sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

DIY; kasviopissa



Kukapa meistä  ei tunnistaisi Ebba Masalinin mustapohjaisia kasviopin opetustauluja. Osalle taulut ovat tuttuja jo kouluajoilta mutta lopuillekin ainakin sisustuselementtinä käytettynä. Ebba Masalin tunnetaan parhaiten (tai oikeastaan ainoastaan) näistä Otavan 1900-luvun alussa julkaisemien mustapohjaisten kasviopin opetustaulujen piirroksistaan. Ensimmäiset 15 kasvin piirrokset julkaistiin vuonna 1903. Vuonna 1914 sarja jatkui viidellä uudella aiheella. Aidon Ebba Masalinin saa seinälle näkemällä vähän vaivaa ja maksamalla taulun kunnosta riippuen noin 20-60 euroa.



Vuonna 2013 Ebba Masalinin tekijänoikeudet vapautuivat ja tämän myötä Mikkelissä aloitettiin kasvitaulujen uustuotanto. Pahvitettujen kasvitaulujen ja paperisten julisteiden lisäksi tuttuja kasvikuvia löytyy painettuna postikortteihin, kaitaliinoihin, vaatteisiin  ja vuodevaatteisiin.  Tuotteita myy Taito myymälöiden yhteinen verkkokauppa taitoshop.fi . Valikoimasta löytyy tuotteita myös valkoisella pohjalla.



Pari vuotta sitten tilasin Taito Shopista paperisen kaitaliinan jonka rimoitin julisteeksi (kasvioppia ála Ebba). Samassa yhteydessä tilasin nipun kasvitauluista tehtyjä postikortteja.  14 postikortin erä maksoi 14 euroa eli euron / kortti. Kortit tulivat nyt siivotessa vastaan. Vastaan tuli myös kolme A4-kokoista kehystä.  A5-kokoiset kortit ovat siis vähän normikokoista postikorttia suuremmat.  Ratkaisin koko-ongelman laittamalla taustapaperiksi mustan A4-kartongin, jolloin tauluista tuli ihan kivan kokoiset.


Postikortit painetaan Suomessa ja Taitoa Shop lahjoittaa jokaisen nipun myynnistä 1,4 euroa Naisten Pankille.

Ps. Olen ostanut tuotteet omalla rahalla eikä kyseessä ole kaupallinen yhteistyö vaan silkasta omasta ilosta tehty  postaus.


15 kommenttia:

  1. Nämä on kyllä ihania! Tykkään itsekin, vaikkei kotoa löydykään. Vähän mustista tarjottimista olen haaveillut jollain kasvikuviolla. :)

    VastaaPoista
  2. Pidän juuri tuosta tyylistä, jossa sekä kuvan taustaväri, sekä kehys taustapaperineen on musta. Todella ihanat taulut :)

    VastaaPoista
  3. Muistan hyvin Ebban kasvitaulut.
    Ilokseni yksi nuoristamme osti Ebba Masalin-repun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä itsekin vielä kurkkaamassa mimmoinen reppu.

      Poista
  4. Upeita kasvikuvia ja mustalla pohjalla tulevat kauniista esiin.

    VastaaPoista
  5. Nämä ovat huippuhienoja. Olen jo vuosia tykännyt. Mustalla pohjalla kasvit erottuvat kauniisti. Mikä hassuinta, mulla roikkuu iso voikukka olohuoneessa. Juuri se, joka herättää oikeessa elämässä rajusti toisenlaisia tuntemuksia. TaitoShop ja Masalin on tuttuja ja rakastettuja täälläkin :)

    Hienot taulut tuli. Mulla odottaa samat kortit.

    VastaaPoista
  6. En yhtään ihmettele, että nämä ovat niin suosittuja! Todella kauniita kuvia. Minä ostin pari vuotta sitten jouluna muistaakseni keittiöpyyhkeitä tai pusseja äidille ja anopille lahjaksi näistä kasvikuvista.

    VastaaPoista
  7. Nämä ovat kyllä niiiin nostalgisia, ettei paremmasta väliä.
    Ja hienoa, että osa nykytuotannon tuotosta menee hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  8. Nämä on niin kauniita. Nostalgia ja kauneus samassa paketissa, niin kuin monessa muussakin retrojutussa♡

    VastaaPoista