Kylläpä mahtui viikonloppuun monenlaisia maailmoja.
Käväisimme mökillä ottamassa syksystä voimaa. Matkalla pysähdyimme mökkitiemme varrella konkurssiin
menneen täyshoitolan kalustuksen huutokaupassa. Minulla oli tähtäimessäni kaksi
ihanaa kuusikymmentälukulaista nojatuolia. Olen kyllä aina muutoin luonteeltani
erinomaisen suuripiirteinen. Vaan entäpä sitten kun sitä kerrankin pitäisi olla….
Olin
päättänyt etukäteen (erittäin halvaksi ajattelemani) hinnan jonka maksimissaan
tarjoaisin tuoleista. Olisin saanut tuolit maksamalla kympin enemmän, mutta
selkäranka piti enkä ottanut tuoleja kun kerran olin maksimisummani päättänyt ja siinä myös pysyin. Samperi!!!! Suuri virhe. Kadutti
välittömästi, mutta semmmoistahan se huutokauppaelämä on.
Huutokaupat on muuten ihan oma maailmansa; en ole
kovinkaan monissa käynyt, mutta olisipa mukava joskus osua sellaiseen, jossa
meklari ei suoltaisi kaiken aikaa puujalkavitsejä, pikku tuhmuuksia ja vanhan
maailman `tytöt ja pojat` -arvomaailmaansa. No siis sitä varten pitäisi varmaan
mennä jonnekin Hagelstamin arvohuutokauppoihin, mutta kun niiden kohderyhmästä olen
vielä kauempana.
Mökiltä lähdimme tekemään opiskelijan boksiin tekemään
joitain hankintoja ja hommia. Kuvissa vilahtaa kasa lautoja, ne päätyivät
opiskelijankeittiöön, mutta lopputuloksesta lisää kuvia myöhemmin. Opiskelijakeittiössä kokkaamisessa olikin vähän haastetta. Sitä kun on omassa keittiössään jo jumiutunut tiettyihin kaavoihin. Ja kyllä; lasagnen voi tehdä pyöreäänkin vuokaan.
Jos mökillä
oli melkein kesäinen fiilis, niin kierroksella Ikeassa näkyikin jo ensimmäiset
joulujutut. Joulu tuntuu olevan uusi vuodenaika, syksy on peruttu. Ainakin joulun aika kestää nykyään jo liki neljännesvuoden. Toisaalta syksy saa taustatukea talvelta, jonka aika tuntuu kutistuvan vuosi vuodelta.
Tenttikirjat ja läppäri kirjallisia töitä varten kulkivat kyllä koko viikonlopun tiukasti mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti