Maailma lukuhaasteeseen osallistujan silmin

Lukuhaasteen alussa oli helppoa sijoittaa lukemansa kirjat johonkin haasteen kohtaan, mutta pikkuhiljaa alkaa homma kääntyä toisin päin ja tyhjät haastekohdat alkavat ohjata kirjavalintoja. Hyvä! Sehän se haasteen idea juuri onkin, hus pois vaan omalta mukavuusalueelta. Sillä lailla sitä saattaa päätyä lukemaan kirjoja mitkä menevät ihon alle ja jättävät jälkiä omaan ajatteluun tai tunteisiin.  

Tässä seuraavat omat sijoittelut:

29 Kirjan päähenkilö osaa jotain mitä haluat oppia; Sisko Koskiniemi – Kääntöpuolella lapsuus

Joskus minä vihaan ihmisiä. Asiakkaita. Joskus minä säälin niitä. Joskus jopa suren niiden takia. Mutta enää vuosiin en ole öisin valvonut ja niitä ajatellut. Ne vain siirtää mielestään pois, jollakin lailla ne lakkaavat olemasta. On vissiin epäinhimillistä sanoa, mutta välittämisellä, rakkaudella ja muulla hölynpölyllä ei tätä työtä tehdä. Tunteet on siirrettävä syrjään, käytettävä niitä vain omien ihmisten kanssa. Työ pitää hoitaa ilman tunteilua. 

Kääntöpuolella lapsuus on romaani, joka sijoittuu sosiaalityön  ja erityisesti lastensuojelun maailmaan. Kirjailija on kirjan päähenkilön tavoin varsinaiselta ammatiltaan sosiaalityöntekijä.  

Luin tämän Koskiniemen kirjan jo kuukausia sitten, mutten osannut päättää mihin haastekohtaan lukukokemuksen sijoittaisin. Sen verran syvän muistijäljen kirja kuitenkin jätti, että halusin sijoittaa sen haasteeseen vaikka sitten väkisin.  Eikä tämä vallan väärään paikkaan loppujen lopulta sijoitukaan. 

Itse olen viime vuosina joutunut opintojen, harjoittelujen ja töidenkin takia paljon miettimään omaa ammatillisuuttani suhteessa asiakkaisiin, jotka ovat hyvin heikossa ja haavoittuvassa asemassa. Kirjan tarjoama oivallus auttajan ja autettavan välisestä suhteesta pätee toki elämässä yleisemminkin; empaattisuus jotakuta kohtaan ei tarkoita, että täytyy mennä toisen tunnetilaan mukaan voivotellen ja vaikeroiden. Tunnetiloilla on taipumus tarttua. Elämää helpottaa kun tämän asian tiedostaa, niin työssä kuin yksityisestikin.  Painokasta  ja  (paikoin inho-) realistista kuvausta meille monelle vieraasta arjesta, mutta ilman tippaakaan sensaatiohakuisuutta, suosittelen ehdottomasti!

Olkaa lempeitä näille lapsille, heidän maailmanloppunsa on nyt.

17  Kannessa on sinistä ja valkoista; Anthony Doerr – Kaikki se valo jota emme näe

Avatkaa silmänne ja katsokaa, mitä niillä voi nähdä ennen kuin ne painuvat kiinni viimeisen kerran.

KSVJEN (heh, ärsyttävää tämmöinen teholyhentäminen) on kirja jonka vaivattomasti voisi sijoittaa varmaan ainakin kymmeneen haastekohtaan, mutta kuittaan tällä tylsästi  sinivalkoisuus -kohdan. Itse kirjassa ei puolestaan ole mitään tylsää tai mitätöntä. KSVJEN on tähänastisen lukuhaasteen suurin helmi. En yhtään ihmettele sitä hehkutusta jota tästä esikoisteoksesta on kirjablogeissa pidetty.

