Pienen karhunkierroksen maisemissa

Oulangan kansallispuistossa sijaitsevan pienen karhunkierroksen patikoi vuosittain noin 60.000 retkeilijää. Kuusamossa sijaitseva pieni karhunkierros on osa legendaarista Karhunkierrosta. Se on Suomen suosituimpia retkeilyreittejä, ellei peräti se kaikkein suosituin. Ainakin nimenä tunnetuin se varmasti on. 

Ja isosta syystä! Pieni karhunkierros oli kilometrejään isompi elämys. Se tarjoaa luontoelämyksiä (verrattain vähäisiä)  kilometrejään paljon enemmän. Ja jos vaellusinnostus saa pienestä karhunkierroksesta nostetta, on Oulangalla sekä läheisissä kansallispuistoissa tarjolla eri pituisia ja tasoisia reittejä, joilla patikointia voi jatkaa. 

Pieni karhunkierros sopii vaativuudeltaan myös vähemmän kokeneille luonnossa kävijöille sekä perheille. Lapsiperheitä tulikin kierroksella vastaan paljon. Jos haluaa olla tehokas, on reitti kierrettävissä nopeimmillaan parissa tunnissa.  Matkan varrella on kuitenkin niin paljon ihasteltavaa, katseltavaa ja tutkittavaa, että vain ajan kanssa kulkeminen ja  rauhoittuminen tekee reitille oikeutta. Reitin varrella palvelut ovat loistavat; polut hyväkuntoisia ja taukopaikkoja tasaisin välein kauniilla paikoilla.

Varsinainen karhunkierros kulkee samoja reittejä Pienen Karhunkierroksen kanssa. Vaikka pieni karhunkierros on hyvin merkitty, on risteyksissä syytä olla tarkkana, ettei tule vahingossa lähteneeksi väärää polkua pitkin aiottua pidemmälle vaellukselle.

Juuman pysäköintialueelta matkaan lähdettäessä on edessä ensin noin reilun kilometrin matka Myllykoskelle, josta ympyräreitti lähtee kahteen suuntaan. Reittikuvauksessa suositellaan kiertämään sulan maan aikaan myötäpäivään ja talven liukkailla vastapäivään. Me kiersimme reitin myötäpäivään, onneksi, koska siten saimme laskeutua Kallioportin huikean pitkän portaikon alaspäin.  Voin kyllä hyvin kuvitella, että liukkailla keleillä pitkän portaikon kipuaminen ylöspäin tuntuu laskeutumista turvallisemmalle vaihtoehdolle.

Taisimme saada pieneltä karhunkierrokselta itsellemme lisäboostin innostusta kotimaisiin luontokohteisiin ja vaellusreitteihin tutustumiseen. Oulangan maisemiin on päästävä takaisin viimeistään ensi kesänä. Myös Hossan kansallispuiston reitteihin tutustuminen houkuttaisi. Ehkä jo syyslomalla..?

Oulangan patikointireittien esittelyihin pääset tästä .

#pienikarhunkierros #kansallispuistot #Kuusamo 

Lontoo - kaunista sotkua

Kävimme miehen kanssa viikonloppupiipahduksella Lontoossa .  Tiedostavat ja trendikkäät matkailijat siirtyvät yhä enemmän  slow travel -tyyppiseen turhista aikatauluista, suorittamisesta  ja nähtävyyslistoista riisuttuun matkailuun, jossa jo siirtymät ovat olennainen osa matkaa.  Lentäen tehty  lyhytlomailu ei hitaaseen turismiin kuulu.  

Mutta kun oma motiivi oli nimenomaan saada helpotusta Lontoon kaipaukseen, eikä niinkään päästä  minne-vaan-lomamatkalle, niin tällä(kin) kertaa matkailtiin siis omalle ikäluokallemme tyypilliseen ja ekologisesti aika kestämättömään tapaan lentäen. Omatunto kyllä kolkuttaa melkoisesti; olisi korkea aika muuttaa kestävän ja ilmastoystävällisemmän matkailun suosiminen omassakin elämässä sanoista teoksi. Mikähän olisi laskettavissa kohtuukäytöksi lentomatkustamisessa? Olisiko korkeintaan yksi lentäen tehty matka vuodessa sitä? Siihen minun kyllä pitäisi kyetä sitoutumaan.

