Roskalavalöydön ansaittu toinen mahdollisuus

Välillä vähän kateellisena seuraan vierestä mitä kaikkea vilkkaammalla-dyykkaus-alueella (lue; pk-seutu) asuva siskoni kierrätyspalstoilta ja roskalavoilta pelastaakaan. Tämän 60-lukulaisen jakkaran potentiaali olisi saattanut minulta jäädä huomaamatta. Vaan ei jäänyt siskoltani!

Ennen; Risa. Käyttökelvoton. Hylky

Pahvinen istuinosa korvaantui pellavalangasta tehdyllä punoksella ja kolot kaunistuivat puunapeilla, nekin kaikki roskalavalta löydettyjä.. Jakkaran kunnostukseen tarvitut materiaalit oli säilötty odottamaan sopivaa tarvetta. Useimmille jemmaan laitetuille asioille löytyy ajan myötä käyttötarve, kunhan vain on kärsivällinen. Nykyiset siivousfilosofiat yrittävät muuta markkinoida, mutta kauan eläköön kaikenlaiset jemmat ja joskus-sitten varastot!

  

Kaunis esine vältti siis kaatopaikkakohtalon ja sai uuden elämän sekä arvoistansa kohtelua.  On aina jotenkin erityisen hienoa kun luova ihminen näkee esineelle muitakin ulottuvuuksia kuin sen ilmeisimmän eli tässä kohtaa siis käyttökelvottomuuden. Konmarin tapaiset ajattelumallit kun tuntuvat näkevän esineessä vain yhden ulottuvuuden; niissä se on joko – tai.

Olen koittanut miettiä, että mikä minua  konmari –hypetyksessä niin kovasti nyppii.  Ärsyyntyminen taitaa kulminoitua tuohon `tuottaako tämä esine minulle iloa` -kysymyksen hokemiseen.  Järjetöntä!  Eikö elämässä konmarin oppien mukaan ole lainkaan aikaulottuvuutta, eletäänkö vain tässä ja nyt? Opettaako konmari olemaan tekemättä kompromisseja tai näkemättä vaivaa?  Saattaako `konmarittaminen` johtaa esineiden aina vain lyhyempiin elinkaariin ja kiihtyvään tavaroiden läpimarssiin kodeissa? Minne on hävinnyt ajatus toisista mahdollisuuksista, kasvusta ja muutoksesta? Pitääkö minulle kelvata vain paras? Konmaria on kritisoitu, että se käytännöllisyyden tekosyyllä yllyttää kertakäyttökuluttamiseen.  Nykyisessä raivaustrendissä on siis varjopuolensa, vaikka tuohan se mukavasti vilskettä kierrätyspalstoille ja roskalavoille...

Kaikki ei kuitenkaan voi olla aina täydellistä, hyvää ja kaunista. `Tuottaako tämä minulle iloa` kysymyksen mukaan toimimalla saattaisi tästäkin taloudesta lähteä juuri nytkin yhtä jos toista poistoon. Useina päivinä tähän joukkoon todennäköisesti saattaisi päätyä myös aviomies, huonoina päivinä ehkä lapsetkin.

Jälkeen; Helmi

Ajattelen kuitenkin, että olen vastuussa huolehtimaan niistä asioista, esineistä ja ihmisistä mitkä minun hoteisiini ovat päätyneet. Silloinkin kun ne hetkellisesti eivät tuota minulle kauheasti iloa.  Onneksi esineiden kohdalla muutoksen avaimet ovat omissa käsissä, niitä kun voi muuttaa itselleen mieluisammaksi. Tai sitten voi vain antaa ajan kulua ja toivoa, että esine alkaa miellyttää tai tulee ajan kanssa tarpeelliseksi. Ja onneksi on ullakko, jonne voi säilöä ne asiat ja esineet jotka juuri tällä hetkellä eivät ole suosikkejani tai minulle tarpeellisia. Niiden esineiden ja asioiden kohdalla, joille minulla ei enää ole tarvetta, vastuuseeni kuuluu jatkosijoituksen miettiminen.

Olen tällä viikolla iloinnut myös parista koulukaluston lipastosta jotka viimein sain kotiutettua mökiltä ruokailuhuoneeseemme.  Aikanaan ne eivät herättäneet minussa minkäänlaisia tunteita ja siksi päätyivätkin aika krouveihin olosuhteisiin.  Yhtä hyvin ne olisivat saattaneet joutua mökkisaunan pesään. Varsinkin jos silloin olisi lähdetty kyselemään, että tuottavatko ne kenellekään erityisesti iloa. Minulla kesti 15 vuotta tajuta näiden lipastojen kauneus, mutta onneksi edes nyt.  Hyvä kun olivat säilyneet!

Trendit vaihtuvat kaiken aikaa ja sitä myötä myös omat mieltymykset muuttuvat entistä nopeampaan tahtiin. Otin juuri käyttöön 70-luvun Ruska-astiastoa, joka vielä pari vuotta sitten tuntui maailman rumimmalle. Nyt se on uusi käyttösuosikkini, kiitos varastotilan jossa se sai säilyä yli huonojen vuosiensa.