Täällä taas...

 

..Sieltä se taas vaan kaiken paskan läpi puskee.  Kevät.

 

Anteeksi ilmaisun rumuus, mutta kyllä nämä katastrofeista kriiseihin kulkevat vuodet alkavat syödä jo tällaisen peruspessimistinkin turnauskestävyyttä.

 

Somekanavien perushokemaa tuntuu tällä hetkellä olevan, että  ”täytyy vaan yrittää pysyä optimistisena, tässä  ei nyt pessimismi auta”. Auttaapa, luulisin. Tai ainakin auttaa varmemmin kuin   sellainen ”suljetaan silmät tai katsotaan muualle ja toivotaan parasta” -optimismi. Sellaista näkee nyt paljon ja se ärsyttää aivan suunnattomasti. Maailmanhistoriahan on täynnä todisteita tämän lähestymistavan täydellisestä toimimattomuudesta.

 

Itsessäni olen huomannut, että minua puhuttelee tällä hetkellä kauniiden sanojen ja korukielisen  toiveikkuuden ilmaisun sijaan  (monta) astetta mustempi /synkempi/realistisempi ilmaisu. Olen tänä keväänä löytänyt esimerkiksi koomikko Iikka Kiven some-päivitykset, joita lukiessani jaksan hämmästellä, miten osuvasti hän meidän aikaamme analysoi.  Maailma tarvitsee muuttuakseen marisevia, urputtavia, ärsyyntyneitä, rähiseviä pessimistejä. Aika hiljaista olisi muutosrintamalla jos vain optimismit olisivat äänessä.

 

 

Kaikesta pessimismipuheesta huolimatta luonto kulkee pääsääntöisesti tavallaan ja kevätkin tulee ajallaan. Ostin omaksi ilokseni kimpun tulppaaneja ja tuunasin tulppaaneille Ikean Pådrag-lasimaljakon kalkkimaalispreillä keväisen vihertäväksi. 

Kaikesta huolimatta ja juuri siksi; hyvää kevättä! Hyvää pääsiäistä!

 

 

PS. Kukapa pessimistisen optimismin tai optimistisen pessimismin hallitsisi paremmin kuin mestari Leskinen kirjoittaessaan:

 

                      …kuule istuta vielä se omenapuu,  vaikka tuli jo tukkaasi nuolee…