Perillä Lontoossa sentään huomasin meidän noudattavan pitkälti hitaan matkailun periaatteita.  Turistijutut on Lontoossa meidän osalta nähty ja koettu jo aikoja sitten, joten ihan vaan olemiselle jää aikaa. Kävelyä, lukemista, kahviloita, puistoja, katuruokaa ja evästaukoja. Yksi harvoista matkapäivistä taisi kulua pelkästään erilaisia seinämaalauksia ja -tekstejä katsellen.

Pieni Lintu -blogin tämänviikkoisen MakroTex valokuvaushaasteen aihesana on SOTKUINEN.  Kun ennen matkaa näin aiheen, ajattelin kuvata Lontoon varjopuolia. Kyllä Lontoossa sotkua riittää; likaa, hurjalla vauhdilla lisääntyvää asunnottomuutta, toimimatonta jätehuoltoa ja kulutuksen kummallisuuksia.   Yhteiskunnallinen polarisoituminen näkyy katukuvassa, jos vähänkään vaivautuu katsomaan ympärilleen. Pelkästään viime vuonna kadulla asuvien määrä kasvoi Lontoossa yli 15 prosenttia. Tätä ei voi olla Lontoossa huomaamatta, vaikka miten kulkisi turistikuplassa.

Kotona harvat kuvat katsastettuani huomasin kuitenkin kuvanneeni Lontoon sotkuisuutta kauneimmillaan, en kauheimmillaan. Kaunista sotkua vai  sotkuista kauneutta, ehkä sekä että?  Seinäkuvat on kuvattu pääosin Whitechapelin ja  Shoredichin alueella. Mukana on katutaidetta mm. Nathan Bowenilta, joka (luullakseni) on yksi Lontoon katutaiteen isoista nimistä juuri nyt.

Tästä  linkistä pääset Pieni Lintu blogiin katsomaan, miten muut haasteeseen osallistujat ovat aihetta käsitelleet.

Alla olevista linkeistä löytyy puolestaan lisää Lontoon elämää ja katutaidetta Vintagentin silmin:

Samppanjaa vai sumppia, Lontoo

Mun Lontoo, onko kaupunki brexit-äänestyksen jälkeen ennallaan

Makeaa mahan täydeltä

Pennynvenyttäjän Lontoo

Lontoo on kahvikaupunki

Taidetta ja vandalismia, Banksy

Jos graffiti mitään muuttaisi, niin laitontahan se olisi.

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Tänään eletään  vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteen julkistuksen aattoa. On siis korkea aika paketoida kesken jäävä vuoden 2018 haaste.  Haasteeseen jää muutama aukkokohta.  Taktisemmalla  sijoittelulla olisin ehkä voinut saada listan täyteen; nyt haasteen ulkopuolelle jäi ainakin kymmenkunta luettua kirjaa. Toisaalta, jokainen suorittaa haastetta omalla tavallaan. Minulle on tärkeää, että edes välillä ja vähän astun omalta kirjalliselta mukavuusalueeltani ulos. Haasteen myötä luettavaksi päätyi mm. pari nordic noir-genren kirjailijaa. Ilman haastetta en varmasti olisi lukenut myöskään Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -kirjaa, mikä yllätyksekseni olikin ihan ok.  

Haasteen helmiä olivat Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin ja Kate Mortonin Talo järven rannalla. Suurimpia floppeja olivat Onnelliset ihmiset jotka lukevat ja juovat kahvia, Ain laulain ryöstös tee sekä Valo jonka kadotimme. Lucinda Rileyn kirjasarjaa luen varmasti ensi vuonnakin, Enni Mustonen puolestaan ei todennäköisesti  jatkossa listoilleni yllä.

Tässä vielä viimeisiä  sijoitteluja:

33 Selviytymistarina; Pia Maria Montonen – Wiurilan Anna Lisa. Arkea ja juhlaa Armfeltin kotikartanossa.

Kirja kertoo Wiurilan kartanon emännän Anna Louise Brüninghausin elämästä ja kartanon vaiheista. Wiurilan sukukartano on aina määrittänyt Anna Lisan elämää.  Ulkopaikkakuntalaisille kirja ei varmaan anna paljoakaan, mutta Halikossa syntyneenä salolaisena kirja on minulle mielenkiintoista paikallishistoriaa.  

Kirja on lyhyt ja kevytlukuinen; sekalainen kokoelma anekdootteja ja historiallisia faktoja. Kirjan kaunokirjalliset ansiot eivät kauheasti vakuuta; ehkä tekstiä olisi pitänyt vielä hioa, pyöritellä ja syventää tovi ennen painamista. Nähtävästi kirjoittajan ja kohteen yhteistyössä on kartanonrouvalla ollut ohjat tiukasti käsissään koska teksti ei mene kovin henkilökohtaiselle tasolle. Toki lukiessa välittyy tunne perityn aseman ja omaisuuden (ajoittain) raskaasta velvoitteesta. Sekä kartanon että emännän vaiheet  ovat melkoista selviytymistarinaa.  

Kirjassa mainitaan muuten Halikon kirkon kartanonväen penkit.  Eli kirkossa on omat penkkirivinsä alueen kartanoiden väelle. Jokaikinen kerta, Halikon kirkon jouluaaton hartauteen osallistuessani päädyn pohtimaan, että miten homma oikein hoidetaan… Tuleeko kartanonväki kirkkoon niin ajoissa, että varmasti pääsevät nimikkopenkkiriviinsä istumaan vai kuuluuko Halikon kirkon suntion töihin hätistellä kartanonväen penkkeihin istumaan yrittävä rahvas muualle?  Vai ollaanko me halikkolaiset niin kartanoiden kupeessa kasvaneita, että meille kaikille on ihan itsestään selvää jättää kartanonpenkit tyhjiksi ? 

23 Kirjassa on mukana meri; Agnes Martin-Lugand – Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia.

Lukemistani kirjoista ylivoimaisesti eniten on Bazar-kustannuksen julkaisemia. Yleensä pidän heidän kustantamistaan kirjoistaan, mutta nyt kyllä iski hutin. Oikein pahan kerran. Kiva kuva kannessa lupaili täydellistä joulunajan lukuromaania, mutta toisin kävi.  Huttua koko kirja, tämän vuoden lukuhaasteen huonoin. Ainoa mistä vähänkään voi kehua, on Irlannin karun rannikon kuvaus suolaisen veden pärskeineen.  

Onnelliset ihmiset -kirja on alun perin ilmestynyt omakustanteena. Jostain sattuman oikusta kirja lähti leviämään kirjabloggaajien keskuudessa ja niiden huomion myötä kirjailijalle tarjottiin kustannussopimusta. Ehkä kirja olisi ollut toisenlainen jos se olisi alun perin päätynyt jonkin ison kustantamon julkaisemaksi.  Ja ihan varmaa on, että kun kirjasta tehdään elokuva, niin siihen käsikirjoitukseen vielä `siistitään`  henkilöhahmot hollywood-kelpoisemmiksi.

31 Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa;  Kranish & Fisher – Totuus Trumpista

En tiedä kumpi pelottaa enemmän. Se, että lukiessa Trump paljastuu juuri niin narsistiseksi, omahyväiseksi ja ajattelemattomaksi tuuliviiriksi kuin kuvitella saattaa. Vai se, että paljastuukin, että julkisuuskuvan takana on aivot ja ajattelua; suunnitelmallisuutta ja pitkän ajan tavoitteita.

