torstai 14. huhtikuuta 2022

Täällä taas...

 


..Sieltä se taas vaan kaiken paskan läpi puskee.  Kevät.

 

Anteeksi ilmaisun rumuus, mutta kyllä nämä katastrofeista kriiseihin kulkevat vuodet alkavat syödä jo tällaisen peruspessimistinkin turnauskestävyyttä.

 

Somekanavien perushokemaa tuntuu tällä hetkellä olevan, että  ”täytyy vaan yrittää pysyä optimistisena, tässä  ei nyt pessimismi auta”. Auttaapa, luulisin. Tai ainakin auttaa varmemmin kuin   sellainen ”suljetaan silmät tai katsotaan muualle ja toivotaan parasta” -optimismi. Sellaista näkee nyt paljon ja se ärsyttää aivan suunnattomasti. Maailmanhistoriahan on täynnä todisteita tämän lähestymistavan täydellisestä toimimattomuudesta.

 

Itsessäni olen huomannut, että minua puhuttelee tällä hetkellä kauniiden sanojen ja korukielisen  toiveikkuuden ilmaisun sijaan  (monta) astetta mustempi /synkempi/realistisempi ilmaisu. Olen tänä keväänä löytänyt esimerkiksi koomikko Iikka Kiven some-päivitykset, joita lukiessani jaksan hämmästellä, miten osuvasti hän meidän aikaamme analysoi.  Maailma tarvitsee muuttuakseen marisevia, urputtavia, ärsyyntyneitä, rähiseviä pessimistejä. Aika hiljaista olisi muutosrintamalla jos vain optimismit olisivat äänessä.

 


 




Kaikesta pessimismipuheesta huolimatta luonto kulkee pääsääntöisesti tavallaan ja kevätkin tulee ajallaan. Ostin omaksi ilokseni kimpun tulppaaneja ja tuunasin tulppaaneille Ikean Pådrag-lasimaljakon kalkkimaalispreillä keväisen vihertäväksi. 



Kaikesta huolimatta ja juuri siksi; hyvää kevättä! Hyvää pääsiäistä!

 

 




PS. Kukapa pessimistisen optimismin tai optimistisen pessimismin hallitsisi paremmin kuin mestari Leskinen kirjoittaessaan:

 

                      …kuule istuta vielä se omenapuu,  vaikka tuli jo tukkaasi nuolee…

 

 


sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Superhelppo sitruunamutakakku

 



Jouluna ja talven pimeään aikaan leipominen ja herkuttelu pyörii paljon suklaan ympärillä. Ensimmäisten kevätauringon säteiden myötä alkaa herkutteluunkin kuitenkin kaivata kevyempiä ainesosia.  Alkaa siis tehdä mieli leipoa jotain raikasta, hapokasta, värikästä  ja helppoa.


Näihin spekseihin tippuu täydellisesti Annin Uunissa -blogista löytämäni sitruunamutakakun ohje.  

 


Sitruunamutakakku on kuulemma ollut viime pääsiäisen suuri somehitti. Minä löysin ohjeen vasta nyt, mutta onneksi löysin, koska tämä meni heittämällä omaksi suosikkileivonnaiseksi. Sen tekee maku, helppous ja nopeus. Jos sitruuna vähänkään uppoaa omaan makupalettiin, kannattaa laittaa resepti ylös.


 

Ohjeen haastavin osuus on sitruunan kuoren raastaminen. Siihen kun löytää hyvän välineen, selviää lopusta pelkästään ainesten sekoittamisella.




Ohje:


1)      Sekoita kulhossa:

        2,5 dl sokeria

        1 tl vaniljasokeria

        2 kananmunaa

        1 sitruunan kuori

        1 sitruunan mehu

        n. ½ prk lemon curdia (2-3 rkl)

 

2)     Lisää  150 g sulatettua voita

 

3)     Lisää  n. 2,5 dl vehnäjauhoja. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. 


(Jos haluat mutakakkuun vähän enemmän suutuntumaa, voit lisätä joukkoon vielä leivontatarvikehyllystä löytyvää sukaattia tai hedelmäpaloja.  )

Kaada taikina korppujauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20 -23 minuuttia, kunnes mutakakku tuntuu kypsältä. Varo paistamasta liikaa, mutakakun kuuluukin olla keskeltä aavistuksen tahmeaa.

Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla ja tarjoile kermavaahdon tai marjojen kera.

 


Sitruunamutakakun ohje on siis Annin uunissa-blogista ja olen muokannut sitä aavistuksen verran sitruunaisemmaksi. Alkuperäiseen reseptiin pääset tästä.

 

Lumisesta maisemasta huolimatta valoa kohti mennään ! Hyvää alkavaa kevättä.

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Ina Mikkola - Valtakirjani, Helmet-lukuhaaste 2022

 


Yhden vuoden tauon jälkeen päätin tänä vuonna lähteä taas tekemään Helmet-kirjastojen lukuhaastetta. Haaste koostuu vuosittain 50 erilaisesta tavasta valita kirjoja itselleen luettavaksi.

Pari viime vuotta on ollut lukemisen kannalta `hieman` takkuilevaa. Jostain syystä nämä poikkeusolot ja kotona vietetyn ajan lisääntyminen on minun kohdallani häirinnyt kirjoihin keskittymistä. Kaikki aloitetut kirjat ovat tuntuneet joko liian raskaille tai liian kevyille tai muuten vaan vaikeilta. Josko nyt hiljalleen saisi kateissa ollutta lukuiloa ja -intoa takaisin elämään.

Listaan täällä blogin puolella lyhyesti haasteeseen lukemiani kirjoja. Tarkempi lista haasteesta ja siihen sijoittamistani kirjoista löytyy Helmet-2022 -välilehdeltä.

