Hae tästä blogista

maanantai 24. lokakuuta 2016

Uskoo ken kokeilee - nojatuoli raikastui maalilla



Toinen hankkimistani kaatopaikkakuntoisista nojatuolinkuvatuksista pääsi viikonloppuna maalikäsittelyyn. Nojatuolin kangas oli järkyttävästä likaisuudestaan huolimatta muuten lähes uuden veroinen, mutta pikimusta lika ei hievahtanutkaan millään kotikonstilla, joten maalaaminen ei tuntunut enää yhtään turhan äärimmäiselle vaihtoehdolle. 


Sekoitin valkoisen Remontti-ässän joukkoon kipsijauhetta ja laimensin reilusti vedellä. Sekoitus näytti vähän turhan puhtaanvalkoiselle, joten tipautin joukkoon ihan pienen tilkan ruskeaa maalia, ja kas, sävy oli aika lailla sama kuin tuolin alkuperäinen väri (sen verran kun sitä oli edes lian alta nähtävissä). 




Tavallista arkea blogin Katin ohjeissa sanotaan, että maali kannattaa laimentaa vedellä lähes maitomaisen ohueksi. Uskoinko kokeilematta?   En.  Ensimmäisen maalauskerroksen maali oli siis ihan liian paksua, ja siksi maalausjälkikin aika tönkköistä. Maalin kuivuttua hioin kevyesti pinnan hiekkapaperilla ja sivelin uuden kerroksen rutkasti laimennetulla maalisekoituksella. 



Uudenveroinen ei tuoli ole, mutta ei ole täällä muukaan sisustus sellaista.. Tuolin pinnasta tuli aika kova, vähän nahkaa, säkkikangasta tai karheaa pellavaa muistuttava. Jos pinta tuntuu liian karhealle, voi tuolin päällä pitää vaikka lampaantaljaa. Nojatuoli jää olohuoneeseen lukutuoliksi, sen tieltä sai väistyä muualle farkkukankaalla päällystetty vanha 60-lukulainen kaunokainen, joka on muuten ihana, mutta ei lukemiseen.

Tämä tuunattu tuoli joutuu hakemaan uuden paikan talossa. 


Tuoleista toinen jää varastoon odottamaan käsittelyyn pääsyä. Ajatuksena on pinnan raikastuksen jälkeen painaa tuoliin kuviointia sabloonalla tai leimasimella, mutta ans kattoo... suunnitelma saa nyt rauhassa kypsyä. 

14 kommenttia:

  1. Sait upean tulin itsellesi ja ei pieni kovuus materiaalissa haittaa mitään, pehmeää vaan alle ja nauttimaan lukemisesta. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissakin tykästyi, ottanut selvästi omaksi uudeksi lempipaikakseen.

      Poista
  2. En oikein olisi uskonut. Mielenkiintoista kuulla miten kestää käytössä eli rapistuuko. Uskaltaisikohan itse kokeilla. Toimisikohan nahkasohvaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäkin kyllä huolestuttaa tuo rapistuminen. Noh, jos pahasti rapistuu, niin sitten jää keinovalikoimaan vielä irtopäällinen tai päällystys.

      Poista
  3. Hienoa, että uskalsit kokeilla. Tuolista tuli ihan kuin uusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos inspiraatiosta, hyvistä ohjeista ja videosta!

      Poista
  4. Wau, ihan huippujuttu! Upea, kuin uusi tuli nojatuolista!

    VastaaPoista
  5. Hieno! Mitenkähän maali kestää käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katin päivityksessä oli maali kestänyt hyvin käyttöä, nyt vaan peukut pystyyn...

      Poista
  6. Oho! Enpä ole kuullut, että nojatuoleja voisi maalata. Hyvä lopputulos!

    VastaaPoista
  7. Tulipa upea lopputulos :) Kannatti tuunata. Ihmiset on kyllä niin kekseliäitä, että ihan ihmetyttää. Hienoa tuunausta. Liisa

    VastaaPoista
  8. Tulipas siitä hieno! Täytyy tallettaa tämä vinkkinä korvan taakse :)

    VastaaPoista
  9. Hieno juttu!
    Ajattelin että kokeilet sitä vintage-maalia. Näyttää kyllä hyvälle kokeilulle. Vau!

    VastaaPoista