DIY; purkki kuin karkki

Jotkut arkiset asiat ja esineet ovat vaan sellaisia, että niitä huomaamattaan sietää vaikkei edes olisi pakko. Oman rumien arkisten käyttöesineiden listani kärkisijoille pääsee valkoinen muovinen ulkokukka-amppeli. Siis se sellainen, jossa roikkumaan tarkoitetut kukat myydään kasvihuoneilta ja puutarhoilta eteenpäin.

Tokihan sitä voisi istuttaa kukan johonkin kyseistä härpäkettä kauniimpaan ruukkuun.  Semmoista kaunista riippuruukkua nyt ei vaan satu koskaan tarvitessa olemaan valmiina kotona, enkä sitä paitsi olemattomilla kasvinhoitokyvyilläni tohtisi edes alkaa kukkivaa kasvia siirtelemään purkista toiseen.  Voisihan sitä toisaalta myös leikata vaikka vanhoista trikoista nauhaa, josta punottuun amppeliin kasvi purkkeineen maastoutuisi kivasti.  Niitäkin  on joskus tullut tehtyä.

Tai sitten sitä vaan voisi ottaa purkin sopivan väristä kalkkimaalisprayta, kietaista kasvit suojaan väärin päin käännetyn paperikassin sisälle ja suihkauttaa purkille uuden värin. Päätetty ja tehty. Pinta oli ensimmäisen spreijauskerroksen jälkeen niin kivalla tavalla epätasainen, että päätin jättää semmoiseksi. Semmoinen purkki kuin kukka.

Maali on PintyPlus kalkkimaalisprayn Glamour Red. DFC-vapaa. Samalla maalilla olen aiemmin maalannut mm. raidallisia kynttilöitä. Kalkkimaalispray on siitä kiva tuote, että toimii melkein materiaalilla kuin materiaalilla.

Lontoo - kaunista sotkua

Kävimme miehen kanssa viikonloppupiipahduksella Lontoossa .  Tiedostavat ja trendikkäät matkailijat siirtyvät yhä enemmän  slow travel -tyyppiseen turhista aikatauluista, suorittamisesta  ja nähtävyyslistoista riisuttuun matkailuun, jossa jo siirtymät ovat olennainen osa matkaa.  Lentäen tehty  lyhytlomailu ei hitaaseen turismiin kuulu.  

Mutta kun oma motiivi oli nimenomaan saada helpotusta Lontoon kaipaukseen, eikä niinkään päästä  minne-vaan-lomamatkalle, niin tällä(kin) kertaa matkailtiin siis omalle ikäluokallemme tyypilliseen ja ekologisesti aika kestämättömään tapaan lentäen. Omatunto kyllä kolkuttaa melkoisesti; olisi korkea aika muuttaa kestävän ja ilmastoystävällisemmän matkailun suosiminen omassakin elämässä sanoista teoksi. Mikähän olisi laskettavissa kohtuukäytöksi lentomatkustamisessa? Olisiko korkeintaan yksi lentäen tehty matka vuodessa sitä? Siihen minun kyllä pitäisi kyetä sitoutumaan.

Perillä Lontoossa sentään huomasin meidän noudattavan pitkälti hitaan matkailun periaatteita.  Turistijutut on Lontoossa meidän osalta nähty ja koettu jo aikoja sitten, joten ihan vaan olemiselle jää aikaa. Kävelyä, lukemista, kahviloita, puistoja, katuruokaa ja evästaukoja. Yksi harvoista matkapäivistä taisi kulua pelkästään erilaisia seinämaalauksia ja -tekstejä katsellen.

