Suolaista ja makeaa

 

No kerrankin voi hyvällä syyllä sanoa, että onpa ollut pitkä vuosi! 

Kaikenlainen uusi normaali alkaa olla jo niin arkea, että enää harva jaksaa odottaa ihmettä, joka palauttaisi kaiken kerralla ennalleen. Silti vuoden vaihtumisessa on tällä kertaa erityistä merkityksellisyyttä. Tervemenoa kummallinen, kamala, katala, kasvattava 2020. Toit mukanasi paljon asioita joiden toivoisi jo vihdoin siirtyvän menneisyyteen mutta myös muutoksia, joiden soisi jäävän pysyviksi.

Kuva pixabay

Vaikka miten paljon lataisi toivoa vuoden vaihtumiseen, ei elämä ihan äkkiä entisiin uomiinsa palaa. Eikä ole syytäkään sellaisenaan palata. Korona pakottaa meidät toimimaan monissa asioissa toisin ja kehittämään uusia toimintatapoja. Olisi hölmöä vain kärsiä koronan haitoista ilman yritystäkään samalla sopeutua, oppia uutta ja tehdä muutoksia elämäntavoissa ja arvoajattelussa. Siis yhtä lailla globaalisti kuin henkilökohtaisesti.

Ilolla olen pannut merkille mm.  muutoksen siinä, että moni kunta ja organisaatio on päättänyt jättää (ainakin tänä vuonna) väliin ilotulitukset. Toivottavasti tämän vuoden poikkeustila jää pysyväksi kehitykseksi  ja roskan ja materian äänekäs ampuminen taivaalle vähenee pysyvästi. Itse ainakaan en jää yhtään kaipaamaan rakettien ampumista.  

Kuva Pixabay

Vaikka ihmeitä taitaa olla turha odottaa alkavaltakaan vuodelta 2021, ehkä on silti syytä hyvästellä käänteentekevä 2020 pienin juhlallisuuksin. Meillä vuoden vaihtumista juhlitaan työviikon päätteeksi maltillisesti. Sauna, kynttilänvalo, pieni iltaherkuttelu ja pitkät yöunet; niistä taitaa koostua meidän juhlinta.

Viikunahillon ja vuohenjuuston makupari

Perinteiset joulutortut eivät ole meillä oikein koskaan kuuluneet loppuvuoden kausiherkkujen terävimpään kärkeen. Ehkä eniten joulutortuissa tökkii se perinteinen tähtimuoto, jolla tortusta saadaan takuuvarmasti kuiva lopputulos.

Monille on varmaan myös tuttua vaikeus pitää herkuttelu balanssissa.  Jos syö makeaa herkkua, niin hetken kuluttua tekee mieli suolaista ja sitten taas toisin päin. Kinkkua-suklaata-kinkkua-suklaata-kinkkua… Parasta siis yhdistää suolainen ja makea samaan suupalaan ja välttyä jojoilemasta molempien välillä. Täydellinen suolaisen ja makean yhdistelmä syntyy, kun lehtitaikinan sisälle kierittää viikunahilloa ja viipaleen vuohenjuustoa. Tarvitaan vain kolme kaupasta valmiina ostettavaa ainesosaa, pari minuuttia valmisteluja, hetki uunissa ja valmista tuli!  Irtsarikarkkipussin kokoamiseenkin menee enemmän aikaa.

Entä mitä juomaksi?

Uusi Vuosi on talven juhlaa. Talvijuhlissa juodaan lämpimiä juhlajuomia. Mutta mitä jos glögi tulee jo korvistakin ulos ja kaakao tuntuu juhlaan liian arkiselle vaihtoehdolle? Sitten lämmitetään siideriä.

On lukemattomia tapoja tehdä kuumaa siideriä. Meillä keitellään omenamehua hunajalla, inkiväärinpalasilla, kanelitangolla, mustapippurilla ja appelsiininviipaleilla maustettuna. Mehun kiehuttua tovin tai kaksi, lisätään joukkoon toinen mokoma omenasiideriä. Lämmön saakin sitten vääntää samantien pois, siideriä ei parane keitellä.  Itse pidän mahdollisimman kuivasta omenasiideristä, mutta ihan mikä vaan käy. Paitsi light. Light-tuotteiden aika on vasta ensi vuoden puolella. On on.

#suomenpienimmätjuhlat

Miten joulupukista tuli The Joulupukki

Joulupukki ei aina ole ollut lainkaan sellainen millaisena nykyään pukin tunnemme. Vielä sata vuotta sitten joulupukki kuvattiin hoikaksi, synkäksi ja pelottavaksi harmaanuttuiseksi hahmoksi. Punanutun sijaan päällä saattoi olla esimerkiksi eläimen talja. Nykyisen kaltaisen pukin tarina alkoi kehkeytyä, kun Coca-Cola halusi mainontaansa ystävällisemmän ja lähestyttävämmän joulupukkihahmon.  Coca-cola palkkasi kuvittaja ja mainosmies  Haddon Sundblomin luomaan uudenlaista näkemystä joulupukista. Sundblom oli Amerikassa syntynyt taiteilija, jonka juuret olivat isänsä kautta tiukasti Ahvenanmaan Föglön saarelta.

Sundblomin maalausten myötä ankara ja synkkä joulupukki uudistui punaposkiseksi ja punanuttuiseksi hahmoksi.

Vuosien 1931- 1964 välisenä aikana  Haddon Sundblom loi yli 40 joulupukkimaalausta Coca Colalle, vähintään yhden joka vuosi.  Näitä joulupukkikuvia on edelleen käytössä Coca Colan mainoksissa ja pakkauksissa.  Haddon Sundblomin alkuperäinen malli maalauksissa oli naapurin eläkkeellä oleva myyntimies Lou Prentice.

Prenticen kuoleman jälkeen 1950, Sundblom käytti maalatessa omia kasvojaan joulupukin mallina.  

Pakko kyllä sanoa, että parrattomasta Haddon Sundblomista tulee kyllä mieleen ennemminkin myöhempien aikojen the Grinch.

Alkuun joulupukki oli maalausten pääosassa, mutta vuosien varrella lelujen, lasten, lemmikkien ja tonttujen merkitys kuvissa kasvoi. Kuvissa näkyvät lapset olivat naapurin lapsia ja koirakin naapuruston kukkakauppiaan villakoira. Vuonna 1942 Sundblom maalasi joulupukin kaveriksi Sprite-pojat, siis jo vuosia ennen kuin itse juoma 1960-luvulla tuli yhtiön valikoimiin.

Holidays are coming….

Toinen vahva jouluun ja Coca Colaan liittyvä sukupolvikokemus on 90-luvun puolivälissä televisioon ilmestynyt Coca Cola rekka. Tiedättehän;  se mainos jossa punaiset rekat ajavat halki lumisten metsien ja maanteiden (alun perin Kanadassa muuten kuvattu). Rekat on koristeltu valoilla, Holidays are coming -laulu soi ja ihmiset pysähtyvät ihailemaan kulkuetta. Mainoksen lopussa viimeisen rekan perässä näkyy tuttu joulupukki.  

Mainoksista suomalaisillekin perin tuttu punainen Coca Cola joulurekka saapui viime vuonna  ensimmäisen kerran Suomeen.  Tämänvuotinen joulurekan kiertue päättyy 21.joulukuuta Haddon Sundblomin juurille Ahvenanmaalle.

Vaikka Sundblom tunnetaan erityisesti joulupukkimaalauksistaan, oli hän myös yksi vuosisadan merkittävimpiä pin-up artisteja.

Lähteet; Internet Archive -verkkokirjasto osoitteessa https://archive.org/, coca cola suomi osoitteessa www.coca-cola.fi/stories/Nykyaikaisen-joulupukin-todellinen-tarina

..`like a walk in the park` Teijon kansallispuistossa

Silloin harvoin kun eteläisessä Suomessa on talvi, on siitä otettava kaikki ilo irti. Olimme suunnitelleet menevämme viikonloppuna rinteeseen, mutta päädyimmekin puistokävelylle. Nimittäin kansallispuistoon.

