Robert Doisneau - Minun Pariisini

 L'information scolaire, Paris 1956. Foto; Atelier Robert Doisneau

Turun Taidemuseossa avautuu 9.kesäkuuta Robert Doisneaun valokuvista koottu näyttely Minun Pariisini. Näyttely on tuotettu yhteistyössä taiteilijan perintöä vaalivan Atelier Doisneau -säätiön kanssa. Se käsittää yli sata valokuvateosta ja on siis yksi laajimpia Suomessa nähtyjä Doisneaun taidetta esitteleviä näyttelyitä.

Robert Doisneau toimi II  maailmansodan aikana sotakuvaajana. Hän oli myös aktiivisesti mukana Ranskan vallankumousliikkeessä tallentaen kameralle Ranskan sodanaikaista alennustilaa.  Sodan päätyttyä Doisneau alkoi tallentaa Pariisin katujen elämää. 

La cavalerie du Champs de Mars, 1969. Atelier Robert Doisneau.

Sodanjälkeisessä maailmassa ihmiset kaipasivat kotoisia, lämpimiä kuvia tulevaisuudenuskonsa palauttajina. Doisneaun kuvat alkoivat edustaa ns. humanistista valokuvausta jonka pääosassa oli arjen iloissa ja suruissa kuvattu ihminen. Doisneaun valokuvissa ylevä sai rinnalleen vaatimattoman, kauneus rumuutta ja rikkaus köyhyyttä. Hänen suosikkiaiheitaan olivat lapset ja heidän oma, aikuisten katseilta piilossa oleva maailma. Arkisen Pariisin empaattisuus, humaanisuus ja usko tulevaisuuteen muodostuivatkin kuvaajan tavaramerkeiksi samoin kuin Doisneaun lämmin ja myötäelävä asennoituminen kuvan kohteena oleviin ihmisiin.

Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä” (Le baîser de l'hôtel de ville1950) mainitaan usein maailman kuuluisimmaksi suudelmaksi. Onko se sitä? Ehkä ei, mutta postikorttina ja julisteena se on eittämättä laajalle levinneimpiä suudelma-aiheisia taidevalokuvia. 

Le baiser de l'Hôtel de ville, 1950. Foto: Atelier Robert Doisneau.

Kuva oli osa keväistä Pariisia käsittelevää tilaustyötä, jonka amerikkalainen Life-lehti tilasi Doisneaulta vuonna 1950.  Life halusi esitellä vapaamielistä Eurooppaa, jossa ei kainostella näyttää tunteita julkisesti. Kuvatekstinä luki, että Pariisissa nuoret voivat suudella kadulla ilman, että kukaan kiinnittää siihen mitään huomiota. Samanaikaisestihan Life-lehden kotimaassa Yhdysvalloissa konservatismi oli voimakkaassa nousussa ja kulttuuripiirit ahtaalla McCarthyn kommunistivainojen ollessa jo käynnissä.

Mitä kuvan suudelma sitten katsojalleen edusti? Suudelmakuvasta tuli Pariisin uuden ajan ja vapaamielisen elämäntavan symboli. Sen voi nähdä edustavan milloin romanttista rakkautta, milloin hurmaa, intohimoa ja eroottisuutta. Joku voi nähdä sen salaisena suudelmana tai varastettuna onnen hetkenä, joku toinen tapakulttuurina tai ystävyyden eleenä… mitä ikinä katsoja siinä haluaakaan nähdä.  Minä näen kuvassa toverillisuutta ja yhdessä jaettua ajan ja paikan kokemusta  ennemmin kuin suurta romanttista rakkautta.

Julkaisuhetkellä kuva ja reportaasi ei vielä herättänyt erityistä huomiota. Vasta vuonna 1986 erään julistefirman käytettyä kuvaa postikorttina ja julisteena, se muodostui todelliseksi myyntihitiksi ja eräänlaiseksi julistetaiteen ikoniksi kaikkialla maailmassa. Nykyään suudelman hetki elää postikorteissa, palapeleissä, kahvimukien kyljissä, tyynyliinoissa ja t-paidoissa.

Kuvan nousua kulttiasemaan vauhditti varmasti osaltaan näyttävä oikeusjuttu, jossa kuvan nainen, Francoise Bornet, vaati itselleen osuutta kuvan tuotoista. Bornet hävisi jutun oikeudessa, mutta Doisneau lahjoitti kuvan alkuperäisvedoksen Bornetille. Tämä myi sen myöhemmin huutokaupassa 155.000 eurolla, mikä saattaa olla suurin yksittäisestä valokuvasta koskaan maksettu kauppahinta. 

Oikeusjutun yhteydessä kävi ilmi, että kuva ei ollutkaan sellainen spontaani, ohikiitävän hetken tallentuma, joksi sitä oli luultu, vaan lavastettu otos. Kuvan suutelijat olivat kyllä ”oikeita” rakastavaisia, mutta palkattuja esiintymään kuvassa. Vaikka kuva ehkä olikin lavastettu,  oli suudelma Francoise Bornetin mukaan kuitenkin mitä  aidoin ja nautinnollisin.

Suutelijoiden rakkaus ei kuitenkaan kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin valokuva vaan he erosivat vajaan vuoden kuluttua. Bornetin kanssa kuvassa esiintynyt  silloinen poikaystävä Jacques Carteaud sai itselleen kuvasta 500 frangin kuvauspalkkion lisäksi ainoastaan kauniin muiston. Kuvan kaupallista arvoa ei paljastuminen lavastetuksi pienentänyt, ennemminkin päinvastoin.

Robert Doisneau  1947. Lähde; Flickr.com. Public domain.

Robert Doisneau kertoo kuvaustyylistään, että hän pitää ajatuksesta, että kaikki ei ole täydellisesti kontrolloitua, vaan että jotain voi kohdata sattumalta. Onkin vähän ironista, että enimmäkseen ”aitoja” tilanteita kuvanneen Doisneaun juuri spontaaneimmalta vaikuttava kuva osoittautuu lavastetuksi. Silti hän ei omien sanojensa mukaan olisi koskaan rohjennut kuvata kyseistä tilannetta aidosti. Kadulla suutelevien satunnaisten rakastavaisten intiimi tallentaminen filmille ei olisi ollut hänen mielestään oikeutettua. Uskon hänen tarkoittavan sekä moraalista että lainmukaista oikeutusta. Oikeiden ihmisten jokapäiväistä arkea kuvattaessa voisi intiimiyden raja kulkea mieluusti vielä nykypäivänäkin juuri suudelman kohdalla.  

Robert Doisneaun omin sanoin; "If you take photographs, don´t speak, don´t write, don´t analyse yourself and don´t answer any questions" . 

Selittelyt siis sikseen; antaa valokuvien kertoa tarinat itse. 

Näyttely on avoinna Turun Taidemuseossa 9.6 - 27.8.2017 välisenä aikana.

Kuvalähteenä Turun Taidemuseo Lehdistökuvat