Pieni Lintu -blogin tämänviikkoisen MakroTex valokuvaushaasteen aihesana on SOTKUINEN.  Kun ennen matkaa näin aiheen, ajattelin kuvata Lontoon varjopuolia. Kyllä Lontoossa sotkua riittää; likaa, hurjalla vauhdilla lisääntyvää asunnottomuutta, toimimatonta jätehuoltoa ja kulutuksen kummallisuuksia.   Yhteiskunnallinen polarisoituminen näkyy katukuvassa, jos vähänkään vaivautuu katsomaan ympärilleen. Pelkästään viime vuonna kadulla asuvien määrä kasvoi Lontoossa yli 15 prosenttia. Tätä ei voi olla Lontoossa huomaamatta, vaikka miten kulkisi turistikuplassa.

Kotona harvat kuvat katsastettuani huomasin kuitenkin kuvanneeni Lontoon sotkuisuutta kauneimmillaan, en kauheimmillaan. Kaunista sotkua vai  sotkuista kauneutta, ehkä sekä että?  Seinäkuvat on kuvattu pääosin Whitechapelin ja  Shoredichin alueella. Mukana on katutaidetta mm. Nathan Bowenilta, joka (luullakseni) on yksi Lontoon katutaiteen isoista nimistä juuri nyt.

Tästä  linkistä pääset Pieni Lintu blogiin katsomaan, miten muut haasteeseen osallistujat ovat aihetta käsitelleet.

Alla olevista linkeistä löytyy puolestaan lisää Lontoon elämää ja katutaidetta Vintagentin silmin:

Samppanjaa vai sumppia, Lontoo

Mun Lontoo, onko kaupunki brexit-äänestyksen jälkeen ennallaan

Makeaa mahan täydeltä

Pennynvenyttäjän Lontoo

Lontoo on kahvikaupunki

Taidetta ja vandalismia, Banksy

Jos graffiti mitään muuttaisi, niin laitontahan se olisi.

Mitä Minna twiittaisi - Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta

Minna Maijalan Punaiset kengät – Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta on esseekokoelma Minna Canthista ja nykyajasta. Se on sarja pohdintoja Minna Canthille tärkeistä teemoista; luovuuden oikeutuksesta, mielenterveydestä ja vallasta, rakkauskäsityksistä, sukupuolitetuista tarinoista ja ihmisarvosta.  Ovatko Canthin aikanaan tärkeiksi kokemat asiat  ja esille nostamat epäkohdat nykysuomessa vanhentuneita teemoja vai vieläkö  samoista asioista käydään (tai pitäisi käydä) yhteistä keskustelua?

Minna Canth oli omalla aikakaudellaan radikaali yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka ei pelännyt kyseenalaistaa vanhoja arvoja ja normeja. Hän myös pyrki tuomaan yhteiskunnalliseen keskusteluun (kyllä, Minnan aikaan sellaista ihan oikeasti vielä käytiin…) monia vaiettuja perheeseen, parisuhteeseen ja naiseuteen liittyviä teemoja.  Hän kirjoitti mm. tyttöjen koulutuksesta, alkoholista, prostituutiosta, vanhusten hoidosta, vankiloiden olosuhteista ja monista muista `aroista` asioista.  

Kuva Victor Barsokevitsch finna.fi

Sukupuoli ei ollut Canthin ajattelussa niin merkityksellistä kuin mitä jälkipolvet nyt tuntuvat ajattelevan. Minna Canth uskoi, että ihminen, olipa hän mies tai nainen, on vapaa kehittymään ja muuttumaan kunhan kehitystä tuetaan toimivalla taloudella ja koulutuksella.    Olisi melkoinen vääryys Minnaa kohtaan ajatella hänet vaikuttaneen   `vain` sukupuolten välisen tasa-arvon kehitykseen. Hyvästä syystä siis Minna Canthin syntymäpäivänä nostetaan Suomen liput salkoon muistuttamaan tasa-arvosta. Toki nykysuomessa riittää edelleen työtä lasikattojen rikkojille, mutta ehkä vielä enemmän Minnaa tarvittaisiin muistuttamaan, että ihmisoikeudet eivät ole neuvottelukysymys.

