Helmet-haasteen loppusuoralla

Kuva Ninka Reittu.

Helmet-lukuhaaste osoittaa hieman hiipumisen merkkejä - näiden sijoittelujen jälkeen jäljellä on kuitenkin enää kymmenen haastekohtaa...

22  Kuvitettu kirja; Hannele Lampela – Prinsessa Pikkiriikki

Taiottaisiinko aikuiset himskattiin määräilemästä?

”Prinsessa Pikkiriikki on mitä ihanin, tuhmin ja kiltein tyttö, joka maailmassa asustaa. Nyt sinä tietysti ihmettelet, miten voi olla tuhma ja kiltti yhtä aikaa, mutta ei se ole ollenkaan vaikeaa. Välillä voi olla ihan vahingossa tuhma, kun yrittää olla kiltti, ja niin käy Pikkiriikille varsin usein. Aikuisten määräykset kun ovat toisinaan aika sekavia ja sitten toisinaan on hauskaa olla tuhma ihan tarkoituksella, vai mitä?”

Hannele Lampelan (Rakkaudella, Hannele) esikoiskirja Prinsessa Pikkiriikki kertoo pikkaisen ystävän tärkeydestä,  vähän kiusaamisesta ja  paljon siitä, miten aikuiset yrittävät määrätä ja rajoittaa lasta.  Prinsessa Pikkiriikki kuvaa lempeästi ja hauskasti lapsen maailmaa, jossa pääsee toteuttamaan omia ajatuksiaan ja aloitteitaan. Siellä aikuiset taiotaan himskattiin määräilemästä ja he joutuvat luopumaan omasta vallastaan.

”Olipa kerran eräs hirveän huikea prinsessa nimeltään Tuhkimo, joka oli kuitenkin sillä tavalla pikkuisen pälikkä, että se teki aina mitä muut määräsivät.”

Prinsessa Pikkiriikki ja ystävänsä Prinsessa Pöjöläinen ovat tämän ajan Onneli ja Anneli; ystävykset täynnä nykyajan tyttöenergiaa. Prinsessoja, jotka laittavat asiat tapahtumaan sen sijaan, että tyytyisivät odottamaan prinssiä ja heiluttelemaan pinkkejä hameenhelmoja. Prinsessa Pikkiriikki  on myös uuden ajan Peppi Pitkätossu. Pikkiriikki ei tyydy olemaan kiltti, reipas ja aktiivinen, vaan samalla myös varsinainen sottainen rämäpää.   Välillä on ihan ok vähän tuhmuroida ja ajatella omilla aivoilla eikä vain kiltisti hyväksyä ja ottaa vastaan se mitä aikuiset keksivätkään määräillä. Aina ei kaikki asiat mene ihan niin kuin prinsessa suunnittelee, mutta Pikkiriikki yrittää, joskus erehtyy, välillä onnistuu ja useimmiten oppii. Prinsessa Pikkiriikki on kuin suora kuvaus tämän päivän oppimiskäsityksestä. Tarina onkin täynnä lastenhuoneen anarkiaa ja seikkailunhalua.  

Prinsessa Pikkiriikki ei ole perinteinen prinsessakirja eikä lainkaan mikään ”tyttökirja”.   Prinsessa Pikkiriikin tarina on parhaimmillaan ääneen luettuna, oma lukijakuntani koostui 3-5 -vuotiaista lapsista. Kirjassa on kolme erillistä mutta yhtenäistä tarinaa. Jos jotain, niin olisin kaivannut kirjalle lisää pituutta. Nyt tarinat loppuvat heti kun on vauhtiin päästy..

Kirjan lopussa lupaillaan jatkoa Pikkiriikin, Pöjöläisen ja Makkarakoiran seikkailuille.