 


18 Kirjan on kirjoittanut toimittaja;                   Ina Mikkola – Valtakirjani


Sopivasti juuri vaalipäivänä pyörittelen Ina Mikkolan Valtakirjaa käsissäni ja mietin mistä kirjassa lopulta kirjassa oli kyse. Takateksti lupailee, että me kaikki olemme vallanpitäjiä, mutta jos emme itse usko vaikutusmahdollisuuksiimme, muut käyttävät valtaa meidän puolestamme. Vallankahvan tulisi olla työkalu, johon tartumme, aina kun tunnemme sitä tarvitsevamme.


Valtakirja lupaa tarjoavansa keinoja ravistella ajattelua terveellä tavalla vallanhimoisemmaksi ja ottaa haltuun niin oma elämä kuin ympäröivää maailmaa. Kirja lupaa matkaseuraa kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja hyvää itsetuntoa. Lupaavaa, eikö?

 


Valta vai voimaantuminen

 

Pakko myöntää, että olin ensin vähän pettynyt siihen, että kirjassa keskityttiin enemmän miettimään valtaa ja vallankäyttöä oman elämän sisällä. Sen sijaan että olisi mietitty valtaa yhteiskunnallisena voimana, keskityttiin siis vallan ajatuksen tuomiseen yksilötasolle. Aika paljon painopistettä oli siis omassa henkisessä voimaantumisessa; siinä miten omaa mieltään ja ajatteluaan voi voimaannuttaa ja itseänsä vahvistaa. Kirja sisälsi kyllä myös paljon puhetta misogyniasta eli naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta vihapuheesta, väheksynnästä ja yleistyksistä.

Olisin toivonut kirjalta vähän vähemmän selfhelp-puhetta ja enemmän yhteiskunnallisen tason aiheen käsittelyä. Mutta rehellisyyden nimissä vaikka odotinkin kirjalta enemmän yhteiskunnallista näkökulmaa,  ei valtaa yksilön tasolla  käsitelty kirjassa ollenkaan huonosti, päinvastoin. Vallan käyttö kun ei tapahdu vain silloin, kun se on ilmeistä, vaan ihan missä tahansa.


Se mistä en kirjassa jaksanut innostua yhtään, olivat tekstin lomaan sijoitetut tehtäväkirjasivut. Kunkin luvun loppuun sijoitettu kysymyspatteristo olisi varmasti riittänyt. Työkirjanomaisuus tuntui väkisin väännetyltä kirjan laajennukselta.

 


Pienikin teko on vallankäyttöä


Jokaisella meillä on valta pilata jonkun päivä tai jopa elämä, eikä siihen tarvita kuin yksi sana, lause, ele tai teko. Ja meillä on valta toimia myös päinvastoin; pelastaa, kannustaa, luoda uskoa ja tukea.  

 

Ehkä kyse oli omasta kärsimättömyydestäni, kun kaipasin kirjalta enemmän yhteiskunnallista näkökulmaa mikrotason pienten eleitten ja tekojen sijaan. Todellinen pitkäjännitteinen yhteiskunnallinen muutoshan voi alkaa tapahtua vasta kun tarpeeksi moni ja tarpeeksi usein kiinnittää  huomiota tekoihinsa ja sananvalintoihinsa. Arjen toimintamallit luovat pohjan normeille, jotka puolestaan ovat pohjana rakenteille. Rakenteet ja kulttuuri taasen ylläpitävät toimintamalleja ja normeja.  Jos merkittävän valta tai vaikutin asuu valtapyramidin huipulla, pitää muistaa että sitä kannattelevat kaikki kerrokset sen alla.    Vaikuttamistyötä voi ja pitää siis tehdä yksilötasolta käsin esimerkiksi sanoittamalla yhteiskunnallisia ongelmia ja levittämällä tietoa muutostarpeista sosiaalisessa mediassa, tukemalla yksilötason työtä tekeviä järjestöjä, tarjoamalla välitöntä apua ja tukea muille vaikuttajille sekä toteuttamalla arkisia tekoja. 



Olkaamme hyttysiä


Aina välillä meidän jokaisen mieleen varmaan hiipii ajatus, ettei yksittäisen ihmisen teoilla ole merkitystä. Valtakirja neuvoo miettimään tuolloin hyttystä. Tämä pieni ja heiveröinen itikka on loistava esimerkki vallankäytöstä, ja tilanteen haltuun ottamisesta. Inisemällä ja lymyilemällä näkymättömissä se saa järkevankin aikuisen ihmisen raivon partaalle. Yliotteeseen.  Eliminoitunakin hyttyset usein ehtivät jättää pysyvän jäljen.  Jos sinusta siis joskus tuntuu mitättömälle, liian pieneltä taistelussa itseäsi suurempia voimia vastaan, ajattele olevasi itikka. Minikokoinen, mutta kuitenkin tehokkaan ärsyttävä ötökkä.

Jokaisella meillä on erilaisia vahvuuksia ja keinoja yrittää muuttaa itseämme suurempia voimia. Oleellista on ymmärtää, että useat valtarakenteet tai tilanteet ovat käännettävissä päälaelleen. Voimasuhteet eivät ole aina niin ilmeisiä kuin ensi ajattelulta voisi luulla.


Jokainen taisto oikeudenmukaisuuden puolesta muokkaa käsitystämme siitä, mikä on oikein.

 

Mikkola Ina

Valtakirjani

Intokustannus 2021

176 sivua

 

Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia kirjasta.

Kuvituksena on käytetty postikortteja  Catherine Helen Palczewskin  suffragetti-aiheisesta kuva-arkistosta.