Huoh, lomalla viimeinkin,
voin ottaa iisimmin. Ja lukea. Tässä
Helmet – lukuhaasteen seuraavat sijoittelut.
31 Fantasiakirja; Ramsom Riggs - Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
”Olin jumaloinut isoisää. Hänessä oli jotain
sellaista johon minä halusin uskoa ~ Papan tarinat olivat todistaneet minulle,
että maailmassa oli jotain ihmeellistä. Vielä senkin jälkeen, kun olin lakannut
uskomasta tarinoihin, isoisässä itsessään oli ollut jotain maagista. Että joku
oli käynyt läpi kaikki ne kauhut ja nähnyt ihmisen pahuuden suurimmillaan, että
jonkun elämä oli mullistunut sillä tavalla raiteiltaan ja silti tämä joku oli
selviytynyt ja pysynyt hyvänä, rohkeana ihmisenä – siinä oli jotain
taianomaista.”
Etukäteen ajateltuna tämä
kohta oli minulle suurin haaste. En lue fantasiakirjallisuutta, piste. En ole
lukenut edes Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjoja. Ainoat ikinä lukemani fantasiakirjallisuuteen
edes jotenkin luettavat kirjat lienevät Harry Potterit, mutta nekin kaikki on
luettu jo aikoja sitten. Sitäpaitsi oman säännön takia en haasteeseen
uudelleenlukuja hyväksy.
Neiti Peregrinen koti
eriskummallisille lapsille valikoitui lukulistalle mielenkiintoisten valokuvien
tähden, vaikka kirjan lukeminen vähän jännittikin. Eriskummalliset ja pikkaisen
puistattavat aidot vintagekuvat kuljettavat tarinaa eteenpäin. Olisi
mielenkiintoista lukea kirjan syntyprosessista, kumpi oli ensin, kuvat vai
tarina?
Ovatko suurimmat hirviöt tässä
todellisuudessa ja niin tavallisen näköisiä ettei niiden todellista luontoa voi
tunnistaa ennen kuin on liian myöhäistä vai toisen todellisuuden heti tunnistettavissa
olevat hirviöt? Eli vaikka kirjassa liikutaankin fantasiamaailmassa, on
tekstistä luettavissa viittauksia myös nykytodellisuuteen.
En siis ehdottomasti olisi
tähän kirjaan ilman lukuhaastetta koskenut, ja se olisi ollut kyllä harmi.
Jännä lukukokemus ja selkeä poistuminen omalta lukumukavuusalueelta. Hyvä minä!
Ps. Loppu mustekalalonkeroisine
hirviöineen toi vahvan mielleyhtymän Pirates of Caribbeanin Lentävän
hollantilaisen kapteeni Davy Jonesiin.
12 Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja; Jani Toivola - Musta tulee isona valkoinen.
”Ainakin kuvitelmissani elämäni on ollut yhtä
loputonta musiikkivideota, jossa kaikki on mahdollista, maisemat ja tyylilajit
vaihtuvat ja maailman mankka soi täydellä volyymilla.”
En haluaisi stereotypisesti
sijoittaa Jani Toivolan kirjaa poliitikosta kertovaksi kirjaksi, mutta koska
tähän haastepaikkaan ei ole erityistä tunkua niin päädyin sitten täyttämään
kohdan tällä elämänkerrallisella tarinalla. Jani Toivolan elämänkerrallinen
kirja on kuitenkin niin paljon enemmän kuin poliitikkopuheenvuoro. Itse asiassa
kirja kertoo vain hyvin vähän poliitikko-Janista ja sitäkin enemmän häpeästä,
pelosta, ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta ja samanlaisuudesta sekä ihmisenä
olemisesta ja identiteetin muodostumisesta. Kirja on paitsi henkilökohtainen
tarina, myös laajakatseisesti kirjoitettu ajankuva suomalaisista, suomalaisuudesta
ja yhteiskunnastamme. Toivola puhuu
kirjassa paljon siitä miten suurimmat ulkopuolisuuden kokemukset eivät synny
sanoista ja teoista vaan kanssaihmisten puhumattomuudesta ja ohi katsomisesta.
Mieluummin siis vaikka miten haparoiva ja kömpelö yritys aitoon vuorovaikutukseen
kuin hiljaisuus ja ohittaminen. Hiljaisuutta vastaan kun on vaikea
argumentoida.
Lukuhaasteen tähänastisia helmiä,
suosittelen!
37 Kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 kirjaa; Laila Hietamies - Syksyksi kotiin
Syksyksi kotiin on
seitsenosaisen Lehmusten kaupunki -sarjan
4. osa. En tiennyt sitä aloittaessani kirjaa lukemaan. Olo oli kuin olisi
pudonnut keskelle jonkun muun sukutapaamista. Menneitä tapahtumia ei suuremmin
pohjustettu, kunhan on näköjään jatkettu kirjoittamista siitä mihin 25 vuotta
aiemmin edellisessä osassa on jääty. Vaikka siis sarjan kirjojen kirjoittamisen
välillä on kulunut vuosikymmeniä, itse kirjan tapahtumat jatkuvat suorana
jatkumona edelliselle kirjalle.
