Kukaan meidän perheestä ei ole mikään
erityisen hujoppi, joten keittiöjakkara on meillä ihan päivittäisessä käytössä.
Monien muiden tapaan meillä on ollut käytössä Ikean edullinen ja sopivan
kokoinen Bekväm porrasjakkara. Ullakolle oli päätynyt toinen, parhaat päivänsä
jo vuosikymmeniä sitten nähnyt metallirunkoinen jakkara. Kysyin opiskelijalta,
että kumpi jakkara pakataan muuttokuormaan, enkä yllättynyt kun valinta osui
Ikea-yksilöön. Eihän tuo ullakkokappale
todellakaan ollut kovin houkuttavan näköinen.
Tämä lähti opiskelijaboksiin |
Vaan pieni ihme tapahtui vartin
työskentelyllä ja parin euron kustannuksilla. Metallirungosta suurimmat
ruosteet pois ja spraymaalia pintaan. Porrasaskelmat uudistuivat puolen metrin
palasella koivukuvioista kontaktimuovia (hienommalta nimeltään siis DC-Fix). Minun
on ennenkin tehnyt mieli kokeilla jonkin pienen pinnan ehostamista DC-Fixillä,
mutta en ole raatsinut ostaa kympin rullaa pelkkää kokeilua varten. Nyt osuin käymään paikassa, jossa kuviollista
kontaktimuovia myytiin `irtomyyntinä`. Porrasaskelmiin tarvittiin vain alle
puolen metrin pala, hinnaksi tuli 2,25 euroa. Aika palkitseva fiksaus, vaikka
itse sanon..
Ennen - Jälkeen. Aika ymmärrettävää ettei ennen-tilaisena kelvannut opiskelijan matkaan.... |
Olen nyt kirjoittanut Vintagenttia kolmatta
kuukautta, ja vähän harmittaa etten ole tajunnut aloittaa jo vuosia sitten.
Minulle blogin pitäminen on osoittautunut hyväksi kirjoittamisen
harjoittelualustaksi. Mitä enemmän tekstiä tuottaa, sen sujuvampaa itse kirjoitusprosessista
alkaa tulla. Tämä taasen hyödyntää minua esimerkiksi opintoihin liittyvien
lukuisten kirjallisten tuotosten tekemisessä.
Lähde Flickr.com Lisenssi CC BY 2.0 |
Erinomaisen hyvä ja ilmavan oloinen lopputulos. Minä tykkäisin tuolle ikealaiselle saada jonkun vaihtoehdon, mutta tässä asunnossa on pulaa säilytyspaikasta. Ikealainenkin aina tiellä :/
VastaaPoistaSe ainoa etu isoista säilytystiloista saattaapi olla syynä, että tämäkin rumilus oli säästynyt tähän päivään asti. Ikea saisi kyllä kehittää jonkin näppärän kokoontaittuvan porrassysteemin...
PoistaKyllä tuo ikealaisen peittoaa, mennen tullen! Hieno :)
VastaaPoistaSamaa mieltä, kiitos :)
Poista