Teijon retkeilyalue muuttui kansallispuistoksi vuonna 2015  ja on siten Suomen toiseksi nuorin kansallispuisto.  Teijolla kasvaa valtaosin nuorta ja hoidettua mäntymetsää. Alue on pääosin aika karua mutta siellä täällä pienet rehevät lehdot ja pulppuavat lähteet tuovat oman lisänsä alueen luontoon.

Merkittyjä reittejä on Teijon kansallispuiston alueella noin 50 kilometriä. Reittien pituus vaihtelee puolestatoista kilometristä kymmeneen kilometriin. Liikuntaesteisille soveltuvia reittejä on yhteensä 3 km. Teijo tarjoaa retkeilymahdollisuuksia erityisesti myös niille, joiden erätaidot ovat vasta aluillaan tai jotka muuten vaan nauttivat helpoista, hyvin varustelluista metsäreiteistä.

Me kävimme maltillisesti kiertämässä  vähän alle 6 km pitkän Matildanjärven kierroksen. Reitti on helppokulkuinen rengasreitti, jossa kuljetaan  metsäpolun lisäksi pitkospuilla sekä ehkä noin kilometrin verran autotien viertä. Laavuja, kotia  ja nuotiopaikkoja oli  lyhyellä reitillä varmaan ainakin viisi. Kaunis talvisää oli houkutellut reitille monia muitakin ulkoilemaan, joten kaikilla taukopaikoilla oli tarjolla seuraa sekä valmis tuli. Eväisiin oli meillä panostettu, mutta silti melkoinen annoskateus iski, kun taukopaikalla viereinen seurue loimutti  lohta. Ensi kerralla ...

Kansallispuistot ovat yli 1000 hehtaarin kaikille avoimia luonnonsuojelualueita ja luontonähtävyyksiä. Valtion maille perustettujen kansallispuistojen ensisijaisena tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuus. Ne koostuvat sekä tyypillisestä suomalaisesta luonnosta  että myös kansallisesti ja kansainvälisesti arvokkaista kansallismaisemista. Kansallispuistot palvelevat luonnonsuojelun ehdoilla myös virkistystä tarjoamalla ihmisille mahdollisuuden nauttia ja rentoutua luonnossa. Kansallispuistoissa on retkeilijän iloksi merkittyjä reittejä, luontopolkuja, tulentekopaikkoja ja yöpymispaikkoja. 

Valtion retkeilyalueet puolestaan ovat monipuolisia, retkeilyyn ja muuhun luonnon virkistyskäyttöön tarkoitettuja alueita. Retkeilyalueilla on merkittyjä kävely- ja hiihtoreittejä, luontopolkuja, telttailualueita ja laavuja. Niillä harjoitetaan myös rajoitettua metsätaloutta, jossa otetaan huomioon luonnonarvot ja virkistyskäytön tarpeet. Retkeilyalueilla voi yleensä kalastaa ja metsästää.

Ettei mentäisi ihan metsään, niin ajantasaista tietoa kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen retkikohteiden palveluista kannattaa käydä lukemassa www.luontoon.fi -sivustolla.

Ps. Cambridgen sanakirjan mukaan sanonta `like a walk in the park`   on jotain sellaista tekemistä mikä on hyvin helppoa ja yleensä erittäin miellyttävää.   Sitäpä!

Vårkänslor ♥ ♥

♥ Sälen ♥

♥ Våffelstugan ♥

♥ Loma ♥

♥ Lumi ♥ Aurinko ♥ Afterski ♥

♥Keväänmerkit ♥

♥ Hyväkuntoiset rinteet ♥

♥ Tunturinostalgia ♥

♥ Shopping ♥

♥Tukholma ♥

Sälen taitaa olla pohjoisen Euroopan suurin laskettelukeskus, vain reilun 400 kilometrin päässä Tukholman laivasatamasta. Rinteitä riittää niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin laskettelijalle. Sälen on selkeästi perhelaskettelukohde; jos siis mielii haastavampia rinteitä ja enemmän yöelämää, kannattaa kaasuttaa parisataa kilometriä pidemmälle Åreen.  