Sodan aikaiset olosuhteet
(erityisesti kotirintamalla) on kuvattu kirjassa hyvin elävästi, mutta itse
tarina ja henkilöt eivät sytyttänyt niin paljon, että kiinnostaisi lukea sarjan
kirjoja enempää. Sodan kuvaus on minusta tässä kirjassa liian särmätöntä,
selvästi suurelle yleisölle ja vanhemmille ikäluokille suunnattua kirjallisuutta.
Henkilögalleriaakin vaivaa
minusta turhan suuri tyypittely. Ratsumestari Leppäniemen löyhämoraaliselle punapäävaimolle
olisin suonut isomman roolin kirjassa. Johan
noita hyveellisiä lempeästi haavoittuneelle sotilaalle hymyileviä lottasankareita
on kirjallisuus ennestään jo tulvillaan.
Rakuuna Tauno Tukevan lupsakka
karjalaishahmokin tuntuu vähän jo ennenkin luetulta, liekö mies Tuntemattoman
sotilaan Antti Rokan veli tai vähintään pikkuserkku..
24 Kirjassa selvitetään rikos; Robert Galbraith – Silkkiäistoukka
Ei suosikkitarinani Cormoran Strike -sarjasta. Juonen
asetelma oli mielenkiintoinen, mutta toteutus paikoin aika verinen ja vähän
ällöttävä. Cormoran Strike -tarinat ovat muuntumassa tv-draamaksi ja kerrankin
casting kohtaa minun mielikuvani kirjallisesta hahmosta. Juuri tältä kuuluukin Cormoranin ja Robinin
näyttää!
18 Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa; Kate Atkinson – Joka lapsia ja koiria rakastaa
Luin jostain, että tämä kirja palkitsee lopussa
keskittyneen lukijansa. Nooh, kirja oli haastava luettava enkä selvästikään
kyennyt keskittymään riittävän hyvin. Henkilöitä oli runsaasti ja irralliset
tarinat eivät antaneet edes viitteitä miten ne lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Lukiessa
usein näen kirjan tapahtumat mielessäni elokuvana. Joka lapsia ja koiria
rakastaa näyttäytyi minulle mustavalkoisena 50-luvun elokuvana. Kirjasta tulee
mieleen elokuvista tuttu kyyninen Film Noir -genre, varjoisine sivukujineen ja
kovan onnen henkilöineen. Teemana tarina
yhteiskunnan julmuudesta ja puolustuskyvyttömien huonosta kohtelusta olisi kyllä
ansainnut paremman keskittymisen, mutta nyt ei vaan napannut ja kirja jätti
minut kylmäksi.
14 Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella; Karen Joy Fowler - Olimme ihan suunniltamme
Kirjan markkinointiteksti
lupaa sympaattista kerrontaa johon on taitavasti kätketty sekä melkoinen
juoniyllätys että suuria kysymyksiä lasten kasvattamisesta, vanhempien vastuusta
ja tieteen etiikasta (Jussi Valtonen). Voiko tuollaisen pohjustuksen jälkeen
kirjaa jättää lukematta, en minä ainakaan. Suurimmaksi osaksi
markkinointilupaus pitikin kutinsa. Kirja oli yllätyksellinen ja ajatuksia
herättävä. Mutta se juoniyllätys? Tuntuu
enemmänkin kirjalliselta kikkailulta kuin kirjan rakenteen kannalta
tarpeelliselta asialta. Juoniyllätys ei
ole tarinan lakipiste vaan aloituskohta. Tarinasta ei kuitenkaan tässä nyt yhtään sen enempää. Vaikkei juoniyllätys olekaan
minusta oleellinen kirjan lukemisen kannalta, en silti halua spoilata kenenkään
lukukokemusta.
Kirjan nimeä en ihan käsitä. Meniköhän minulta jotain ohi kun
ahmin kirjan uima-altaan laidalla melkein yhdeltä istumalta.
”Onnistumiset eivät koskaan merkitse yhtä paljon
kuin epäonnistumiset, minä sanoin. Herranjestas, äiti vastasi. Onpa musertavaa.
Jos minä uskoisin niin, ottaisin oikopäätä ruoan päälle naukun myrkkyjuomaa.”
Näistä lukisin mieluiten kirjan Jani Toivolasta. Täytyypä tsekata kirjastosta.
VastaaPoistaKannattaa ehdottomasti!
PoistaSamoin kiinnostaa Janin kirja.Hän on värikäs persoona aina ollut.
VastaaPoistaKyllä! Teksti tuntuu hyvin aidolle ja pohdiskelevalle. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.
PoistaKyllä hyvään kesälomaan kuuluu kirjan tai useammankin lukeminen. <3 Haluaisin saada luettua tuon Neiti Peregrinen, mutta pelkään, että se on minun makuuni liian ahdistava. :D
VastaaPoistaKirjat ovat lomaparhautta! Neiti Peregrine ei minusta ollut ahdistava, outo kylläkin mutta hyvällä tavalla.
VastaaPoista