Olen lukenut monia II  maailmansodan aikaiseen Saksaan tavalla tai toisella sijoittuvia kirjoja, pyrkimyksenä edes jotenkin tajuta miten valtakunnan tason pahuus tuntui ja näkyi  yksittäisten ihmisten arjessa.   Kirjan nuori saksalainen Werner on kolmannessa valtakunnassa kuin sammakko kiehuvassa vedessä; kiehuvaan veteen pudotettu sammakko hyppää sieltä pois, mutta viileään veteen laitettu sammakko  päätyy hiljalleen  kiehumaan veden kuumetessa.

Keskellä sotaa ei juuri ole tilaa valinnoille, mutta jokainen tulee edustaneeksi jotain. On saksalaisia ja ranskalaisia; on opportunisteja ja hiljaisia kapinoijia; on taistelijoita ja kohtaloonsa tyytyviä. On niitä, jotka lähtevät, ja niitä, jotka jäävät odottamaan.

Nykyajan viestintäteknologiaan tottuneelle kirja muistuttaa upeasti radion merkityksestä edellisten sukupolvien elämässä ja erityisesti poikkeusolosuhteissa. Radioaallot kuljettivat tärkeää tietoa. Sodan sytyttyä radioasemia alkoi kadota. Radiolinkkiantennit olivat kuin kynttilänliekkejä, joita sodan sytyttyä suuri sormi ja peukalo nipistivät yksitellen sammuksiin.

Kuinka ihmeellisen joutavaa on rakentaa loisteliaita rakennuksia, säveltää musiikkia, laulaa lauluja, painaa valtaviin kirjoihin värikkäitä linnunkuvia, kun ajattelee maailman järisyttävää kaiken nielevää välinpitämättömyyttä – mitä pyrkimyksiä ihmisillä onkaan! Miksi vaivautua säveltämään musiikkia, kun hiljaisuus ja tuuli ovat niin paljon valtavampia? Miksi sytyttää lamppuja, kun pimeys tulee väistämättä ne sammuttamaan.

Kirja on synkästä kehyksestään huolimatta hyvin toiveikas ja kaunis kertomus. Vaikka pimeys välillä sammuttaa lamppuja on kaikki se valo jota emme näe, silti olemassa.

40 Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä;  Jeremy Clarkson – Maailma Jeremy Clarksonin mukaan.

En jaksa enää snobbailla, Rembrandt – missä on uloskäynti?

Tämä kirja tarttui kirjastosta mukaan, koska mies tykkää katsoa Top Gearia.

Ajattelin, että häntä kiinnostaisi tutustua Jeremy Clarksonin ajatuksiin kirjallisessakin muodossa. Luin kirjan kuitenkin ensin itse ja luultavasti kannan sen nyt  kiireesti ja vähän äänin takaisin kirjastoon.  

Briteissä kirja julkaistiin pian  sen jälkeen kun BBC oli antanut potkut sammakoita suustaan alituiseen päästelevälle juontajalle. Kirja on selvästi kyhätty kiireellä, potkujen julkisuusarvo on haluttu hyödyntää maksimaalisesti. Sisältö on suurimmaksi osaksi  alun perin ilmestynyt kolumneina Sunday Times -lehdessä. Suomalaiselle lukijalle brittien sisäpolitiikan puiminen ei anna juuri mitään.

Clarkson ei arastele ottaa kantaa kaikkiin mahdollisiin inhimillisen elämän osa-alueisiin. Hän rymistelee  eri aihealueiden läpi  kuin norsu posliinikaupassa. Pahinta mahdollista typeryyttä hänelle edustavat kaikenmaailman nillittäjät; etunenässä työsuojeluhenkilöt ja luonnonsuojelijat. 

Clarkson on myös A-luokan besserwisseri, varsinainen kaikkien alojen asiantuntija. Yksi kirjan ärsyttävimmistä ominaisuuksista on runsas näennäisen spontaani julkkisnimien tiputtelu. Jos jossain Clarkson on mielestäni erityisen taitava, olkoon se itsekehun naamioimisessa itseironiaksi.  Jeremy Clarksonin maailma on maskuliininen, sovinistinen, vanhanaikainen; sanalla sanoen tympeä ja itselleni kaukainen. Todellakin toivon, että edustan toisenlaista kulttuuria kuin kirjailija.