Meidän perhettä houkuttaa Säleniin ajomatkan lyhyyden lisäksi mökkien selvästi Suomen Lappia halvemmat vuokrahinnat. Hissille pääsee laskemaan suoraan mökin ovensuulta. Tunnelmallisia taukotupia ja nuotiopaikkoja riittää vaikka miten. 

Huonoja puolia on, että useimmissa mökeissä ei ole saunaa tai takkaa. Murtsikkalatuja on  vain murto-osa suomalaisten tunturikohteiden tarjonnasta. Meillä iso miinuspuoli on myös laivamatka Tukholmaan, useille muille matkaajille sekin on kuitenkin pelkkää plussaa. Laivalla olon kuitenkin sietää, kun kyseessä on kuitenkin pelkkä ylitys jonka voi käyttää nukkumiseen, lukemiseen ja eväiden syömiseen (täällä lisää toisenlaisesta risteilystä).

Laskettelumatka Säleniin on meidän perheen varma merkki keväästä.  Pieni Lintu -blogin kevään merkkejä -makrotex-haasteesta voi käydä tutkimassa muiden osallistujien kevätmerkkejä.

Ihan pähkinöinä - lintujen talviruokinta

Lintujen talviruokinta ja pihabongaus taitaa olla vähän katoavaa kansanperinnettä. Lyhteitä ei pihoilla näy kuin joulukoristeena eikä lintulautojakaan kaupunkialueella kovin monella pihalla tunnu olevan.  Ehkä viime vuosien leudot ja vähälumiset talvet ovat osaltaan myös vähentäneet lintujen talviruokintaa.

Ihmisen tarjoaman talviruokinnan merkitys on monen Suomessa talvehtivan linnun selviytymiselle suuri. Lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia heikentävät pakkanen, pimeys, lumi ja jää. Yli 200 Suomessa pesimästä lintulajista vain noin 70 uskaltautuu sinnittelemään Suomessa talven yli.

Mutta ei riitä, että linnuille muistaa antaa ruokaa joskus ja jouluna vaan kerran aloitettuna tulee talviruokintaa jatkaa yhtäjaksoisesti aina siihen saakka, kunnes keväällä maa on paljas ja sula. Satunnaisesta ruokinnasta ei ole linnuille kuin hetkellistä apua, ehkä jopa haittaa jos ruokatarjoilun tyrehdyttyä linnut eivät tarpeeksi nopeasti löydä uutta ruokintapaikkaa.

Perinteisen lintulaudan ja maaruokinnan huono puoli on, että linnut pääsevät istumaan ruoan keskelle ja erilaiset taudit voivat levitä. Lisäksi hiiret, rotat ja oravat saattavat myös päästä kutsumatta myös ruokailemaan.

Rasvasiementankoja ja talipalloja on tuntuu useimmiten olevan tarjolla verkollisina. Siis sellaisissa kirkuvan vihreissä silmukkapusseissa, mitkä eivät todellakaan ole mitään pihan kaunistuksia. Sitä paitsi verkko pitäisi kai poistaa ennen ruoan tarjoilua, jotta linnut eivät vahingossa takertuisi kiinni silmukoihin. 

Vaan entäs lintulaudat; miksi muka ne pitää aina tehdä talonnäköisiksi? Erityisesti se vihreä ja muovinen `ympyrätalo` sattuu silmään eikä siis todellakaan maastoudu pihaympäristöön kuten ehkä suunnittelussa on ajateltu. 

Mistä siis löytää kaunis lintulauta?

Onko lintulauta liian marginaalinen tuote, ettei moderniin designiin panostavia valmistajia ole?  Löysin ainoastaan yhden vähänkään modernimman oloisen version, tämän Eva Solon ikkunaan kiinnitettävän siemenpallon . Meidän pihalle tämä ei kuitenkaan varmuudella päädy; hinta ei ollut ihan pähkinöitä vaan enemmänkin hunajainen.

Systeri oli omalla pihallaan ratkaissut ruokintahaasteen `leipomalla`  puutarhaan pieniä linnunsiemenkakkuja. Narutettu teippirullan sisus on täytetty siivulla valmista kaupan rasvaseosta.  Lopuksi on työnnetty vielä baarijakkara eli tikku alalaitaan. Piparimuotteihin on tehty oma sekoitusauringonkukan siemenistä,  pähkinöistä, kaurasta, rypsistä, pellavasta, kaurasta, hirssistä… mitä niitä kaikkia lintuherkkuja nyt onkaan.

Joukkoon on lisätty kuumaan veteen liotettua liivatetta ja 2 rkl melassisiirappia. Vaihtoehtoisesti voi joukkoon sekoittaa puoliksi kookosrasvaa ja ruokaöljyä tai suolaamatonta ihraa (JOS sellaista onnistuu kaupasta  löytämään,  nimimerkillä `lettupannu pitäisi saada rasvattua ennen kesäkeittiökautta`) .

Kun täytettyyn muottiin tuuppaa vaikka pillin pystyyn, niin kovetuttuaankin  annokseen jää ripustusreikä narua varten.

Alkuperäinen ohje löytyy osoitteesta

http://www.houseofhawthornes.com/diy-birdseed-cakes-aka-let-them-eat-cake/

Saippuakuplatko muka vain kesäkivaa?

Löysin Ruususuu ja Huvikumpu –blogista idean puhaltaa pakkasessa saippuakuplia. Jotta kuplat jäätyisivät,  tarvitaan yli kymmenen asteen pakkanen.  No semmoista harvinaista herkkua oli täällä eteläisessäkin Suomessa eilen tarjolla, joten ei kun puhaltelemaan..

Jos haluaa edes yrittää kuplien pysyvän ehjinä laskeutuessaan ilmalennolta, eivät vesi ja nestemäinen saippua yksistään riitä.  Joukkoon tarvitaan jotain sidosainetta. Koska muusta hauskanpidosta oli kaappiin  jäänyt valmiiksi tilkka apteekista ostettua glyserolia, valmistin kuplaveden Ruususuu ja Huvikumpu blogin ohjeella. Eli otetaan saman verran glyserolia ja astianpesuainetta. Lisätään noin tuplasti edellisten yhteisen määrän verran vettä.  Lopuksi lisätään vielä teelusikallinen siirappia tai sokeria.  Sekoitetaan varovasti! Ei kuplia vielä tässä vaiheessa...

   

Kuplapuhaltimeksi käy melkein mikä tahansa ympyrä, minä taivutin puhaltimen pätkästä rautalankaa. Muovipullon katkaistu kaula voisi olla myös aika toimiva puhallin.

Hitsit, että on kärsivällisyyttä venyttävää puuhaa tuo saippuakuplien puhaltelu. Haastetta lisäsi, että halusin jäätyneitä kuplia koristamaan ovensuussa olevaa havuasetelmaa, joten sen yläpuolelle päädyin kuplia puhaltamaan. Järestään kaikki isot kuplat poksahtivat havuille laskeutuessaan, mutta pieniä jääkuplia sain sinnikkäällä puhkumisella sentään joitain aikaiseksi.  

Kupla puhkeaa

Vaihdoin kuplien suunnitelluksi laskeutumisalustaksi puutarhapöydän ja johan alkoi muutama isompikin kupla laskeutua poksahtamatta.  Isot kuplat jäivät kuitenkin kuvaamatta, kun hämärä alkoi jo laskeutua. Optimistisesti kuvittelin kuvaavani kauniit jääkuplani aamulla, mutta sehän sitten valkeni huomattavasti lauhempana ja lumisena. Kuplat olivat puhjenneet…

Nyt kun aiheeseen  päästiin, niin saippuasta ja kuplasta  varmaan pikapuolin vähän lisää, populaarikulttuurin puolelta….

Confused?

You won't be after the next  episode of Soap.