Mitä annettavaa Minna Canthilla siis on  nykyajan ihmiselle? Siihen kysymykseen haetaan vastauksia Punaiset kengät -kirjassa.

”Aatteet vanhettuvat, yhteiskunnallinen olotila vaihtuu, mutta ihminen pysyy ihmisenä”. Me painamme edelleen katse maassa kohti kehitystä, joka saa meidät voimaan pahoin ja kohtelemme huonosti kaikkia toisenlaisia, erityisesti heitä, joiden kuvittelemme uhkaavan ansiotta saavuttamiamme etuja. "

"Minna Canth kammosi yksiäänistä joukkomieltä, joka yksinkertaisti asioita ja korotti ääntä sen sijaan, että olisi inspiroitunut kaikkia ajattelemaan itse. Mitä hankalammasta ja ajankohtaisemmasta kysymyksestä on kyse, sitä vaikeampi ajatuksia on tiivistää pelkkiin kiteytyksiin ja kannanottoihin."

Tarvitaan siis moniäänistä keskustelua ja ajatustenvaihtoa, jotta ei asian sijaan aleta riidellä pelkistä sanoista.   Pelosta on tullut yhteiskuntamme leimaa-antavin tunne. Nykymaailmassa on välillä kovin vaikeaa uskoa, että suvaitsevaisuus ja sivistys vielä voisivat olla voimissaan.  Me pelkäämme, varaudumme ja varustaudumme erilaisiin uhkakuviin pyrkimällä sulkemaan kaiken vieraan yhteisömme ulkopuolelle. Pelko myös tekee ihmisistä tottelevaisia, sillä pelokas turvautuu etsimällä itselleen johtajan sen sijaan että ajattelisi itse.  Pelon hallitsemiseksi ajattelusta häviää sävyjä ja maailman mustavalkoisuus korostuu; joko olet meidän puolella tai meitä vastaan. Olet suvakki tai rasisti; valitse puolesi ja ota paikkasi jonon jommastakummasta päästä, mahdollisimman kaukaa toisinajattelijoistasi.

Minna Canth jos kuka kykeni näkemään rakkauden yhteiskunnallisena muutosvoimana. Rakkaus on ainoa todellinen vastavoima, jolla voimme käydä pelkoja vastaan. Ei rakkauden ja myötätunnon voimaan uskomisen tarvitse kuitenkaan tarkoittaa sinisilmäisyyttä tai hyväuskoista silmien sulkemista yhteiskunnallisilta ongelmilta. Ei kuitenkaan myöskään riitä, että rakastaa kaltaisiaan.  Minna taitaisi twiitata, että voitaisiinko olla ihmisiksi eli normien ja rajojen sijaan alettaisiin kunnioittaa toisen inhimillisyyttä ja jakaa yhteistä ihmisyyden kokemusta.

Minna Maijala omistaa teoksen kaikille ajatteleville naisille, jotka eivät välitä pysyä ruodussa. Helmet-lukuhaasteessa kirja sijoittuu hyvin ainakin kohtiin 8; kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen ja 11; kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa sekä vuonna 2019 julkaistuksi kirjaksi (kohta 49).  Minna Maijalalta on ilmestynyt myös Minna Canthin elämänkerta Hellä, herkkä, hehkuvainen (2014).

Minna Maijala:

Punaiset kengät - Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta

Otava 2019

Kaatopaikkatuolien uusi kuosi

Kaatopaikallamme on kierrätyskontti, johon voi jättää tavaroita muiden vapaasti otettavaksi. Tavaran tuoja joutuu maksamaan tavaroista normaalin jätemaksun, joten konttia ei voi käyttää oikotienä tarpeettoman tavaran laiskaan dumppaamiseen.