Washington Postin toimittajista koostunut kirjoittajajoukko on tehnyt perusteellista työtä. Trumpin uran kaikki kivet on käännetty ja kirja on monisatasivuinen selostus rikastumisesta, diileistä, oikeudenkäynneistä ja  bisneskumppanuuksista. Tätä en kirjalta odottanut. Odotin, josko yhtään pääsisin sisälle Trumpin persoonaan; miksi hän on sellainen kuin on, vai onko hän jotain ihan muuta kuin mitä meille yleisölle myydään. 

Kirjan luettuani en vieläkään tiedä kumpi on pelottavampaa; Donald Trumpin mahdollinen  suunnaton tyhmyys vai älykkyys. Tunneäly ja empatiakyky on hänellä selvästi jäänyt kehittymättä, mutta tavassa jolla hän tuotteistaa itseään tarvitaan kyllä älyäkin. No, lohdullisinta oli kuitenkin lukiessa tajuta, että  voitto – diili -  on Trumpille kaikki kaikessa. Hän halusi voittaa presidentinvaalit, itse presidentin työ ei taida enää niin kauheasti kiinnostaa. Ehkä tästä 4-vuotiskaudesta jotenkin läpi rämmitään, toivoa sopii..

Melkoista päättää kuluneen vuoden lukuhaaste Donald Trumpin ajatuksiin, huh. Tuleva lukuvuosi ei voisi puolestaan kuitenkaan paremmin alkaa; aamulla kilahti sähköpostiin saapumisilmoitus Michelle Obaman  Minun tarinani – kirjasta. Sillä startataan kirjavuosi 2019.

Tässä vielä lukuhaasteen lista osaltani kokonaisuudessaan.

1. Kirjassa muutetaan.  Outi Pakkanen - Helle
2. Kotimainen runokirja. Jukka Itkonen – Kaupunkiretki.
3. Kirja aloittaa sarjan. Enni Mustonen - Paimentyttö
4. Kirjan nimessä on jokin paikka.  Kate Morton – Talo järven rannalla.
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.    -
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. Koko Hubara -  Ruskeat tytöt
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan. Aili Somersalo – Mestaritontun seikkailut.
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja. -
9. Kirjan kansi on yksivärinen. Helena Petäistö – Ranska, Macron ja minä.
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja. Jojo Moyes – Parillisia ja parittomia.
11. Kirjassa käy hyvin. Liane Moriarty – Nainen joka unohti.
12. Sarjakuvaromaani. Nyt v***u  nukkumaan.
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa. -
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan.  Jill Santopolo - Valo jonka kadotimme.
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Anne Tyler – Jää hyvästi.
16. Kirjassa luetaan kirjaa.  John Boyne – Poika vuoren huipulla.
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. Romain Puertolas – Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin.
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä. -
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta. Anne Swärd – Vera.
20. Taiteilijaelämäkerta.  Heikki Harma – Hector, asfalttihippi.
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Sari Markkanen – Tipsu ja oivallusten opus.
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin. Heikki Harma – Hector, asfalttihippi.
23. Kirjassa on mukana meri. Agnes Martin Lugand – Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia.
24. Surullinen kirja. Jeffrey Archer – Kane ja Abel.
25. Novellikokoelma. Ida ja Riikka Salminen - Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa.
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt. Jungstedt & Eliassen – Tummempi taivas.
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta. Tommi Kinnunen – Lopotti.
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä.  Catharine Ilman-Sundberg – Ain laulain ryöstös tee.
29. Kirjassa on lohikäärme.  Avril McDonald – Jukka Hukka ja lohikäärmevauva.
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Enni Mustonen – Ruokarouva.
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa.  Kranish & Fisher – Totuus Trumpista.
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan. Alan Bradley – Nokisen tomumajan arvoitus.
33. Selviytymistarina. Pia Montonen – Wiurilan Anna Lisa.
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta.  Virpi Hämeen-Anttila – Kolmastoista lapsi
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja. Kati Hiekkapelto – Tumma.
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Alan Bradley – Kolmasti naukui kirjava kissa.
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Enni Mustonen – lapsenpiika.
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo. Kjell Westö – Rikinkeltainen taivas.
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama. Golnaz Hashemzadeh Bonde - Olimme kerran.
40. Kirjassa on lemmikkieläin. -
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti. Hanne Vibeke-Holst - Mitä he toisilleen tekivät.
42. Kirjan nimessä on adjektiivi.  Cecilia Samartin – Kaunis sydän.
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle. Miska Rantanen – Kalsarikänni.
44. Kirja liittyy johonkin peliin. Anna-Leena Härkönen – Kaikki oikein.
45. Palkittu tietokirja. Mari Manninen – Yhden lapsen kansa.
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana.  Enni Mustonen – Emännöitsijä.
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.  John Boyne – Nooa Notkoniitty karkaa kotoa.
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö.  Iltasatuja kapinallisille tytöille.
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja. Ruth Ware – Nainen hytissä 10.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Lucinda Riley – Seitsemän sisarta.

