Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Huoh, lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin. Ja lukea.  Tässä Helmet – lukuhaasteen seuraavat sijoittelut.

31 Fantasiakirja; Ramsom Riggs - Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

”Olin jumaloinut isoisää. Hänessä oli jotain sellaista johon minä halusin uskoa ~ Papan tarinat olivat todistaneet minulle, että maailmassa oli jotain ihmeellistä. Vielä senkin jälkeen, kun olin lakannut uskomasta tarinoihin, isoisässä itsessään oli ollut jotain maagista. Että joku oli käynyt läpi kaikki ne kauhut ja nähnyt ihmisen pahuuden suurimmillaan, että jonkun elämä oli mullistunut sillä tavalla raiteiltaan ja silti tämä joku oli selviytynyt ja pysynyt hyvänä, rohkeana ihmisenä – siinä oli jotain taianomaista.”

Etukäteen ajateltuna tämä kohta oli minulle suurin haaste. En lue fantasiakirjallisuutta, piste. En ole lukenut edes Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjoja. Ainoat ikinä lukemani fantasiakirjallisuuteen edes jotenkin luettavat kirjat lienevät Harry Potterit, mutta nekin kaikki on luettu jo aikoja sitten.  Sitäpaitsi oman  säännön takia en haasteeseen uudelleenlukuja hyväksy.  

 

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille valikoitui lukulistalle mielenkiintoisten valokuvien tähden, vaikka kirjan lukeminen vähän jännittikin. Eriskummalliset ja pikkaisen puistattavat aidot vintagekuvat kuljettavat tarinaa eteenpäin. Olisi mielenkiintoista lukea kirjan syntyprosessista, kumpi oli ensin, kuvat vai tarina?

Ovatko suurimmat hirviöt tässä todellisuudessa ja niin tavallisen näköisiä ettei niiden todellista luontoa voi tunnistaa ennen kuin on liian myöhäistä vai toisen todellisuuden heti tunnistettavissa olevat hirviöt? Eli vaikka kirjassa liikutaankin fantasiamaailmassa, on tekstistä luettavissa viittauksia myös nykytodellisuuteen.

En siis ehdottomasti olisi tähän kirjaan ilman lukuhaastetta koskenut, ja se olisi ollut kyllä harmi. Jännä lukukokemus ja selkeä poistuminen omalta lukumukavuusalueelta. Hyvä minä!

Ps. Loppu mustekalalonkeroisine hirviöineen toi vahvan mielleyhtymän Pirates of Caribbeanin Lentävän hollantilaisen kapteeni Davy Jonesiin.  

12 Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja; Jani Toivola -  Musta tulee isona valkoinen.

”Ainakin kuvitelmissani elämäni on ollut yhtä loputonta musiikkivideota, jossa kaikki on mahdollista, maisemat ja tyylilajit vaihtuvat ja maailman mankka soi täydellä volyymilla.”

En haluaisi stereotypisesti sijoittaa Jani Toivolan kirjaa poliitikosta kertovaksi kirjaksi, mutta koska tähän haastepaikkaan ei ole erityistä tunkua niin päädyin sitten täyttämään kohdan tällä elämänkerrallisella tarinalla. Jani Toivolan elämänkerrallinen kirja on kuitenkin niin paljon enemmän kuin poliitikkopuheenvuoro. Itse asiassa kirja kertoo vain hyvin vähän poliitikko-Janista ja sitäkin enemmän häpeästä, pelosta, ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta ja samanlaisuudesta sekä ihmisenä olemisesta ja identiteetin muodostumisesta. Kirja on paitsi henkilökohtainen tarina, myös laajakatseisesti kirjoitettu ajankuva suomalaisista, suomalaisuudesta ja yhteiskunnastamme.  Toivola puhuu kirjassa paljon siitä miten suurimmat ulkopuolisuuden kokemukset eivät synny sanoista ja teoista vaan kanssaihmisten puhumattomuudesta ja ohi katsomisesta. Mieluummin siis vaikka miten haparoiva ja kömpelö yritys aitoon vuorovaikutukseen kuin hiljaisuus ja ohittaminen.  Hiljaisuutta vastaan kun on vaikea argumentoida.  

Lukuhaasteen tähänastisia helmiä, suosittelen!