Kierrätyskontin olemassaoloa ei myöskään mainosteta jätehuollon sivuilla. Kysyin kerran, että miksi ihmeessä tästä mahdollisuudesta ei pidetä enemmän ääntä. Sain vastauksen, että kierrätyskonttia ei mainosteta, koska halutaan ohjata ihmiset kierrättämään tarpeettomat tavaransa ensisijaisten kierrätysjärjestelmien kautta.  Okei, ymmärrän pointin. Silti toivoisin, että tätäkin kierrätysmahdollisuutta tuotaisiin paremmin esille. 

Monelle ihmiselle on varmasti iso kynnys lähteä säätämään omien tarpeettomien tavaroiden kierrätystä esimerkiksi erilaisten annetaan palstojen kautta. Kehtaanko antaa edes ilmaiseksi, ei kai tätä nyt kukaan enää kunnostettua saa,  viitsinkö viestitellä mahdollisen hakijan kanssa, saadaanko haku sovittua, tuleeko hakija ajallaan tai tuleeko ollenkaan.  On siis ihan ymmärrettävää, että suoraan kaatopaikalle vieminen houkuttaa. Maksan suosiolla pikkaisen jätemaksua  ja pääsen tarpeettomasta tavarastani eroon ilman sen suurempaa säätämistä. Aika inhimillistä ajattelua, eikö vaan..   Jos kierrätyskonttimahdollisuudesta tiedettäisiin paremmin, ehkä muutama aarre löytäisi  silloin tällöin löytäisi sitä kautta pelastajansa.   

Itse käyn joka kerta kaatopaikalla käydessäni katsastamassa kierrätyskontin `tarjonnan`. Viimeksi kontista kotiin lähti kaksi puista nojatuolia. Niiden samettiverhoiluista oli aika ajanut ohi eivätkä ne sellaisenaan olleet enää kenenkään kodin kaunistus.  Tuolien rakenne oli kuitenkin niin selkeälinjainen, että tällainen kokemattomampikin kunnostaja uskaltautui kokeilemaan uudelleenverhoilua.  Tuolien kunnostukseen tarvittiin niittipyssy, pari tuntia aikaa ja kaksi metriä Ikean halpiskangasta  (4,99 /metri) .  Harkitsin hetken puurungon maalaamista valkoiseksi. Jätin kuitenkin maalaamatta, mikä ainakin nyt tuntuu hyvälle päätökselle.  Tykkään kovasti lopputuloksesta, vaikka tuolit hakevatkin vielä paikkaansa kotonamme.  Yhden roska oli taas toisen onni.

Mitä Mark Twain sanoisi ?

Vintagentti-blogi on viime ajat ollut ihan luvattoman huonossa hapessa.  Jos ihan totta puhutaan, niin olin vähän jo päättänyt, että Vintagentin taru on loppuun taputeltu ja jutut jatkukoot jossain muualla ja jollain muulla muotoa.

Vintagentti syntyi aikanaan tarpeeseen tehdä työn ja opiskelun vastapainoksi asioita käsin ja luovasti. Koska opinnot vaativat paljon kirjoittamista, syntyivät blogitekstitkin siinä sivussa melkein itsekseen. Kynnys erilaisten tuunausten ja tee-se-itse-tekniikoiden esittelyyn oli matala, tai siis ihan olematon.

Vuosi sitten tuore tutkintotodistus kädessäni kuvittelin jatkossa panostavani hurjasti enemmän aikaani erilaisiin tuunaus- ja käsityöjuttuihin. Ei enää tylsiä tenttikirjoja eikä tieteellisen tekstin deadlineja. Kävisin  töissä päivittäin kääntymässä, mutta  illat ja viikonloput toteuttaisin kaikkia kivoja kädentaito-projekteja. Nyt kun elämässä taas olisi aikaa niin voisin ryhtyä myös leipomaan, lukemaan, ompelemaan… Ottaisin selvää sote-uudistuksesta ja osallistuisin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Etsisin itselleni sopivan tavan vaikuttaa ja tehdä hyvää.  Ehkä aloittaisin jonkun uuden liikuntaharrastuksenkin. 

