Jos tulit tänne luullen, että nyt puhutaan häistä tai naimisiin menemisestä, niin pyörrä äkkiä ympäri. Tuleekin romantiikan sijaan annos
arkista raatorealismia.
Otsikko viittaa lukemattomiin erilaisiin to do –listauksiini.
Niitä on kirjoitettuna papereille, tietokoneelle, liitutaululle, kalenteriin,
puhelimeen, omaan mieleen… Löytyy
opiskelutöiden listaa palautuspäiväjärjestyksessä ja suuruusjärjestyksessä, on
kotitöiden listaa, tuunauslistaa, blogiaiheiden listaa, remppalistaa, kirjojen TBR-listaa ja `olis-kiva-joskus ehtiä..` –listaa. Yhteistä näille
kaikille listauksille on, että samassa ajassa kun listan laatii, sieltä ehkä jo
tekisi jonkun homman pois, jos vaan pistäisi tehden. Nyt aika kuluu tekemisen suunnittelemiseen ja suunnittelemisen tekemiseen. Teen ja teen mutta mistään ei oikein tule sen valmiimpaa.
Tiedän jo, että omalla kohdallani kiire on paras
motivoija. Vasta kun tehtävälista aiheuttaa lukiessa hyperventilaatiota, sitten
alkaa tapahtua. Mutta miksi sen pitää olla näin, argh. Eikö sitä ihminen voisi viisastua
ja oppia paremmin varautumaan kaikkeen siihen minkä tietää ajallaan tulevan. Voisiko
sitä oppia tutkailemaan kalenteria kuluvaa viikkoa pidemmälle.
Juuri nyt eletään opintojen kohdalla niitä hetkiä,
jolloin tehtävälista aiheuttaa jo melkoista puhinaa. Ei tässä auta kuin ruveta kunnolla paiskimaan hommia..
.. Pitää varmaan vaan ensin tehdä lista voimalauseista, joilla pitää
motivaatiota yllä.
Arvonta 29.4. – 7.5.
Motivaatiolauseiden parhaimmistoa on omasta mielestäni II maailmansodan aikainen `We can do it` juliste. Jos julisteen historia kiinnostaa, niin kurkkaa täältä postaus aiheesta.
Yhteistyössä Suuli.comin kanssa Vintagentissa arvotaan nyt metallinen We
can do it – kalenterikortti.
Voit osallistua kalenterin arvontaan kommentoimalla
tähän postaukseen jonkin lauseen, ajatelman tai sitaatin joka sinua motivoi ja
voimaannuttaa tarvitessasi, tällä lunastat itsellesi yhden arvan.
Kaksi arpaa saat jos olet lukijani tai sellaiseksi nyt
liityt.
Kolmannen arvan saat jakamalla arvontakuvan omassa
blogissasi tai facebook-sivuillasi. Kaikki viimeistään 7.toukokuuta kommentoivat
ovat mukana arvonnassa.
Kerro kommentissa monellako mahdollisuudella (1-3)
olet mukana. Mikäli kommentoit anonyyminä keksi itsellesi jokin nimimerkki.
Lisää mieluusti myös sähköpostiosoitteesi tai tule myöhemmin tarkistamaan osoittanut
juuri sinun suuntaasi.
Onnea arvontaan!