttyä kuljettamisen vaivalta
ja kaatopaikkamaksuilta. Samalla tekee ehkä jonkun ikionnelliseksi.
Vintagentti tuli ikionnelliseksi bongatessaan tori.fin
annetaan palstalta kuvien kaapin. Kaappi näyttää siltä, että se on kuulunut
lääkärin vastaanotolle tai ehkä kokoelmakaapiksi biologian luokkaan. En edes
tiedä kaapin alkuperää ja hyvä niin. Voin itse rakentaa sille mielessäni juuri
sellaisen historian kuin haluan. Löydön ihanuutta lisää se, että paikka josta
kaappi käytiin noutamassa, huokui wanhanajan ruukkiromantiikkaa.
Kaappi sai osakseen äärimmäisen hellän freesauksen. Tälle kaunokaiselle
olisi riittänyt pelkkä pintojen puhdistus. Sen verran halusin kuitenkin
kaapille `omaa kädenjälkeä` että tapetoin sisäpuolen takaseinän. Tapetti on kiinnitetty niittipyssyllä. Tapetti on omista varastoista ja aikaakin `tapetointiin`
kului korkeintaan vartti. Pyörät lisäsin kaapin alle käyttömukavuuden tähden.
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että on niitä hutejakin
kierrätyspalstoilta aarteita etsiessä aina välillä käynyt. Muistelematta tulee
mieleen eräs keinonahkainen sohvakalusto, joka markkinoitiin kierrätyspalstalla
aitona nahkana. Totuus selvisi paikan päällä kerrostalon kolmannessa
kerroksessa, mutta jokin aivokupru esti sanomasta, että en sohvaa matkaani ota.
En osannut enkä motivoitunut tekemään viittä-vaille rikkinäisille istuintyynyille mitään.
Yritin antaa sohvaa eteenpäin (rehellisesti keinonahkaisena siis), mutta kukaan
muu ei mennyt samaan lankaan kuin minä. Päädyin purkamaan sohvan ja maksamaan
suosiolla kaatopaikkamaksun ei-kierrätettävistä sohvan osista.
PS. Hyllyllä näkyvä Harriet Tycen psykologiseksi
trilleriksi luokiteltu kirja Kaikki valheesi ei saa Vintagentilta lukusuositusta.
Kirjailija on skotti ja tapahtumat on sijoitettu Lontooseen. Talot kuvaillaan
kosteiksi, sokkeloisiksi ja muratin peittämiksi. Muuten kaikenlainen Lontoo tai
englantilaisuus loistaa poissaolollaan. Henkilöhahmot ovat yksiulotteisia ja epäuskottavia
ja sopisivat paremmin vaikka Orange Countyn kotirouviksi. Kirjallisuuslaji
yrittää olla jotain psykologisen jännärin ja perinteisen dekkarin välimaastoa,
yhtä kaikki juoni on epäuskottava ja ohut. Kirjailija ei myöskään selvästi ole
perehtynyt kovin syvällisesti asianajajan työhön.
