keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Helsinki kesällä 1908


Valokuvaaja I.K.Inhan syntymästä tulee tänään kuluneeksi 150 vuotta. Toimittajana, valokuvaajana ja kirjailijana tunnettu Inha on suomalaisen valokuvauksen suuria mestareita. Hänen kansanperinnettä, vanhaa maalaista elämänmuotoa ja suomalaisia maisemia käsittelevät valokuvansa vaikuttavat vielä tänä päivänäkin maisemakuvastoomme ja historiakuvaamme.  




Inha oli kuitenkin myös merkittävä modernisaation kuvaaja ja tallentaja. Vuonna 1908 hän sai WSOY:ltä toimeksiannon kuvata kesäistä Helsinkiä matkailuopasta varten. Helsinki oli aikamoisessa muutoksessa 1900-luvun alkuvuosina. Teoksen oli tarkoitus esitellä potentiaalisille matkailijoille vielä varsin tuntematonta mutta kovaa vauhtia kasvavaa ja komistuvaa Helsinkiä. Inhan valokuvat liittyvät oleellisesti Suomen taiteen kultakauteen, jolloin taiteilijat alkoivat kuvata teoksissaan kotimaataan omien kansallisten ihanteidensa mukaisesti



Inhan Helsinki-kuvat kesältä 1908 on otettu varhaisina aamuina ja valoisina kesäiltoina. Vaikka ne toisaalta näyttävät miten paljon Helsinki on muuttunut reilussa sadassa vuodessa, osoittavat ne myös monen asian pysyneen ennallaan. Pääosassa kuvissa ovat Helsingin historiallinen keskusta, rannat ja puistot. Kaupunkilaiset ja kaupunkielämä ovat kuvissa sivuosassa. Kuvien aamuinen tunnelma on niin tiivis, että melkein voi kuulla valokuvaajan polkupyörän ketjujen rahinan kun hän kuvauskalusto laukussaan pyöräili hiljaisen Helsingin kaduilla ja rannoilla.

 Kuvat tilannut WSOY lahjoitti alkuperäisten valokuvien lasinegatiivit Suomen valokuvataiteen museolle. Tänä vuonna museo julkaisi ison osan Inhan Helsinki-kuvista kuvapalvelu Flickrissä. 

Ei muuta kuin kiinnitetään pyykkipojat lahkeisiin, kivutaan  fillarin selkään ja lähdetään kierrokselle kesäiseen Helsinkiin vuonna 1908.





Lisää heräävää Helsinkiä täällä. Kuvat Flickr.com / Suomen valokuvataiteen museo 

2 kommenttia:

  1. Ei ole todellista mitkä kuvat. Aivan ihanat. On tosi hämmentävää tunnistaa taloja noista kuvista. Tämä oli tosi kiva. Tykkään näistä vanhoista, mutta nämä kuvat on vielä tosi hyvin otettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä on kai aika hienosti onnistuttu suojelemaan tuota vanhaa rakennuskantaa. Jos olisi I.K.Inha käynyt 1908 kuvakierroksella Turussa, niin aika vaikea voisi olla tuttuja maamerkkejä tunnistella. Nämä kuvat ovat jotenkin niin hienoja, että melkein näyttävät jo lavastetuilta.

      Poista