lauantai 17. lokakuuta 2020

Kurpitsajuhlat!

 


Meillä Suomessa satokausiajattelun suurin yksittäinen huippuhetki taitaa olla uusien perunoiden ilmestyminen ruokapöytiin.   Juhannuskaan ei kerta kaikkiaan olisi mitään ilman uusia perunoita, vaikka sitten Ruotsista rahdattuja.


Jenkkien satokalenterissa suurimman hälyn taitaa saada aikaiseksi kurpitsa. `Pumpkin seasonia` vietetään lokakuussa ja kurpitsalla on Halloweenin lisäksi iso rooli myös amerikkalaisten kiitospäivän vietossa.  Amerikkalaisillehan Halloween on se päivä, jolloin kierretään naapurien ovilla karkkia keräten ja kepposia tehden.  Juhlan viettoon kuuluvat naamiaisasut, joilla on tarkoitus pelotella aaveita ja henkiä kauas pois. Olennainen osa juhlaa ovat erilaiset kurpitsalyhdyt ja valot, osuuhan Halloweenin vietto keskelle syksyn pimeyttä.   


Syys-lokakuussa järjestetään ympäri Yhdysvaltoja myös runsaasti erilaisia kurpitsafestivaaleja.  Tuohon ajankohtaan osuu juuri kurpitsojen syyskorjuu, jolloin juhlissa voi olla tuoreita kurpitsoja ja kurpitsatuotteita esillä ja myytävänä.  Suomessakin on moni seurannut Pienten perhe -ohjelman myötä Roloffin perheen maatilan kurpitsasesonkeja.


Vaikka kurpitsa ei Suomessa olekaan likikään yhtä suosittu kuin Yhdysvalloissa, niin kyllä täälläkin aletaan jo enenevässä määrin rakentaa tapahtumakulttuuria kurpitsakauden ympärille.   Ja kyllähän kaikki valoa, iloa ja tunnelmaa tuovat tapahtumat otetaan mielihyvin vastaan aikana, jolloin kesä on enää muisto eikä joululle vielä halua suoda ajatustakaan.

Salosta on hyvää vauhtia kehittymässä Varsinais-Suomen, tai ehkä koko maan epävirallinen kurpitsapääkaupunki,  kun jälleen tänäkin vuonna  sadat  kaiverretut kurpitsalyhdyt loistavat halikkolaisella pellolla. Kyseessä on halikkolaisen Rannikon puutarhan kolmatta kertaa järjestämä lyhtyjuhla.  Alun perin paikallisten iloksi ja valoksi tarkoitetusta tempauksesta on kasvamassa valtakunnallinen tapahtuma.  Kurpitsalyhdyt löytyvät Halikosta Vanhan Turuntien varrelta, aivan Halikonjoen ylittävän vanhan museosillan vierestä.  


Suuri Kurpitsa ja Tenavat

Kurpitsoista ei kertakaikkiaan voi puhua mainitsematta Tenavat-sarjakuvan Suurta Kurpitsaa. Tenavissahan Eppu odottaa kurpitsamaalla joka vuosi Suuren Kurpitsan ilmestymistä.  Tarinan mukaan Suuri Kurpitsa nousee kaikkein vilpittömimmästä ja epäteennäisimmästä kurpitsapellosta jakamaan lahjoja niille, jotka ovat uskossaan vankkumattomia.  Epun vankkumatonta uskoa Suuren Kurpitsan ilmestymiseen ei muiden epäusko horjuta. Kaikkea mahdollista puhki-analysoivat aikuiset ovat päätelleet kyseessä olevan Charles M. Shulzin teologiaan ja raamatun tutkimukseen kohdistuvaa sarkasmia ja metafora lapsenuskosta ja uskonnosta. 


It´s the Great Pumpkin, Charlie Brown –piirroselokuvan esittäminen kuuluu Yhdysvalloissa Halloweenin perinteeseen yhtä kiinteästi kuin Lumiukko-animaatio meillä jouluun. Toivottavasti jonain vuonna Suuri Kurpitsa viimein ilmestyy juuri Tenavien kurpitsapellolle, jos ei sitten eräälle halikkolaiselle pellolle ..

#kurpitsaviikot #rannikonpuutarha #suosittelensaloa

Edit: kurpitsaviikkoja 2021 vietetään ajalla 11.10. 24.10. Lisätietoa osoitteesta www.kurpitsaviikot.fi   ja täältä (vintagentti; Salosta Suomen kurpitsapääkaupunki)

3 kommenttia:

  1. Tuo kurpitsapelto onkin jo joidenkin blogeissa ja myös lehdissä ollut esillä. Todella upeaa <3 Halloweenmeininki taitaa tulla jo aika vahvasti suomeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tosiaan tulla, eipä siinä, erilaiset valojutut ovat kyllä kivaa piristystä pimeään syksyyn...

      Poista