Toki reiluuden nimissä myönnettävä, että oli kirjassa sentään joitain osuviakin oivalluksia, kuten kolumni snobismigeenistä. Se juttu kun matkalla ollessasi haluat oikeasti istua oluella ja syödä pizzaa, mutta snobbailugeeni pistää vierailemaan esimerkiksi museossa.. Clarkson käyttää tässä kohtaa otsikossa Rembrandtin nimeä, meidän perheessä tilalle voisi vaihtaa Van Goghin nimen (Kyseessä on perheen sisäinen pitkittynyt vitsi Van Goghin Auringonkukat -maalauksen näkemisestä Lontoon National Galleryssa).

30 Kirjan nimessä on tunne;  Patricia Wood – Onnenpoika

Olin niin väsynyt etten jaksanut pomppia koneessa. Tuntui kuin olisin kuluttanut kaiken hauskuuden loppuelämäkseni. Mietin sitä koko kotimatkan. Että meille kaikille on annettu elämäämme varten tietty määrä hauskuutta, niin kuin tietynlaiset aivotkin. Toiset säästävät omaansa vanhuuteen saakka ja toiset taas kuluttavat heti kaiken elämänsä alussa. Minä kulutan oman hauskuusannokseni keski-iässä.

Onnenpoika on Patricia Woodin esikoiskirja.  Etuliepeen mukaan Woodin

innoittajana ovat olleet omat kokemukset monimuotoisesta oppimisesta sekä perheen lottovoitto kirjailijan lapsuudessa.  Onnenpoika on tarina kasvamisesta, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisenä ihmiselle olemisesta. Niin ja siitä miten raha ei ehkä tuo onnea mutta se voi tuoda perheen lähelle.    Tarina on herkkä, optimistinen ja opettavainen. Perrry O. Crandall on todellakin onnenpoika. 

Tätä kirjaa suosittelen mielelläni muillekin luettavaksi, mutta niin kuin Perryn mummilla oli tapana sanoa; toisia pitää kuunnella ja toisia ei, ja kaikista vaikeinta on osata erottaa ne toisistaan.

3 Suomalainen klassikkokirja; Marjatta Kurenniemi - Onneli ja Anneli ja nukutuskello

Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjat ovat kuuluneet oman lapsuuteni suosikkeihin ja nyt luen niitä mielelläni työlapsille. Jostain kummallisesta syystä Onneli ja Anneli ja nukutuskello oli kuitenkin mennyt minulta kokonaan ohi.

1970-luvulla ilmestynyt  Onneli, Anneli ja nukutuskello ottaa kantaa ympäristökysymyksiin. Ajan hengen mukaisesti ympäristöongelmat ovat paikannettavissa. Moottoritie ja saastuttava tehdas uhkaavat  Kissanmintun kaupunkia ja Vappusen sisarusten puutarhaa. Paha saa palkkansa kun neuvokkaat tytöt ja Vekotiinus Vappunen pelastavat Ruusukujan idyllin.  

Nukutuskello on ilmestynyt juuri siihen aikaan jolloin lastenkirjallisuudessa alkoi nopea siirtyminen luonnosta ja maalta kohti kaupunkeja ja ihmisten luomia elinympäristöjä.  Kun vielä 1970-luvun alkuvuosina kirjojen pääasiallisena tapahtumapaikkana tai juonen kannalta keskeisinä toimijoina olivat luonto ja eläimet, 1970-luvun puolivälistä eteenpäin kuvitus ja tapahtumat keskittyvät yhä enemmän kaupunkeihin, rakennusten sisätiloihin ja muihin ihmisen luomiin elinympäristöihin.  Jännää muuten miten lastenkirjallisuudessa näkyy  aikuistenkirjallisuutta paljon selvemmin erilaiset trendit.

Haaste on puolivälissä; 25 kohtaa on nyt täynnä. 

Tuli asiaa pihan perälle..