Vintagentti goes bookblog ?

Haaveilin myös Vintagentin tason nostamisesta; opettelisin kunnolla kuvaamaan ja käsittelemään kuvia, lisäisin postaamisen suunnitelmallisuutta ja laatisin jonkinlaisen somestrategian. Tekisin Vintagentista niin hemmetin luovan, kauniin ja hauskan blogin, että kehtaisi alkaa aikaansaannoksiaan ihan kehumaan.

No niinhän se juttu ei sitten mennytkään.  Kouluttauduin alalle, jossa työpäivät ovat täynnä ääntä, actionia ja sosiaalisia kohtaamisia. Luovuutta saa ja pitää käyttää pitkin työpäivää.  Kotiin tultua on siis monasti aika kaikkensa antanut olo. Päässä pyörivien työajatusten vastapainoksi olen  tarvinnut tavan rauhoittua ja pysähtyä sekä olla ihan vaan omissa oloissa. Sellaiseksi tavaksi on minulla muodostunut lukeminen. Olenkin tänä talvena lukenut kirjoja enemmän kuin koskaan ennen aikuisiässä.   Vaikkei Vintagenttia ole  kirjablogiksi luotukaan , haluan silti lyhyesti esitellä joitain Helmet 2019 lukuhaasteeseen lukemiani kirjoja. 

6 Rakkauskertomus; Tina Turner, Deborah Davis & Dominik Wichmann – Minun rakkaustarinani

”Minua on siunattu ihanalla uralla, ja kun päätin jäädä eläkkeelle, olin todellakin valmis jättämään julkisen elämän. En kaivannut musikaaleja tai kirjoja tai dokumentteja. Mietin asian kuitenkin uudelleen, koska sain niin paljon postikortteja ja kirjeitä ihmisiltä, jotka kertoivat miten paljon tarinani heille merkitsee. Pidän tarinaani perintönäni, joka minun täytyy välittää eteenpäin. Minulle myös valkeni, että menneisyydestä oli vielä asioita kertomatta, ja että minun pitäisi lopultakin puhua niistä omalla äänelläni. ”

Yllä oleva sitaatti on klassinen esimerkki perusteluista, joissa omahyväisyys on yritetty muotoilla vaatimattomuuden valepukuun. Tina Turnerin elämästä olisi aivan varmasti ollut aineksia tarinaan, josta olisi apua tai lohtua monille. Nyt tarinassa jäädään kuitenkin jonnekin uhriutumisen ja oman erinomaisuuden korostamisen välimaastoon.

”Älkää naurako, mutta minua on aina vähän jännittänyt ryhtyä suhteeseen miehen kanssa, koska ikinä ei voi tietää, miten hän suhtautuu peruukkiini! Peruukki on olennainen osa Tina Turneria. Aion käyttää peruukkia aina. Mutta niin paljon kuin rakastinkin sen kätevyyttä ja kaunistautumisen helppoutta, oli aina olemassa riski, että tapaisin miehen, joka ei pitäisi siitä. Sellaisen miehen, joka ryhtyisi romanttiseen suhteeseen runsastukkaisen ja kimalteilla trimmatun Tinan kanssa, mutta ei haluaisi herätä arkisen Anna Maen vierestä. Entä, jos mies pettyisi oikeaan minuun? ~~Sanotaan, ettei elämästä selviä hengissä. Se on totta, ei selviäkään. Täytyy jatkaa matkaa ja tehdä parhaansa meikeillä, hiuksilla ja vaatteilla. Täytyy kehittyä.”

Tästä lukukokemuksesta ei jäänyt minulle mieleen oikeastaan mitään selviytymiseen tai rakkauteen liittyvää.   Kirjalla olisi ollut mahdollisuuksia olla rakkaudentäytteinen selviytymistarina. Nyt se oli, lupaavista lähtökohdista huolimatta, ainoastaan tarina naisesta, joka näkee koko elämänsä ja ympäristönsä oman itsensä kautta. Erityisen vastenmielistä on kirjassa ylenpalttisesti viljelty kuuluisien nimien pudottelu eli `name dropping`.    Lisäksi Tinan ainutlaatuisen elämän ulkoisten puitteiden esittely on melkoisen ylenpalttista.

Kaikesta kokemastaan huolimatta Tina Turner ei tunnu erityisen inhimilliseltä tai miellyttävältä henkilöltä.  Kiillotettuun julkikuvaan ei paljon säröä sallita, vaikka taustalta löytyisi lukuisia tavalla tai toisella vinksalleen menneitä ihmissuhteita.

On tämä kirja silti nimensä mukaisesti rakkaustarina. Tavallaan. En vaan oikein osaa sanoa, että rakastaako Tina Turner itseään aivan liikaa vai ihan liian vähän..

21  Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja; Katja Ståhl – Se on niin kaunis

”Ei ulkonäkö ole pelkkää biologiaa, se on myös tunne” (Satu Silvo)

Tässä kirjassa 15 julkisuudesta tuttua naista kertoo käsityksiään siitä, mikä heidän mielestään on kaunista. Ei ole olemassa optimaalista kauneutta tai maksimaalista rumuutta; on vain valtavasti erilaisia näkökulmia kauneuteen. Kauneus on katsojan silmässä, ja se on okei.  

Kauneudesta kirjoittavat  mm. Tiina Jylhä, Anne Kukkohovi, Satu Silvo ja  Klara Kivilahti. 

Tarinat on koonnut yhteen media-alan monitoimija Katja Ståhl, jonka mukaan kirjasta voi oppia, että naiset voisivat olla itselleen vähän armollisempia.  Naiset kun tuntuvat herkästi löytävän itsestään vikoja. 

Itse opin kirjasta, että ulkonäkö on yllättävän monelle yllättävän kova paikka. Oman olemuksen pahin kriitikko tuntuu löytyvän yllättävän usein itsestä. Moni nainen on myös sokea omalle kauneudelleen.  Minusta kirjan suuri heikkous on, että kaikki kirjassa esiintyvät henkilöt toimivat tehtävissä, joissa ulkonäöllä on keskimääräistä enemmän merkitystä.  Ehkä siksi kirjoitukset tuntuvat pikkaisen pinnallisille ja naiiveille. Vähän samalla tavalla kuin se, kun missikisoissa korostetaan sisäisen kauneuden merkitystä. Jep, jep.

Google muuten kategorioi teoksen Itseapukirjaksi. Voi apua, en muista sellaisia juuri lukeneenikaan.

PS. Mihinkäs pantteri pilkuistaankaan pääsisi. Pientä innostusta tuunaushommiinkin on jo ollut havaittavissa. Niittipyssy oli ahkerasti käytössä, kun hyvät kokemukset huonekalujen verhoilusta saivat viime viikonloppuna jatkoa.   Huhut Vintagentin uudesta tulemisesta eivät siis ole vahvasti liioiteltuja, sanoisi ehkä Mark Twain.

Vakuutuskaupoilla ja muita elämän omituisuuksia

Olen joskus ennenkin ihmetellyt ihan ääneen suomalaisen finanssialan yritysten kummallista kaksinaismoraalia,  ohutta omatuntoa ja puuttuvaa yhteiskuntavastuuta.  Pari vuotta sitten törmäsin ilmiöön, jossa muutamat suuret pankit kiemurtelivat avaamasta pankkitiliä (saatikka verkkopankkitunnuksia)  henkilölle, jolla ei ollut vakituista asuntoa (täällä siitä enemmän tarinaa).