Hyvää tulevaa lukuvuotta!

Varför utomlands...

Viime viikolla oli tarkoitus ajella tyttären kanssa Kööpenhaminaan. Lähtöä edeltävänä iltana autoon tuli kuitenkin vikakoodi, jonka kanssa ei uskalla körötellä edes lähimmälle korjaamolle, saatikka lähteä millekään satojen kilometrien roadtripille. Yö vastassa ja laivan lähtöön alle puoli vuorokautta; vaihtoehtona ei ollut kuin perua lähtö. Harmitti tottakai, mutta  miten paljon enemmän olisi harmittanutkaan jos mokoma auto olisi hajonnut vaikka Tukholmassa tai keskellä Juutinrauman siltaa…

Leijasurffausta seuraamassa Vårdössa.

Mielenkiintoista muuten, että meillä on likipitäen kaikki mahdolliset vakuutukset, mutta löydäpä sellainen mikä korvaisi tällaisessa tilanteessa matkan peruuntumisesta aiheutuneet kulut. Ei löydy. Matkavakuutus korvaa sairastumisesta tai omalle omaisuudelle tapahtuneesta merkittävästä vahingosta johtuvan peruuntumisen. Auton hajoamista ei tietenkään lasketa merkittäväksi omaisuuteen kohdistuneeksi vahingoksi. Autovakuutus korvaa (jos sellaisen vakuutukseen on liittänyt) matkan keskeytymisestä aiheutuneista kuluista ymmärtääkseni auton hinaamisen lähimmälle korjaamolle ja oman kotimatkan, siinä kaikki. Vaikka vakuutusten perusideahan on varautua yllättäviin vastoinkäymisiin, ei niistä siis ollut minkäänlaista apua tällä(kään) kertaa. 

Onneksi tavan mukaisesti matkaan valmistautuminen oli minimissään, eli ainoa toteutunut kustannus olivat laivaliput Tukholmaan ja takaisin. Viking Linen järjestelmä yllätti joustavuudellaan, ja laivaliput saatiin helposti peruttua ja rahat siirrettyä asiakastilille odottamaan myöhempää käyttöä.

Geta-vuoren laelta lähtevä luontopolku luolineen ja rotkoineen.

Ja se myöhempi käyttö tulikin heti loppuviikosta. Jonnekin oli pakko päästä, mennään siis edes Ahvenanmaalle. Mies lähti mukaan, joten samalla meni mahdollisuus telttailuun. Etukäteen muita majoitusvaihtoehtoja kartoittaessa ilmeni, että koko saaren hotellit, b&b:t ja vuokratalot ovat liki täynnä. Oli siis pakko  taipua varaamaan majoitus etukäteen.  Huono päätös, todella huono. Ahvenanmaan leirintäalueet sijaitsevat toinen toistaan upeammissa rantamaisemissa, hotellimme sen sijaan ei.  Sillä rahamäärällä, jonka olisi telttailemalla säästänyt, olisi hyvinkin voinut ostaa miehelle jonkinlaiseen superluksusilmapatjan telttailukokemusta pehmentämään. No, ensi kerralla sitten otetaan tarpeelliset askeleet kohti self-made-glampingia, niin saadaan mieskin telttailijaksi.

