keskiviikko 2. tammikuuta 2019

DIY; paperitähden maalaaminen



Onkohan enää mitään pintaa, mitä en olisi maalaamalla pistellyt uusiksi. Olen maalannut nojatuoleja  ja mattoja . Olen spreijannut muovipintaa ja kynttilöitä  ja sekoittanut maalin joukkoon etikkaa köyhänhopeisen efektin aikaansaamiseksi. Olen maalannut monta kaatopaikkakuormasta pelastettua kalustetta uusiksi. Yhtälailla on muutama edellisten sukupolvien vaaliman perintökalusteenkin pinta mennyt maalilla uusiksi. Vaan nyt maalasin jotain minulle uutta materiaalia, nimittäin paperia.  


Meillä ei ole olohuoneessa ollenkaan verhoja.  Niiden virkaa tekevät verhotangossa roikkuvat erilaiset paperitähdet. Ajatuksena on ollut kerätä ikkunan molempiin päihin paperitähtiä kasoiksi asti. Olisi kuitenkin ollut ihan liian helppoa käydä vaan ostamassa lisää kaupasta. Olen suunnitelman  toteutuksessa laskenut  sen varaan, että kyllä  tämän joulun hittikoristeita löytyy kohta kierrätyksestä yllin kyllin.  

Välipäivien kirppiskierroksella löysinkin ensimmäiset kaksi paperitähteä. Avaamattomassa paketissa olleet STRÅLA -tähdet maksoivat IKEASSA joulun alla noin 7 euroa. Jollakulla ei tähtikoristelu ollut sitten napannutkaan suunnitellusti, joten ostin tähdet nyt 25 sentin kappalehintaan.


Punainen koristeraidoitus ei oikein sopinut edellisten tähtien joukkoon joten  spraymaalasin tähdet turkoosilla kalkkimaalispraylla.  Samaa kalkkimaalia olen käyttänyt aikaisemmin mm. rottinkikorin raidoissa. Jos olisin löytänyt tähdet jo ennen joulua, olisin varmaan päätynyt spreijaamaan ne kullanvärisiksi.

Tähtien tukeva materiaali kestäisi ehkä `tavallisemmallakin` spraymaalilla maalauksen, mutta kalkkimaalispray sopii hyvin myös ohuemman paperin maalaamiseen, esim. ruskeasta voimapaperista taiteltujen pussien koristeluun. Suunnitelmissa on spraymaalaamalla tehty musta-ruskea raidoitus itse taiteltuihin paperipusseihin. Ainoana haasteena on löytää raidoitusta varten tarpeeksi heikkoliimaista maalarinteippiä, etsinnät jatkuvat..

Suoraan värillisestä paperista taiteltuja lahjapaketin päällä olleita paperitähtiä..


6 kommenttia:

  1. Tuo kalkkimaalispraymaali onkin ihana tuote, jota kokeilin ennen joulua ja ihastuin. Onkin hyvä idea maalata tähdet, jotka ei muuten sovi sisustukseen tai silmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalkkimaalispray on todellinen luottotuote, kyllä!

      Poista
  2. Kalkkimaalispray onkin vielä kokeilematta... kunhan keksisi mitä sillä maalaisi. Hienosti kyllä peitti tähdessä raidatkin, hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kalkkimaalispray on kyllä huikean monipuolinen maali.

      Poista
  3. Todellakin, kaikkea voi tuunata uusiksi :) Onnistunut lopputulos.
    Tuo kalkkimaalispray on uusi juttu. Vuosi sitten tuunasin "vääräkuosisen" paperitähden serveteillä liimaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit, serveteillä tuunaaminen on päässyt täällä melkein unohtumaan.. pitääpä pitää mielessä.

      Poista