Luottolaitoslaki takaa kaikille suomalaisille oikeuden peruspankkipalveluihin, eli pankkitiliin tiskillä asioiden, mutta puuttuvan kotiosoitteen takia ei tämäkään perusoikeus ole itsestään selvä kaikille.  Verkkopankkitunnuksia ei oikeus peruspankkipalveluihin edes kata, mikä on melkoinen epäkohta nykyajassa. Kyllä nyky-yhteiskunnassa aktiivinen toimijuus edellyttää monasti juuri verkkopankkitunnusten käyttöä.  Lainsäätäjät hoi, verkkopankkitunnukset  tulisi mitä pikemmin määritellä osaksi peruspankkipalveluja !

No, eilen tyrmistyin eräästä isojen vakuutusyhtiöiden vakiintuneesta toimintatavasta. Pitkä tarina lyhyesti; alanvaihdon yhteydessä vaihdoin myös ammattiliittoa. Perheemme henki- ja tapaturmavakuutukset oli otettu edellisen ammattiliiton jäsenetuna, joten ne piti neuvotella uusiksi.  

Tarjouksen tehdäkseen tarvitsi IF vakuutusyhtiö minulta luvan luottotietojeni tarkistamiseen. Annoin luvan, mutta jäin miettimään, että miksi luottotiedot tarkistetaan. Minulle vastattiin, että vapaaehtoisia vakuutuksia ei myönnetä henkilölle, jolla on luottotiedoissaan häiriömerkintä . Silloin ainoastaan lakisääteisten vakuutusten ottaminen onnistuu.  IF vakuutusyhtiö tuntui ainakin noudattavan käytäntöä tiukasti, edes tarjousta en olisi saanut, jos luottotiedoissani olisi ollut häiriötä. Eikä minkäänlaisesta tilannekohtaisesta tarkastelusta ollut puhetta. Piste.

Vakuutusyhtiön myyjä kysyi, että onko asia ongelma minulle. Ei ole,  minulle. Olen (joskus ehkä  rimaa hipoen) onnistunut pitämään luottotietoni kunnossa ja olen siis oikeutettu vakuuttamaan henkikultani. Saan maksaa vakuutusyhtiölleni autovakuutusta, kotivakuutusta, henki- ja tapaturmavakuutusta. Olen niin onnekas, että saan myös matkustaessani maksaa  itselleni mielenrauhaa matkavakuutuksen  muodossa. Kiitos vaan tästä kaikesta.

Yhtä onnekkaita eivät ole lähes 400.000 muuta suomalaista. Takuusäätiön tilastojen mukaan lähes 10 prosentilla aktiivisista aikuisista kuluttajista on tälläkin hetkellä maksuhäiriömerkintä.  Heille asia voi olla isokin ongelma. Erityisen kovalta käytäntö tuntuu kotivakuutuksen kohdalla. Useimmat vuokranantajat edellyttävät vuokralaiselta voimassaolevaa kotivakuutusta.  Jos et sellaista maksuhäiriömerkinnän takia saa, jää vuokrasopimuskin mitä suuremmalla todennäköisyydellä tekemättä.  Siinä sitä siis tuupataan syrjäytymiselle lisävauhtia yhteiskunnan suunnalta oikein reilulla kädellä.

Hölmöintä tässä vallitsevassa käytännössä on, että liiketoiminnan kannalta asiahan olisi hoidettavissa ihan yksinkertaisesti. Ymmärtääkseni suurin osa vakuutuksista maksetaan jo nyt etukäteen, eikö?  Mikä siis on se liiketoiminnan riski, jos kerran maksu peritään asiakkaalta ennen  vakuutuskauden alkua? Kun kerran on kyse vapaaehtoisista vakuutuksista, on vakuutuksen katkaiseminenkin mahdollista  per heti, jos vakuutusmaksu jää maksamatta.  

Anteeksi nyt vaan vakuutusyhtiöt, mutta minusta tämänlainen käytäntö on ihan silkkaa kiusaamista. Eikö löydy taitoa ja tahtoa luoda parempia käytäntöjä, vai eikö köyhä asiakas vaan kiinnosta?  Eikö maksuhäiriöisellä ihmisellä ole oletusarvoisesti vakuutettavaa omaisuutta?  Vai onko pessimismi niin erottamaton osa vakuutustoimintaa, että se vaikuttaa tässäkin asiassa; kerran maksuhäiriöinen > aina epätoivottu asiakas.  