Prästön luotsituvassa sijaitseva Bomarsundin museo. Degersandin hiekkaranta. Pålsböle. 

Entäs Ahvenanmaa? Kaunis ja kuuma. Mukavan pieni. Ystävällinen. Melkein kuin olisi ollut ulkomailla. Paitsi yksi vähän ärsyttävä juttu tapahtui monta kertaa. Nimittäin kun yritin puhua (kieltämättä ei-niin-täydellistä) ruotsia,  minulle vastattiin useimmiten englanniksi tai suomeksi.  Okei, ehkä ymmärrettävää, mutta kun suomenruotsalaiselle miehellenikin kävi sama juttu pari kertaa, hmm.  

Minä ainakin haluan matkalla edes kuvitella sulautuvani paikallisiin olosuhteisiin  enkä tulla kohdelluksi turistina. Vinkkinä matkailualan ihmisille, että koittakaa sietää matkailijan (vaikka)  heikkoakin kielitaitoa  ja antakaa hänen kokea onnistumisen iloa siitä, että pärjää ilman turistihelpotuksia.  Och samma på svenska; jag vill vara resenär, ingen turist (meniks tää nyt oikein...).

 

PS.

Tuo otsikko viittaa lauseeseen ”Varför Paris, vi har ju Åbo”. Näin kirjoitettiin ruotsalaisessa lehdistössä vuonna 1964 , jolloin erityisesti lasituotteistaan tunnetun  muotoilija Timo Sarpanevan turkulaiselle vaatetustehdas Kestilälle suunnittelema  Juniper-mallisto esiteltiin.

Lausahdus heräsi uudelleen henkiin vuonna 2012, jolloin Uuden muotoilun yhdistys painoi lauseen Turku Design Festivalin kangaskasseihin ja julisteisiin. Muotoilijoiden perustaman ja ylläpitämän Uuden muotoilun yhdistyksen tavoitteena on lisätä Turun alueen muotoilutoimijoiden yhteistyötä ja kasvattaa tunnettuutta valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

”Varför Paris, vi har ju Åbo” -tuotteita voi ostaa paikallisesti Turussa mutta myös ainakin Saana ja Olli   -verkkokaupasta.

"Pikkuinen turisti hyppeli näin..."

Etsimme keväällä itsellemme rantalomaa. Kreikka houkutti, mutta  sopivan (= edullisen & `aidosti paikallisen`) kohteen löytäminen oli täyttä tuskaa. Olemme perheen kanssa lomailleet Kreikassa sekä omatoimisesti että valmismatkoilla. Varsinaisella  pidemmällä  `saarihyppelyllä`  olemme olleet kerran. Suosikkisaariani Kreikassa ovat Skiathos, Sifnos, Folegandros, Antiparos ja tietysti kuvankaunis Santorini.

Varta vasten keskelle-ei-mitään rakennettuun lomaresorttiin päätyminen ei kiinnostanut, se olisi kyllä rantaloman pahin painajainen.  Kreetalle olisi ollut paljon tarjontaa, mutta viime vuotisen valmismatkan perusteella tiesin, etten ehdottomasti halunnut sinne uudelleen.  Anteeksi vaan Kreeta-intoilijat, mutta ainakin saaren pohjoispuolelle sijoittuvat matkatoimistojen valikoimissa olevat kohteet ovat minusta melkoisen valjuja.

Myös Rodokselle oli paljon edullisia matkoja tarjolla.  Minulla oli Rodosta kohtaan suuria ennakkoluuloja, joten ensin sivuutin kohteen kokonaan. Mielikuvani taisivat perustua  lapsuudestani Risto Jarvan Loma-elokuvaan, jota en muuten ole koskaan edes katsonut. Epäilin  paikan olevan yhtä suurta suomibaaria, lihapullia ja kilometrien pituisia aurinkovarjorivistöjä jättikokoisten 70-lukulaisten hotellirakennusten edessä. Superedulliset lentoliput Rodokselle kuitenkin houkuttivat antamaan saarelle mahdollisuuden. Päädyimme siis varaamaan pelkät lennot ja jättämään loput päätökset paikan päälle.  