35 Kirjan nimessä on erisnimi; Hannele Lampela – Prinsessa Pikkiriikin talvi

Lupauksen täyttää tänä syksynä ilmestynyt Prinsessa Pikkiriikin talvi, jossa kyseenalaistetaan aikuisten käyttämä `tontut tarkkailevat` ja `vain kiltit lapset saavat lahjoja`. Onko kumpikaan hokema koskaan todistettavasti toiminut jossain perheessä kasvatuskeinona? Siis silleen pidemmän päälle, eikä vain nanohetken verran kerrallaan. Ovatko lapset oikeasti kiltisti lahjojen toivossa vai onko kyseessä vain yksi katteeton kasvatuskeino, johon aikuiset paremman puutteessa turvautuvat. Entä jos uskallettaisiinkin pistää koko joululahjojen antamisen kulttuuri uusiksi. Voisiko ihmisten (lastenkin) olettaa käyttäytyvän hyvin toisiaan kohtaan ihan luontaisasti eikä tavarapalkinnon toivossa tai rangaistuksen uhan alla.  Laitettaisiinko siis tonttujen työnkuva uusiksi ja alettaisiin opettaa lapsiamme pois siitä ajattelutavasta, että tavaran saaminen ja omistaminen mittaa ihmisenä olemisen onnistumista.

43 Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään;  Clare Mackintosh – Annoin sinun mennä

Luin alkuvuonna Annoin sinun mennä -kirjasta kehuvia arvioita, jossa hehkutettiin erityisesti esikoiskirjan nerokasta juonta. Varasin kirjan kevään korvilla, pääsin muistaakseni jonnekin sijalle +600. Välillä varausjono tuntui liikkuvan tuskaisen hitaasti ja viimein syyskuun viimeisellä viikolla sain kirjan itselleni kirjastosta luettavaksi.

Annoin sinun mennä  on kirja josta ei kannata tietää mitään etukäteen ja josta ei oikein voi kertoakaan mitään. Kyseessä on esikoiskirja, jännitysromaani ja psykologinen trilleri. Se on kirja joka pitkästä aikaa tuntui hyvällä tavalla juonivetoiselle lukukokemukselle. Kerronta ei kuitenkaan jäänyt yhtään juonen jalkoihin tai toisarvoiseen asemaan. Toisaalta; ei kirja myöskään jättänyt syviä jälkiä mieleen ja muistiin. Se on hyvää, eikun erinomaista, lukuviihdettä mutta siinä kaikki.

49 Vuoden 2017 uutuuskirja; Katariina Vuori - Lottovoittajien pöydässä; tarinoita köyhyysrajan takaa.

”On oikeat tai hyvät köyhät ja hyvinvointivaltion valittavat, pahat köyhät. Yhdistävä piirre näissä kahdessa ryhmässä on tulojen vähyys. Eliitti määrittelee tämän jaon.”

Lottovoittajan Suomessa hyvän köyhän pitää siis olla nöyrä ja kiitollinen saamastaan. Kirjan konkreettisia tarinoita köyhyysrajan alapuolella elämisestä lukiessaan ei voi välttyä ajattelemasta, että köyhää pidetään Suomessa edelleen oman elämänsä subjektina. Köyhälle kerrotaan mitä hän on elämässään tehnyt väärin, mitä hänen nyt pitäisi tehdä, miten hänen tulisi elämäänsä elää ja millaisia asioita tavoitella. `Hyvää tarkoittavia` neuvoja on helppo jaella yleistäen ja yksinkertaistaen köyhyyden syitä ja seurauksia.  Kuitenkin todellisuus on toisenlainen; esimerkiksi ruoka-apua tarvitsevien ryhmä on edellisestä ison laman ajoista muuttunut heterogeenisemmäksi. Leipäjonoista löytyy kaikkien yhteiskuntaluokkien sillisalaatti korkeasti koulutetuista eläkeläisiin. Hyväntekeväisyyteen perustuva ruoka-apu on yhteiskunnan tukiverkoista läpi pudonneiden ja ulos suljettujen päätepysäkki ja viimeinen luukku.

Toivoisin Lottovoittajien pöydässä -kirjan päätyvän mahdollisimman monen lukulistalle. Satavuotiaassa Suomenmaassa ihmisten elämänpiirit tuntuvat loittonevan toisistaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Kirjan tarinat ja taustoitus eivät ole tirkistelyä tai päivittelyä vaan eleetön kuvaus siitä miten elämä saattaa olla arvaamatonta.