37 Kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 kirjaa; Laila Hietamies - Syksyksi kotiin

Syksyksi kotiin on seitsenosaisen  Lehmusten kaupunki -sarjan 4. osa. En tiennyt sitä aloittaessani kirjaa lukemaan. Olo oli kuin olisi pudonnut keskelle jonkun muun sukutapaamista. Menneitä tapahtumia ei suuremmin pohjustettu, kunhan on näköjään jatkettu kirjoittamista siitä mihin 25 vuotta aiemmin edellisessä osassa on jääty. Vaikka siis sarjan kirjojen kirjoittamisen välillä on kulunut vuosikymmeniä, itse kirjan tapahtumat jatkuvat suorana jatkumona edelliselle kirjalle.

Sodan aikaiset olosuhteet (erityisesti kotirintamalla) on kuvattu kirjassa hyvin elävästi, mutta itse tarina ja henkilöt eivät sytyttänyt niin paljon, että kiinnostaisi lukea sarjan kirjoja enempää. Sodan kuvaus on minusta tässä kirjassa liian särmätöntä, selvästi suurelle yleisölle ja vanhemmille ikäluokille suunnattua kirjallisuutta.

Henkilögalleriaakin vaivaa minusta turhan suuri tyypittely. Ratsumestari Leppäniemen löyhämoraaliselle punapäävaimolle olisin suonut isomman roolin kirjassa.  Johan noita hyveellisiä lempeästi haavoittuneelle sotilaalle hymyileviä lottasankareita on kirjallisuus ennestään jo tulvillaan.

Rakuuna Tauno Tukevan lupsakka karjalaishahmokin tuntuu vähän jo ennenkin luetulta, liekö mies Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan veli tai vähintään pikkuserkku..

24 Kirjassa selvitetään rikos;  Robert Galbraith – Silkkiäistoukka

Ei suosikkitarinani Cormoran Strike -sarjasta. Juonen asetelma oli mielenkiintoinen, mutta toteutus paikoin aika verinen ja vähän ällöttävä. Cormoran Strike -tarinat ovat muuntumassa tv-draamaksi ja kerrankin casting kohtaa minun mielikuvani kirjallisesta hahmosta.  Juuri tältä kuuluukin Cormoranin ja Robinin näyttää!

 

Kuvalähde BBC

18 Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa; Kate Atkinson – Joka lapsia ja koiria rakastaa

Luin jostain, että tämä kirja palkitsee lopussa keskittyneen lukijansa. Nooh, kirja oli haastava luettava enkä selvästikään kyennyt keskittymään riittävän hyvin. Henkilöitä oli runsaasti ja irralliset tarinat eivät antaneet edes viitteitä miten ne lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Lukiessa usein näen kirjan tapahtumat mielessäni elokuvana. Joka lapsia ja koiria rakastaa näyttäytyi minulle mustavalkoisena 50-luvun elokuvana. Kirjasta tulee mieleen elokuvista tuttu kyyninen Film Noir -genre, varjoisine sivukujineen ja kovan onnen henkilöineen.  Teemana tarina yhteiskunnan julmuudesta ja puolustuskyvyttömien huonosta kohtelusta olisi kyllä ansainnut paremman keskittymisen, mutta nyt ei vaan napannut ja kirja jätti minut kylmäksi.  

14 Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella;  Karen Joy Fowler - Olimme  ihan suunniltamme

Kirjan markkinointiteksti lupaa sympaattista kerrontaa johon on taitavasti kätketty sekä melkoinen juoniyllätys että suuria kysymyksiä lasten kasvattamisesta, vanhempien vastuusta ja tieteen etiikasta (Jussi Valtonen). Voiko tuollaisen pohjustuksen jälkeen kirjaa jättää lukematta, en minä ainakaan. Suurimmaksi osaksi markkinointilupaus pitikin kutinsa. Kirja oli yllätyksellinen ja ajatuksia herättävä. Mutta se juoniyllätys?  Tuntuu enemmänkin kirjalliselta kikkailulta kuin kirjan rakenteen kannalta tarpeelliselta asialta.  Juoniyllätys ei ole tarinan lakipiste vaan aloituskohta. Tarinasta ei kuitenkaan tässä nyt  yhtään sen enempää. Vaikkei juoniyllätys olekaan minusta oleellinen kirjan lukemisen kannalta, en silti halua spoilata kenenkään lukukokemusta. 

Kirjan nimeä en ihan käsitä. Meniköhän minulta jotain ohi kun ahmin kirjan uima-altaan laidalla melkein yhdeltä istumalta.

”Onnistumiset eivät koskaan merkitse yhtä paljon kuin epäonnistumiset, minä sanoin. Herranjestas, äiti vastasi. Onpa musertavaa. Jos minä uskoisin niin, ottaisin oikopäätä ruoan päälle naukun myrkkyjuomaa.”