Symillä satamassa

Etukäteen varasimme ainoastaan lauttaliput ja majoituksen pariksi ensimmäiseksi päiväksi läheiselle Symin saarelle, joka on monelle Rodoksen kävijälle tuttu retkikohde. Päiväturistien poistuttua saari hiljenee rauhalliseen illanviettoon. Varsinaiset bilepaikat puuttuvat kokonaan, siksi varmaan saari houkuttaa nuorten reppureissaajien sijaan eniten purjehtijoita ja luksusveneilijöitä. Uima-allashotellit puuttuvat saarelta myös kokonaan, uimarannoille pääsee parhaiten taksiveneellä, bussilla tai kävellen. Kiipeämällä satamasta noin 400 porrasaskelmaa ylöspäin päätyy yläkylään, jossa elämä on vielä satama-aluettakin verkkaisempaa.  

 

Symillä yläkaupungissa

Siirtyminen takaisin Rodokselle jo parin leppoisan Symillä vietetyn päivän jälkeen vähän harmitti. Helteen uuvuttamina eivät pitkän siirtymät oikein houkutelleet, joten päädyimme vähän laiskasti majoittumaan  Rodoksen kaupunkiin. Viettäisimme ensin pari päivää vanhan kaupungin muurien sisäpuolella ja siirtyisimme sitten viimeisiksi päiviksi uima-altaalliselle hotellille rannan läheisyyteen. 

Rodoksen vanhan kaupungin rappiotunnelmaa

Vaikka Rodos yllättikin positiivisesti, ei se ihan rakkautta ensi silmäyksellä kuitenkaan ollut. Muurien ympäröimä vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde mutta myös melkoinen turistihelvetti matkamuistokauppoineen, suomea suoltavine sisäänheittäjineen ja jättikokoisine olutsaappaineen.  Syrjäisellä kujalla sijaitseva hotelli oli kyllä mielenkiintoinen kokemus lasilattioineen ja kattoterasseineen. Päivät retkeilimme bussilla ulos kaupungista, iltaisin etsimme jalkapallon seuraamiseen sopivan kuppilan.  Paikanvalinnan tärkeimpänä kriteerinä oli, että olutta ei tarjoiltaisi niistä hölmöistä lasisaappaista.. rajasi muuten valinnanvaraa melkoisesti.

Ellin ranta, tuulinen ranta, Faliraki..

Melko uuvuttavan vanhan kaupungin oleskelun jälkeen viimeinen hotellietappi Ellin rannan läheisyydessä osoittautui helteillä erinomaiseksi valinnaksi. Pari täydellistä päivää uima-altaalla oleilua, rannalla kävelyä, ostoksia ja jalkapalloa kisakatsomoissa. Ihan `perusturistina` olemista  siis. Helppo ja edullinen turistielämä varmistettiin kuittaamalla ruokailut useimmiten parin euron pita gyrosilla. Kahvitkin haettiin mäkkäristä. Iltaisin istuttiin rannalla ihailemassa auringonlaskua.

Kehtaankohan tunnustaakaan, että mm. Petaloudesin perhoslaakso ja Lindoksen kaupunki jäivät vierailematta, enkä edes käynyt Ellin rannalla uimassa, joten onpahan syitä matkustaa Rodokselle joskus uudelleenkin.

 

Esimerkki Kreikan saariston monipuolisista lauttayhteyksistä

Ei viikon matkalla kolmessa eri paikassa majoittuminen siirtymineen välttämättä vastaa kaikkien käsitystä rentouttavasta lomasta, mutta meille se sopii hyvin.  Juju on myös pakkaustaidoissa; matkatavarat pitää pitää minimissä. Rinkka tai reppu on pyörällistä matkalaukkua näppärämpi.