 €€€

Kuvituksena tällä kertaa kummasteluja viime viikonloppuiselta kauppakeskuskäynniltä.  En oikein tiedä mitä ajatella yhteisiä kauppakeskuskävelyistä? Ettäkö kävellään yhdessä pitkin ostarin käytäviä 45 minuutin ajan, apua, kuulostaa minun korviini painajaiselta.

Entäpä kansainvälisen hampurilaisketjun  matikka- ja oikeinkirjoitusosaamisen taso?  Kuusi nugettia + yksi  dippikastike  maksaa 4,40. Ostamalla kaksi kertaa neljän  nugetin annoksen,  saat kahdeksan nugettia ja kaksi dippikastiketta 4 eurolla. Ei se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa, vai miten sanonta menikään….  Niin ja karamelli taipuu karamelli, karamellin, karamellia……  

..terveisin niuho ja ärsyyntynyt kielipoliisi.

DIY; paperitähden maalaaminen

Onkohan enää mitään pintaa, mitä en olisi maalaamalla pistellyt uusiksi. Olen maalannut nojatuoleja  ja mattoja . Olen spreijannut muovipintaa ja kynttilöitä  ja sekoittanut maalin joukkoon etikkaa köyhänhopeisen efektin aikaansaamiseksi. Olen maalannut monta kaatopaikkakuormasta pelastettua kalustetta uusiksi. Yhtälailla on muutama edellisten sukupolvien vaaliman perintökalusteenkin pinta mennyt maalilla uusiksi. Vaan nyt maalasin jotain minulle uutta materiaalia, nimittäin paperia.  

Meillä ei ole olohuoneessa ollenkaan verhoja.  Niiden virkaa tekevät verhotangossa roikkuvat erilaiset paperitähdet. Ajatuksena on ollut kerätä ikkunan molempiin päihin paperitähtiä kasoiksi asti. Olisi kuitenkin ollut ihan liian helppoa käydä vaan ostamassa lisää kaupasta. Olen suunnitelman  toteutuksessa laskenut  sen varaan, että kyllä  tämän joulun hittikoristeita löytyy kohta kierrätyksestä yllin kyllin.  

Välipäivien kirppiskierroksella löysinkin ensimmäiset kaksi paperitähteä. Avaamattomassa paketissa olleet STRÅLA -tähdet maksoivat IKEASSA joulun alla noin 7 euroa. Jollakulla ei tähtikoristelu ollut sitten napannutkaan suunnitellusti, joten ostin tähdet nyt 25 sentin kappalehintaan.

Punainen koristeraidoitus ei oikein sopinut edellisten tähtien joukkoon joten  spraymaalasin tähdet turkoosilla kalkkimaalispraylla.  Samaa kalkkimaalia olen käyttänyt aikaisemmin mm. rottinkikorin raidoissa. Jos olisin löytänyt tähdet jo ennen joulua, olisin varmaan päätynyt spreijaamaan ne kullanvärisiksi.

Tähtien tukeva materiaali kestäisi ehkä `tavallisemmallakin` spraymaalilla maalauksen, mutta kalkkimaalispray sopii hyvin myös ohuemman paperin maalaamiseen, esim. ruskeasta voimapaperista taiteltujen pussien koristeluun. Suunnitelmissa on spraymaalaamalla tehty musta-ruskea raidoitus itse taiteltuihin paperipusseihin. Ainoana haasteena on löytää raidoitusta varten tarpeeksi heikkoliimaista maalarinteippiä, etsinnät jatkuvat..

Suoraan värillisestä paperista taiteltuja lahjapaketin päällä olleita paperitähtiä..