mun lontoo

Tiesin alkuvuoden olevan rankka rutistus, joten varasimme hyvissä ajoin juhannukselle piipahdusmatkan Lontooseen. Vaan enpä silloin vielä tiennyt miten surullisissa ja väsyneissä tunnelmissa tulisinkaan matkaan lähtemään. Perheessämme on kulunut kevät eletty parasta toivoen ja pahinta peläten. Vaikka sitä miten luuli henkisesti valmistautuneensa myös siihen pahimpaan mahdolliseen, silti elämän arvaamattomuus pääsi yllättämään. Isäni taistelu sairautta vastaan näytti sujuvan, mutta tautia pahemmaksi vastustajaksi osoittautuikin hoitojen aiheuttama rasitus uupuneelle sydämelle.

Alakuloisissa tunnelmissa lähdimme siis matkalle kaupunkiin, joka on ollut suuri suosikkini jo yli 30 vuoden ajan. Lontoo on ihka ensimmäisestä teininä tekemästäni matkasta lähtien ollut kaupunki jonka tunnen omakseni ja jossa viihdyn ja jonka joskus-niin-rasittavaakin ominaisluonnetta olen mielestäni oppinut ymmärtämään ja sietämään. Ihan samalla tavoin kuin missä tahansa pitkässä liitossa ne piirteet mihin ensin ihastuu, alkavat jossain kohtaa suunnattomasti ärsyttää mutta ajan myötä niiden kanssa elämiseen tottuu. Näin on mielestäni minulla käynyt yhteiselossani Lontoon kanssa.

Vaan entäpä tällä kertaa? Brexit-kohmeloon heräävä suurkaupunki ei ensi alkuun tuntunut millään lailla vanhalle tutulle Lontoolleni. Kaupunki tuntui heijastavan takaisin omia tunnetilojani. Liikenneruuhkat ärsyttivät, bussit kulkivat miten sattui, likaisuus sattui silmään enemmän kuin koskaan ennen eikä ihmisten eriarvoisuuden ilmenemille voinut ummistaa silmiään. Hotellikin osoittautui epäsiisteimmäksi ever, vaikka monenlaisessa murjussa on ennenkin sentään yövytty.  Huomasin miettiväni, että miten ihmeessä niin tolkuttoman monet ihmiset haluavat rakentaa elämänsä tänne .

Mutta päivän pärisemisen jälkeen Lontoo kuitenkin osoitti jälleen kerran mistä se oikeasti onkaan tehty. Osuin lauantaina London Pride -viikon huipentavan kulkueen reitille. Tungos, meteli ja puomeilla suljetut kadut eivät haitanneet yhtään kun Lontoo näyttäytyi parhaimmillaan eli spontaanina, elävänä, iloisena ja ennakkoluulottomana. Kaikki se positiivinen energia sai tuntemaan, että hyviäkin asioita tässä maailmassa sentään  vielä tapahtuu.  

On se vaan niin helkkarin rento kaupunki.

Vaikka kuvissa näyttäytyykin kaikki mahdolliset sateenkaaren värit, osallistun tällä postauksella Pieni Lintu  –blogin pinkkiin kuvahaasteeseen.

proud of  my London