Tiedostan olevani matkustajana hetkittäin kaikkea muuta kuin rento; stressaan välillä kovastikin, jos seuraava majoitus on varaamatta ja suunnitelmat ihan levällään. Silti aina on katto pään päälle järjestynyt. Siihen luotan myös nyt kun huomenna startataan tyttären kanssa pienelle road-tripille Kööpenhaminaan. Teltta ja makuupussit pakataan varoiksi mukaan. Vai pitäisiköhän sittenkin etsiä majoitus valmiiksi, hmm..

#saarihyppely #rodos #kreikka #roadtrip

..`like a walk in the park` Teijon kansallispuistossa

Silloin harvoin kun eteläisessä Suomessa on talvi, on siitä otettava kaikki ilo irti. Olimme suunnitelleet menevämme viikonloppuna rinteeseen, mutta päädyimmekin puistokävelylle. Nimittäin kansallispuistoon.

Teijon retkeilyalue muuttui kansallispuistoksi vuonna 2015  ja on siten Suomen toiseksi nuorin kansallispuisto.  Teijolla kasvaa valtaosin nuorta ja hoidettua mäntymetsää. Alue on pääosin aika karua mutta siellä täällä pienet rehevät lehdot ja pulppuavat lähteet tuovat oman lisänsä alueen luontoon.

Merkittyjä reittejä on Teijon kansallispuiston alueella noin 50 kilometriä. Reittien pituus vaihtelee puolestatoista kilometristä kymmeneen kilometriin. Liikuntaesteisille soveltuvia reittejä on yhteensä 3 km. Teijo tarjoaa retkeilymahdollisuuksia erityisesti myös niille, joiden erätaidot ovat vasta aluillaan tai jotka muuten vaan nauttivat helpoista, hyvin varustelluista metsäreiteistä.

Me kävimme maltillisesti kiertämässä  vähän alle 6 km pitkän Matildanjärven kierroksen. Reitti on helppokulkuinen rengasreitti, jossa kuljetaan  metsäpolun lisäksi pitkospuilla sekä ehkä noin kilometrin verran autotien viertä. Laavuja, kotia  ja nuotiopaikkoja oli  lyhyellä reitillä varmaan ainakin viisi. Kaunis talvisää oli houkutellut reitille monia muitakin ulkoilemaan, joten kaikilla taukopaikoilla oli tarjolla seuraa sekä valmis tuli. Eväisiin oli meillä panostettu, mutta silti melkoinen annoskateus iski, kun taukopaikalla viereinen seurue loimutti  lohta. Ensi kerralla ...

Kansallispuistot ovat yli 1000 hehtaarin kaikille avoimia luonnonsuojelualueita ja luontonähtävyyksiä. Valtion maille perustettujen kansallispuistojen ensisijaisena tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuus. Ne koostuvat sekä tyypillisestä suomalaisesta luonnosta  että myös kansallisesti ja kansainvälisesti arvokkaista kansallismaisemista. Kansallispuistot palvelevat luonnonsuojelun ehdoilla myös virkistystä tarjoamalla ihmisille mahdollisuuden nauttia ja rentoutua luonnossa. Kansallispuistoissa on retkeilijän iloksi merkittyjä reittejä, luontopolkuja, tulentekopaikkoja ja yöpymispaikkoja. 

Valtion retkeilyalueet puolestaan ovat monipuolisia, retkeilyyn ja muuhun luonnon virkistyskäyttöön tarkoitettuja alueita. Retkeilyalueilla on merkittyjä kävely- ja hiihtoreittejä, luontopolkuja, telttailualueita ja laavuja. Niillä harjoitetaan myös rajoitettua metsätaloutta, jossa otetaan huomioon luonnonarvot ja virkistyskäytön tarpeet. Retkeilyalueilla voi yleensä kalastaa ja metsästää.

Ettei mentäisi ihan metsään, niin ajantasaista tietoa kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen retkikohteiden palveluista kannattaa käydä lukemassa www.luontoon.fi -sivustolla.

Ps. Cambridgen sanakirjan mukaan sanonta `like a walk in the park`   on jotain sellaista tekemistä mikä on hyvin helppoa ja yleensä erittäin miellyttävää.   Sitäpä!