Meillä on vuosia ollut leikkimökin takaseinässä kiinni valtavan kokoinen lehtikomposti. Erityistä kulkureittiä ei kompostille ole koskaan ollut.  Kompostia ei myöskään ole koskaan möyhitty tai käännelty, saatikka herätelty. Siis sellainen poissa silmistä, poissa mielestä -tyyppinen puutarhajätteen sijoitteluratkaisu, jonne  syksyisin yritetään survoa ylettömiä kasoja pudonneita lehtiä.  

 

Pihan perällä -ennen

Pihan perällä - jälkeen

Pikkuhiljaa kesäkeittiöksi muuttuvan rakennuksen ympäristö kaipasi siis pientä kasvojenkohotusta. Ihan ensimmäiseksi lehtikomposti irrotettiin mökin takaseinästä pienentämällä sitä puolisen metriä. Mökin ja kompostin väliin jääneeseen tilaan rakennettiin kulkureitti vanhoista tiilistä. Viimeiseksi vielä takaseinään naputeltiin muutama koukku ja naula. Niihin saakin nyt näppärästi säilöttyä kulloinkin ajankohtaiset pihan ja puutarhan työkalut. Puutarhan työkalut ovat nyt poissa näkyvistä mutta kuitenkin helposti haettavissa.

Kohta olisi taas  haravalle hommia..

Aikaa tähän uudistukseen kului maksimissaan ehkä tunti, mikä taisi sisältää jo pari kahvipaussiakin. Kulut 0 euroa ja uusi elämä epämääräiselle kasalle tiilenkappaleita. 

Ei täällä ketään saunan taakse viedä, vaan nyt pääsee pihan perälle

Tämä oli jälleen yksi näitä projekteja, joiden valmistuttua ihmettelee, että  miksi ihmeessä ei tätäkään tullut tehtyä jo aikoja sitten!

Vaan nälkä  tuppaa myös kasvamaan syödessä. Nyt kun kompostille viimein on kulkureitti, alkoi vähän poltella ihan `oikean`  kompostin hankinta. Osaisiko sitä täyttää, tyhjentää, käännellä ja herätellä keittiön ja / tai  pihan biojätteestä ihka oikeaa multaa ? Pitääpä  perehtyä aiheeseen vähän enemmän..

Tie työkaluseinälle on kivetty hyvillä aikomuksilla ?

Härkösen uusi hima ja omat kierrätyslöydöt

Viikko sitten loppuneessa Globe Hopen kassi-arvonnassa kysyin osallistujilta että mitä he ovat viimeksi hankkineet kierrätettynä tai käytettynä.  Vastauksista löytyy koko kierrätyksen kirjo, mutta samoin kuin kierrätys- ja kirppismaailmassa yleensä,  painopiste tuntui olevan vaatteissa ja yksittäisissä sisustuksen helmiksi nostetuissa kalusteissa.  

Viime vuonna kirjoitin , etten ole koskaan vielä pelastanut mitään roskalavalta. Vaan nyt olen! Kaikenlaista. Tarpeellista ja vähemmän tarpeellista, kuten nämä öljylyhdyt. Hinta o euroa. Samalta lavalta kotiutui myös Lundia-hyllyjä varastoon ja  metallinen maitokärry jonka ajattelin tuunata siirreltäväksi  yrttimaaksi pihamaalle.

Kierrätyksestä on myös peräisin  tämä läpimitaltaan lähes puolitoistametrinen peili. Paikalliselta annetaan-palstalta bongattu löytö, joka odottaa reissua rautakauppaan jotta peili saadaan tukevasti seinään. Hinta 0 euroa.

Kirppikseltä puolestaan ostin  tämän jonkun-minkä-lie-teollisuusvalaisimen. Tää on iso! Normaalissa huonekorkeudessa tätä ei päätä kolisuttamatta käyttäisi millään, mutta rappusiin juuri sopivan kokoinen. Olemassa olevat sähköosat näyttivät siltä, että niillä päätyisi pimentämään koko kadun sähköt, joten tilalle vaihdettiin Clas Olsonilta hankittu johtolamppu. Hinta 10 + 4,99 euroa.

Tämä terassitakka on ostettu hyväntekeväisyys- myyjäisistä, hinta 5 euroa.  Ajatuksen tasolla terassitakka on kiva, mutta käyttö osoittautui haasteelliseksi.  Parin nuotiontuoksuisen ja savuntäytteisen käyttökerran jälkeen oli pakko taipua viemään ihanuus mökille. Se savun määrä mikä avotulesta syntyy, ei kaupunkiympäristöön oikein millään sovi. Sori vaan naapurit niistä testauskerroista..  

Itseäni on tänä kesänä pohdituttanut miten rajallisesti yrityksillä ja yhteisöillä onkaan välineitä materiaalivirran hallittuun hoitamiseen.  Yksittäisellä kuluttajallakin on rutkasti haastetta siinä miten hallita oman taloutensa tavaraähkyä. Miten haasteellista se sitten enää onkaan erilaisissa organisaatioissa joissa ihmisten käsitykset tavaroiden käyttö- ja kauneusarvoista voivat erota toisistaan paljonkin. En nyt puhu normaaliin toimintaan liittyvästä jätteiden lajittelusta vaan erilaisista poikkeustilanteista kuten muutoista ja muutoksista toiminnassa. On se vaan niin helkkarin paljon helpompaa tilata jätelava pihalle kuin alkaa etsiä tavaroille uusia koteja.

Näissä tilanteissa tarvittaisiin organisaation sisältä joku joka ehtii ja haluaa panostaa (omaa) aikaansa siihen, että kaatopaikalle ei päätyisi tavaraa jota voitaisiin jossain hyödyntää.  Hankala yhtälö;  iso projekti ja suunnaton jätelava helposti siinä pihalla tuppaa  turruttamaan innokkaimmankin kierrättäjän. 

Globe Hope arvonnan voittaja

Globe Hopen kierrätetyn Härkönen kassin voitti nimimerkki Aila kommentilla  `Paljon onnea! Viimeksi pelastin pienen lasiovisen kaapin joutumasta kaatopaikalle. Yhdellä mukana.`  

Kirjoittelen sinulle pikimiten ..

Trendikäs elämäni eli miltä musta nyt tuntuu ..

Musta väri on sisustuksen suurin trendijuttu juuri nyt! Tuon asian havaitsemiselta ei ole voinut välttyä vaikka miten heikosti muuten trendejä seuraisikaan. Musta on uusi musta.  Ja uusi valkoinen.

Kaikenlainen maalaisromantiikka ja pitsinvalkoinen shabby chic -puuteripöly ei ole koskaan ollut minun juttuni; ei kalusteissa eikä tekstiileissä.  Tykkään tummista väreistä ja isoista kontrasteista.  Vaikken tietoisesti haluaisikaan olla mikään trendien perässä kulkija, niin mustaan olen hurahtanut yhä vain enemmän ja enemmän.  Viime aikoina mustaksi on muuttunut mm. terassin laudoitus, pihapaviljonki, kesäkeittiön kaappi, uudistunut leikkimökki  ja virkattu peite.

Sitä voisi luulla, että musta on musta ja piste. Vaan juuri oikeanlaisen mustan tavoittaminen ei ole aina ihan helppoa.  Milloin musta taittuu  liikaa sinisen suuntaan (kesäkeittiön ulkoseinät) , milloin taas ruskeaan päin (terassin laudat) .. Vaikeaa tämä trendikäs elämä, huoh.

Uusimman musta tuntuu -hetken koin kun vanhat ja virttyneet ohjaajantuolimme alkoivat näyttää auttamattoman vanhanaikaisille tummentunutta terassia vasten.  Helposti onnistuneesta peitteen värjäyksestä innostuneena tuuppasin tuolien kankaat pesukoneeseen Nitorin mustan all-in-one -väriainepussin kanssa. 

Lähtötilanne

Vaan kuinkas tällä kertaa kävikään?  Vihertävä pohjaväri johti värjäyksen lopputulemaksi siniharmaan sävyn. Argh, sininen ei ole minun värini sitten yhtään.. Samassa koneessa pyörineet pari vaatetta ja pitsiliinaa muuttuivat mustiksi, mutta tuolin kankaat eivät ole kyllä mustaa lähelläkään.. 

