perjantai 25. syyskuuta 2015

Jos metsään haluat mennä nyt.....

DIY: männynkäpykranssi




Näin jokin aika sitten Rauharentolan blogissa ohjeen männynkäpyjen valkaisemiseen kloriitilla. Vaikka vähemmän talvisiakin materiaaleja ovikranssin tekoon olisi kotipihalla ollut tarjolla, niin välittömästi oli ihan pakko päästä kokeilemaan männynkäpyjen valkaisemista ja kranssin tekoa. 



Olen vain vaivoin saanut hyväksyttyä, että heinäsirkat ovat jo vuosia sitten lakanneet sirittämästä minulle, ja ompeluneulojen silmiä ja pakkaustekstejäkin pienennetään vuosi vuodelta. Jälkipolven mutinatkin tuntuvat vähentyneen. Mutta iski aikamoinen epäusko, kun en ensin meinannut millään löytää sitten ensimmäistäkään männynkäpyä.  Piti kulkea melkoisen kauas omasta takapihan metsästä ennen kuin niitä viimein alkoi  erottua maasta. Meidän pihallamme asustaa melkoinen määrä oravia, olisivatkohan keränneet parempaan talteen, mene ja tiedä. Tai sitten käpymetsällä oleminen on vähän samanlaista kuin sienimetsässä oleminen; silmä tarvitsee ensin aikaa tottuakseen näkemään sitä mitä ollaan etsimässä.  Tosin minun silmissäni on pysyvä ja syntymästä asti ollut sieninäkökykypuute. En löydä sieniä, en vaikka viereen talutettaisiin.

Lunta odotellessa..


Valkaisin käpysaaliini Rauharentolan ohjeita seuraten. Käy ihmeessä katsastamassa tarkemmat DIY-ohjeet sieltä. 

Lyhykäisyydessään: Kuivien ja puhtaiden käpyjen päälle kaadetaan kloriittia niin, että ne peittyvät.  Kävyt alkavat kastuttuaan kellua, eli laita vaikka muovipurkki tai lautanen painoksi päälle, jos haluat tasaisempaa valkaistumista. Annetaan olla 8-24 tuntia kloriitissa ja nostetaan sanomalehden päälle kuivumaan. Tässä vaiheessa kannattaa harjoittaa maltti, kyllä ne kuivuessaan vaalenevat ja aukeavat.




Käpyjen valkaiseminen oli helppoa ja lopputulos variaatioista huolimatta ihan kiva, mutta maltti ei meinannut millään riittää käpyjen kuivumisen ja aukeamisen odotteluun.  Siksi kranssi päätyikin oveen hieman hoikkana versiona.

Kranssin pohjana käytin rikkoutuneesta pölykapselista talteen ottamaani metalliympyrää. Pyörittelin sen ympärille rungoksi vähän sanomalehteä ja liimasin kävyt kuumaliimapistoolilla paikoilleen.



Ei tämä nyt ihan kaikkein luomuinta mahdollista luontomateriaaleista askartelemista ole, eli jos vaan tiedätte luonnonmukaisemman tavan värjätä tai vaalentaa käpyjä niin kertokaa ihmeessä.

PS.  Minä en sammaleita myllännyt, ne oli nallet.
PS2  Minä en  sitä J:lle alkavaa sanaa ole tässä maininnut, jos mieleen tuli. Syksyähän vasta eletään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti