lauantai 11. huhtikuuta 2020

Uunipellin uusi elämä - kranssi pajunkissoista




Erilaisten kranssien tekeminen on hyvä tapa harjoitella kädentaitoja ja toteuttaa luovuutta. Materiaalit ovat pääosin halpoja tai ilmaisia eikä tekemiseenkään yleensä kulu montaa tovia. Lopputuloksenkaan ei tarvitse joka kerta olla ihan just täydellinen, koska luonnonmateriaaleista tehty kranssi on hetken tähti, joka joutaa  vaihtumaan usein vuodenaikojen ja inspiraation myötä.

Tämänkertaisen pajunkissakranssin pohjana toimii rikkinäisestä pölykapselista napattu metalliympyrä, johon on kiinnitetty rautalangalla pajunoksia nippuina. Sekä metalliympyrä, että pajunoksien kiinnittämiseen käytetyt rautalangan pätkät ovat olleet käytössä jo monessa kranssissa ja kun aika ajaa tästä ovikranssista ohi,  kerään ne jälleen talteen odottamaan seuraavaa toteutusta.

Hennon herkät pajunkissat tuntuivat kaipaavan seurakseen lisää volyymia tai voimaa. Siksi tein niille taustan vanhasta, ruosteen takia käytöstä poistetusta uunipellistä.  Uunipeltiin voi liidulla kirjoittaa jonkin tervetulotoivotuksen, tai vaikka taloudessa asuvien nimet.


Vintagentin historiaan mahtuu melkoinen määrä eri tavoin toteutettuja kransseja, joista osa on kerätty oheiseen kollaasiin. Kuvan alta löytyy  linkit kuhunkin postaukseen.



Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin huhtikuu-aiheiseen makrotex-haasteeseen. Käy tästä linkistä    katsomassa mitä muiden kuvahaasteeseen osallistuvien huhtikuuhun kuuluu.

Hyvää pääsiäistä poikkeusajoista huolimatta!!


24 kommenttia:

  1. Mukavaa Ja Auronkoista Pääsiäistä Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoakin saatiin, kaiken muun säätyypin lomassa.

      Poista
  2. kaunis kranssi, ja hyvin keksitty pellin uusio käyttö. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Hieno idea ja kauniisti toteutettu. Hyvää Pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä nopeat toteutukset sopivat tällä hetkellä erityisen hyvin...

      Poista
  4. Hauska idea ja hauskaa kierrätystä! Olet tehnyt niin upeita kransseja! Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️

    VastaaPoista
  5. Kranssit ja ovikoristeet on kyllä ihan parhautta. Meilläkin vaihtuu ja toivon että niistä on naapureille yhtä suuri ilo kuin itselle. Tuo pelti on kyllä fantsu idea <3 Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä; kivasti saa vuodenajat ja pyhät huomioitua. Hyvää kevään jatkoa!

      Poista
  6. Kivoja ideoita ja kuniita kuvia. Pääsiäisenjatkoa sinne teille.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  7. Wow, the Pussy Willow wreath is gorgeous. The others are lovely too - you have some great ideas!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kransseja <3 Mukavaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää kevättä, kyllä se sieltä tulee...

      Poista
  9. Taas aivan hullun hauska idea. Lopputulos on kaunis.
    Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Eikä miten nerokas! Minä aina haaveilen kranssien tekemisestä, mutta jostain syystä en ole yli kymmeneen vuoteen saanut yhtään aikaiseksi. Ostettuja kransseja olen kyllä välillä koristellut itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä taas tuntuu, että kranssit ovat ainoa tekeminen mitä saa aikaiseksi.. muuten on ollut hiljaisempaa, erityisesti isot projektit odottavat inspiraatiota..

      Poista
  11. Hei! Löysin blogisi, kun olit kommentoinut postaukseeni. Tulin tutustumaan ja ihastuin blogiisi! Tapaamisiin siis postausten äärellä <3

    VastaaPoista