Ohjaajantuolien puuosat maalasin kesäkeittiön seiniin käytetyllä maalilla. Kumma miten sama maali voi eri kohteissa näyttääkään erilaiselle; kesäkeittiön seinät ovat minun silmiini riittävän mustat mutta tuolin rungossa väri  muistuttaa enemmän siniharmaata kuin mustaa.  

Niin tai näin, ainakin tuolit sopivat nyt aiempaa paremmin pihan muuhun väritykseen.  Tuppaa nämä villitykset lähtemään tältä maalarilta vähän lapasesta. Piha alkaa olla jo vähän liiankin matchy- matchy eli nyt maalipurkki piiloon, hop! 

Psst. Miten olisi mustat kesäkukat? Musta petunia on kuulemma tuonut puutarhaliikkeisiin ihan uuden asiakasryhmän eli nuoret aikuiset. Enpä tiedä, ehkä kukat mieluummin värikkäinä, kiitos.

Blogin synttäriarvonta

Vintagentti täyttää tässä kuussa jo kaksi vuotta. Olen ehkä itse kaikkein yllättynein siitä, että ajoittaisesta huonohappisuudesta huolimatta blogi on jotenkuten pysynyt hengissä.  Aikapula näyttää kuitenkin muuttuneen krooniseksi; opinnot vaatisivat vielä kunnon loppurutistuksen ja työhönkin voisi / pitäisi käyttää suunnitteluaikaa rutkasti nykyistä enemmän… Blogi tulee jatkossakin päivittymään nykyiseen verkkaiseen tahtiin.

….Vaan yhtä kaikki; nyt on juhlan paikka!

Arvonta

Vintagentti arpoo  omista varastoistaan Globe Hopen Härkönen -olkalaukun. Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen mitä itse olet viimeksi hankkinut kierrätettynä tai käytettynä.  Tällä lunastat itsellesi yhden arvan.

Toisen arvan saat jos olet lukijani tai sellaiseksi nyt liityt.

Kolmas arpa tulee arvontakuvan jakamisesta omassa blogissasi tai facebook-sivuillasi.

Aikaa osallistumiseen on ensi viikon lopulle eli  viimeistään lauantaina 15. heinäkuuta tulleet osallistumiset ehtivät vielä arvontaan mukaan.

Kerro kommentissa myös monellako mahdollisuudella (1-3) olet arvonnassa mukana. Mikäli kommentoit anonyyminä, keksi itsellesi jokin nimimerkki. Lisää silloin mieluusti myös sähköpostiosoitteesi tai tule heinäkuun loppupuolella tarkistamaan kotiutuuko Härkönen sinun luoksesi.

Arvottava laukku on (vähintään) kaksinkertaisesti käytetty; ensin Suomen armeijan toimesta, sittemmin minä olen hankkinut Härköseksi muuttuneen kassin  käytettynä kirpputorilta. Tämä  arvottava Härkönen on väriltään klassisen armeijanvihreä.

Onnea arvontaan!

Kuva Globe Hope

Globe Hopen Härkönen olkalaukku on Suomen armeijan vanha kaasunaamarilaukku. Härkösen entinen elämä kaasunaamarilaukkuna alkoi 1960-luvulla. Laukku oli paranneltu versioYhdysvaltain armeijan M6-mallin kaasunaamarilaukusta. Suomen tavoin jenkkiarmeijankin M6-mallin kaasunaamarilaukku elää uutta tulemista trendikkäänä kierrätyskassina.

Härkösessä  on säädettävät  olka- ja vyötäröhihnat,  materiaali on  puuvillaa. Kokonsa puolesta se on erinomainen mukana kannettavaksi.  Härköstä voi käyttää olkalaukkuna, vyötäröhihnaa voi tuolloin käyttää lisäkiinnikkeenä. Laukkua voi kantaa myös lantiolla, jolloin olkahihna toimii vyötäröhihnana ja vyötäröhihna kiinnittyy reiden ympäri. Laukun mitat ovat; 30 cm x 25 cm x 10 cm.  Härkönen-laukkua on saatavissa Globe Hopen verkkokaupasta myös mustana ja pinkkinä.